Sinussa on voima muuttaa maailmaa

”No matter what you do it will never amount to anything more than a single drop in a limitless ocean” uhosi Hanskell Moore kynttilänvalossa. Hiljaisen henkäyksen jälkeen, Adam Ewing vastasi usko silmissään ”What is any ocean, but a multitude of drops?”

Tämä on yksi David Mitchellin Cloud Atlas (suomeksi Pilvikartasto) teoksesta muistiini parhaiten jäämistä kohtauksista. Elokuvan dramaattinen kohtaus tuo esiin tuon samaisen uskon yksilön merkitykseen: meidän jokaisen teoilla on merkitystä ja meissä jokaisessa on voimaa muuttaa maailmaa. Ja tämä asenne pätee eritoten nollahukka-ajatusmaailmassa.

Kaikki alkaa välittämisestä. Mistä muusta loppupelissä olisikaan kyse? Meidän täytyy välittää itsestämme, muista ympärillä olevista ja luonnosta, jossa elämme. Oman matkani myötä olen joutunut opettelemaan arvostamaan itseäni ja omia halujani uudella tapaa. Tiedän ja tunnen sisälläni, että haluan elää tavalla, joka aiheuttaa mahdollisimman vähän vahinkoa ympäröivässä maailmassa. Minun on täytynyt opettella, ettei minun tarvitse pyytää anteeksi tai hävetä tätä halua. Olen myös opetellut olemaan itsevarmempi tekojeni suhteen, sillä uskon niillä todella olevan merkitystä paremman tulevaisuuden kehittämisessä. Olen opetellut rohkeammin kyseenalaistamaan, vastustamaan ja aktiivisesti tuomaan esille kokemiani yhteiskunnallisia epäkohtia. Voin omassa elämässäni välttää muovia ja vähentää pois heitettävien asioiden määrää, mutta kestävämmän tulevaisuuden kehittäminen vaatii tämän innon viemistä myös oman elämän ulkopuolelle. Olemme jatkuvasti kosketuksissa meidän ulkopuolella olevan maailman ja muiden ihmisten kanssa erilaisten suhteiden, sopimusten ja elinympäristön kautta. Vaikutus kumpuaakin siitä, että saamme muutoksen siemenen itämään myös muissa. Olen innostunut tästä viimeisimmästä kohdasta enemmän tämän kevään aikana. Kerronpa miksi.

Asuessani viime syksynä Singaporessa podin tukahduttavaa maailmanahdistusta lukiessani normaalia enemmän ihmisen aiheuttamista ympäristöongelmista ja yhteiskunnallisista haitoista. Aloitin joka aamun lukemalla The Guardianin ympäristöuutisia, päivät sain opiskellessa lukea monia varoittavia tieteellisiä julkaisuja, ja illat kulutin sydäntä raastavien dokumenttielokuvien parissa. Koneen ääressä istuminen alkoi jo tuntua itsetuhoiselta harrastukselta, sillä sisäinen positiivisuuteni ja usko tulevaisuuteen alkoivat heikentyä. Kun koko arki täyttyi hälyttävistä, pelottelevista ja toivottomia maailmankuvia luovista viesteistä, alkoi uskoni yhteiskunnallisesta suunnanmuutoksesta kohti kestävämpää tulevaisuutta haihtua ilmaan. Mitä väliä minun arkisilla teoilla on, jos maailman merissä todennäköisimmin tulee olemaan enemmän muovia kuin kalaa noin 30 vuoden päästä? Millaisessa yhteiskunnassa minun täytyy elää, kun miljoonat ihmiset joutuvat muuttamaan pohjoisemmaksi ilmastonmuutoksen tehtyä suuren osan maapallosta asuinkelvottomaksi? Mitä minä, yksi ainut opiskelija voisin tehdä selvitäkseni työn murroksesta ja AI-teknologian kehittymisestä seuraavista yhteiskuntamuutoksista? Eihän minulla ole vaikutusvaltaa tai resursseja puskea toivomaani kehitystä eteenpäin kansainvälisellä tasolla. Ja jos/kun minulla siihen olisi mahdollisuus, onko silloin jo liian myöhäistä?

Ahdistavuudestaan huolimatta innostuin näitä uutisia ja tiedejulkaisuja lukiessa tilaamaan itselleni Nature-tiedejulkaisun vuodeksi. Tekojeni pohjaaminen faktoihin on minulle keskeinen asia kaikessa mitä teen, ja halusin myös pysyä tiedekehityksen aallonharjalla oppiakseni uutta. Saapuessani takaisin Suomeen huomasin eteisen lattialla kaksi kauniisti muoviin pakattua lehteä. Veri valahti kasvoilta ja jäin hetkeksi vain tuijottamaan alaspäin. En ollut aluksi uskoa, että viikottain julkaistava Nature niminen tiedejulkaisu, jossa on kirjoitettu muovinkin ympäristöhaitoista ja ilmastonmuutoksen uhista, lähetettäisiin muoviin käärittynä. Pienen sisäisen aktivistini raivonpuuskan innoittamana istuin jo hetken päästä koneen ääressä kirjoittamassa viestiä tiedejulkaisun asiakaspalveluun. Pitkän keskustelun jälkeen kävi ilmi, etten ollutkaan saanut ainoastaan digilehteä niin kuin luulin, vaan tarjouskampanjaan kuului myös fyysinen lehti, jota ei voinut irrottaa tilauksesta. Asiakaspalvelu oli nopeaa ja hyvin avuliasta, mutta päädyin lopulta lähettämään heille viestin, jossa pyysin tilauksen kokonaisvaltaista peruuttamista niinkin, etten saisi maksamiani rahoja takaisin. Mainittakoon, että samalla jo puolitäysi roskapurkki mulkoili minuun keittiönpöydältä ja vieressäni pöydällä oli kaksi suurta muovikääreeseen pakattua lehteä.

Mainitsin parissa viestissä heille myös, kuinka tämä käytäntö minusta kuluttajan näkökulmasta oli täysin tiedejulkaisun tavaramerkin vastaista. Toin myös esille, että he kirjottavat muovin ympäristöhaitoista ja ettei se ainakaan vahvista brändin uskottavuutta muovin haittoja tiedostavien tilaajien keskuudessa. Vielä parin viikon ajan sain muoviin käärittyjä lehtiä. En saanut heiltä suoraa vastausta näihin kysymyksiin, mutta toisaalta oletin jo heidän peruuttaneen tilaukseni ja viimeisten jo postitettujen lehtien vain saapuvan minulle.

Kunnes kaksi viikkoa sitten perjantaina postiluukustani kuului ryminää. Istuin keittiönpöydän ääressä vieraan kanssa kahvilla keskustelemassa yksilön voimasta ja vallasta kuluttajana, kun eteiseen tipahti paksu ruskea kierrätyspaperista valmistettu kuori. Sen sisällä oli uusin Nature lehden julkaisu.

28342564_10212522855080240_889343258_o

En tiedä millainen oli ilmeeni, mutta vieraanikin alkoi hymyillä todetessani ääneen tämän positiivisen ihmetykseni. Ja pian kahvittelun jälkeen istuinkin taas läppärini ääressä kirjoittelemassa iloista kiitosviestiä Naturen asiakaspalveluun. En tietenkään voi sanoa, että minä sain aikaan tämän muutoksen, tai varmuudella todeta heidän täysin vaihtaneen muovikääreet paperisiin (en vielä ole saanut heiltä vastausta). Mutta ainakin minun lehdet ovat tähän päivään asti saapuneet paperiin käärittyinä.

Tätä postausta kirjoittaessa muistui mieleeni muitakin kertoja, kun koin osallistuneeni jonkinlaisen muutoksen käynnistämiseen. Toisen opiskeluvuoteni aikana jätin parin viikon ajan useampaan otteeseen palautetta yliopistoni ruokalaan, pyytäen heitä tarjoamaan keraamisia kuppeja take-away kuppien ohella. Suurin osa kahvin ostajista kuitenkin vain käveli kuppi kädessä kirjastoon tai tunnille, mistä johtuen roskakorit olivat aina täynnä käytettyjä pahvimukeja. Yhtenä päivänä kahviosaston viereen oli ilmestynyt keraamisia kuppeja ja näin monien vielä käyttävänkin niitä! Sitten vielä kerta, kun keskustelustamme innostuneena äitini kertoi työpaikkansa johtajana päättäneen, että organisaatio luopuu muovipulloista, kertakäyttömukeista ja yksittäispakatuista herkuista kaikissa neuvotteluhuoneissa. Hän pyysi saada tilalle vesikannut, pestävät lasit ja irtoherkkuja.

Tarvitsemme kaikkia sektoreita yhteiskunnallisen muutoksen aikaansaamisessa, mutta suurimmatkin organisaatiot ja yhteiskunnalliset elimet koostuvat meistä yksittäisistä ihmisistä. Muutos alkaa ja kehittyy meidän jokaisen sisällä, josta saamme sen toivottavasti pulppuamaan ulos. Kunhan välitämme tarpeeksi, voimme tuoda meille tärkeitä asioita esiin kaikissa elämämme eri aihepiireissä ja sillä tapaa työntää pienen muutoksen lumipallon liikkeelle rinteen huipulta. Positiivisesti ja kannustaen tietenkin!

Olen nollahukkaelämän myötä tajunnut myös sen, että meidän täytyy ajoittain pysähtyä hetkeksi ja iloita aikaansaamiamme asioita. Ei pelkästään siksi, että pysyisimme jätteenvähennystavoitteidemme perässä, vaan ihan myös yleisen henkisen hyvinvoinnin vuoksi. Iloitsemalla pieniäkin arkisia voittoja saa ylläpidettyä sisäistä positiivisuuden liekkiä ympärille satelevista rankoista uutisista huolimatta. Kannustamalla ja innostamalla itseään ja ympärillä olevia saa enemmän aikaan, kuin epäonnistumisia syynäämällä ja tekemättömistä asioista valittamalla. Tai näin olen ainakin itse kokenut päässeeni irti synkkyyden kierteestä, johon olin vajoamassa viime syksyn aikana.

Pidin sukulaisiani välillä jopa ärsyttävinä, kun he jatkuvasti toitottivat minulle positiivisesta ajattelutavasta ja pienimpienkin onnistumisten iloitsemisesta. Yritin jatkuvasti haastaa, että ”miten te ette nää tän tilanteen vakavuutta?” ja ”mut etkö sä ymmärrä, että kohta on jo liian myöhäistä?” Lopulta ymmärsin kuitenkin, että minä tulen elämään tällä planeetalla X määrän vuosia, enkä voi muuhun vaikuttaa kuin omaan asenteeseeni siitä, miten käsittelen ympärilläni olevat tapahtumat. Valtaosa niistä on kuitenkin sellaisia, joihin en millään voi vaikuttaa. Kuten Waltari kirjoitti Turms Kuolemattomassa: ”Sillä astian kerran säryttyä ei kiukkuilu mitään auta, vaan paras on kerätä sirpaleet kokoon ja tehdä niistä mitä voi.” (Aika hyvä asenne Zero Waste elämäänkin, eikö?) En voi pakottaa ympärilläni olevia ihmisiä ja tahoja muuttamaan heidän käyttäytymistään. Voin varmuudella vaikuttaa ainoastaan omaan elämääni. Siinä mielessä olen vain se yksi tippa loputtomassa ihmisyyden meressä. Mutta nyt huomaan, että minusta on tullut innostavien sukulaisteni kaltainen, kun haluan teille sanoa, että

etsi joka päivä yksi asia, josta voit iloita. Se voi olla ihan mitä vain, josta voit ainakin yrittää olla aidosti onnellinen. Siihen auttaa positiivisten puolien etsiminen tilanteessa kuin tilanteessa, olivat ne sitten kuinka ahdistavia tahansa. Vain löytämällä oman sisäisen innon voit saada muut ympärilläsi olevat pisarat värähtelemään ja meren aaltoilemaan, täten saaden muutoksen aallot leviämään ympäriltäsi kaikkiin ilmansuuntiin.

Negatiivinen ajattelutapa ei innosta ketään samalla kun se kuluttaa sinua. Positiivisuus voi taas olla voimavara, joka säteilyllään voi saada muutkin hehkumaan. Sinulla on yksin määräysvalta asenteestasi ja omista teoistasi. Voit muuttaa maailmaa jo tänään. Sinun tarvitsee ainoastaan pysähtyä ja kuunnella itseäsi, sillä tapa löytyy itsestään oikealla hetkellä.

Että tällaista tänään – hyvää viikonloppua!
– Otso


You have the power to change the world

My favorite quote comes from Cloud Atlas, a terrific sci-fi novel by David Mitchell. I feel like it truly speaks of the kind of internal approach to life, that is essential for a more sustainable lifestyle and for the creation of a more sustainable society:

“My life amounts to no more than a drop in a limitless ocean. Yet what is any ocean, but a multitude of drops?”

I truly believe that sustainability, and especially Zero Waste, starts from caring. Being brave enough to care about all the small things, yourself, people around you and our shared environment is the first step to changing your attitude and habits. This is, in my opinion, crucial for creating a lasting change in oneself. Only by fundamentally changing ourselves can the change start rippling from inside and reach others on the outside.

I’ve had to learn many new things through my journey to Zero Waste/more sustainable living. The most fundamental one has been changing my attitude towards myself and my own actions. I’ve had to teach myself that I don’t need to apologize or be ashamed of the things I do, because I truly believe that they have a significant impact on creating a kind of future in which I would like to live in. I’ve also had to teach myself that I in fact need to start more openly questioning and challenging current practices, which I feel are unsustainable or don’t make any sense, because raising grievances into daylight is the only way of starting a discussion, which hopefully ultimately leads to change. This has been especially hard, because stereotypically it’s difficult for Finns to want to stand out of the crowd or be a bother to someone. But, I’ve realized that I can “bother” someone, if I feel like an issue needs to be realized or discussed more.

One of these kinds of things is unnecessary single-use plastic waste. In this post I wanted to talk a little bit about how I’ve realized that being brave enough to extend your values to other domains than your own home is important, if you feel like you want to help change the world.

Last fall I started reading more about waste, climate change and societal issues. I spent my days reading environmental news from The Guardian, scholarly articles, journals and watching documentaries. They made me disheartened about my own and our common future. I became more anxious and started question whether anything I currently do will have any impact, or when I get to a position of influence will it be too late? But no matter how depressing most of the news were, I felt it was important to stay updated on what is happening and what is being discovered out there. Which is why I decided to purchase a subscription to Nature, while still living abroad.

When I moved back to Finland, I came home to two magazines conveniently wrapped in plastic. Yes, the weekly scientific journal called Nature, which has written about plastic waste and climate change, was being mailed to me wrapped in single-use plastic. At the same time, my half-full trash jar was glaring at me, so I decided to contact Nature to see if there was anything I could do to stop this plastic from coming into my apartment.

After a lengthy discussion I realized my only option would be to cancel my subscription without getting my money back (as I purchased the subscription through a set deal). In my messages I mentioned how I as a consumer found it very contradictory that Nature would post its issues wrapped in plastic, and how it doesn’t strengthen the brand among environmentally knowledgeable subscribers (with encouraging words of course). But, I ended up asking them to cancel my subscription. For two more weeks I received journals wrapped in plastic, but I thought that they were the last ones to arrive before my subscription would be terminated.

Until on Friday two weeks back I received a brown paper envelope, which contained the newest issue of Nature (see picture above). I was overjoyed and quickly sat down by my computer to write a thank you letter to their customer service.

Of course, I can’t say that I was the sole source for this change, and I don’t know whether they’ve changed mailing system away from plastic, but at least all my journals have arrived in brow recyclable paper envelopes since that day. It also got me thinking of the other times I feel like I can say that I at least participated in encouraging organization or other people to move away from unsustainable practices.

During my second year of university I left feedback to the cafeteria at my campus for two weeks, asking them to provide reusable ceramic mugs as an option to take away cups for coffee and tea. Most people just bought the drink and walked to class or the library anyway, ultimately filling all hallway trash cans with empty single-use waste. One day I walked in to buy some coffee into my tumbler and saw ceramic cups smiling at me next to the coffee station. What made me even happier was seeing that people actually switched to using them surprisingly fast!

Another time – I think inspired by our discussions – my mother explained to me how she, leader of a governmental organization, had decided that they would get rid of all plastic bottles, single use cups and plastic wrapped snacks in all meeting rooms, and instead start serving water in jugs and package free snacks in bowls.

We do need all levels of our society to change, but even the biggest organizations are made up of us individuals. This is why I truly believe that change starts from every single one of us, and hopefully it also ripples out around us. We just need to be brave enough to speak out and start discussions. We can’t directly change the way other people and entities function. We can only hope to inspire other to think about their actions and the surrounding world in new ways.

We can choose to try and stay positive whenever we can, no matter the situation. As Mika Waltari, a famed Finnish author, whose books I would definitely recommend putting on your list of things to read, wrote in his book The Etruscan (warning: loose translation):

“Getting angry won’t help in any way once the dish is broken. The best thing to do is gather the pieces and make what you can out of them.”

(Speaks pretty well about the Zero Waste mentality as well, right?)

A negative attitude won’t get you anywhere while it also depletes you of your life force. Positivity, on the other hand, can be an internal flame that makes you radiate in a way that lights up other people as well. You alone determine your attitude and your actions. And you can change to world today. You only need to stop to listen to yourself, find the flame of change inside of you, and feed it.

Hope you have a great weekend!
– Otso

Mainokset