Moikka!
Nollahukka on selvitys siitä, millainen voisi olla kiertotalouden mukainen tapa elää ja toimia vastuullisemmin sekä kestävämmin.
Yhteistyömme alkoi alkuvuonna 2018 Otson haastatellessa Ainoa kirjaansa. Olimme molemmat kirjoittaneet omia blogejamme GetWasteless ja Kokonainen elämä edessä jo jonkin aikaa. Nollahukka syntyi Ainon hypätessä mukaan Otson uuden Nollahukka-blogin kyytiin.
Otso on Nollahukka-blogin ja Instagram-kanavan perustaja. Hän on kirjoittanut kirjan Zero Waste – jäähyväiset jätteille. Kirjassa hän jakaa oman tarinansa kautta vinkkejä kestävämpään ja jätteettömään elämäntyyliin.
Koulutukseltaan Otso on KTK ja parhaillaan hän opiskelee maisteriksi Aalto yliopiston kauppakorkeakoulussa Creative Sustainability -ohjelmassa. Otso toimii luennoitsijana ja esiintyjänä kestävän elämäntyylin parissa.
’Aino on Nollahukan luova kehittäjä ja sisällöntuottaja. Aino aloitti kirjoittamisen Kokonainen elämä edessä -blogissaan, jota hän edelleen ylläpitää.
Koulutukseltaan Aino on kätilö. Hän on myös opiskellut markkinointia Tampereen Yliopistossa. Hän on erikositunut sosiaaliseen markkinointiin ja käyttäytymisenmuutokseen. Aino on Markkinointi- ja myyntijohtaja Rukapalvelu-, sekä liiketoimintajohtaja Rukariutta-perheyrityksessään Kuusamossa.