Otan eron roskapurkistani

Vuosi ei ole vielä loppunut mutta haluan ilmoittaa, etten onnistunut mahduttamaan kaikkia tämän vuoden sekajätteitä 0,5l hillopurkkiin niin kuin viime vuonna 2018. Miksi sanon, että “epäonnistuin”? Siksi, että roskapurkista oli huomaamattani tullut itselleni rajoittava tekijä sen sijaan, että se olisi ollut elämäntyylini seuraus.

 

Noin 95% kaikesta vuoden 2019 aiheuttamastani sekajätteestä on tässä purkissa.

 

PC162786

 

Totuus on, että roskapurkin kanssa eläminen vaatii tiukkaa itsekuria ja aktiivista jätteettömien ratkaisujen etsimistä ja toteuttamista tietyn maantieteellisen sijainnin lisäksi. Se on haasteellista ellet ole valmis mm. näkemään erityisemmin vaivaa ostaaksesi ruokaa pakkauksetta erityisliikkeistä, vältä apteekin tuotteita ja sairaalassa käymistä, osta vain sitä mitä voit käytettynä löytää. Riskinä on, että itse roskapurkista tulee tavoite sen sijaan, että yrittäisi elää tavalla, jolla aiheutuu vähemmän jätettä. Itselläni kävi näin, että huomasin roskapurkista tulleen määrittelijä sille, miten “hyvin” elän Nollahukka-elämää ainakin oman ajatteluni mukaan. Tämä siltikin, vaikka olen puhunut paljon siitä, kuinka en oleta kenenkään muun vievän Nollahukkaa niin pitkälle, kuin itse olen.

 

Siksi olen päättänyt luopua tavoitteesta elää niin, että vuoden sekajätteeni mahtuvat pieneen purkkiin. Teen sen, koska koen sen rajoittavaksi asiaksi yrittäessäni selvittää mahdollisimman laajasti toimivaa Nollahukka-elämäntyylin muottoa. Haluan tästedes keskitttyä Nollahukkaan kiertotalouselämäntyylinä, jonka seurauksena ei pitäisi aiheutua turhaa jätettä sen sijaan, että yrittäisin aktiivisesti rajoittaa jätteeni jonkin tietyn tilavuuden astiaan. Alla hieman lisää pohdintoja tästä erosta.

 

Vuoden 2018 aikana aloin kiinnittää enemmän huomiota hiilijalanjälkeeni ja selvittää miten voisin pienentää sitä samalla, kun olin haastanut itseni mahduttamaan kaikki vuoden sekajätteeni 0,5l hillopurkkiin. Luin raportteja ja selvityksiä, ja muodostin käsityksen siitä miten meidän kannattaisi elää, jos haluamme pitäytyä pitkällä aikavälillä planeettamme kantokyvyn puitteissa luopumatta liiemmin kokemastamme elämänlaadusta: kiertotalouden mukaista elämää, jossa jätettä ei synny koska resurssit kiertävät, me käytämme luonnonvaroja viisaammin, perustamme toimintamme uusiutuvaan energiaan ja luonnonvaroja elvyttäviin toimiin sekä hiilinegatiivisuuteen. Lähdin tutkimaan miten voisin sitoa jätteettömyyden ja hiilijalanjäljen pienentämisen yhteen yksilönä. Pääsinkin aika pitkälle, sillä vuoden 2018 hiilijalanjälkeni oli eri laskureiden mukaan 2000-3000 kg, kun se ennen sitä oli 8000 kg luokkaa. Fokukseni oli kuitenkin ensisijaisesti sekajätteiden mahduttamisessa tuohon pieneen hillopurkkiin.

 

Yrittäessäni parhaani elääkseni jätteettömästi ja vähähiilisellä tavalla ymmärsin miten paljon jokainen meistä voi tehdä henkilökohtaisen sekajätemäärän pienentämiseksi ja hiilijalanjäljen minimoimiseksi. Se on rohkaisevaa, sillä keinoja on jo. Tänä vuonna aloin enemmän pohtima miltä Nollahukka-elämäntapa voisi näyttää, jotta se olisi houkuttelevampaa muillekin kuin omistatutuneille ekotietoisille ihmisille. Ruusunvärisiin laseihin alkoi ilmestyä säröjä. Tajusin, miten paljon etuoikeutta zero waste -elämäntyylin ja roskapurkin toteuttaminen vaatii sellaisena kuin se ainakin kansainvälisesti mielletään. Miten se itse asiassa todellisuudessa on mahdollista vain pienelle määrälle omistautuneita henkilöitä.

 

Aloin myös pohtia enemmän miten itse asiassa määrittelemmekään zero waste tai nollahukkaelämäntavan? Onko se sitä, että oma sekajäteastia tai roskapurkki pysyy tyhjänä ja voit kierrättää kaiken, vai pitäisikö meidän myös välttää kaikkea, joka aiheuttaa jätettä kierrätyksen aikana? Entä muovikriittisyys, joka on zero waste -elämäntyylin ja oli Nollahukka-ajatteluni perustuskiviä – miten se yhdistetään tutkittuun tietoon siitä, että muovi mahdollistaa päästöjen vähentämisen vaikka se päätyisikin sekajätteen seassa polttouuniin? Mille “roskalle” tai muoville ummistamme silmämme puhuessamme jätteettömästä elämäntavasta? 

 

Näiden kysymysten lisäksi aloin myös pohtia enemmän tämänkaltaisen elämäntyylin vaikutuksia. Onko sekajätteen välttämisen näin pitkälle viemisellä oikeasti suurin mahdollinen vaikutus kestävämmän tulevaisuuden yhteiskunnan rakentamiseen, joka ihmisellä voi olla? Ja jos se vaatii näin paljon minulta, onko realistista olettaa sen leviävän yleiseksi käytännöksi maailmassa, joka on kuitenkin aika erilainen tämän meidän ekokuplan ulkopuolella?

 

 

Nollahukan kautta olen halunnut tasaisin väliajoin viestiä armollisuudesta, siitä miten meidän pitää kuitenkin jokaisen muistaa ottaa huomioon yksilöllinen tilanteemme ja hyväksyä ettemme pysty kaikkeen. Kokeiltuani elää kaksi vuotta niin, että sekajätteeni mahtuisivat kahteen 0,5l hillopurkkiin totean, että on aika liehuttaa armon lippua itselleni ja höllätä. Elämä roskapurkin kanssa on alkanut tuntua rajoitteelta.

 

Viimeisen reilun puolen vuoden aikana olen etääntynyt tuosta sekajätteen täyttämästä hillopurkistani pohtiessani laajemmin toteutettavia ratkaisuja. Olen alkanut ajatella, että jos oikeasti haluamme saada aikaan muutoksen, tulee ratkaisujen olla laajemmin levitettävissä koko Suomeen, Pohjoismaihin, Eurooppaan, jne. Mitkä olisivat ne asiat, joiden lisääminen olisi helppoa, nopeaa ja realistista isommassa mittakaavassa, ja joilla olisi vaikutus kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseen? Varsinkin kun otamme huomioon, että ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen rajoittaminen Pariisin sopimuksen mukaisesti 1,5 asteeseen vaatii globaaleja toimia ja kansainvälistä yhteistyötä hyvin nopeasti. Syitä on useita, mutta tässä minun mielestä keskeisimmät:

  1. Jatkuva väestönkasvu: vaikka me enemmän kehittyneissä maissa asuvat onnistuisimme vähentämään päästöjämme tulevat ne globaalisti kasvamaan yksinkertaisesti siitä syystä, että meitä ihmisiä on tällä planeetalla koko ajan enemmän. Tästä syystä täytyy meidän onnistua muuttamaan perustavaa laatua olevalla tavalla sitä miten globaali yhteiskuntamme toimii elääksemme planeetan kantokyvyn puitteissa suuremmalla määrällä ihmisiä.
  2. Kutistuva aikaikkuna: tiede on antanut meille noin muutaman vuosikymmenen aikaa poistaa hiilidioksidia ilmakehästä, ei vain tulla hiilineutraaleiksi vaan hiilinegatiivisiksi. Jotta tämä tavoite saadaan toteutettua tarpeeksi nopeasti, tulee kansainvälisellä tasolla sopia tiekartoista ja mekanismeista, joilla ne saavutetaan. Yksittäisten ihmisten tekemät muutokset viestivät päättäjille muutoksen suuntaa, mutta eivät yksinään riitä saamaan aikaan muutosta tarpeeksi nopeasti.
  3. Päästöjen aiheuttajat: Maailman 100 suurinta yritystä vastaavat ~70% ja G20 maat (maailman rikkaimmat 19 maata ja edusttuksen EUsta) vastaavat ~80% globaaleista ihmisen aiheuttamista ilmastopäästöistä. Kuluttajina vastaamme kulutuspäätöksillämme myös 70% päästöistä, mutta vain yritykset pystyvät muuttamaan toimintaansa tarpeeksi “dramaattisesti” meille annetun aikarajan sisällä. Ilmastotavoitteiden saavuttaminen vaatii sen verran nopeita korjausliikkeita, että pieni määrä tiedostavia kuluttajia ei pysty tieteen määrittelemässä aikaikkunassa kannustamaan suunnanmuutosta kulutuspäätöksillään vaikuttamalla.
  4. Jatkuvasti kasvava ylikulutus. Jos jatkamme ”business-as-usual” meiningillä, tulee pelkästään muovinkulutus vastaamaan 15% globaaleista kasvihuonekaasupäästöistä vuonna 2050. Se on reilusti enemmän, kuin koko muotiteollisuuden päästöt (10%).
  5. Pilotit, kokeilut ja pienimuotoiset ratkaisut eivät enää riitä. Vaikka paikallisia ratkaisuja hiilipäästöjen vähentämiseen tarvitaan siinä missä globaalejakin, on meillä kovempi kiire toimeenpanna laajasti skaalattavissa olevia toimintatapoja ympäristövaikutuksemme pienentämiseksi. Tämä ei tarkoita, etteikö meidän yksilöinäkin pitäisi toimia. Tämä pitää kuitenkin pitää mielessä, kun pohdimme millaisiin toimiin keskitämme rajalliset voimavaramme.

 

Näistä syistä olen päättänyt ilmoittaa erostamme – lopetan pyrkimykseni mahduttaa aiheuttamani sekajätteet (eli kierrätyskelvottoman ja ei kompostoitavan jätteen) 0,5l roskapurkkiin. En kuitenkaan luovu Nollahukka-elämäntyylistä, vaan muistutan itseäni jälleen asennoitumisestani siihen: 

 

Roskan välttäminen itsessään ei kuulu olla tavoite, vaan sen selvittäminen, mitä yhteiskunnassamme tulisi tapahtua ja miten voisimme elää, jotta turhaa jätettä ei synny.

 

On täysin mahdollista vähentää aiheuttamaansa jätteen määrää niinkin paljon, että vuoden saldo mahtuu pieneen purkkiin. Monilla meistä on aikaa ja resursseja käyttää yksilöllisten ratkaisujen löytämiseen. Koen kuitenkin, että kiertotalouden edistämisellä voi olla suurempi vaikutus kestävämmän yhteiskunnan rakentamisessa, kuin tiukalla jätteettömyyteen pyrkimisellä yksilön toimesta. Se oli ajatukseni alunperinkin Nollahukan kanssa, mutta roskapurkki otti liian vahvan otteen tavoitteistani.

 

 

Vähemmän hukkaavan yhteiskunnan rakentaminen vaatii ensisijaisesti kulutuksen vähentämistä ja muuttamista kiertäväksi, sekä kierrätyksen lisäämistä ja parantamista. Koen, että keskittymällä kiertotalouden mukaisen toiminnan lisäämiseen, voimme yksilöinä vaikuttaa vielä enemmän kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseen. Lue täältä miten Nollahukka on kiertotalouselämäntapa.

 

Siksi on myös Nollahukan aika muuttaa suuntaa zero waste -elämäntyylistä kiertotalouden mukaiseksi elämäntavaksi. Jätteettömyyden pitäisi tapahtua elämäntyylimme seurauksena eikä olla asia, johon meidän täytyy yksilöinä ähkien ja puhkien pyrkiä. 

 

-Otso

2 thoughts on “Otan eron roskapurkistani

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s