Roskapurkki on erinomainen haaste – ei elämäntapa

Olen tullut lopputulokseen, että “roskapurkki” on loistava haaste, mutta pitkäkestoisen kestävämmän elämäntyylin kannalta meidän kannattaa keskittyä edistämään kiertotaloutta. Tämä kirjoitus on jatkoa jutulle, jossa kerroin eroavani roskapurkistani. Voit lukea sen täällä. Kirjoitin myös toisen jutun siitä, miten Nollahukka on tästedes kiertotalouselämäntapa. Voit lukea sen täällä.

 

 

Tällä kirjoituksella haluan hieman purkaa ajatuksiani zero waste -elämäntyylistä ja siihen liittyvästä roskapurkki-konseptista. Keskeisin asia on se, että koen roskapurkin kanssa elämisen, eli  yksilötasolla jätteettömyyteen pyrkimisen rajoittavana tavoitteena, kun taas kiertotalousajattelun mukaan sen pitäisi olla yksi elämäntyylin sivuvaikutuksista.

 

 

Zero waste -elämäntyyli nousi Yhdysvalloista, missä jätteenkäsittely ja kulutustottumukset ovat hyvin erilaista kuin meillä Suomessa. Roskapurkkikuvasto myös lähti leviämään, sillä se on mediaseksikäs ja huomion kiinnittävä asia. Halusin itsekin lähteä kokeilemaan sitä nähdäkseni kuinka pitkälle zero waste -elämäntyylin voisi viedä Suomessa. Tällaisia kokeiluja siitä, miten pitkälle kestävään elämäntyyliin liittyviä asioita voi viedä tarvitaan, sillä ne osoittavat mikä on mahdollista. Ellemme kokeile ääripäähän menemistä emme todennäköisesti edes päädy puolitiehen. Kestävä elämäntyyli ei kuitenkaan ole kestävä, ellei löydä tapaa toteuttaa sitä pitkällä aikavälillä. Bad pun intended.

 

 

Looginen ja tärkeä asennoituminen jätteeseen siellä missä et pysty kierrättämään tai vastuullisesti käsittelemään jätteitä kuten muovi-, lasi- tai metallipakkauksia on kieltäytyä niistä. Meillä asiaa täytyy mielestäni tarkastella eri kantilta, koska meillä taas on mahdollisuus kierrättää kaikkia näitä ja muitakin jakeita (ainakin suhteellisen hyvin). Sen myötä määritelmästä mitä jäte/roska zero waste -ajattelussa on tulisi mielestäni keskustella enemmän. Varsinkin, jos haluamme edistää vähähiilistä elämäntapaa.

 

 

Aloitin omat kestävän elämäntavan kokeiluni Yhdysvalloista rantautuneella zero waste -ajattelulla, joka oli vahvalla muovikriittisyydellä maustettua. Ne veivät pitkälle: karsin kertakäyttöisten pakkausten ja tavaroiden kuluttamista, karsin kulutustani huomattavasti siitä mitä se ennen oli, ja aloin ostaa kaiken tarvitsemani minkä vaan löydän käytettynä uuden sijan. Parin vuoden kuluessa pääsin niin pitkälle, että pienen roskapurkin ottaminen käyttöön sekajäteastiana tuntui luonnolliselta, tarpeeksi haastavalta seuraavalta askeleelta. Olin jo kieltäytynyt siitä mitä en tarvitse, karsinut sitä mitä tarvitsen, alkanut käyttää uudelleen ja korjaamaan omistamiani asioita, kierrättämään paremmin ja kompostoimaan loput.

 

 

Matkallani aloin kuitenkin oppia enemmän mm. kulutukseni hiili-, vesi- ja materiaalijalanjäljestä, mikä laajensi ajatteluani siksi, mitä aloin kutsua omassa elämässäni Nollahukaksi: kaikkea hukkaa minimoivaksi elämäntavaksi. Kirjani “Zero Waste – jäähyväiset jätteille” sai nimensä siitä, kun kirjoittaessani keskityin enemmän kosketeltavan roskan minimoimiseen ja yhteiskunnassamme edelleenkin valloillaan olevien roskaavien tottumusten tarkasteluun siitä näkökulmasta johon pystyin: yksilön silmin. Esiin nousi kuitenkin ristiriitoja zero waste ja vähähiilisten vaihtoehtojen välille. Näistä yleisin on muoviset muovia sisältävät elintarvikepakkaukset.

 

 

Haastettuani itseni elämään vuoden 0,5l roskapurkin kanssa aloin pohtia tämän elämäntyylin vaikutuksia laajemmin. Siitä oli ollut minulle henkilökohtaista hyötyjä: ilmastoahdistus helpotti, rahaa säästyi ja koin eläväni arvojeni mukaisesti. Toisaalta se myös hankaloitti asioita: koko vuoden sekajätteiden mahduttaminen pieneen lasipurkkiin vaatii vaivannäköä ja työtä sekä itsekuria, johon uskon että jokainen meistä pystyy jos vaan niin päättää, mutta johon en usko valtavirran oma-aloitteisesti ja vapaaehtoisesti siirtyvän sekä pitäytyvän. Se myös alkoi vaikeuttaa päätöksentekoa elämäntilanteen muuttuessa. Roskapurkista oli tullut itselleni päämäärä, vaikka sen piti olla vain sivutuote.

 

 

Olen edelleen sitä mieltä, että meidän kaikkien tulisi ehdottomasti tarkastella kulutustottumuksiamme edes kokeilumielessä ja ymmärtää, ettemme voi jatkaa turhan ja yltiöpäisen kertakäyttökulttuurin lietsomista kaikessa takeaway-kupeista jopa kodintavaroihin. Samoten olisi hyvä kriittisesti pohtia omaa kulutustaan ymmärtääkseen mikä oikeasti tuottaa hyvinvointia: tavarat vai kokemukset? Roskapurkki-haasteesta olisi mielestäni hyötyä jokaiselle niin kotiarjessa kuin työpaikoillakin (eikä vaan kahvihuoneessa vaan johtoryhmien kokouksissa, joissa päätetään siitä miten organisaatio kokonaisuutena toimii ja miten liiketoimintamalleja kehitetään). Suosittelen kokeilemaan sitä kuukauden, puolen vuoden tai pidemmänkin aikaa – niin kauan kuin se tuntuu tarkoituksenmukaiselta.

 

 

Haluan kuitenkin painottaa, ettei Nollahukkaa pidä ajatella elämäntyylinä, jossa jätteiden mahduttaminen roskapurkkiin olisi päämäärä. Pieni määrä sekajätettä tulisi olla Nollahukka-elämäntyylin seuraus. Siksi roskapurkki on haasteena erinomainen tapa pistää omat kulutustottumukset testiin. Sen ei kuitenkaan kannata antaa määrittää sitä, miten hyvin elät Nollahukkaa todeksi, jos se on tavoitteesi.

 

 

-Otso

 

Advertisement

Otan eron roskapurkistani

Vuosi ei ole vielä loppunut mutta haluan ilmoittaa, etten onnistunut mahduttamaan kaikkia tämän vuoden sekajätteitä 0,5l hillopurkkiin niin kuin viime vuonna 2018. Miksi sanon, että “epäonnistuin”? Siksi, että roskapurkista oli huomaamattani tullut itselleni rajoittava tekijä sen sijaan, että se olisi ollut elämäntyylini seuraus.

 

Noin 95% kaikesta vuoden 2019 aiheuttamastani sekajätteestä on tässä purkissa.

 

 

Totuus on, että roskapurkin kanssa eläminen vaatii tiukkaa itsekuria ja aktiivista jätteettömien ratkaisujen etsimistä ja toteuttamista tietyn maantieteellisen sijainnin lisäksi. Se on haasteellista ellet ole valmis mm. näkemään erityisemmin vaivaa ostaaksesi ruokaa pakkauksetta erityisliikkeistä, vältä apteekin tuotteita ja sairaalassa käymistä, osta vain sitä mitä voit käytettynä löytää. Riskinä on, että itse roskapurkista tulee tavoite sen sijaan, että yrittäisi elää tavalla, jolla aiheutuu vähemmän jätettä. Itselläni kävi näin, että huomasin roskapurkista tulleen määrittelijä sille, miten “hyvin” elän Nollahukka-elämää ainakin oman ajatteluni mukaan. Tämä siltikin, vaikka olen puhunut paljon siitä, kuinka en oleta kenenkään muun vievän Nollahukkaa niin pitkälle, kuin itse olen.

 

Siksi olen päättänyt luopua tavoitteesta elää niin, että vuoden sekajätteeni mahtuvat pieneen purkkiin. Teen sen, koska koen sen rajoittavaksi asiaksi yrittäessäni selvittää mahdollisimman laajasti toimivaa Nollahukka-elämäntyylin muottoa. Haluan tästedes keskitttyä Nollahukkaan kiertotalouselämäntyylinä, jonka seurauksena ei pitäisi aiheutua turhaa jätettä sen sijaan, että yrittäisin aktiivisesti rajoittaa jätteeni jonkin tietyn tilavuuden astiaan. Alla hieman lisää pohdintoja tästä erosta.

 

Vuoden 2018 aikana aloin kiinnittää enemmän huomiota hiilijalanjälkeeni ja selvittää miten voisin pienentää sitä samalla, kun olin haastanut itseni mahduttamaan kaikki vuoden sekajätteeni 0,5l hillopurkkiin. Luin raportteja ja selvityksiä, ja muodostin käsityksen siitä miten meidän kannattaisi elää, jos haluamme pitäytyä pitkällä aikavälillä planeettamme kantokyvyn puitteissa luopumatta liiemmin kokemastamme elämänlaadusta: kiertotalouden mukaista elämää, jossa jätettä ei synny koska resurssit kiertävät, me käytämme luonnonvaroja viisaammin, perustamme toimintamme uusiutuvaan energiaan ja luonnonvaroja elvyttäviin toimiin sekä hiilinegatiivisuuteen. Lähdin tutkimaan miten voisin sitoa jätteettömyyden ja hiilijalanjäljen pienentämisen yhteen yksilönä. Pääsinkin aika pitkälle, sillä vuoden 2018 hiilijalanjälkeni oli eri laskureiden mukaan 2000-3000 kg, kun se ennen sitä oli 8000 kg luokkaa. Fokukseni oli kuitenkin ensisijaisesti sekajätteiden mahduttamisessa tuohon pieneen hillopurkkiin.

 

Yrittäessäni parhaani elääkseni jätteettömästi ja vähähiilisellä tavalla ymmärsin miten paljon jokainen meistä voi tehdä henkilökohtaisen sekajätemäärän pienentämiseksi ja hiilijalanjäljen minimoimiseksi. Se on rohkaisevaa, sillä keinoja on jo. Tänä vuonna aloin enemmän pohtima miltä Nollahukka-elämäntapa voisi näyttää, jotta se olisi houkuttelevampaa muillekin kuin omistatutuneille ekotietoisille ihmisille. Ruusunvärisiin laseihin alkoi ilmestyä säröjä. Tajusin, miten paljon etuoikeutta zero waste -elämäntyylin ja roskapurkin toteuttaminen vaatii sellaisena kuin se ainakin kansainvälisesti mielletään. Miten se itse asiassa todellisuudessa on mahdollista vain pienelle määrälle omistautuneita henkilöitä.

 

Aloin myös pohtia enemmän miten itse asiassa määrittelemmekään zero waste tai nollahukkaelämäntavan? Onko se sitä, että oma sekajäteastia tai roskapurkki pysyy tyhjänä ja voit kierrättää kaiken, vai pitäisikö meidän myös välttää kaikkea, joka aiheuttaa jätettä kierrätyksen aikana? Entä muovikriittisyys, joka on zero waste -elämäntyylin ja oli Nollahukka-ajatteluni perustuskiviä – miten se yhdistetään tutkittuun tietoon siitä, että muovi mahdollistaa päästöjen vähentämisen vaikka se päätyisikin sekajätteen seassa polttouuniin? Mille “roskalle” tai muoville ummistamme silmämme puhuessamme jätteettömästä elämäntavasta? 

 

Näiden kysymysten lisäksi aloin myös pohtia enemmän tämänkaltaisen elämäntyylin vaikutuksia. Onko sekajätteen välttämisen näin pitkälle viemisellä oikeasti suurin mahdollinen vaikutus kestävämmän tulevaisuuden yhteiskunnan rakentamiseen, joka ihmisellä voi olla? Ja jos se vaatii näin paljon minulta, onko realistista olettaa sen leviävän yleiseksi käytännöksi maailmassa, joka on kuitenkin aika erilainen tämän meidän ekokuplan ulkopuolella?

 

 

Nollahukan kautta olen halunnut tasaisin väliajoin viestiä armollisuudesta, siitä miten meidän pitää kuitenkin jokaisen muistaa ottaa huomioon yksilöllinen tilanteemme ja hyväksyä ettemme pysty kaikkeen. Kokeiltuani elää kaksi vuotta niin, että sekajätteeni mahtuisivat kahteen 0,5l hillopurkkiin totean, että on aika liehuttaa armon lippua itselleni ja höllätä. Elämä roskapurkin kanssa on alkanut tuntua rajoitteelta.

 

Viimeisen reilun puolen vuoden aikana olen etääntynyt tuosta sekajätteen täyttämästä hillopurkistani pohtiessani laajemmin toteutettavia ratkaisuja. Olen alkanut ajatella, että jos oikeasti haluamme saada aikaan muutoksen, tulee ratkaisujen olla laajemmin levitettävissä koko Suomeen, Pohjoismaihin, Eurooppaan, jne. Mitkä olisivat ne asiat, joiden lisääminen olisi helppoa, nopeaa ja realistista isommassa mittakaavassa, ja joilla olisi vaikutus kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseen? Varsinkin kun otamme huomioon, että ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen rajoittaminen Pariisin sopimuksen mukaisesti 1,5 asteeseen vaatii globaaleja toimia ja kansainvälistä yhteistyötä hyvin nopeasti. Syitä on useita, mutta tässä minun mielestä keskeisimmät:

1. Jatkuva väestönkasvu: vaikka me enemmän kehittyneissä maissa asuvat onnistuisimme vähentämään päästöjämme tulevat ne globaalisti kasvamaan yksinkertaisesti siitä syystä, että meitä ihmisiä on tällä planeetalla koko ajan enemmän. Tästä syystä täytyy meidän onnistua muuttamaan perustavaa laatua olevalla tavalla sitä miten globaali yhteiskuntamme toimii elääksemme planeetan kantokyvyn puitteissa suuremmalla määrällä ihmisiä.
2. Kutistuva aikaikkuna: tiede on antanut meille noin muutaman vuosikymmenen aikaa poistaa hiilidioksidia ilmakehästä, ei vain tulla hiilineutraaleiksi vaan hiilinegatiivisiksi. Jotta tämä tavoite saadaan toteutettua tarpeeksi nopeasti, tulee kansainvälisellä tasolla sopia tiekartoista ja mekanismeista, joilla ne saavutetaan. Yksittäisten ihmisten tekemät muutokset viestivät päättäjille muutoksen suuntaa, mutta eivät yksinään riitä saamaan aikaan muutosta tarpeeksi nopeasti.
3. Päästöjen aiheuttajat: Maailman 100 suurinta yritystä vastaavat ~70% ja G20 maat (maailman rikkaimmat 19 maata ja edusttuksen EUsta) vastaavat ~80% globaaleista ihmisen aiheuttamista ilmastopäästöistä. Kuluttajina vastaamme kulutuspäätöksillämme myös 70% päästöistä, mutta vain yritykset pystyvät muuttamaan toimintaansa tarpeeksi “dramaattisesti” meille annetun aikarajan sisällä. Ilmastotavoitteiden saavuttaminen vaatii sen verran nopeita korjausliikkeita, että pieni määrä tiedostavia kuluttajia ei pysty tieteen määrittelemässä aikaikkunassa kannustamaan suunnanmuutosta kulutuspäätöksillään vaikuttamalla.
4. Jatkuvasti kasvava ylikulutus. Jos jatkamme ”business-as-usual” meiningillä, tulee pelkästään muovinkulutus vastaamaan 15% globaaleista kasvihuonekaasupäästöistä vuonna 2050. Se on reilusti enemmän, kuin koko muotiteollisuuden päästöt (10%).
5. Pilotit, kokeilut ja pienimuotoiset ratkaisut eivät enää riitä. Vaikka paikallisia ratkaisuja hiilipäästöjen vähentämiseen tarvitaan siinä missä globaalejakin, on meillä kovempi kiire toimeenpanna laajasti skaalattavissa olevia toimintatapoja ympäristövaikutuksemme pienentämiseksi. Tämä ei tarkoita, etteikö meidän yksilöinäkin pitäisi toimia. Tämä pitää kuitenkin pitää mielessä, kun pohdimme millaisiin toimiin keskitämme rajalliset voimavaramme.

 

Näistä syistä olen päättänyt ilmoittaa erostamme – lopetan pyrkimykseni mahduttaa aiheuttamani sekajätteet (eli kierrätyskelvottoman ja ei kompostoitavan jätteen) 0,5l roskapurkkiin. En kuitenkaan luovu Nollahukka-elämäntyylistä, vaan muistutan itseäni jälleen asennoitumisestani siihen: 

 

Roskan välttäminen itsessään ei kuulu olla tavoite, vaan sen selvittäminen, mitä yhteiskunnassamme tulisi tapahtua ja miten voisimme elää, jotta turhaa jätettä ei synny.

 

On täysin mahdollista vähentää aiheuttamaansa jätteen määrää niinkin paljon, että vuoden saldo mahtuu pieneen purkkiin. Monilla meistä on aikaa ja resursseja käyttää yksilöllisten ratkaisujen löytämiseen. Koen kuitenkin, että kiertotalouden edistämisellä voi olla suurempi vaikutus kestävämmän yhteiskunnan rakentamisessa, kuin tiukalla jätteettömyyteen pyrkimisellä yksilön toimesta. Se oli ajatukseni alunperinkin Nollahukan kanssa, mutta roskapurkki otti liian vahvan otteen tavoitteistani.

 

 

Vähemmän hukkaavan yhteiskunnan rakentaminen vaatii ensisijaisesti kulutuksen vähentämistä ja muuttamista kiertäväksi, sekä kierrätyksen lisäämistä ja parantamista. Koen, että keskittymällä kiertotalouden mukaisen toiminnan lisäämiseen, voimme yksilöinä vaikuttaa vielä enemmän kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseen. Lue täältä miten Nollahukka on kiertotalouselämäntapa.

 

Siksi on myös Nollahukan aika muuttaa suuntaa zero waste -elämäntyylistä kiertotalouden mukaiseksi elämäntavaksi. Jätteettömyyden pitäisi tapahtua elämäntyylimme seurauksena eikä olla asia, johon meidän täytyy yksilöinä ähkien ja puhkien pyrkiä. 

 

-Otso

12 kuukautta ilman roska-astiaa

Nyt on selonteon aika. Kahden instapostauksen ja aikaisempien blogikirjoitusten (tässä ja tässä) jatkeeksi kerron tänään mitä kaikkea roskapurkissani oikein on ja mitä sinne ei päätynyt. Kiitos kaikista kysymyksistä ja kommenteista, joita olette jättäneet aiempiin julkaisuihin – toivottavasti tästäkin herää keskustelu!

 

Mun vuoden 2018 roskapurkissa on siis kaikki se jäte, josta en voinut kieltäytyä, jota en voinut karsia, käyttää uudelleen, kierrättää tai kompostoida. Toisin sanoen kaikki vain poltettavaksi kelpaava sekajäte.

 

 

Kierrätettävää materiaalia kuitenkin kulutin viime vuoden aikana, mutta sitäkin niin vähän kuin vain olosuhteiden mukaan oli mahdollista. Vein kierrätettävät pakkaukset lajitteluun ensimmäistä kertaa 2018 huhtikuun puolenvälin jälkeen. Loppuvuoden kierrätettävät jakautuivat kahteen tyhjennyskertaan, joista toinen oli tämän vuoden helmikuun alussa. Pyrin siis aktiivisesti myös kierrättämään niin vähän kuin mahdollista suosimalla kestopakkauksia ja pakkauksettomia vaihtoehtoja. Nollahukka ei minulle tarkoita roskatonta elämää, vaan resurssiviisasta, ilmaston ja ympäristön huomioonottavaa sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää elämäntapaa.

 

 

Kaikki kierrätettävä materiaali 2018 alusta saman vuoden huhtikuun puoleen väliin asti.

 

 

Nollahukkaelämä ei minulle myöskään tarkoita muovitonta elämää, kuten olen aikaisemmin kertonut. Pyrin silti välttämään kaikkea muovia niin pitkälle kuin mahdollista, sillä se on materiaalina käytännössä luotu polttouuniin – sitä ei voi kierrättää kuin muutaman kerran, kunnes se vääjäämättä kelpaa vain tuhottavaksi. Sen lisäksi muovin kaikkia vaikutuksia ympäristöön ja ihmisterveyteen yhteydessä muihin aineisiin ei vielä kunnolla tunneta – seuraan omassa elämässäni ja siten Nollahukka-ajattelussa varovaisuusperiaatetta (englanniksi ”precautionary principle”) ja pyrin minimoimaan altistumiseni erilaisille muoveille ja keinokuiduille omassa kodissani. Roskapurkissani on siis kaikki se muovi, jota en pystynyt kierrättämään. Perusteluni sille miksi vielä kulutan joitain kierrätettäviä muovipakkauksia on seuraavat:

 

1. Seuraan kasvipohjaista lähi- ja sesonkiruokiin perustuvaa ruokavaliota niin ilmasto-, terveys-, kuin eettisistä syistä. En osta tai kuluta lihaa, muuta kuin sukulaisteni kalastamaa kotimaista järvikalaa (sitäkin yhdellä kädellä laskettavan verran kertoja viime vuonna). Kulutan maitotuotteita ja muita eläinproteiineja hyvin harvoin, silloinkin pääsääntöisesti hävikin vähentämiseksi. Oman terveyden ja jaksamisen varmistamiseksi (opiskelu ja työ vaatii aivotyötä, urheilen keskimäärin kolmesti viikossa ja liikun paljon jalan tai pyöräillen) kulutan siis kotimaisia kasviproteiinivalmisteita ja myös esimerkiksi luomutofua, joita ei vielä voi löytää pakkauksetta. Kulutan niitäkin säästeliäästi. Joitain näistä saatuja muovipakkauksia olen käyttänyt uudelleen mm. taimien kasvattamiseen, loput ovat päätyneet suoraan kierrätykseen.

 

2. Pelastan ruokaa päätymästä hävikiksi, vaikka se olisikin pakattu muoviin. Ruoan hiilijalanjälki on merkittävästi itse pakkausta suurempi, joten kokonaisvaltaisen ilmastovaikutuksen minimoimiseksi olen valmis välillä tuomaan kotiini muovipakkauksia sekä vähentääkseni hävikkiä että säästääkseni siten rahaa. Esimerkiksi naapurini pystyy pelastamaan ruokaa päätymästä hävikiksi oman työpaikkansa kahvilasta. Hän tuo pelastettua ruokaa meille naapureille välillä kestopakkauksissa ja toisinaan muovipusseissa. Usein hän ottaa pussin uudelleen käyttöön, mutta välillä ne jäävät minulle.

 

 

Tässä kuvassa näkyvät ne muovipussit, jotka olen hävikkiä vähentämällä kerryttänyt vuoden 2018 aikana. Kuusi ohutta hevipussia (torilta valmiiksi pakattujen hävikkikasvisten tai naapurin hävikkileipien ja -leivonnaisten mukana tulleita), pari leipäpussia (@ravintolaloop’ista ilmaiseksi mukaan saatuja), ja muutama pieni pakastepussi (toisen mummon kesällä pakastamista marjoista). Nämä pussit eivät päätyneet purkkiini, sillä kassi-info.fi:n ja HSY:n jäteoppaan mukaan pussit voi lajitella muovinkeräykseen. Säilytän niitä kuitenkin vielä yrittääkseni löytää niille uusia käyttötarkoituksia.

 

Toinen ”jäte”, josta on tullut useampia kysymyksiä on siivousjäte. Puhuin tästä siivoukseen keskittyvässä Insta-tarinaketjussa alkuvuodesta (voit löytää sen tilini @otsosillanaukee kohokohdista), mutta kertaan pääkohdat tässä vielä uudestaan. Omistan imurin, jota käytän noin kerran kaksi kuukaudessa. En ole joutunut vaihtamaan pölypussia vielä kertaakaan viimeisen kahden vuoden aikana, kun minulla on nykyinen imurini ollut käytössä. Tuo pölypussi kuitenkin päätyy täytyttyään sekajätteeseen, sillä sen sisuksissa on joukossa lasinsiruja muutamasta rikkoutuneesta juomalasista ja lasipurkista.

 

Yritän pitkittää pölypussin käyttöikää siivoamalla välillä nurkat harjalla ja rikkalapiolla. Nämä pölyt kippaan taloyhtiön pihakompostiin muun kompostin, hiusten ja leikattujen kynsien mukana. Teen näin siksi, että olen pyrkinyt minimoimaan kaikki keinokuidut ja -materiaalit kodistani – valtaosa tästä on siis luonnonkuituja ja ulkoa sisälle kulkeutunutta pölyä. Biojätekeräykseen näitä ei voi laittaa, mutta haluan päästää kaikki ne biohajoavat aineet mitkä vaan voin takaisin kiertoon oman kompostin kautta. En usko kodistani kertyvän pienen pölymäärän lisäävän luonnon keinokuitu- ja mikromuovipitoisuutta merkittävissä määrin, sillä niitä erittyy kotiemme ulkopuolella suuret määrät mm. liikenteestä ja luontoon päätyvistä roskista sekä hulevesistä. Meiltä jokaiselta tippuu hiuksia ja vaatteista lähtee pölyä luontoon muutenkin ollessamme ulkona ja julkisissa tiloissa. Mikromuoveja ja -kuituja on jo sitä paitsi kaikkialla luonnossa. Suuri teko, jonka jokainen voimme tehdä, on aktiivisesti vähentää niiden kuluttamista kieltäytymällä turhasta muovista ja suosimalla luonnonmateriaaleja.

 

 

Purkissa on siis kaikki vain poltettavaksi kelpaavat jätteeni vuodelta 2018, joista en ole voinut kieltäytyä, joita en ole voinut karsia, käyttää uudelleen, kierrättää tai kompostoida kotikompostissa. Kierrätettäviä materiaaleja kulutin, mutta niitäkin niin vähän kuin mahdollista, varsinkin (100% kierrätettävää) muovia.

 

Kommentoi alle, jos jokin asia jäi vielä mietityttämään!

 

-Otso

7 kuukautta ilman roskista

Yllättävän helppoa, mutta samalla haastavaa. Ajoittain ahdistavaa, mutta silti palkitsevaa. Pääsääntöisesti, no, arkipäiväistä.

 

Se on myös todistanut jälleen kerran, että viiden K:n malli on tehokas ajattelukehys elämän yksinkertaistamiseen ja oman negatiivisen ympäristövaikutuksen minimoimiseen. Uskon, että jos minä yksin elävänä opiskelijana ja yrittäjänä voin elää tuottaen näin vähän jätettä, voi jokainen ainakin vähentää sitä omasta elämästään. Ehkä jopa radikaalistikin. Samalla pienentää omaa hiilijalanjälkeä ja on helpompi alkaa toimia vastuullisemmin pienentääkseen omaa negatiivista ympäristövaikutusta. Kaikin puolin aika positiivista, eikö? Aluksi kuitenkin tietoa siitä, miten olen roskapurkkini kanssa elänyt ja mitä sinne on mennyt.

Haluan tässä välissä erikseen mainita, että olen päässyt tähän tilanteeseen kahden ja puolen vuoden aktiivisen Nollahukka-elämän harjoittelemisen jälkeen. Kuten kirjassani mainitsin, on roskiksesta loupuminen varmasti nopein tapa päästä Nollahukkaan, mutta en suosittele sitä kellekään – valtavan muutoksen tekeminen äkillisesti päättyy todennäköisimmin epäonnistumisen tunteisiin ja nopeaan paluuseen vanhaan. Mulle roskapurkki on tapa haastaa itseäni vielä enemmän ja todistaa itselleni, että tämän päivän Suomessa (tai ainakin suurissa kaupungeissa) voi elää lähes jätteettä. Toivon tämän oman yritykseni inspiroivan sua näkemään, mikä on mahdollista – mutta sun ei tarvitse itse saavuttaa samaa. Ainakaan heti!

Elämää yhden purkin varassa

En oikein keksi muutakaan tapaa kuvailla elämää pienen roskapurkin kanssa, kun mitä aluksi kirjoitin. Se on asia, jota en ensimmäisen kolmen kuukauden jälkeen oikein ole ajatellut sen enempää. Se vaan on osa päivittäistä elämää, ihan niinkuin elämä kahdeksan roskiksen kanssa oli vielä kolmisen vuotta sitten.

Se on kuitenkin takonut päähän ajatuksen vastuun ottamisesta vieläkin vahvemmin. Jos aiheutan jonkun roskan kodin ulkopuolella, täytyy mun laittaa se reppuun tai taskuun ja viedä kotiin. Myös valtaosa kaikesta kierrätettävästä jätteestä kantautuu mukana kotiin, ellen voi varmistua siitä, että ne kierrätettäisiin kunnolla. Tämä on oma tapani ottaa vastuuta kulutuksestani ja toimia vastuullisesti kodin ulkopuolellakin.

Sekajäteastian pienentäminen yhteen lasipurkkiin on myös entuudestaan havainnollistanut, kuinka paljon kaikkea me kulutamme tänä päivänä. Varsinkin kaikkia sellaisia pieniä, turhia roskia. Hintalappuja, kertakäyttöisiä hammaslankaimia, pillejä, kertisaterimia, bränditarroja, vaatteita, lääkkeitäkin. Uskon todella, että yksi pääsyistä sille ettemme tiedosta aiheuttamamme jätteen valtavaa määrää on se, ettei meidän itse tarvitse käsitellä niitä. Kun ne vaan nakkaa pussiin ja pussin ulkona olevaan astiaan, katoavat kaikki ne turhat kuluttamisen merkit mielestä. Roskapurkin kanssa, jos sen tekee niin kuin minä, ei voi käydä samaa.

Mitä kaikkea purkista löytyy?

Lyhykäisyydessään siellä on kaikki se mistä en ole voinut kieltäytyä, mitä en ole voinut karsia, käyttää uudelleen ja korjata, kierrättää tai kompostoida. Purkissa on kaikki vuoden 2018 aikana aiheuttamani jäte, joka kelpaisi ainoastaan poltettavaksi.

Roskapurkin kanssa eläminen ei kuitenkaan tarkoita, että olisin korvannut kaikki kertakäyttötavarat ja pakkaukset kierrätettävillä vaihtoehdoilla. Viiden K:n malli, tarkassa järjestyksessä, ohjaa toimintaa:

1. Kanna mukana ja kieltäydy: ensisijaisesti kieltäydyn siitä mitä en tarvitse. Esimerkiksi en tarvitse muovi- tai paperipusseja, sillä käytän omia kestokasseja sekä -pusseja.
2. Karsi: olen luopunut myymällä, lahjoittamalla ja kierrättämällä asioista, joille mulla ei ole käyttöä. Näin olen saanut yksinkertaistettua elämääni niin, että jätteiden vähentämisestä, turhan kulutuksen karsimisesta ja hiilijalanjäljen pienentämisestä on tullut huomattavasti helpompaa.
3. Käytä uudelleen ja korjaa: ennen kuin harkitsen kierrättämistä, yritän korjata ja käyttää asioita uudelleen niin pitkään kuin mahdollista.
4. Kierrätä: kierrätän kaiken sen mistä en ole voinut kieltäytyä, mitä en ole voinut karsia, käyttää uudelleen tai korjata. Tämä on tärkeää – kierrättämistäkin tulee pyrkiä vähentämään!
5. Kompostoi: kaikki jäljelle jäävä päätyy pihakompostiin tai biojäteastiaan – ainakin ideaalimaailmassa. Mutta me emme sellaisessa elä. Siksi mullakin on roskapurkki.

Haluan myös sanoa, etten elä täysin muovitonta elämää. Olen tämän vuoden aikana ostanut muun muassa kahvia, tofua, jäätelöä (Choicen vegaaninen caramel-tuutti vaan on niin syntisen hyvää – kiitos vinkistä PS Olen Vegaanien Minni ja Paju!) ja nyhtökauraa muovipakkauksissa. Olen kuitenkin voinut joko käyttää niitä uudelleen (nyhtökaurapakkauksia idätyslaatikkoina) tai kierrättää ne muovinkeräyksessä. Yhdestä muovilaadusta valmistetut pakkaukset kelpaavat parhaiten kierrätykseen, sillä ne on helppo eritellä laadun mukaan. Kierrätettävät muovipakkaukset ovat silti vasta viimeisenä vaihtoehtona mun ostoslistalla. Joskus jätelönhimoa ei vaan voi hillitä – mutta sen voi tyydyttää vastuullisesti!

Kuten kuvissa näkyy on roskapurkissa kaikennäköistä pientä roskaa: punnitustarroja, lääkeliuskoja, hammaslankaimia, teipinpalasia, muovisia hintalapun kiinnikkeitä käytettynä ostetuista vaatteista, pillejä, muovisia etikettejä lasipurkeista, ja muuta sekalaista, kuten kuivahiivapaketti, muovipinnoitettu paperikääre, SIM-kortti ja viinipullon suojakääre.

Alkuvuodesta tein vielä valtaosan ostoksistani S- ja K-Marketeissa, kunnes huomasin kuinka paljon roskaa mun jätteettömistäkin ostoksista aiheutuu punnitustarrojen muodossa. Purkki olisi täyttynyt jo aikaa sitten, ellen olisi alkanut ostaa ruokaa Lidlistä. Ihmettelen, mikseivät muutkin ketjut tee samaa, että he punnitsevat hevi-tuotteet suoraan kassalla. Luulisi kauppojen säästävän kustannuksissakin, kun ei koko ajan tarvitsisi ostaa lisää tarrarullia ja huoltaa vaakoja.

Toiseksi suurin jätteenlähde mun elämässä on lääkeliuskat. Testit eivät ole selittäneet miksi mun iho alkaa syyhytä, ellen syö antihistamiinia vähintään joka toinen päivä. Mutta joudun niitä popsimaan lähes päivittäin – eikä ole vielä ainakaan löytänyt niitä irtona suurissa muovipurkeissa. Liuskat ovat yksi jäte, joista en voi kieltäytyä, joita en voi karsia, käyttää uudelleen tai kierrättää. Tarpeellisia lääkkeitä ei pidä karsia, vaikka ne jätettä aiheuttavatkin. En pystyisi tätäkään postausta kirjoittamaan ilman antihistamiinia – vaikutusta kannattaa miettiä laajasti.

Oon kuitenkin alkanut kieltäytyä ja karsia muita turhaksi käyneitä roksaa aiheuttavia lääkkeitä kiitos roskapurkin. Sairastin kovan flunssan alkuvuodesta, jonka olisin normaalisti lääkinnyt useammalla Finrexin-paketilla ja vitamiinipastilleilla. Totesin tuolloin, että ihan luonnolliset vaihtoehdot (esim. sitruuna, inkivääri, valkosipuli, hunaja sekä vihreä tee ja eteerinen oreganoöljy) auttoivat mun kroppaa nitistämään taudin. Pahimpina aikoina apuna toimi myös ihan ibuprofeeni, jota ostan suurissa kierrätettävissä muovipurkeissa. Aikaisemmin luulin että nuo apteekkien flunssalääkkeet ovat tarpeellisia taudin peittoamiseen, nyt olen kuitenkin alkanut katsoa niitä kriittisemmin silmin. Mediassakin puhutaan kasvavissa määrin siitä, miten monet syövät useita lääkkeitä turhaan (HS 2013, HS 2018, HS 2018) vaikka ilmankin pärjäisi tai niille olisi jätteettömiä vaihtoehtoja olemassa. Lääketeollisuuskin tavoittelee jatkuvasti kasvavia voittoja, kuten muutkin alat – tämä kannattaa pitää mielessä. Älkää kuitenkaan kuunnelko vain minua, vaan tehkää oma tutkimuksenne asiasta ja keskustelkaa terveydenalan ammattilaisten kanssa. Nämä ovat vain omia ajatuksiani ja kokemuksiani.

Saatat ihmetellä miksi purkistani löytyy kertakäyttöisiä hammaslankaimia. No, ne ovat ajalta ennen Nollahukkaa ja haluan käyttää ne loppuun ennen kuin ne päätyvät poltettavaksi. Olisin voinut lahjoittaa ne eteenpäin, mutta silloin en olisi varmistunut siitä että ne oikeasti käytetään loppuun. Vaikka näitä lankaimia markkinoidaan kertakäyttöisinä, voin kokemuksella kertoa että yksi voi kestää jopa kolme kuukautta. Käytän itse lankainta niin kauan, kunnes se katkeaa, kuten hammaslääkäri on minua ohjeistanut. Niitä on myös jäljellä sen verran, että joudun ehkä vasta viiden vuoden päästä alkaa harkita niille Nollahukka-ystävällistä korvaavaa vaihtoehtoa. Siihen asti ne päätyvät yksitellen roskapurkkiini (mikäli päätän jatkaa sen pitämistä tämän vuoden jälkeenkin).

Purkissa on myös tuollaisia muovisia hammasväleille tarkoitettuja harjoja. Hammaslääkärini suositteli lankainten vaihtoa tikkuihin, ja aloin käyttää näitä jo omistamiani muovisia harjaksia. Löysin kuitenkin apteekista puisia hammastikkuja, joita myydään kierrätettävässä pahvipakkauksessa. Muoviset harjakset ovat sittemmin vaihtuneet puisiin tikkuihin, sillä ne voi kompostoida!

Muuten nuo sekalaiset roskat ovat aiheutuneet omasta huolimattomuudestani. Pillit siitä, etten vieläkään tahdo muistaa pyytää juomia ilman niitä, niinä harvoina kertoina kun ulkona käyn. Ja sitten esimerkiksi tuo ruskea voipaperilta näyttävä kääre: kävin aamiaisella Wayne’s Coffeessa ja otin siellä vegaanisen bagelin. Ennen kuin ehdin asiasta huomauttaa, oli työntekijä tuikannut lämmitetyn leivän kääreeseen. Kysyin, että onko se kompostoituva, johon hän sanoi että ei, sillä paperi on sisäpuolelta pinnoitettu muovilla. En uskaltanut luottaa siihen, että he käyttäisivät kääreen uudestaan, joten otin sen sitten mukaani. Mainitsin tietysti heille siitä, että voisivat mieluummin käyttää ihan vaikka leivinpaperia, sillä sen voi ainakin lajitella biojätteeseen. Kerroin myös että kääre päätyy nyt pieneen roskapurkkiini, kun sitä ei voi kierrättää, siinä toivossa että se saisi työntekijät ajattelemaan asiaa. Leipä tarjoiltiin kuitenkin myös lautasella – mielestäni kääre on täysin turha!

Tämä tarina havainnollistaa myös sen, että nykyään teidän mistä jokainen purkissa olevan roska on aiheutunut. En enää kuluta asioita ja heitä niitä pois ajattelematta. En edes pakkauksia. Tässä on mielestäni yksi Nollahukka-ajattelun ydinperiaatteista – mitään ei pitäisi kuluttaa tiedostamatta sen vaikutusta tai ottamatta vastuuta asian mahdollisista haittapuolista. Sitä paitsi eikö ole ihan päätöntä, että tänä päivänä on normaalia käyttää paljon rahaa asioihin, jotka heitämme melkein suoraan yhden käyttökerran jälkeen roskiin? Mua myös ihmetyttää se, miten oon joskus voinut heittää pois asioita välittämättä niistä sen enempää – käytin suuria summia rahaa vaatteisiin ja sisustustavaroihin, jotka sitten vaan heitin pois kun halusin ostaa uutta tilalle. En ymmärrä miten silloin ei tuntunut pahalta heittää rahaa roskiin. Rahaa, jonka eteen tein paljon työtä täyspäiväisen opiskelun ohella.

Mielestäni kaikki pitäisi pystyä vähintään kierrättämään, kuten kiertotalous vaatii. Meidän täytyy aktiivisesti alkaa keksiä vaihtoehtoisia tapoja nykyisille kulutustottumuksillemme, jos haluamme selviytyä nykyisestä globaalista jäteongelmasta ja estää ilmastonmuutosta riistäytymästä käsistämme.

Sen voin vielä sanoa roskapurkin kanssa elämisestä, että ekologisemman elämäntyylin toteuttamisessa on todellakin kyse pienistä arkisista teoista, joita jokainen voi tehdä. Roskien vähentäminen ja välttäminen ympäristön ja ihmisten kannalta vastuullisella tavalla onnistuu tekemällä pieniä muutoksia arjessa. Isojen haasteiden pilkkominen pieniin välietappeihin auttaa pysymään polulla, sillä jokainen onnistuminen kannustaa jatkamaan. Oman negatiivisen ympäristövaikutuksen pienentämistä kannattaakin ajatella elämän pituisena matkana – jokaisella meillä on aikaa ja oikeus oppia uutta ja muuttua sen pohjalta. Meidän ei tarvitse olla täydellisiä, tai tehdä kaikkea heti. Ja vaikket koskaan pääsisikään roskapurkkia kokeilemaan, on oman kulutuksen vähentäminen jo iso teko – jokainen säästetty roskapussi on askel eteenpäin!

-Otso

Kuukausi ilman roska-astiaa

Kirjoitin pari viikkoa takaperin siitä, kuinka päätin tänä vuonna sanoa jäähyväiset sekajäteastialle, ja sen sijaan kerätä kaiken kaatopaikkajätteen erilliseen roskapurkkiin. Nyt on ensimmäisestä kuukaudesta selvitty ja on aika tehdä katsaus purkin uumeniin. Helpotuksekseni huomasin siellä vielä olevan jonkin verran ilmaa. Eihän tässä ole enää kuin 11 kuukautta tätä vuotta jäljellä!

Mitä purkin sisältä sitten löytyy? No:

• Vihannesten ja hedelmien hintatarroja (ei voi kierrättää niissä olevan liiman takia)
• Luomusitruunoiden merkkitarroja (eivät kelpaa muovinkierrätykseen)
• Lääkepakkauksia (muovin ja folion sekoitus ei ole kierrätettävä)
• Desinfiointipyyhepakkaus (monikerroksinen muovi-, paperi- ja foliopakkaus)
• Muovinen suojakääre (saattaa olla kierrätettävä, mutta taloyhtiössäni ei ole muovinkierrätysastiaa)
• Muovipillejä (en tiedä mistä muovista ne on valmsitettu, joten kierrättäminen on vaikeaa)
• Maustepurkin muoviosia ( sama, kuin muovipillien osalta)
• Etikettejä uudelleen käytetyistä lasipurkeista (erilaiset materiaalit ja liimat estävät kierrättämisen)
• Teipinpalasia yhdestä joululahjasta (teippiä ei voi kierrättää)
• Muovinen kiinnike joululahjaksi saadusta pakkauksesta (sama, kuin muovipillien osalta)
• Joululahjan mukana tullut logotarra (muovi ja liima estävät keirrätyksen)
• Sim-kortti (en teidä mitä tehdä)
• Ruumaan menneeseen matkalaukkuun kiinnitetty viivakoodiliuska (muoviosa ja liimapinta enstävät kierrättämisen)
• Carry-on laukkuun kiinnitetty tarkastusliuska (sama, kuin yllä)
• Lentolippuihin muovitarralla kiinnitettyjä tunnistelappuja (sama, kuin yllä)

Ilahduin siitä, että onnistuin kuukauden aikana kerryttämään näin vähän jätettä, vaikka olen muun muassa lentänyt ja muuttanut takaisin Suomeen. Vielä pari vuotta takaperin minulta kertyi helposti pussillinen viikossa tai kahdessa. Todistin itselleni, että jätettä voi välttää pienilläkin teoilla. Uskon, että niin voit sinäkin!

Haluan kuitenkin vielä tarkentaa, ettei tarkoitukseni tällä kirjoituksella ja havainnollistuksella ole haastaa sinua viemään jätteetöntä elämäntapaa niin äärin, kuin olen itse vienyt. Haluan vain näyttää, että jos yksi ihminen pystyy kuukaudessa aiheuttamaan näin vähän jätettä, voimme jokainen tehdä jotain vähentääksemme omaa osuuttamme. En voi painottaa liikaa sitä, että suuret muutokset vaativat aikaa: olen reilun kahden vuoden aikana asteittain ottanut käyttöön uusia toimintatapoja ja opetellut uusia rutiineja, joiden ansiosta voin tänään ajattelemattakin välttää turhaa jätettä arjessani. En vain aloittanut tätä projektia yhtenä uuden vuoden aattona. Kaksi vuotta sitten päätin alkaa tehdä muutaman paremman valinnan joka päivä:

• kieltäydyn muovipusseista
• kieltäydyn muovipulloista
• kieltäydyn take-away kahvimukeista

Siitä kaikki lähti. Näiden muodostuttua rutiininomaiseksi osaksi arkeani, aloin tehdä muita helppoja muutoksia, kuten kaupallisen deodorantin vaihtaminen kotitekoiseen ja muovisen hammasharjan vaihtaminen bambuiseen. Keskittymällä siihen, mikä kullakin hetkellä tuntuu helpoimmalta teolta toteuttaa ja luontevimmalta seuraavalta askeleelta, voi helpoiten pysyä kestävään muutokseen johtavilla raiteilla.

Kaksi vuotta sitten en kyennyt edes ajattelemaan, että ottaisin roskapurkin käyttöön näinkin nopeasti. Pidin sitä pitkään tämän aatteen liian pitkälle viemisenä, mutta havahduinkin yksi päivä tilanteeseen, jossa se tuntui luonnolliselta jatkotavoitteelta matkallani kohti kestävämpää elämäntapaa.

Nollahukkaelämän ja Zero Waste -ajatuksen tarkoituksena ei ole velvoittaa sinua karsimaan omistuksiasi, kunnes sinulla on jäljellä vai kaikki tarpeellinen; säilyttämään ruokiasi kuvankauniissa lasipurkeissa tunnettujen instagrammaajien tapaan; tai alkaa kerätä sekajätettä lasipurkkiin niin kuin minä. Kyseessä ei ole ’kaikki tai ei mitään’ tai tietyn näköisen ja laatuisen elämäntavan tavoittelu.

Kyseessä on omien arvojen mukaan eläminen. Sen lisäksi kyseessä on asenteenmuutoksesta: meidän täytyy rohkeasti alkaa välittää teoistamme ja valinnoistamme enemmän. Meidän täytyy sisäistää se, että aripäiväisimmilläkin teoillamme on laajat vaikutukset ei vain meidän elämäämme, vaan myös muiden. Samalla täytyy myös hyväksyä se, ettemme aina voi tietää kaikkia näitä vaikutuksia tai punnita niitä tasavertaisesti. Mutta, meidän täytyy pyrkiä tekemään paras mahdollinen valinta sen ajan ja niiden resurssien puitteissa, mitkä meillä kullakin hetkellä on käytössämme. Ja se riittää, että yrität tehdä yhden paremman valinnan.

 Yksi parempi teko päivässä riittää.

Ja tällä toivotan sulle hyvää alkavaa viikonloppua!

---

A month without a trash bin

A month ago I bid adieu to the trash can in my kitchen. Since then I’ve been collecting all the trash that I’ve caused in my trash jar. You can see all the contents in the picture above, but here’s a quick recap:

• Price and produce stickers
• Medicine wrappers
• Plastic wrapper
• Plastic straws
• Labels from repurposed glass jars
• Pieces of plastic tape from one Christmas present
• Few random plastic pieces from said present
• An old SIM-card
• Plastic luggage and ticket tags from flying

I was happy that I managed to only waste this little in one month, and I want to encourage you to see that it truly is possible to reduce the amount of trash we cause in our daily lives. You don’t have to take Zero Waste as far as I have, though. It’s not a case of ’all or nothing’. The most important thing is that you try to do your best with what you have and what you know.

Two years ago I started by deciding refuse all

• plastic bags
• plastic bottles
• take-away cups

Back then I couldn’t have imagined being here today, with my own trash jar. For a long time I thought having a trash jar was taking this idea too far. Until one day I realized, that it felt like next, natural, step on my journey to more sustainable living. But the foundation to the decision was laid over a two year period, where I slowly adapted new routines and new ways of thinking step by step. And through this I realized one thing about changing your habits towards more sustainable ones:

One better choice a day is enough.

Hope you have a great weekend!

Uusi jätteetön vuosi

Aloitin uuden vuoden 2018 nauttimalla perinteisestä gamelan-musiikista Balin lounaisrannikolla. Vaikka tunsinkin huonoa omatuntoa lennoistani aiheutuvista päästöistä (kirjoitin vinkeistäni jätteen minimoimiseen lennoilla täällä), inspiroiduin valtavasti ratkaisuista, joiden mukaisesti majoittumallamme eko-resortilla toimittiin: bambuisista pilleistä, pakkauksettomista saippuoista ja shamppoista kauniissa keramiikkapulloissa, vesipullojen uudelleentäyttöpisteistä ja muista vähäpäästöisistä ratkaisuista, esim. veden- ja sähkönkulutuksessa.

Eko-resortti oli kyllä omaa harvinaista laatuaan, sillä saari tuntui muuten olevan lähes jätteellä kyllästetty. Tienvarret ja rannat muoviroskan peitossa ja kotien läheisyydessä palavia roskakasoja. Vietin lomani lähinnä näppäimistön äärellä erilaisia kestäviä ratkaisuja pohtien.  En vielä olekaan täällä ilmoittanut asiasta, mutta sain Balilla viimeisteltyä toukokuussa ilmestyvän esikoiskirjani! Olen todella innoissani kirjastani ”Zero Waste – Jäähyväiset jätteelle”, joka on käytännönläheinen opas kestävämpään elintapaan. Lisää siitä tulevassa postauksessa.

Inspiroiduin tosiaan Puri Dajuma ekoresortilla  tekemään uudenvuoden lupauksen pitkästä aikaa. Päätin nimittäin, että aion kerätä kaikki vuoden 2018 aikana aiheuttamani kaatopaikkajätteet yhteen purkkiin. Kyllä, aion siis säilyttää kaiken, mitä en voi käyttää uudelleen, kierrättää tai kompostoida lasipurkissa ainakin tämän vuoden ajan.

Olin vaikuttunut, että Balilla, huolimatta siitä, että kyseessä on kehittyvä maa jotkin yritykset yrittivät tehdä parhaansa toimiakseen ympäristöystävällisesti. Eikä ihme, heillä ei ole muuta vaihtoehtoa, kun jätevuoret uhkaavat jo turismia. Sylistä loppui tila jo sadan metrin kävelymatkan aikana, vaikken edes poiminut jokaista tielle sattunutta roskaa mukaani. Matka vahvisti uskoani siihen, että nollahukkaelämän toimintatavoilla arkipäivän elämässä on todella merkitystä ympäristön kannalta.

Päätin tehdä roskapurkista tavan pitää itseni vastuussa sanoistani ja teoistani. Haluan todistaa itsellenikin, että Suomessa voi elää tuottamatta ylen määrin turhaa kaatopaikkajätettä. Se antaa minulle myös lisää motivaatiota jatkaa parempien ratkaisujen löytämistä, kun en enää alitajuisestikaan voi ajatella heittäväni jotain pois sekajäteroskiksen uupuessa kotoani.

Mitä uudenvuoden lupauksia sinä teit?

---

A new trashless year

I spent Christmas and the New Year in Bali, feeling a little bit guilty about the flight emissions my trip caused (I wrote some tips on how to reduce the amount of waste you have to produce when flying, here), but also finishing my book about Zero Waste living. My book ”Zero Waste – Jäähyväiset jätteelle” is going to be published next May, so pick it p if you want to brush up on your Finnish!

Being surrounded by trash in Bali, but also living in an eco-resort with many sustainable solutions (like reusable bamboo straws, water bottle refill stations and low-flow showers to name a few) inspired me to make a New Year’s resolution for the first time in a long while. I decided that I’m going to save all the landfill waste that I can’t reuse, recycle or rot in 2018 in a trash jar (see picture above).

I feel that the trash jar will motivate me even more to find more sustainable solutions, while proving to myself that it really is possible to live without producing unnecessary landfill waste even in Finland. Having done it for a couple weeks now I feel even more strongly, that it truly is all about the small things, which let us avoid waste.

What resolutions did you make?