Roskapurkki on erinomainen haaste – ei elämäntapa

Olen tullut lopputulokseen, että “roskapurkki” on loistava haaste, mutta pitkäkestoisen kestävämmän elämäntyylin kannalta meidän kannattaa keskittyä edistämään kiertotaloutta. Tämä kirjoitus on jatkoa jutulle, jossa kerroin eroavani roskapurkistani. Voit lukea sen täällä. Kirjoitin myös toisen jutun siitä, miten Nollahukka on tästedes kiertotalouselämäntapa. Voit lukea sen täällä.

 

 

Tällä kirjoituksella haluan hieman purkaa ajatuksiani zero waste -elämäntyylistä ja siihen liittyvästä roskapurkki-konseptista. Keskeisin asia on se, että koen roskapurkin kanssa elämisen, eli  yksilötasolla jätteettömyyteen pyrkimisen rajoittavana tavoitteena, kun taas kiertotalousajattelun mukaan sen pitäisi olla yksi elämäntyylin sivuvaikutuksista.

 

 

Zero waste -elämäntyyli nousi Yhdysvalloista, missä jätteenkäsittely ja kulutustottumukset ovat hyvin erilaista kuin meillä Suomessa. Roskapurkkikuvasto myös lähti leviämään, sillä se on mediaseksikäs ja huomion kiinnittävä asia. Halusin itsekin lähteä kokeilemaan sitä nähdäkseni kuinka pitkälle zero waste -elämäntyylin voisi viedä Suomessa. Tällaisia kokeiluja siitä, miten pitkälle kestävään elämäntyyliin liittyviä asioita voi viedä tarvitaan, sillä ne osoittavat mikä on mahdollista. Ellemme kokeile ääripäähän menemistä emme todennäköisesti edes päädy puolitiehen. Kestävä elämäntyyli ei kuitenkaan ole kestävä, ellei löydä tapaa toteuttaa sitä pitkällä aikavälillä. Bad pun intended.

 

 

Looginen ja tärkeä asennoituminen jätteeseen siellä missä et pysty kierrättämään tai vastuullisesti käsittelemään jätteitä kuten muovi-, lasi- tai metallipakkauksia on kieltäytyä niistä. Meillä asiaa täytyy mielestäni tarkastella eri kantilta, koska meillä taas on mahdollisuus kierrättää kaikkia näitä ja muitakin jakeita (ainakin suhteellisen hyvin). Sen myötä määritelmästä mitä jäte/roska zero waste -ajattelussa on tulisi mielestäni keskustella enemmän. Varsinkin, jos haluamme edistää vähähiilistä elämäntapaa.

 

 

Aloitin omat kestävän elämäntavan kokeiluni Yhdysvalloista rantautuneella zero waste -ajattelulla, joka oli vahvalla muovikriittisyydellä maustettua. Ne veivät pitkälle: karsin kertakäyttöisten pakkausten ja tavaroiden kuluttamista, karsin kulutustani huomattavasti siitä mitä se ennen oli, ja aloin ostaa kaiken tarvitsemani minkä vaan löydän käytettynä uuden sijan. Parin vuoden kuluessa pääsin niin pitkälle, että pienen roskapurkin ottaminen käyttöön sekajäteastiana tuntui luonnolliselta, tarpeeksi haastavalta seuraavalta askeleelta. Olin jo kieltäytynyt siitä mitä en tarvitse, karsinut sitä mitä tarvitsen, alkanut käyttää uudelleen ja korjaamaan omistamiani asioita, kierrättämään paremmin ja kompostoimaan loput.

 

 

Matkallani aloin kuitenkin oppia enemmän mm. kulutukseni hiili-, vesi- ja materiaalijalanjäljestä, mikä laajensi ajatteluani siksi, mitä aloin kutsua omassa elämässäni Nollahukaksi: kaikkea hukkaa minimoivaksi elämäntavaksi. Kirjani “Zero Waste – jäähyväiset jätteille” sai nimensä siitä, kun kirjoittaessani keskityin enemmän kosketeltavan roskan minimoimiseen ja yhteiskunnassamme edelleenkin valloillaan olevien roskaavien tottumusten tarkasteluun siitä näkökulmasta johon pystyin: yksilön silmin. Esiin nousi kuitenkin ristiriitoja zero waste ja vähähiilisten vaihtoehtojen välille. Näistä yleisin on muoviset muovia sisältävät elintarvikepakkaukset.

 

 

Haastettuani itseni elämään vuoden 0,5l roskapurkin kanssa aloin pohtia tämän elämäntyylin vaikutuksia laajemmin. Siitä oli ollut minulle henkilökohtaista hyötyjä: ilmastoahdistus helpotti, rahaa säästyi ja koin eläväni arvojeni mukaisesti. Toisaalta se myös hankaloitti asioita: koko vuoden sekajätteiden mahduttaminen pieneen lasipurkkiin vaatii vaivannäköä ja työtä sekä itsekuria, johon uskon että jokainen meistä pystyy jos vaan niin päättää, mutta johon en usko valtavirran oma-aloitteisesti ja vapaaehtoisesti siirtyvän sekä pitäytyvän. Se myös alkoi vaikeuttaa päätöksentekoa elämäntilanteen muuttuessa. Roskapurkista oli tullut itselleni päämäärä, vaikka sen piti olla vain sivutuote.

 

 

Olen edelleen sitä mieltä, että meidän kaikkien tulisi ehdottomasti tarkastella kulutustottumuksiamme edes kokeilumielessä ja ymmärtää, ettemme voi jatkaa turhan ja yltiöpäisen kertakäyttökulttuurin lietsomista kaikessa takeaway-kupeista jopa kodintavaroihin. Samoten olisi hyvä kriittisesti pohtia omaa kulutustaan ymmärtääkseen mikä oikeasti tuottaa hyvinvointia: tavarat vai kokemukset? Roskapurkki-haasteesta olisi mielestäni hyötyä jokaiselle niin kotiarjessa kuin työpaikoillakin (eikä vaan kahvihuoneessa vaan johtoryhmien kokouksissa, joissa päätetään siitä miten organisaatio kokonaisuutena toimii ja miten liiketoimintamalleja kehitetään). Suosittelen kokeilemaan sitä kuukauden, puolen vuoden tai pidemmänkin aikaa – niin kauan kuin se tuntuu tarkoituksenmukaiselta.

 

 

Haluan kuitenkin painottaa, ettei Nollahukkaa pidä ajatella elämäntyylinä, jossa jätteiden mahduttaminen roskapurkkiin olisi päämäärä. Pieni määrä sekajätettä tulisi olla Nollahukka-elämäntyylin seuraus. Siksi roskapurkki on haasteena erinomainen tapa pistää omat kulutustottumukset testiin. Sen ei kuitenkaan kannata antaa määrittää sitä, miten hyvin elät Nollahukkaa todeksi, jos se on tavoitteesi.

 

 

-Otso

 

12 kuukautta ilman roska-astiaa

Nyt on selonteon aika. Kahden instapostauksen ja aikaisempien blogikirjoitusten (tässä ja tässä) jatkeeksi kerron tänään mitä kaikkea roskapurkissani oikein on ja mitä sinne ei päätynyt. Kiitos kaikista kysymyksistä ja kommenteista, joita olette jättäneet aiempiin julkaisuihin – toivottavasti tästäkin herää keskustelu!

 

Mun vuoden 2018 roskapurkissa on siis kaikki se jäte, josta en voinut kieltäytyä, jota en voinut karsia, käyttää uudelleen, kierrättää tai kompostoida. Toisin sanoen kaikki vain poltettavaksi kelpaava sekajäte.

 

 

Kierrätettävää materiaalia kuitenkin kulutin viime vuoden aikana, mutta sitäkin niin vähän kuin vain olosuhteiden mukaan oli mahdollista. Vein kierrätettävät pakkaukset lajitteluun ensimmäistä kertaa 2018 huhtikuun puolenvälin jälkeen. Loppuvuoden kierrätettävät jakautuivat kahteen tyhjennyskertaan, joista toinen oli tämän vuoden helmikuun alussa. Pyrin siis aktiivisesti myös kierrättämään niin vähän kuin mahdollista suosimalla kestopakkauksia ja pakkauksettomia vaihtoehtoja. Nollahukka ei minulle tarkoita roskatonta elämää, vaan resurssiviisasta, ilmaston ja ympäristön huomioonottavaa sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää elämäntapaa.

 

 

Kaikki kierrätettävä materiaali 2018 alusta saman vuoden huhtikuun puoleen väliin asti.

 

 

Nollahukkaelämä ei minulle myöskään tarkoita muovitonta elämää, kuten olen aikaisemmin kertonut. Pyrin silti välttämään kaikkea muovia niin pitkälle kuin mahdollista, sillä se on materiaalina käytännössä luotu polttouuniin – sitä ei voi kierrättää kuin muutaman kerran, kunnes se vääjäämättä kelpaa vain tuhottavaksi. Sen lisäksi muovin kaikkia vaikutuksia ympäristöön ja ihmisterveyteen yhteydessä muihin aineisiin ei vielä kunnolla tunneta – seuraan omassa elämässäni ja siten Nollahukka-ajattelussa varovaisuusperiaatetta (englanniksi ”precautionary principle”) ja pyrin minimoimaan altistumiseni erilaisille muoveille ja keinokuiduille omassa kodissani. Roskapurkissani on siis kaikki se muovi, jota en pystynyt kierrättämään. Perusteluni sille miksi vielä kulutan joitain kierrätettäviä muovipakkauksia on seuraavat:

 

1. Seuraan kasvipohjaista lähi- ja sesonkiruokiin perustuvaa ruokavaliota niin ilmasto-, terveys-, kuin eettisistä syistä. En osta tai kuluta lihaa, muuta kuin sukulaisteni kalastamaa kotimaista järvikalaa (sitäkin yhdellä kädellä laskettavan verran kertoja viime vuonna). Kulutan maitotuotteita ja muita eläinproteiineja hyvin harvoin, silloinkin pääsääntöisesti hävikin vähentämiseksi. Oman terveyden ja jaksamisen varmistamiseksi (opiskelu ja työ vaatii aivotyötä, urheilen keskimäärin kolmesti viikossa ja liikun paljon jalan tai pyöräillen) kulutan siis kotimaisia kasviproteiinivalmisteita ja myös esimerkiksi luomutofua, joita ei vielä voi löytää pakkauksetta. Kulutan niitäkin säästeliäästi. Joitain näistä saatuja muovipakkauksia olen käyttänyt uudelleen mm. taimien kasvattamiseen, loput ovat päätyneet suoraan kierrätykseen.

 

2. Pelastan ruokaa päätymästä hävikiksi, vaikka se olisikin pakattu muoviin. Ruoan hiilijalanjälki on merkittävästi itse pakkausta suurempi, joten kokonaisvaltaisen ilmastovaikutuksen minimoimiseksi olen valmis välillä tuomaan kotiini muovipakkauksia sekä vähentääkseni hävikkiä että säästääkseni siten rahaa. Esimerkiksi naapurini pystyy pelastamaan ruokaa päätymästä hävikiksi oman työpaikkansa kahvilasta. Hän tuo pelastettua ruokaa meille naapureille välillä kestopakkauksissa ja toisinaan muovipusseissa. Usein hän ottaa pussin uudelleen käyttöön, mutta välillä ne jäävät minulle.

 

 

Tässä kuvassa näkyvät ne muovipussit, jotka olen hävikkiä vähentämällä kerryttänyt vuoden 2018 aikana. Kuusi ohutta hevipussia (torilta valmiiksi pakattujen hävikkikasvisten tai naapurin hävikkileipien ja -leivonnaisten mukana tulleita), pari leipäpussia (@ravintolaloop’ista ilmaiseksi mukaan saatuja), ja muutama pieni pakastepussi (toisen mummon kesällä pakastamista marjoista). Nämä pussit eivät päätyneet purkkiini, sillä kassi-info.fi:n ja HSY:n jäteoppaan mukaan pussit voi lajitella muovinkeräykseen. Säilytän niitä kuitenkin vielä yrittääkseni löytää niille uusia käyttötarkoituksia.

 

Toinen ”jäte”, josta on tullut useampia kysymyksiä on siivousjäte. Puhuin tästä siivoukseen keskittyvässä Insta-tarinaketjussa alkuvuodesta (voit löytää sen tilini @otsosillanaukee kohokohdista), mutta kertaan pääkohdat tässä vielä uudestaan. Omistan imurin, jota käytän noin kerran kaksi kuukaudessa. En ole joutunut vaihtamaan pölypussia vielä kertaakaan viimeisen kahden vuoden aikana, kun minulla on nykyinen imurini ollut käytössä. Tuo pölypussi kuitenkin päätyy täytyttyään sekajätteeseen, sillä sen sisuksissa on joukossa lasinsiruja muutamasta rikkoutuneesta juomalasista ja lasipurkista.

 

Yritän pitkittää pölypussin käyttöikää siivoamalla välillä nurkat harjalla ja rikkalapiolla. Nämä pölyt kippaan taloyhtiön pihakompostiin muun kompostin, hiusten ja leikattujen kynsien mukana. Teen näin siksi, että olen pyrkinyt minimoimaan kaikki keinokuidut ja -materiaalit kodistani – valtaosa tästä on siis luonnonkuituja ja ulkoa sisälle kulkeutunutta pölyä. Biojätekeräykseen näitä ei voi laittaa, mutta haluan päästää kaikki ne biohajoavat aineet mitkä vaan voin takaisin kiertoon oman kompostin kautta. En usko kodistani kertyvän pienen pölymäärän lisäävän luonnon keinokuitu- ja mikromuovipitoisuutta merkittävissä määrin, sillä niitä erittyy kotiemme ulkopuolella suuret määrät mm. liikenteestä ja luontoon päätyvistä roskista sekä hulevesistä. Meiltä jokaiselta tippuu hiuksia ja vaatteista lähtee pölyä luontoon muutenkin ollessamme ulkona ja julkisissa tiloissa. Mikromuoveja ja -kuituja on jo sitä paitsi kaikkialla luonnossa. Suuri teko, jonka jokainen voimme tehdä, on aktiivisesti vähentää niiden kuluttamista kieltäytymällä turhasta muovista ja suosimalla luonnonmateriaaleja.

 

 

Purkissa on siis kaikki vain poltettavaksi kelpaavat jätteeni vuodelta 2018, joista en ole voinut kieltäytyä, joita en ole voinut karsia, käyttää uudelleen, kierrättää tai kompostoida kotikompostissa. Kierrätettäviä materiaaleja kulutin, mutta niitäkin niin vähän kuin mahdollista, varsinkin (100% kierrätettävää) muovia.

 

Kommentoi alle, jos jokin asia jäi vielä mietityttämään!

 

-Otso

7 kuukautta ilman roskista

Yllättävän helppoa, mutta samalla haastavaa. Ajoittain ahdistavaa, mutta silti palkitsevaa. Pääsääntöisesti, no, arkipäiväistä.

 

Se on myös todistanut jälleen kerran, että viiden K:n malli on tehokas ajattelukehys elämän yksinkertaistamiseen ja oman negatiivisen ympäristövaikutuksen minimoimiseen. Uskon, että jos minä yksin elävänä opiskelijana ja yrittäjänä voin elää tuottaen näin vähän jätettä, voi jokainen ainakin vähentää sitä omasta elämästään. Ehkä jopa radikaalistikin. Samalla pienentää omaa hiilijalanjälkeä ja on helpompi alkaa toimia vastuullisemmin pienentääkseen omaa negatiivista ympäristövaikutusta. Kaikin puolin aika positiivista, eikö? Aluksi kuitenkin tietoa siitä, miten olen roskapurkkini kanssa elänyt ja mitä sinne on mennyt.

Haluan tässä välissä erikseen mainita, että olen päässyt tähän tilanteeseen kahden ja puolen vuoden aktiivisen Nollahukka-elämän harjoittelemisen jälkeen. Kuten kirjassani mainitsin, on roskiksesta loupuminen varmasti nopein tapa päästä Nollahukkaan, mutta en suosittele sitä kellekään – valtavan muutoksen tekeminen äkillisesti päättyy todennäköisimmin epäonnistumisen tunteisiin ja nopeaan paluuseen vanhaan. Mulle roskapurkki on tapa haastaa itseäni vielä enemmän ja todistaa itselleni, että tämän päivän Suomessa (tai ainakin suurissa kaupungeissa) voi elää lähes jätteettä. Toivon tämän oman yritykseni inspiroivan sua näkemään, mikä on mahdollista – mutta sun ei tarvitse itse saavuttaa samaa. Ainakaan heti!

Elämää yhden purkin varassa

En oikein keksi muutakaan tapaa kuvailla elämää pienen roskapurkin kanssa, kun mitä aluksi kirjoitin. Se on asia, jota en ensimmäisen kolmen kuukauden jälkeen oikein ole ajatellut sen enempää. Se vaan on osa päivittäistä elämää, ihan niinkuin elämä kahdeksan roskiksen kanssa oli vielä kolmisen vuotta sitten.

Se on kuitenkin takonut päähän ajatuksen vastuun ottamisesta vieläkin vahvemmin. Jos aiheutan jonkun roskan kodin ulkopuolella, täytyy mun laittaa se reppuun tai taskuun ja viedä kotiin. Myös valtaosa kaikesta kierrätettävästä jätteestä kantautuu mukana kotiin, ellen voi varmistua siitä, että ne kierrätettäisiin kunnolla. Tämä on oma tapani ottaa vastuuta kulutuksestani ja toimia vastuullisesti kodin ulkopuolellakin.

Sekajäteastian pienentäminen yhteen lasipurkkiin on myös entuudestaan havainnollistanut, kuinka paljon kaikkea me kulutamme tänä päivänä. Varsinkin kaikkia sellaisia pieniä, turhia roskia. Hintalappuja, kertakäyttöisiä hammaslankaimia, pillejä, kertisaterimia, bränditarroja, vaatteita, lääkkeitäkin. Uskon todella, että yksi pääsyistä sille ettemme tiedosta aiheuttamamme jätteen valtavaa määrää on se, ettei meidän itse tarvitse käsitellä niitä. Kun ne vaan nakkaa pussiin ja pussin ulkona olevaan astiaan, katoavat kaikki ne turhat kuluttamisen merkit mielestä. Roskapurkin kanssa, jos sen tekee niin kuin minä, ei voi käydä samaa.

Mitä kaikkea purkista löytyy?

Lyhykäisyydessään siellä on kaikki se mistä en ole voinut kieltäytyä, mitä en ole voinut karsia, käyttää uudelleen ja korjata, kierrättää tai kompostoida. Purkissa on kaikki vuoden 2018 aikana aiheuttamani jäte, joka kelpaisi ainoastaan poltettavaksi.

Roskapurkin kanssa eläminen ei kuitenkaan tarkoita, että olisin korvannut kaikki kertakäyttötavarat ja pakkaukset kierrätettävillä vaihtoehdoilla. Viiden K:n malli, tarkassa järjestyksessä, ohjaa toimintaa:

1. Kanna mukana ja kieltäydy: ensisijaisesti kieltäydyn siitä mitä en tarvitse. Esimerkiksi en tarvitse muovi- tai paperipusseja, sillä käytän omia kestokasseja sekä -pusseja.
2. Karsi: olen luopunut myymällä, lahjoittamalla ja kierrättämällä asioista, joille mulla ei ole käyttöä. Näin olen saanut yksinkertaistettua elämääni niin, että jätteiden vähentämisestä, turhan kulutuksen karsimisesta ja hiilijalanjäljen pienentämisestä on tullut huomattavasti helpompaa.
3. Käytä uudelleen ja korjaa: ennen kuin harkitsen kierrättämistä, yritän korjata ja käyttää asioita uudelleen niin pitkään kuin mahdollista.
4. Kierrätä: kierrätän kaiken sen mistä en ole voinut kieltäytyä, mitä en ole voinut karsia, käyttää uudelleen tai korjata. Tämä on tärkeää – kierrättämistäkin tulee pyrkiä vähentämään!
5. Kompostoi: kaikki jäljelle jäävä päätyy pihakompostiin tai biojäteastiaan – ainakin ideaalimaailmassa. Mutta me emme sellaisessa elä. Siksi mullakin on roskapurkki.

Haluan myös sanoa, etten elä täysin muovitonta elämää. Olen tämän vuoden aikana ostanut muun muassa kahvia, tofua, jäätelöä (Choicen vegaaninen caramel-tuutti vaan on niin syntisen hyvää – kiitos vinkistä PS Olen Vegaanien Minni ja Paju!) ja nyhtökauraa muovipakkauksissa. Olen kuitenkin voinut joko käyttää niitä uudelleen (nyhtökaurapakkauksia idätyslaatikkoina) tai kierrättää ne muovinkeräyksessä. Yhdestä muovilaadusta valmistetut pakkaukset kelpaavat parhaiten kierrätykseen, sillä ne on helppo eritellä laadun mukaan. Kierrätettävät muovipakkaukset ovat silti vasta viimeisenä vaihtoehtona mun ostoslistalla. Joskus jätelönhimoa ei vaan voi hillitä – mutta sen voi tyydyttää vastuullisesti!

Kuten kuvissa näkyy on roskapurkissa kaikennäköistä pientä roskaa: punnitustarroja, lääkeliuskoja, hammaslankaimia, teipinpalasia, muovisia hintalapun kiinnikkeitä käytettynä ostetuista vaatteista, pillejä, muovisia etikettejä lasipurkeista, ja muuta sekalaista, kuten kuivahiivapaketti, muovipinnoitettu paperikääre, SIM-kortti ja viinipullon suojakääre.

Alkuvuodesta tein vielä valtaosan ostoksistani S- ja K-Marketeissa, kunnes huomasin kuinka paljon roskaa mun jätteettömistäkin ostoksista aiheutuu punnitustarrojen muodossa. Purkki olisi täyttynyt jo aikaa sitten, ellen olisi alkanut ostaa ruokaa Lidlistä. Ihmettelen, mikseivät muutkin ketjut tee samaa, että he punnitsevat hevi-tuotteet suoraan kassalla. Luulisi kauppojen säästävän kustannuksissakin, kun ei koko ajan tarvitsisi ostaa lisää tarrarullia ja huoltaa vaakoja.

Toiseksi suurin jätteenlähde mun elämässä on lääkeliuskat. Testit eivät ole selittäneet miksi mun iho alkaa syyhytä, ellen syö antihistamiinia vähintään joka toinen päivä. Mutta joudun niitä popsimaan lähes päivittäin – eikä ole vielä ainakaan löytänyt niitä irtona suurissa muovipurkeissa. Liuskat ovat yksi jäte, joista en voi kieltäytyä, joita en voi karsia, käyttää uudelleen tai kierrättää. Tarpeellisia lääkkeitä ei pidä karsia, vaikka ne jätettä aiheuttavatkin. En pystyisi tätäkään postausta kirjoittamaan ilman antihistamiinia – vaikutusta kannattaa miettiä laajasti.

Oon kuitenkin alkanut kieltäytyä ja karsia muita turhaksi käyneitä roksaa aiheuttavia lääkkeitä kiitos roskapurkin. Sairastin kovan flunssan alkuvuodesta, jonka olisin normaalisti lääkinnyt useammalla Finrexin-paketilla ja vitamiinipastilleilla. Totesin tuolloin, että ihan luonnolliset vaihtoehdot (esim. sitruuna, inkivääri, valkosipuli, hunaja sekä vihreä tee ja eteerinen oreganoöljy) auttoivat mun kroppaa nitistämään taudin. Pahimpina aikoina apuna toimi myös ihan ibuprofeeni, jota ostan suurissa kierrätettävissä muovipurkeissa. Aikaisemmin luulin että nuo apteekkien flunssalääkkeet ovat tarpeellisia taudin peittoamiseen, nyt olen kuitenkin alkanut katsoa niitä kriittisemmin silmin. Mediassakin puhutaan kasvavissa määrin siitä, miten monet syövät useita lääkkeitä turhaan (HS 2013, HS 2018, HS 2018) vaikka ilmankin pärjäisi tai niille olisi jätteettömiä vaihtoehtoja olemassa. Lääketeollisuuskin tavoittelee jatkuvasti kasvavia voittoja, kuten muutkin alat – tämä kannattaa pitää mielessä. Älkää kuitenkaan kuunnelko vain minua, vaan tehkää oma tutkimuksenne asiasta ja keskustelkaa terveydenalan ammattilaisten kanssa. Nämä ovat vain omia ajatuksiani ja kokemuksiani.

Saatat ihmetellä miksi purkistani löytyy kertakäyttöisiä hammaslankaimia. No, ne ovat ajalta ennen Nollahukkaa ja haluan käyttää ne loppuun ennen kuin ne päätyvät poltettavaksi. Olisin voinut lahjoittaa ne eteenpäin, mutta silloin en olisi varmistunut siitä että ne oikeasti käytetään loppuun. Vaikka näitä lankaimia markkinoidaan kertakäyttöisinä, voin kokemuksella kertoa että yksi voi kestää jopa kolme kuukautta. Käytän itse lankainta niin kauan, kunnes se katkeaa, kuten hammaslääkäri on minua ohjeistanut. Niitä on myös jäljellä sen verran, että joudun ehkä vasta viiden vuoden päästä alkaa harkita niille Nollahukka-ystävällistä korvaavaa vaihtoehtoa. Siihen asti ne päätyvät yksitellen roskapurkkiini (mikäli päätän jatkaa sen pitämistä tämän vuoden jälkeenkin).

Purkissa on myös tuollaisia muovisia hammasväleille tarkoitettuja harjoja. Hammaslääkärini suositteli lankainten vaihtoa tikkuihin, ja aloin käyttää näitä jo omistamiani muovisia harjaksia. Löysin kuitenkin apteekista puisia hammastikkuja, joita myydään kierrätettävässä pahvipakkauksessa. Muoviset harjakset ovat sittemmin vaihtuneet puisiin tikkuihin, sillä ne voi kompostoida!

Muuten nuo sekalaiset roskat ovat aiheutuneet omasta huolimattomuudestani. Pillit siitä, etten vieläkään tahdo muistaa pyytää juomia ilman niitä, niinä harvoina kertoina kun ulkona käyn. Ja sitten esimerkiksi tuo ruskea voipaperilta näyttävä kääre: kävin aamiaisella Wayne’s Coffeessa ja otin siellä vegaanisen bagelin. Ennen kuin ehdin asiasta huomauttaa, oli työntekijä tuikannut lämmitetyn leivän kääreeseen. Kysyin, että onko se kompostoituva, johon hän sanoi että ei, sillä paperi on sisäpuolelta pinnoitettu muovilla. En uskaltanut luottaa siihen, että he käyttäisivät kääreen uudestaan, joten otin sen sitten mukaani. Mainitsin tietysti heille siitä, että voisivat mieluummin käyttää ihan vaikka leivinpaperia, sillä sen voi ainakin lajitella biojätteeseen. Kerroin myös että kääre päätyy nyt pieneen roskapurkkiini, kun sitä ei voi kierrättää, siinä toivossa että se saisi työntekijät ajattelemaan asiaa. Leipä tarjoiltiin kuitenkin myös lautasella – mielestäni kääre on täysin turha!

Tämä tarina havainnollistaa myös sen, että nykyään teidän mistä jokainen purkissa olevan roska on aiheutunut. En enää kuluta asioita ja heitä niitä pois ajattelematta. En edes pakkauksia. Tässä on mielestäni yksi Nollahukka-ajattelun ydinperiaatteista – mitään ei pitäisi kuluttaa tiedostamatta sen vaikutusta tai ottamatta vastuuta asian mahdollisista haittapuolista. Sitä paitsi eikö ole ihan päätöntä, että tänä päivänä on normaalia käyttää paljon rahaa asioihin, jotka heitämme melkein suoraan yhden käyttökerran jälkeen roskiin? Mua myös ihmetyttää se, miten oon joskus voinut heittää pois asioita välittämättä niistä sen enempää – käytin suuria summia rahaa vaatteisiin ja sisustustavaroihin, jotka sitten vaan heitin pois kun halusin ostaa uutta tilalle. En ymmärrä miten silloin ei tuntunut pahalta heittää rahaa roskiin. Rahaa, jonka eteen tein paljon työtä täyspäiväisen opiskelun ohella.

Mielestäni kaikki pitäisi pystyä vähintään kierrättämään, kuten kiertotalous vaatii. Meidän täytyy aktiivisesti alkaa keksiä vaihtoehtoisia tapoja nykyisille kulutustottumuksillemme, jos haluamme selviytyä nykyisestä globaalista jäteongelmasta ja estää ilmastonmuutosta riistäytymästä käsistämme.

Sen voin vielä sanoa roskapurkin kanssa elämisestä, että ekologisemman elämäntyylin toteuttamisessa on todellakin kyse pienistä arkisista teoista, joita jokainen voi tehdä. Roskien vähentäminen ja välttäminen ympäristön ja ihmisten kannalta vastuullisella tavalla onnistuu tekemällä pieniä muutoksia arjessa. Isojen haasteiden pilkkominen pieniin välietappeihin auttaa pysymään polulla, sillä jokainen onnistuminen kannustaa jatkamaan. Oman negatiivisen ympäristövaikutuksen pienentämistä kannattaakin ajatella elämän pituisena matkana – jokaisella meillä on aikaa ja oikeus oppia uutta ja muuttua sen pohjalta. Meidän ei tarvitse olla täydellisiä, tai tehdä kaikkea heti. Ja vaikket koskaan pääsisikään roskapurkkia kokeilemaan, on oman kulutuksen vähentäminen jo iso teko – jokainen säästetty roskapussi on askel eteenpäin!

-Otso

Sinussa on voima muuttaa maailmaa

”No matter what you do it will never amount to anything more than a single drop in a limitless ocean” uhosi Hanskell Moore kynttilänvalossa. Hiljaisen henkäyksen jälkeen, Adam Ewing vastasi usko silmissään ”What is any ocean, but a multitude of drops?”

Tämä on yksi David Mitchellin Cloud Atlas (suomeksi Pilvikartasto) teoksesta muistiini parhaiten jäämistä kohtauksista. Elokuvan dramaattinen kohtaus tuo esiin tuon samaisen uskon yksilön merkitykseen: meidän jokaisen teoilla on merkitystä ja meissä jokaisessa on voimaa muuttaa maailmaa. Ja tämä asenne pätee eritoten nollahukka-ajatusmaailmassa.

Kaikki alkaa välittämisestä. Mistä muusta loppupelissä olisikaan kyse? Meidän täytyy välittää itsestämme, muista ympärillä olevista ja luonnosta, jossa elämme. Oman matkani myötä olen joutunut opettelemaan arvostamaan itseäni ja omia halujani uudella tapaa. Tiedän ja tunnen sisälläni, että haluan elää tavalla, joka aiheuttaa mahdollisimman vähän vahinkoa ympäröivässä maailmassa. Minun on täytynyt opettella, ettei minun tarvitse pyytää anteeksi tai hävetä tätä halua. Olen myös opetellut olemaan itsevarmempi tekojeni suhteen, sillä uskon niillä todella olevan merkitystä paremman tulevaisuuden kehittämisessä. Olen opetellut rohkeammin kyseenalaistamaan, vastustamaan ja aktiivisesti tuomaan esille kokemiani yhteiskunnallisia epäkohtia. Voin omassa elämässäni välttää muovia ja vähentää pois heitettävien asioiden määrää, mutta kestävämmän tulevaisuuden kehittäminen vaatii tämän innon viemistä myös oman elämän ulkopuolelle. Olemme jatkuvasti kosketuksissa meidän ulkopuolella olevan maailman ja muiden ihmisten kanssa erilaisten suhteiden, sopimusten ja elinympäristön kautta. Vaikutus kumpuaakin siitä, että saamme muutoksen siemenen itämään myös muissa. Olen innostunut tästä viimeisimmästä kohdasta enemmän tämän kevään aikana. Kerronpa miksi.

Asuessani viime syksynä Singaporessa podin tukahduttavaa maailmanahdistusta lukiessani normaalia enemmän ihmisen aiheuttamista ympäristöongelmista ja yhteiskunnallisista haitoista. Aloitin joka aamun lukemalla The Guardianin ympäristöuutisia, päivät sain opiskellessa lukea monia varoittavia tieteellisiä julkaisuja, ja illat kulutin sydäntä raastavien dokumenttielokuvien parissa. Koneen ääressä istuminen alkoi jo tuntua itsetuhoiselta harrastukselta, sillä sisäinen positiivisuuteni ja usko tulevaisuuteen alkoivat heikentyä. Kun koko arki täyttyi hälyttävistä, pelottelevista ja toivottomia maailmankuvia luovista viesteistä, alkoi uskoni yhteiskunnallisesta suunnanmuutoksesta kohti kestävämpää tulevaisuutta haihtua ilmaan. Mitä väliä minun arkisilla teoilla on, jos maailman merissä todennäköisimmin tulee olemaan enemmän muovia kuin kalaa noin 30 vuoden päästä? Millaisessa yhteiskunnassa minun täytyy elää, kun miljoonat ihmiset joutuvat muuttamaan pohjoisemmaksi ilmastonmuutoksen tehtyä suuren osan maapallosta asuinkelvottomaksi? Mitä minä, yksi ainut opiskelija voisin tehdä selvitäkseni työn murroksesta ja AI-teknologian kehittymisestä seuraavista yhteiskuntamuutoksista? Eihän minulla ole vaikutusvaltaa tai resursseja puskea toivomaani kehitystä eteenpäin kansainvälisellä tasolla. Ja jos/kun minulla siihen olisi mahdollisuus, onko silloin jo liian myöhäistä?

Ahdistavuudestaan huolimatta innostuin näitä uutisia ja tiedejulkaisuja lukiessa tilaamaan itselleni Nature-tiedejulkaisun vuodeksi. Tekojeni pohjaaminen faktoihin on minulle keskeinen asia kaikessa mitä teen, ja halusin myös pysyä tiedekehityksen aallonharjalla oppiakseni uutta. Saapuessani takaisin Suomeen huomasin eteisen lattialla kaksi kauniisti muoviin pakattua lehteä. Veri valahti kasvoilta ja jäin hetkeksi vain tuijottamaan alaspäin. En ollut aluksi uskoa, että viikottain julkaistava Nature niminen tiedejulkaisu, jossa on kirjoitettu muovinkin ympäristöhaitoista ja ilmastonmuutoksen uhista, lähetettäisiin muoviin käärittynä. Pienen sisäisen aktivistini raivonpuuskan innoittamana istuin jo hetken päästä koneen ääressä kirjoittamassa viestiä tiedejulkaisun asiakaspalveluun. Pitkän keskustelun jälkeen kävi ilmi, etten ollutkaan saanut ainoastaan digilehteä niin kuin luulin, vaan tarjouskampanjaan kuului myös fyysinen lehti, jota ei voinut irrottaa tilauksesta. Asiakaspalvelu oli nopeaa ja hyvin avuliasta, mutta päädyin lopulta lähettämään heille viestin, jossa pyysin tilauksen kokonaisvaltaista peruuttamista niinkin, etten saisi maksamiani rahoja takaisin. Mainittakoon, että samalla jo puolitäysi roskapurkki mulkoili minuun keittiönpöydältä ja vieressäni pöydällä oli kaksi suurta muovikääreeseen pakattua lehteä.

Mainitsin parissa viestissä heille myös, kuinka tämä käytäntö minusta kuluttajan näkökulmasta oli täysin tiedejulkaisun tavaramerkin vastaista. Toin myös esille, että he kirjottavat muovin ympäristöhaitoista ja ettei se ainakaan vahvista brändin uskottavuutta muovin haittoja tiedostavien tilaajien keskuudessa. Vielä parin viikon ajan sain muoviin käärittyjä lehtiä. En saanut heiltä suoraa vastausta näihin kysymyksiin, mutta toisaalta oletin jo heidän peruuttaneen tilaukseni ja viimeisten jo postitettujen lehtien vain saapuvan minulle.

Kunnes kaksi viikkoa sitten perjantaina postiluukustani kuului ryminää. Istuin keittiönpöydän ääressä vieraan kanssa kahvilla keskustelemassa yksilön voimasta ja vallasta kuluttajana, kun eteiseen tipahti paksu ruskea kierrätyspaperista valmistettu kuori. Sen sisällä oli uusin Nature lehden julkaisu.

En tiedä millainen oli ilmeeni, mutta vieraanikin alkoi hymyillä todetessani ääneen tämän positiivisen ihmetykseni. Ja pian kahvittelun jälkeen istuinkin taas läppärini ääressä kirjoittelemassa iloista kiitosviestiä Naturen asiakaspalveluun. En tietenkään voi sanoa, että minä sain aikaan tämän muutoksen, tai varmuudella todeta heidän täysin vaihtaneen muovikääreet paperisiin (en vielä ole saanut heiltä vastausta). Mutta ainakin minun lehdet ovat tähän päivään asti saapuneet paperiin käärittyinä.

Tätä postausta kirjoittaessa muistui mieleeni muitakin kertoja, kun koin osallistuneeni jonkinlaisen muutoksen käynnistämiseen. Toisen opiskeluvuoteni aikana jätin parin viikon ajan useampaan otteeseen palautetta yliopistoni ruokalaan, pyytäen heitä tarjoamaan keraamisia kuppeja take-away kuppien ohella. Suurin osa kahvin ostajista kuitenkin vain käveli kuppi kädessä kirjastoon tai tunnille, mistä johtuen roskakorit olivat aina täynnä käytettyjä pahvimukeja. Yhtenä päivänä kahviosaston viereen oli ilmestynyt keraamisia kuppeja ja näin monien vielä käyttävänkin niitä! Sitten vielä kerta, kun keskustelustamme innostuneena äitini kertoi työpaikkansa johtajana päättäneen, että organisaatio luopuu muovipulloista, kertakäyttömukeista ja yksittäispakatuista herkuista kaikissa neuvotteluhuoneissa. Hän pyysi saada tilalle vesikannut, pestävät lasit ja irtoherkkuja.

Tarvitsemme kaikkia sektoreita yhteiskunnallisen muutoksen aikaansaamisessa, mutta suurimmatkin organisaatiot ja yhteiskunnalliset elimet koostuvat meistä yksittäisistä ihmisistä. Muutos alkaa ja kehittyy meidän jokaisen sisällä, josta saamme sen toivottavasti pulppuamaan ulos. Kunhan välitämme tarpeeksi, voimme tuoda meille tärkeitä asioita esiin kaikissa elämämme eri aihepiireissä ja sillä tapaa työntää pienen muutoksen lumipallon liikkeelle rinteen huipulta. Positiivisesti ja kannustaen tietenkin!

Olen nollahukkaelämän myötä tajunnut myös sen, että meidän täytyy ajoittain pysähtyä hetkeksi ja iloita aikaansaamiamme asioita. Ei pelkästään siksi, että pysyisimme jätteenvähennystavoitteidemme perässä, vaan ihan myös yleisen henkisen hyvinvoinnin vuoksi. Iloitsemalla pieniäkin arkisia voittoja saa ylläpidettyä sisäistä positiivisuuden liekkiä ympärille satelevista rankoista uutisista huolimatta. Kannustamalla ja innostamalla itseään ja ympärillä olevia saa enemmän aikaan, kuin epäonnistumisia syynäämällä ja tekemättömistä asioista valittamalla. Tai näin olen ainakin itse kokenut päässeeni irti synkkyyden kierteestä, johon olin vajoamassa viime syksyn aikana.

Pidin sukulaisiani välillä jopa ärsyttävinä, kun he jatkuvasti toitottivat minulle positiivisesta ajattelutavasta ja pienimpienkin onnistumisten iloitsemisesta. Yritin jatkuvasti haastaa, että ”miten te ette nää tän tilanteen vakavuutta?” ja ”mut etkö sä ymmärrä, että kohta on jo liian myöhäistä?” Lopulta ymmärsin kuitenkin, että minä tulen elämään tällä planeetalla X määrän vuosia, enkä voi muuhun vaikuttaa kuin omaan asenteeseeni siitä, miten käsittelen ympärilläni olevat tapahtumat. Valtaosa niistä on kuitenkin sellaisia, joihin en millään voi vaikuttaa. Kuten Waltari kirjoitti Turms Kuolemattomassa: ”Sillä astian kerran säryttyä ei kiukkuilu mitään auta, vaan paras on kerätä sirpaleet kokoon ja tehdä niistä mitä voi.” (Aika hyvä asenne Zero Waste elämäänkin, eikö?) En voi pakottaa ympärilläni olevia ihmisiä ja tahoja muuttamaan heidän käyttäytymistään. Voin varmuudella vaikuttaa ainoastaan omaan elämääni. Siinä mielessä olen vain se yksi tippa loputtomassa ihmisyyden meressä. Mutta nyt huomaan, että minusta on tullut innostavien sukulaisteni kaltainen, kun haluan teille sanoa, että

etsi joka päivä yksi asia, josta voit iloita. Se voi olla ihan mitä vain, josta voit ainakin yrittää olla aidosti onnellinen. Siihen auttaa positiivisten puolien etsiminen tilanteessa kuin tilanteessa, olivat ne sitten kuinka ahdistavia tahansa. Vain löytämällä oman sisäisen innon voit saada muut ympärilläsi olevat pisarat värähtelemään ja meren aaltoilemaan, täten saaden muutoksen aallot leviämään ympäriltäsi kaikkiin ilmansuuntiin.

Negatiivinen ajattelutapa ei innosta ketään samalla kun se kuluttaa sinua. Positiivisuus voi taas olla voimavara, joka säteilyllään voi saada muutkin hehkumaan. Sinulla on yksin määräysvalta asenteestasi ja omista teoistasi. Voit muuttaa maailmaa jo tänään. Sinun tarvitsee ainoastaan pysähtyä ja kuunnella itseäsi, sillä tapa löytyy itsestään oikealla hetkellä.

Että tällaista tänään – hyvää viikonloppua!
– Otso

---

You have the power to change the world

My favorite quote comes from Cloud Atlas, a terrific sci-fi novel by David Mitchell. I feel like it truly speaks of the kind of internal approach to life, that is essential for a more sustainable lifestyle and for the creation of a more sustainable society:

“My life amounts to no more than a drop in a limitless ocean. Yet what is any ocean, but a multitude of drops?”

I truly believe that sustainability, and especially Zero Waste, starts from caring. Being brave enough to care about all the small things, yourself, people around you and our shared environment is the first step to changing your attitude and habits. This is, in my opinion, crucial for creating a lasting change in oneself. Only by fundamentally changing ourselves can the change start rippling from inside and reach others on the outside.

I’ve had to learn many new things through my journey to Zero Waste/more sustainable living. The most fundamental one has been changing my attitude towards myself and my own actions. I’ve had to teach myself that I don’t need to apologize or be ashamed of the things I do, because I truly believe that they have a significant impact on creating a kind of future in which I would like to live in. I’ve also had to teach myself that I in fact need to start more openly questioning and challenging current practices, which I feel are unsustainable or don’t make any sense, because raising grievances into daylight is the only way of starting a discussion, which hopefully ultimately leads to change. This has been especially hard, because stereotypically it’s difficult for Finns to want to stand out of the crowd or be a bother to someone. But, I’ve realized that I can “bother” someone, if I feel like an issue needs to be realized or discussed more.

One of these kinds of things is unnecessary single-use plastic waste. In this post I wanted to talk a little bit about how I’ve realized that being brave enough to extend your values to other domains than your own home is important, if you feel like you want to help change the world.

Last fall I started reading more about waste, climate change and societal issues. I spent my days reading environmental news from The Guardian, scholarly articles, journals and watching documentaries. They made me disheartened about my own and our common future. I became more anxious and started question whether anything I currently do will have any impact, or when I get to a position of influence will it be too late? But no matter how depressing most of the news were, I felt it was important to stay updated on what is happening and what is being discovered out there. Which is why I decided to purchase a subscription to Nature, while still living abroad.

When I moved back to Finland, I came home to two magazines conveniently wrapped in plastic. Yes, the weekly scientific journal called Nature, which has written about plastic waste and climate change, was being mailed to me wrapped in single-use plastic. At the same time, my half-full trash jar was glaring at me, so I decided to contact Nature to see if there was anything I could do to stop this plastic from coming into my apartment.

After a lengthy discussion I realized my only option would be to cancel my subscription without getting my money back (as I purchased the subscription through a set deal). In my messages I mentioned how I as a consumer found it very contradictory that Nature would post its issues wrapped in plastic, and how it doesn’t strengthen the brand among environmentally knowledgeable subscribers (with encouraging words of course). But, I ended up asking them to cancel my subscription. For two more weeks I received journals wrapped in plastic, but I thought that they were the last ones to arrive before my subscription would be terminated.

Until on Friday two weeks back I received a brown paper envelope, which contained the newest issue of Nature (see picture above). I was overjoyed and quickly sat down by my computer to write a thank you letter to their customer service.

Of course, I can’t say that I was the sole source for this change, and I don’t know whether they’ve changed mailing system away from plastic, but at least all my journals have arrived in brow recyclable paper envelopes since that day. It also got me thinking of the other times I feel like I can say that I at least participated in encouraging organization or other people to move away from unsustainable practices.

During my second year of university I left feedback to the cafeteria at my campus for two weeks, asking them to provide reusable ceramic mugs as an option to take away cups for coffee and tea. Most people just bought the drink and walked to class or the library anyway, ultimately filling all hallway trash cans with empty single-use waste. One day I walked in to buy some coffee into my tumbler and saw ceramic cups smiling at me next to the coffee station. What made me even happier was seeing that people actually switched to using them surprisingly fast!

Another time – I think inspired by our discussions – my mother explained to me how she, leader of a governmental organization, had decided that they would get rid of all plastic bottles, single use cups and plastic wrapped snacks in all meeting rooms, and instead start serving water in jugs and package free snacks in bowls.

We do need all levels of our society to change, but even the biggest organizations are made up of us individuals. This is why I truly believe that change starts from every single one of us, and hopefully it also ripples out around us. We just need to be brave enough to speak out and start discussions. We can’t directly change the way other people and entities function. We can only hope to inspire other to think about their actions and the surrounding world in new ways.

We can choose to try and stay positive whenever we can, no matter the situation. As Mika Waltari, a famed Finnish author, whose books I would definitely recommend putting on your list of things to read, wrote in his book The Etruscan (warning: loose translation):

“Getting angry won’t help in any way once the dish is broken. The best thing to do is gather the pieces and make what you can out of them.”

(Speaks pretty well about the Zero Waste mentality as well, right?)

A negative attitude won’t get you anywhere while it also depletes you of your life force. Positivity, on the other hand, can be an internal flame that makes you radiate in a way that lights up other people as well. You alone determine your attitude and your actions. And you can change to world today. You only need to stop to listen to yourself, find the flame of change inside of you, and feed it.

Hope you have a great weekend!
– Otso

Jätteetöntä elämää ei ole

Yliopiston kulkukortit pakataan yksittäisiin muovitaskuihin. Noin 7800+ opiskelijaa saa kortin vuosittain.

Fakta on, ettei tässä maailmassa voi elää jätteettä. Jopa kaikista minimalistisimmilla Zero Waste -eläjillä, kuten Lauren Singerillä on purkki täynnä roskaa. Mutta se on aivan OK, kunhan asian tiedostaa ja yrittää tehdä sille jotain.

Googlaamalla ”Zero Waste” löytää vaikka kuinka paljon sisältöä, jossa puhutaan roskien välttämisestä ja siitä, kuinka ihanaa on, kun kotoa ei ole turhaa jätettä ja sotkua. Tästä johtuen idea jätteettömästä elämästä voi olla helppoa sivuuttaa utopistisena ajatuksena. Zero Waste on kuitenkin minulle muutakin, kuin muovin tai muun jätteen välttämistä.

Jonkun kysyessä, että ”mitä Zero Waste -eläminen oikein on?” on helpointa luetella seuraavat asiat:

• kaikki kertakäyttötavarat, joita arkisilla valinnoilla voi välttää,
• mitä kaikkia kodin- ja hygieniatuotteita voi itse valmistaa ja
• että samalla säästää rahaa.

Se on ihan selvä. Nuo ovat asioita, joihin Zero Waste -ajattelu kulminoituu. Taustalla jyskyttää kuitenkin muun muassa verkkokalvoihin palaneet kuvat muovipalasten täyttämistä kaloista ja linnuista, tietämys muovin terveys– ja ympäristöhaitoista, tuotantoeläinten kärsimyksestä (varoitus: video ei saata soveltua herkimmille ihmisille), ruoantuotannon ja ruokahävikin vaikutuksesta ilmastonmuutokseen, tietoisuus siitä, että valtaosa kuluttamastamme energiasta valmistetaan edelleen fossiilisten polttoaineiden avulla, sekä tietenkin käsitys tuottamastamme jätemäärästä ja, että sen odotetaan moninkertaistuvan seuraavan 100 vuoden aikana. Ilmastonmutoksen vaikutuksia kaikkeen ei myöskään saa unohtaa. Näistä aiheista puhuminen vaatisikin huomattavasti enemmän aikaa ja energiaa, mitä meillä ei muutenkaan tunnu olevan tarpeeksi tämän päivän yhteiskunnassa.

Vaikka Zero Waste keskittyykin yksittäisen ihmisen vaikutuksen ja vaikutusvallan ympärille, kyseenalaistaa se myös samalla koko globaalin systeemin. Esimerkiksi, että miksi melkein kaiken pitää tulla pakattuna johonkin materiaaliin, useimmiten muoviin? Miksi meidän täytyy laittaa banaanit muoviseen ”suojapussiin”? Miksi meidän täytyy lennättää trooppisia hedelmiä ja kasviksia tuhansia kilometrejä Suomeen ympäri vuoden. Miksi on OK heittää täysin syömäkelpoista ruokaa roskiin? Miksi yritykset sanovat meille, että emme voi elää ilman heidän tuotteitaan, joiden aineksia emme edes osaa ääntää? Miksi meidän täytyisi ostaa uusi asukokonaisuus (useamman) kerran kuukaudessa vain, koska vaatteet ovat ”halpoja”? Miksi meillä täytyy aina olla uusi puhelin/läppäri, kun sellainen julkaistaan? Silloinkin, kun vanha on edelleen täysin toimiva? Miksi meidän täytyy omistaa auto, jota käytämme ainoastaan 5% ajasta? Miksi meidän elämän vaaditaan olevan niin kiireistä, ettemme ehdi laittamaan ruokaa tai viettämään aikaa sukulaistemme kanssa? Miksi kerrytämme niin paljon jätettä, että meidän on pakko polttaa suurin osa siitä ettemme huku sen keskelle? Eikö roskien polttaminen vain anna meille tekosyyn jatkaa päätöntä kulutusta? Miksi on ylipäätään täysin normaalia ja pakollista heittää asioita pois? Miksi globaali talous on rakennettu loputtoman kasvun ja kulutuksen lisäämisen ideoiden päälle? (Kauppatieteiden opiskelijana tämän viimeisen kysymyksen olemattomuus tieteen piirissä tuntuu jo tragikoomiselta.)

Minulle Zero waste -ajattelussa ja -elintavassa on pohjimmiltaan kyse tietoisesta elämisestä. Minulle se tarkoittaa oman ja muiden elämän ympäristö- ja terveysvaikutuksen ymmärtämistä, omien valintojen voiman käyttämistä ja omien arvojen mukaan elämistä. Minulle Zero Waste ei ole myöskään mikään uusi asia. Minulle kyse on palaamista kestävämpien elintapojen pariin, joiden luota olemme nopean talouskasvun huumassa eksyneet. Minulle se tarkoittaa elämistä ilman turhaa kulutusta, ilman terveydelle ja ympäristölle haitallisia tuotteita ja tapoja sekä kestävämpien vaihtoehtojen tukemista omalla työllä ansaituilla euroilla.

Olemme jo ylittäneet ilmastonmuutosasijantuntijoiden asettaman kynnyksen, jonka jälkeen ilmastonmuutoksen hallinta on huomattavasti vaikeampaa ellei jopa mahdotonta. Voimme kuitenkin edelleen yrittää tehdä parhaamme:

• opettelemalla laskemaan oman hiilijalanjälkemme
• vähentämällä kulutusta
• muuttamalla elintapojamme ja tottumuksiamme kestävämmiksi

---

Zero waste is unattainable

Simple as that – you can’t live in today’s world without causing waste. Even the most minimalist zero wasters, like Lauren Singer have at least one jar full of waste. Quite depressing, I think. But it’s OK – as long as you acknowledge it and try do something about it.

Zero waste is easily thought of as just avoiding plastics and single-use items and having a clutter-free home. This is one of the reasons why it can be easy to dismiss it, by saying that it’s impossible to live without waste in today’s world. But to me, it’s more than refusing to use disposables, making my own deodorant and saving some money.

It’s about questioning:

• why does almost everything have to be packaged in plastic?
• Why do we need to get tropical fruits flown to our convenience all year round?
• Why is it OK to throw away edible food, like a banana that got a little mushy or that extra half portion of pasta you accidentally cooked?
•   Why do companies say to us that we can’t live without their different products for every nook and cranny of our house?
• Why do we buy new clothes every week because they are so cheap? Are they supposed to be that cheap?
• Why do we have to buy the newest phone/laptop, even if the old one still works perfectly?
• Why do we have to own a car when we only use if 5% of the time?
• Why does our daily life have to be so busy that we can’t find the time to cook?
• Why do we produce so much waste that we have to burn most of it not to drown in it?
• Why is it completely normal and acceptable to throw stuff away?
• Why is our global economy built on a notion of constant growth that depends on us consuming more and more?

For me, Zero Waste is about conscious living. It’s about understanding what effect your choices have on you and others. Zero Waste is not a new thing for me, but rather going back to a more sustainable lifestyle that we’ve strayed from as a result of quick economic growth. It’s about living without unnecessary consumption, without products and habits that are hazardous for your health and the environment, and about supporting sustainable alternatives with my hard earned euros.

We’ve already surpassed the threshold regarded by scientists as ’the point of no return’. What we as individuals can, and should, do is to do our best to limit our own effect by:

• learning how to calculate our carbon footprint
• limiting our consumption
• changing our lifestyles and behavior towards more sustainable ones

Zero waste lentäminen ei ole mahdollista

Parasta mitä voit tehdä on pyrkiä välttämään niin paljon turhaa roskaa, kuin mahdollista.

Lensin Singaporeen noin puolitoista kuukautta sitten suorittamaan kanditutkintoni viimeistä vaihetta: vaihto-opintoja paikallisessa yliopistossa. Olin henkisesti valmistautunut jätteeseen, joka aiheutuisi lennolla ruokailun yhteydessä mutten tullut ajatelleeksi mitä muuta jätettä lennoilla voi aiheutua. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun lensin pidemmän matkan päätettyäni yrittää elää ilman jätettä. Oppia ikä kaikki.

Valmistauduin ottamalla omat aterimet, juomapullon ja termarin mukaan koneeseen. Näillä halusin välttää kertakäyttöaterinten ja -mukien käytön. Matka sai kuitenkin karvaan makuisen alun, kun minulle tulostettiin matkalippu vaikka erikseen sanoin etten halua sellaista, kun sähköinen versio löytyi jo puhelimesta. No, vältin kuitenkin muun roskaamisen kentällä kiitos vesipullon ja hedelmien.

Koneeseen astuessa petyin hieman, kun paikallani oli ohueeseen muoviin pakatut Marimekon viltti ja tyyny. Tämän lisäksi paikalta löytyi kuulokkeet, jotka myös oli pakattu suljettuun muovikääreeseen. Ensimmäistä kertaa kiinnitin huomiota siihen, kuinka todella monet asiat lennoilla pakataan muoviin. Minulla oli villasukat mukana, mutta pitkällä yölennolla viltti tuli tarpeeseen neuleesta huolimatta. Muovikääre lensi siten roskiin. Olen lukenut, että valtaosa lentoyhtiöistä käyttää näitä peittoja ja tyynyjä uudelleen mutta useimmiten ne vain viikataan tai pakataan jokaisen lennon välillä uusiin muovipakkauksiin, vaikkei niitä olisi pesty, asiakaskokemuksen tähden. Viime aikoina on myös kuulunut enemmän ja enemmän ikäviä uutisia lentoyhtiöiden kierrätyskäytännöistä.

Yhdentoista tunnin lennolla oli kaksi ruokailua, joiden yhteydessä sain ruoan ohella muoviin pakatun juoman ja pussillisen kertakäyttöaterimia. En kuitenkaan käyttänyt näitä ja lentoehenkilökunnan tullessa hakemaan tarjotinta sanoin, että ”nämä ovat käyttämättömiä, voitteko käyttää ne uudestaan?” Vastaukseksi kuulin sanan ”OK” samalla, kun ne heitettiin muiden asioiden ohella roskiin. Ihmettelen suuresti sitä miten nämä suojaustarkoituksista pakatut muoviset asiat muuttuvat näin yhtäkkiä käyttökelvottomiksi, vaikkei suojaa olisi rikottu. Finnairilla menee taloudellisesti hyvin mutta mielestäni se ei silti ole peruste käyttökelvollisten käyttämättömien kertakäyttötarvikkeiden pois heittämiseen. Voin jotenkin yrittää ymmärtää, etteivät lentoyhtiöt voi välttämättä kierrättää kaikkia kierrätettäviä pakkauksia, kuten lasia ja metallia turvallisuussyistä. Tuntui kuitenkin pahalta nähdä koskemattoman juoman ja käyttämättömien muoviaterinten lentävän suoraan roskiin. Ensi kerralla aion olla hieman vaativampi matkustaja.

Oma termari oli kuitenkin hyvä ottaa mukaan, sillä lentohenkilökunta tarjoili mielellään juomat siihen, kun pyysin. Sain myös huomattavasti enemmän kahvia kerralla verrattuna naapuriin, joka pyysi lisää teetä kahdesti samalla kuluttaen kolme kertakäyttömukia.

Koska lentäminen on kaikista saastuttavin tapa matkustaa tuntui kaiken ylimääräisen jätteen aiheuttaminen erityisen turhauttavalta. Ystäväni Felicia on kirjoittanut Mind Tomorrow -blogissaan useamman jutun vähemmän saastuttavasta matkustamisesta, mutta Suomesta Singaporeen junalla ja laivalla matkustaminen olisi kestänyt hieman liian kauan omaan aikatauluuni nähden. Olen kuitenkin yrittänyt etsiä mahdollisia järjestöjä, joiden työtä voisin tukea lahjoituksin kompensoidakseni matkustamisesta aiheutuvia päästöjä.

Kokemuksista voi kuitenkin oppia, joten tässä 8 vinkkiä Zero Waste vähemmän roskaavaan lentämiseen:

1. Termosmuki: voit pyytää lentohenkilökuntaa tarjoilemaan juomat omaan mukiin kertakäyttöisten sijaan.
2. Aterimet + lautasliina: voit välttää muovisten aterimien käytön käyttämällä omaa ”sporkkia” tai puisia aterimia.
3. Vesipullo: turvatarkastuksen jälkeen voit käydä täyttämässä pullon vedellä lentoa varten.
4. Lämpimiä vaatteita: jos voit niin ota mukaan lämmin neule ja vaikka jopa ohut viltti, jonka saat käärittyä pieneksi carry-on laukkuun.
5. Niskatyyny: itse otan aina mukaan puhallettavan niskatyynyn, joka tuo mukavuutta matkalla nukkumiseen. Samalla vältän muoviin pakattujen tyynyjen käytön.
6. Kuulokkeet: omat ovat kuitenkin paremmat, kuin lentoyhtiön monesti käytetyt
7. Syötävää: ellet halua maksaa itseäsi kipeäksi lennon aikana, pakkaa mukaan hedelmiä ja muuta naposteltavaa
8. Vaativa asenne: uskalla vaatia lentohenkilökunnalta käyttämättömien aterimien ja juomapakkausten uudelleenkäyttöä.
   • Lisävinkki: Ota käyttämättömät asiat erilleen tarjottimelta ja anna ne lentoemännälle/stuertille erikseen, ja toivo parasta.
9. Etsi järjestö, jonka työhön voit lahjoittaa kompensoidaksesi aiheutuneet päästöt: tässä on sivusto, jossa voi perehtyä erilaisiin kompensaatioprojekteihin

---

Flying with LESS waste

I travelled to Singapore about one and a half months ago to start my exchange semester abroad. That was also the first time I took a long haul flight since going Zero Waste. I had mentally prepared for the emissions that I would cause as well as the waste that would come from the meals served during the flight. But, it didn’t even cross my mind how much waste actually can be produced during longer flights.

My friend Felicia has written about travelling abroad by other means than flying on her blog Mind Tomorrow. But taking a train and some ferries from Finland to Singapore would’ve been a little too time consuming for my schedule.

I prepared for the flight by taking a thermos mug, a reusable water bottle and some cutlery with me so that I could at least avoid using single-use cups and plastic forks. Unfortunately, I didn’t account for the other kinds of plastic and single-use things that can be found on flights. For example, a blanket and pillow packed in plastic. Low-quality earphones packed in plastic. And I also forgot how they serve single-portion drinks in plastic as well. When  googleing for ”Confessions of flight attendants” you’ll find copious articles telling you about how wasteful and, frankly, dirty travelling by air is. And I’m not even including the emissions that airplanes cause. Airlines aren’t even always allowed to recycle recyclable materials, which might explain why they may not show that much care to sustainability issues.

I learned that just by not using the singe-use cutlery and drinking the plastic-packed beverage given with the meal won’t keep the staff from throwing them away. Even if you ask the flight attendant to use them again. Hearing ”OK” while seeing the plastic-packed single-use items being thrown away at the same time is quite a disheartening experience. Next time I’ll know to be more demanding and give the unused items back separately.

Learn from my mistakes, please. Here are my eight tips on how to fly more Zero Waste with less waste when you have to:

1. Thermos mug: flight attendants will gladly serve you hot & cold beverages in your own cup.
2. Reusable Water bottle: fill it up after the security check and avoid having to buy overpriced tap water.
3. Spork/cutlery + napkin: I suggest getting some wooden ones to avoid suspicious looks from the TSA.
4. Warm clothes: wool socks and comfy knits are your best friend. If you have room, pack your own blanket in your carry-on.
5. Your own neck pillow: I have an inflatable one that I take with me on travels.
6. Earphones: your’s are better than the used ones they give on flights anyway.
7. Snacks: fruits are your best friend. And your thermos mug can act as a portable trash can for the peels.
8. An assertive attitude: be more demanding about giving unused single-use items to flight attendants and NOT having them be thrown away.
   • Pro tip: give the unused cutlery and single-serving drinks to flight attendants separately from your tray and hope that they’ll use them again.
9. Offset your footprint: find an organization and donate to their projects to offset your emissions. Here’s one page I found with several projects to read up on.