Lentovero ei yksin ole ratkaisu

Matkustajakohtaisen lentoveron kanssa otettiin askel eteenpäin lentomatkustamisen verottamista kohden. Tämä on hyvä asia, koska ilmailualahan pääsee edelleen globaalisti kuin koira veräjästä veronmaksun suhteen. Se tekee lentämisestä halvempaa kuin esim. junalla matkustamisesta. Lentopolttoaine on verovapaata maailmanlaajuisesti ja valtaosassa maita lentoyhtiöt eivät maksa palveluistaan alviakaan. Tämä on ongelmallista, koska se vääristää kilpailua liikkumisen markkinoilla ja siten kannustaa lentämään maata pitkin matkustamisen sijaan. Jos nyt ollaan rehellisiä, ei valtaosa meistä valitse kalliimpaa vaihtoehtoa (varsinkin kun se vie enemmän aikaa) vaikka se olisi kuinka paljon kestävämpi tapa matkustaa. Ainakin lentopolttoaine pitäisi saada verolle – siitä puhun tässä kirjoituksessa. (Käy allekirjoittamassa eurooppalainen kansalaisaloite asiasta täällä.)

 

 

IMG_2235

 

Olen tyytyväinen, että ainakin yli 50 000 suomalaista olisivat valmiita maksamaan enemmän lentolipuista matkustajakohtaisen lentoveron muodossa. Tämän kaltainen vero varmaankin vähentäisi Suomesta lennettyjen lentojen määrää jonkin verran ja samalla toisi jotain tuloja valtion kassaan. Olisi todella hienoa, jos näin kerätyt varat voisi käyttää esim. julkisen liikenteen parantamiseen ja kestävyystavoitteiden saavuttamiseen. Varmaa se ei kuitenkaan ole, sillä verovarat jaetaan yhdestä potista kunkin hetken poliittisen päätännän mukaan.

 

Haluan kuitenkin herättää keskustelua siitä, että ilmastoon liittyvässä verotuksessa olisi tärkeää tarkastella suurennuslasilla ketä verotetaan ja mitkä sen vaikutukset oikeasti ovat. Verotetaanko yksilöä vai yritystoimintaa? Kumman verotuksella on suuremmat vaikutukset kestävyystavoitteiden saavuttamisessa? Päästöjen radikaalin vähentämisen kannalta olisi mielestäni tärkeämpää ensisijaisesti verottaa kestämätöntä liiketoimintaa ja uusiutumattomien resurssien käyttöä. Carbon Majors Reportin mukaan maailman 100 suurinta yritystä ovat vastuussa n. 71% hiilidioksidipäästöistä – vaikka me kuluttajina vastaamme myös n. 70%, on meidän toimien kautta tapahtuva muutos paljon hitaampaa ja useammista eri tekijöistä riippuvaa.

 

Haluankin kysyä onko oikein, että yhden tai muutaman maan kuluttajat maksavat lentolipusta lisää, mutta lentoyhtiöillä ei edelleenkään ole pakotetta saati sitten kannustinta siirtyä kestävämpien polttoaineiden käyttöön tai keksiä kestävämpiä liiketoimintamalleja? Pahimmillaan yksittäisten maiden verot voivat kannustaa lentoyhtiöitä siirtämään toimintaansa maihin, joissa matkustajia ei veroteta. Tällä voi olla merkittäviä vaikutuksia maiden sisäisten teollisuuksien toimintaan, mikä heijastuu esimerkiksi työpaikkoihin.

 

photo_2019-11-16_11-03-56

 

Siksi olisi mielestäni tärkeää puhua myös koko ilmailualan tuomisesta samalle pelikentälle, tai edes melkein, kaikkien muiden liikkumisen alojen kanssa Euroopan tasolla. Lentopolttoaineen verottaminen olisi merkittävä askel tähän suuntaan. Tällöin yritykset joutuisivat maksamaan saastuttavasta toiminnasta, eivätkä pelkästään kuluttajat. Polttoaine yleensä muodostaa suurimman yksittäisen kustannuksen lentoyhtiöille – sen kallistuessa pitää yrityksen oikeasti miettiä voiko esim. Suomi-Puola lentoja myydä parilla kympillä ja että onko tällä toiminnalla mitään taloudellista järkeä.

 

Vielä parempi olisi verottaa lentopolttoaineita niiden ilmastovaikutuksen mukaan: mitä enemmän päästöjä, sitä korkeampi vero. Tällöin lentoyhtiöiden kannattaisi siirtyä käyttämään vaikkapa suomalaisen yrityksen jätteistä tuottamaa lentopolttoainetta, jolla on matalammat päästöt. Meillä on monilla aloilla yrityksiä, jotka ovat edelläkävijöitä ilmastoystävällisempien ratkaisuiden valmistamisessa, mutta niiden kasvun esteenä on ollut edelleen kestämätöntä liiketoimintaa kannattava verotus. Edelläkävijäyritysten menestys voisi tuoda enemmän veroja valtion kassaan yritysveron muodossa ja lisää työpaikkojakin. Tällä tavalla voisimme toimia maana edelläkävijänä ja esimerkin näyttäjinä vielä vahvemmalla tavalla. Varsinkin, kun monet alat meillä ovat viennistä ja matkailusta riippuvaisia.

 

EUssa onkin vireillä Eurooppalainen kansalaisaloite lentopolttoaineen verovapautuksen lopettamisesta Euroopassa. Lisää tietoa siitä täällä. Jos siis allekirjoitit nyt eduskunnan käsittelyyn menevän kansalaisaloitteen matkustajakohtaisesta lentoverosta, kannustamme ehdottomasti allekirjoittamaan myös tämän Eurooppalaisen kansalaisaloitteen. Vaikket sitä olisi allekirjoittanutkaan niin tähän kannattaa ehdottomasti rustata oma nimi.

 

photo_2019-11-16_11-03-50

 

Meidän kaikkien toimia tarvitaan. On hyvä, että kuluttajina moni meistä on valmis lentäessään maksamaan muutamia kymppejä lisää kerryttämään veropottia, jota on mahdollista käyttää kestävämmän yhteiskunnan luomiseksi. Mutta se ei yksin riitä muuttamaan kokonaista kestämätöntä alaa – yritystenkin täytyy kantaa kortensa kekoon. Kun kysymyksessä on globaalisti toimiva liikkumisen ala, täytyy meidän tarkastella vaikuttavuutta ainakin vähintään EUn tasolla. Olemme EU:na maailman toisiksi suurin talous – meidän toimilla huomattavia on vaikutuksia niin Amerikkaan, Aasiaan kuin Afrikkaankin. Verottamalla saastuttava polttoainetta voisimme saada aikaan merkittäviä päästövähennyksiä ilman, että siitä riippuvaiset alat ja ihmiset yksittäisissä maissa kärsisivät epäsopuauhtaisesti toisiin nähden. (Lue lisää siitä miten ekologiset siirtymät eivät luonnostaan ole sosiaalisesti oikeudenmukaisia täällä).

 

-Otso

Vähemmän ja parempaa

”Niin mikä on nyt se kestävin pakkausvaihtoehto?” Merkittävää energiankäyttöä vaativat kierrätettävät alumiinitölkit, monikerroksiset erilaisista materiaaleista valmistetut kartonkipakkaukset, painavat ja energiaintensiiviset lasipullot, jotenkin kierrätettävä muovi? Tästä puhutaan paljon.

 

Netistä etsimällä löytää helposti lukuisia vertailuja, arvioita, blogikirjoituksia ja uutisia. Valmistajat kehuvat aina omiaan, tutkijat taas sanovat vastaan. Toisille esteettisyys taas merkitsee enemmän. Tässä kaikessa keskitytään materiaaliin, pakkaukseen itseensä. Vielä tärkeämpää olisi kuitenkin puhua sisällöstä.

 

les-routes-sans-fin-s-jYkllDGax18-unsplash(Kuva: Les routes sans fin(s))

 

Parin viime vuoden aikana on keskustelua pakkauksen sisällön merkityksestä hiilijalanjäljen kannalta herännyt myös täällä Suomessa. Tämä on hyvä asia. Pakkauksen hiilijalanjälki voi monesti olla vain murto-osan koko tuotteen hiilijalanjäljestä, miksi onkin hienoa miten monet ovat herättäneet keskustelua varsinkin ruokahävikin vähentämisestä. Itsekin olen hyväksynyt sen, että halutessani syödä terveys- ja ilmastosyistä kotimaista kasvisruokaa täytyy minun kuluttaa jonkin verran muovipakkauksia, vaikka kuinka haluaisin elää Nollahukka-tyyliin kuluttamatta erilaisia kertakäyttöpakkauksia. Onneksi ne ovat kokonaisuudessaan kierrätettäviä ja minulla on mahdollisuus niiden kierrättämiseen kotini lähellä. Omassa arvohierarkiassani terveellisen kasvisruoan syöminen menee muovipakkausten välttämisen edelle.

 

Mielestäni paras vaihtoehto olisi kuitenkin ostaa niin paljon kuin mahdollista pakkauksetta Nollahukkatyyliin. Se ei kuitenkaan vielä ole mahdollista – nyhtökauraa ja kotimaista tofua ei myydä bulkkilaareissa tai tuoretiskillä jauhelihan ja kanankoipien tapaan. Juomia ja muita nesteitä on myös hankala ostaa omaan pulloon monista eri syistä. Siirtymä bulkki- tai irto-ostamiseen vaatisi laajemman ostoskäyttäytymisen muutoksen meidän ihmisten keskuudessa, kun marssimme kauppaan kuluttajina. Meidän tulisi valmistautua suunnittelemalla omat ostoksemme suurin piirtein ja varautumalla niiden hankkimiseen kantamalla mukana erilaisia pusseja, astioita ja purkkeja. Kauppojen taas pitäisi mahdollistaa helpot, omien astioiden taaraamiset ja punnitukset sekä hygieeniset tavat säilyttää ruokaa irtona erilaisissa laareissa. Elintarvikeviranomaisten tulisi paremmin mahdollistaa tämä myös hygienianäkökulmasta ja lainsäädäntöä tarkentaa siihen, että ostajallakin todella on vastuu oman astian puhtaudesta ja että hän vastaa kylmäketjun rikkoutumisesta kotimatkalla. Utopiaa? Kyllä, mutta aion silti ostaa kaiken minkä voin pakkauksetta ja toivoa, että mahdollisuudet sille lisääntyvät tulevaisuudessa.

 

laura-mitulla-AvLyTUGW9Ug-unsplash(Kuva: Laura Mitulla)

 

Tarkoitukseni ei kuitenkaan nyt ole puhua eri pakkausmateriaaleista tai niiden ympäristövaikutuksista. Haluan nostaa esille asian, josta ei vielä keskustella tarpeeksi omasta mielestäni. Aihe joka on jatkuvasti pinnan alla, pulpahtelee vähän väliä esiin mutta tuppaa unohtumaan jo seuraavalla kauppareissulla ja viikonlopun ruokasuunnitelmia tehdessä.

 

Tuotteen tai minkään toiminnan hiilijalanjälki ei kerro koko totuutta siitä kuinka kestävästä vaihtoehdosta on kyse.

 

Nykyisessä ilmastokeskustelussa keskitymme paljon siihen, mikä eri asioiden hiilijalanjälki on. Tämä on hyvä asia. Mutta hiilijalanjälki ei kerro mitään tuotteen eettisyydestä tai vastuullisuudesta. Tämä on huono asia. Minulle kestävyys tarkoittaa ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää vaihtoehto. Hyvä ohjenuora tähän on Kate Raworthin kehittämä donitsi.

 

Vihreät valinnat ja siirtymät eivät luonnostaan ole oikeudenmukaisia tai eettisiä. On tärkeää vetää raja näiden kahden asian, eli ekologisuuden ja eettisyyden välille. Meille Espanjassa kasvatetut tomaatit voivat olla ekologisesti parempi vaihtoehto, kuin Etelä-Suomen kasvihuoneissa kasvatetut tomaatit, kun käymme kaupassa keskellä talvea. Mutta eettinen vaihtoehto se ei välttämättä ole: jos tomaatit on poimittu orjatyöllä ja kasvatettu pitkissä muoviteltoissa, joita ei kierrätetä, onko oikeasti kyseessä ”parempi” vaihtoehto? (Lue lisää täältä)

 

Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä julkaistiin pitkä juttu Italian tomaatinviljelystä ja poimijoiden huonosta tilanteesta (Tässä samasta asiasta englanniksi ilman maksumuuria). Tomaatteja tuotetaan valtavia määriä. Paikalliset eivät enää lähde poimijoiksi, joten poimijoita saadaan ulkomailta. Kuten meilläkin on käynyt marjanpoiminnan kanssa. Purkki tomaattimurskaa maksaa meillä alle euron. Luomuvaihtoehto pikkuisen päälle. Voiko sillä hinnalla oikeasti maksaa elämiseen riittävää palkkaa poimijoille? Vastaus on ei. Silti me valitsemme useammin kahdesta vaihtoehdosta sen halvemman ja meno jatkuu seuraavanakin vuonna, vaikka paikallisia työehtosopimuksia ei kunnioiteta ja sertifikaatitkaan eivät enää oikein takaa eettistä tuotantoa. Tällöin pakkauksen hiiilijalanjäljellä ja kierrätettävyydellä alkaa mielestäni olla vieläkin pienempi merkitys tuotteen kokonaisvaikutuksen kannalta.

 

Tämä ongelma toistuu monien muidenkin ruoka-aineiden ja materiaalien tuotannossa ympäri maailman. Ongelma on meidän kaikkien syytä. Merkittävä syy sille miksi olemme tähän jamaan ajautuneet on se, että kulutamme asioita aivan liikaa. Kuluttamisella tarkoitan ostamiamme, käyttämiämme ja pois heittämiämme asiota. Ruoka on niin halpaa, ettei juurikaan tunnu missään heittää jääkaapin perälle unohtunutta, hieman nahistunutta ruokaa sekajätteeseen. Olemme myös hyväksyneet huonon laadun saadaksemme halpoja hintoja, vaikka pitkällä aikavälillä tämä vaihtoehto käy meille kalliimmaksi. Käymme mieluummin usein kaupassa ostamassa halpaa, sen sijaan että sijoittaisimme laatuun ja käyttäisimme aikaamme johonkin muuhun kuin shoppailuun.

 

bernard-hermant-z9AOxTYQBy4-unsplash(Kuva: Bernard Hermant)

 

Hiilijalanjälkeä ja sosiaalisia vaikutuksia pitäisi mielestäni alkaa tarkkailla yhdessä. Muuten meillä on vaarana sortua toteuttamaan ekologisesti kestävän siirtymän ihmisten hyvinvoinnin ja ihmisoikeuksien kustannuksella. Ei ole kestävää vaihtoehtoa, joka on hiilineutraali mutta polkee toisen oikeudenmukaista kohtelua ihmisenä.

 

Meidän tulee alkaa kuluttaa vähemmän ja paremmin.

 

Mitä sitten voimme tälle asialle tehdä? Meidän tulee alkaa kuluttaa vähemmän ja paremmin. Vanhaa, jo banaaliksi käyvää sanontaa ”köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa” ei voi toistaa liikaa. Kulutamme jo nyt enemmän kuin mitä ekosysteemi, jossa elämme kykenee vuodessa uusimaan. Köyhdytämme itseämme kulutuksellamme jatkuvasti; otamme pikavippejä hieman pidemmällä maksuajalla, mutta yhtä korkealla korolla. Samalla globaalin ihmisväestön odotetaan kasvavan – miten takaamme kestävän yhteiskunnan kaikille?

 

Meidän tulisi hyväksyä se, että ruokaan ja tarvitsemiimme kulutustarvikkeisiin palaa enemmän rahaa, jos haluamme että ne ovat sosiaalisesti ja ekologisest kestäviä. Ostaa kannattaa vain tarpeeseen, sillä turha ostaminen kuluttaa vain omaa kukkaroa, luonnonvaroja ja hukkaa aikaa. Voimme vaikuttaa tähän niin omilla ostosreissuillamme, kuin työpaikoillamme ja äänestäessämme.

 

Vähemmän ja parempaa.

 

-Otso

Ostetaan omatunto puhtaaksi

Kestävyysasioissa minua ajaa eteenpäin erityisesti mahdollisuus vaikuttaa asenteisiin, käyttäytymiseen, ajattelumalleihin ja ajatusharhoihin. En ehkä ole se kaikista pedantein lajittelija tai väsymätön tee-se-itse- ihminen. Supervoimani on pikemminkin ajattelu kuin organisointi ja logistiikka.

 

Jokin aika sitten kirjoitin pienen pyyntöni tarkistaa yritysten ekoaskeleita kohtaan tuntemaamme vähättelyä. Nyt ajattelin ottaa puheeksi ”omantunnon puhtaaksi ostamisen.” Mennään tarinan kautta sisään aiheeseen.

 

Olet ostanut kaaribaarista hampurilaisaterian kaikilla mausteilla pilleineen päivineen. Nyt omatuntosi kolkuttaa edessäsi näkyvän kertakäyttöpakkausvuoren äärellä. Ruokaostoksia tehdessäsi nappaatkin sitten ”hyvitykseksi” tomaatit luomuna ja jätät muovipussin ostamatta kassalla, kiikutellen tavaroita epämukavasti käsissäsi kotiin. Olet ostanut itsellesi puhtaamman omantunnon tietoisesti tekemäsi ilmastosynnin jäljiltä. Tutun oloinen versiointi arkisesta tilanteesta? Ajattelet, että jos rakas, mutta ehdottomuuteen taipuvainen kuvitteellinen läheisesi Nollahukka-Aino tietäisi tästä, hän luultavasti tuomitsisi käytöksesi ja pitäisi sinua tekopyhyyden säälittävänä ilmentymänä.  

 

Tätähän me ruukaamme tehdä: tuomita ja arvostella kanssaihmisten hyviä pyrkimyksiä, koska motiivina ei mielestämme ole toiminut puhtaan pyyteetön epäitsekkyys. 

 

Vaan kuka sanoi, ettei itsekäs saisi olla? Terve itsekkyys on hyvästä ja auttaa pitämään rajat suhteessa toisiin siten, että sinun rajojasi ei ylitellä, etkä myöskään sinä tunkeile luvatta toisten rajojen yli. Tähän kunnioitukseen meidän kaikkien tulisi pyrkiä.

 

Omantunnon puhtaaksi ostamisessa on nimittäin muutama erittäin hieno puoli. Yksi on se, että ostaakseen omantuntonsa puhtaaksi täytyy ihmisellä olla omatunto. Putsimisen toimintoja eivät harrasta paatuneimmat tapaukset vailla omaatuntoa. 

 

Toinen hieno seikka on se, että kysehän on lopulta hyvittämisestä. Tiedämme tehneemme väärin, kun omatunto soimaa ja meillä on halua hyvittää tekemämme vääryys, huono valinta tai hairahdus. 

 

Mitä me siis lopulta teemme ”ostaessamme omatuntoamme puhtaaksi”? Me hyvitämme tekoja, jotka eivät ole olleet arvojemme mukaisia. Miksi me sitten arvostelemme nämä kanssaihmistemme hyvittämät teot usein niin suorasanaisesti? Toimimmehan lopultakin vain täysin luontomme mukaisesti hyvinä ihmisinä opetusten mukaisesti: kun teet jotain väärin, pyydät tekoasi anteeksi.

 

Keitä me olemme arvostelemaan sitä, onko toisen juuri hänen tilanteeseen keksimä, usein nopea hyvitys riittävä sovittamaan teon? Emmekö arvostellessamme vain lyö lyötyä? Ylennä itsemme jonkinlaisen moraalinvartijan asemaan päättämään toisen puolesta, mikä on riittävä hyvitys ekosynnistämme? 

 

Keskustelu siitä mikä on riittävä kompensaatio tai hyvitys kuhunkin ympäristöä vaurioittavaan tekoon on aiheellista. Keskustelun paikka ei mielestäni kuitenkaan ole siinä kohden, kun toisen omatunto soimaa ja on tarve tehdä edes jotain ja nopeasti. Keskustelun aika tulee, kun yhdessä mietimme ilman tunnereaktioita erilaisten vaihtoehtojen seurauksia. Näistä on varsin mahdollista puhua ja sopia ilman kenenkään syyllistämistä. 

 

Otan tähän vielä hyvin epäsovinnaisen esimerkin hyvittämisestä ja sen vaikutuksesta esim mielenterveyteen. Kuulin tämän Jari Sarasvuon Puheenvuorosta Yle Areenassa. 

 

Sarasvuo kertoi tutkimustuloksista, joiden mukaan katolilaiset kokevat vähemmän ahdistusta ja muita hengentuskia uskontoonsa kuuluvan ripittäytymisen ansiosta. Ripittäytymällä tunnustetaan syntinen teko yksityiskohtia myöden papille ja saadaan sen jälkeen teon vakavuusasteen mukainen hyvitystehtävä: rukouksia toistettavaksi ja vaikkapa yhteisöllistä palvelusta katumuksen osoittamiseksi. Riittävät sovitusteot ovat yhdessä päätettyjä ja ripittäytyvä tietää saavansa avun omantunnontuskiin.

 

Meille ihmisille on annettu arvokas lahja; armo ja anteeksianto. Meille on annettu myös seuraamusten ja vastuunkannon ymmärtämisen taito. Saamme olla tästä kiitollisia. Vaalikaamme näitä lahjoja ja käyttäkäämme niitä viisaasti. Ostakaamme omantuntomme puhtaaksi mielenterveytemme vuoksi jos siltä tuntuu. Miettikäämme toimivan omantuntomme siivittäminä keinoja tehdä seuraavalla kerralla toisin. Tuetaan toisiamme ja ollaan kiitollisia siitä, että myös muilla on toimiva omatunto ja toiminnallista kapasiteettia korjata virheensä. 

 

Toki hyvitystoiminnan taustalla voi olla myös häpeä tai vaikkapa vertaispaine, mutta tiedättekö mitä? Myös ne ovat erittäin normaaleja ja terveitä reaktioita sosiaalisista suhteista riippuvaiselle ihmiseläimelle. 

 

– Aino

Näin elät kestävämmin

Neljäkymmentätuhatta kiloa
joka vuosi.

 

Tuo on keskivertosuomalaisen vuosittainen materiaalijalanjälki. Lyhykäisyydessään se tarkoittaa kiloissa kaiken vuosittain kuluttamamme biomassan, fossiilisisten polttoaineiden, metallimalmien ja ei-metallimalmien summaa. Se on siis meidän elämäntyyliistä aiheutuva luonnonvarojen kulutuksen taso kiloissa.

 

markus-spiske-tSAa1UFoOgI-unsplash.jpgPhoto by Markus Spiske on Unsplash

 

Tuon 40 tuhannen kilon luokassa me suomalaiset olemme maailmanlaajuista kärkikastia, mutta sillä en lähtisi leveilemään toreille. Varsinkin, kun ekologisesti kestävä kulutus olisi 8000 kg/vuosi/henkilö. Se tarkoittaisi 80% vähennystä nykytasoon.

 

Tämä kirkasti minulle sen, ettei näitä suuria haasteita, joiden kanssa me kamppaillaan tiukkenevalla aikataululla, ratkaista keskittymällä yhteen materiaaliin tai ongelmaan kerralla. Meidän tarvitsee kokonaisvaltaisesti keskittyä vähentämään kulutustamme kieltäytymällä, karsimalla, käyttämällä asioita uudelleen, kierrättämällä ja kompostoimalla. Tämä haaste on myös niin suuri, ettemme me pysty sitä yksin kulutusvalinnoillamme ratkaisemaan – mutta kulutusvalintoja tekemällä voimme merkittävällä tavalla vaikuttaa tulevaisuuteemme. Kaikista näistä arkisista kulutusvalinnoista, niitä karsivista tavoista ja rutiineista kirjoitin kirjaani ”Zero Waste – jäähyväiset jätteille”. Ne mahdollistivat sen, että kaikki vuoden 2018 jätteeni mahtuivat 05l lasipurkkiin.

 

jon-tyson-uEXc4WGAI2c-unsplash.jpgPhoto by Jon Tyson on Unsplash

 

Mutta miten tuohon 8000 kilon vuositasoon voisi päästä? Onko se edes mahdollista? Kyllä, sanoo Michael Lettenmeier, joka väitöskirjassaan asiaa tutki. Monet teot voi tehdä kaupan hyllyillä (esim. karsimalla ruokahävikkiä ja suosimalla kasvipohjaista ruokaa) ja niiden ulkopuolella (eli olemalla kävelemättä sisään ostamaan mitään), mutta suuret vaikutukset tulevat rankemmista toimista: esim. remontoimalla kodista energianeutraalin tavalla, joka ei lisää materiaalikulutusta nykyisestä, asumalla pienemmin (20 m2/henkilö), karsimalla liikkumisen materiaalikuormaa 200g/km (hieman nykytason julkisen liikenteen ja pyöräilyn materiaalikuormaa tehokkaampi taso) ja matkustamalla 10 000km/vuosi, jne. Kaikki teot ovat kuitenkin asioita joihin ainakin ne meistä, ketkä elämme keskivertoelämää tai hulppeammin pystymme. Se on tutkitusti todistettu.

 

Päivittäisessä elämässä on kuitenkin yksi asia, jonka avulla voi huomattavasti pienentää materiaalijalanjälkeään:

 

osta käytettyä.

 

Käytetyn tavaran ostaminen on aina ekologisesti kestävämpi vaihtoehto materiaalijalanjäljen osalta. Samalla se myös tukee kehitystä kohti kierto- ja hyvinvointitaloutta. Yksilötasolla myös säästät rahaa samalla kun teet merkittävän ympäristöteon. Sama pätee uudelleenkäytetyistä ja kierrätysmateriaaleista valmistettuihin tuotteisiin (jos näiden käsitteiden ero kiinnostaa suosittelen lukemaan Outi les Pyyn kirjoituksen aiheesta täältä).

 

Olin esimerkiksi itse tänään ostamassa äitini pyynnöstä hänelle uutta silityslautaa ja -rautaa, mutta kaupassa vilkaisin vielä tori.fin läpi, ja löysin sieltä lähes käyttämättömän paketin pilkkahintaan. Samoten löysin meidän mökille valtavasti erilaisia keittiötarvikkeita Kierrätyskeskuksesta. Molemmat teot pienensivät omaa henkilökohtaista ja läheistenikin materiaalijalanjälkeä. Kierrätyskeskuksesta saa muuten aina ostosten yhteydessä tietää, kuinka monta kiloa materiaalia on säästänyt ostamalla käytettyä heiltä uuden sijaan. Kirjoitin asiasta aikaisemmin täällä.

 

charles-etoroma-k78R0lDxd48-unsplash.jpgPhoto by Charles Etoroma on Unsplash

 

Jos siis haluat elää ekologisesti kestävämmällä tavalla, niin pyri ensisijaisesti karsimaan kuluttamistasi ja ostamaan kaikki tarvitsemasi second handina tai yrityksiltä, jotka tuottavat tarvitsemasi tavarat uudelleenkäytetyistä tai kierrätysmateriaaleista.

 

-Otso

Nollahukkaa podcastmuodossa

Niin vaan on melkein puolet tästä vuodesta jo kulunut. Täällä Nollahukka-blogin puolella on viime aikoina ollut hieman hiljaisempaa, mutta vain siksi, että olemme kokeilleet hieman uusia tapoja jakaa aatteitamme kestävämmästä elämäntyylistä. Meille mieluisammaksi tavaksi kehkeytyi puhuminen – podcast-muodossa koemme voivamme tuoda esille ajatuksiamme useammalta eri kantilta, antaa tilaa pohdiskelulle ja olettamusten esiin tuomiselle, sekä toisilta oppimiselle.

 

Tähän blogiin olemme koonneet podcastit, jotka olemme itse nauhoittaneet tai joissa olemme olleet vierailemassa.

 

Nollahukka-podcast

 

Ensimmäisessä jaksossa keskustelimme ilmastoahdistuksesta ja siitä, miten itse koemme päässeemme siitä yli. Toisessa jaksossa vastasimme Instagramin puolelta saamiimme kysymyksiin, kolmannessa jaksossa puhuimme vastuusta, ja neljännessä jaksossa keskustelimme ensimmäisen vieraamme Outi les Pyyn kanssa arvoista ja hänen kehittämästään arvohierarkia-konseptista. Jakso alla:

 

 

Studio Planet

Otso vieraili Metson sponsoroimassa ja Riku Rantalan juontamassa kestävämmän yhteiskunnan Studio Planet -podcastissa. Jaksossa keskustelemassa myös Helsingin yliopiston professori Atte Korhola, joka on tutkinut erityisesti ilmastonmuutosta ja ilmaston vaihteluja. Alla nosto ensimmäisestä jaksosta ”Missä mennään, planeetta?”

 

Vaikka ilmastomuutosta enää harva kiistää, on kuitenkin edelleen niitä, jotka vetoavat aina ilmastossa esiintyneisiin vaihteluihin. Miksi tämänkertainen muutos sitten on erilainen?

– Seuraavan jääkauden ennakoidaan tulevan noin 20 000 vuoden kuluttua, ja kaikkien muuttujien mukaan meidän pitäisi olla menossa kohti viileämpää vaihetta. Noin 150 vuotta sitten kehitys kääntyi kohti lämpimämpää, eivätkä luonnolliset vaihtelut selitä sitä. Ihminen on muuttanut maapallon ilmastoa aika radikaalisti, sanoo professori Korhola sarjan ensimmäisessä jaksossa.

Jaksossa vieraat ottavat myös kantaa paljon puhuttuun ilmastoahdistukseen. Molemmat tunnistavat oireet, mutta eivät enää tunne ahdistusta. He antavat omalla esimerkillään uskoa kaikille tämän parissa kamppaileville. Ohje on yksinkertainen. – Olen itse ollut hyvin syvällä siinä ahdistuksessa, mutta hyvin nopeasti huomasin, että toiminnan kautta se ahdistus lieventyy, kertoo Sillanaukee.

 

 

Rahariihi podcast

Rahariihi-podcastin jaksossa ”Mitä raha sinulle merkitsee?” jaksossa Otso ja Inderesin pääanalyytikko Sauli Vilén keskustelevat rahan merkityksesta yhdessä juontajien Helka Miettunen ja Ilari Lehtinen kanssa. Jaksossa puhutaan myös mm. säästämisestä ja sijoittamisesta.

 

 

Nina & Tellu Rahamania vlogipodi

Rahamania-podcastin 33. jaksossa Aino kertoo siitä, miten hän eli vuoden ostamatta itselleen yhtään mitään. Aino jakaa tarinansa tästä no spend -vuodestaan ja siitä, miten hän sen ansiosta pääsi velattomaksi.

 

 

Mikä keskustelunaihe sua kiinnostaisi? Onko jokin kysymys, johon haluaisit meidän vastaavan joko keskustellen tai kirjoittaen? Kerro se meille kommenteissa!

-Otso & Aino

Pienempi on parempi

Kaupallinen yhteistyö: Niimaar (Ecosmol kierrätyskaluste saatu kokeiluun)

 

Nollahukka-koti – millainen se on? Tähän ei ole yhtä oikeaa vastausta. Nollahukan tavoin se on jokaiselle yksilöllinen asia. Keskittyminen kestävämpiin ratkaisuihin on kuitenkin yhdistävä tekijä.

 

Nollahukka-ajattelu pätee kaikkiin kodintavaroihin ja myös asumismuotoon. Aikana jolloin ihmiset ympäri maailman (ja me täällä Suomessakin) kasvavissa määrin himoavat suuremman ja uudemman perään, ovat mielipiteeni alkaneet kääntyä vastakkaiseen suuntaan: miksen havittelisi pienempää ja vanhempaa?

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Asumiseen liittyvän kulutuksen päästöt muodostavat WWF:n selvityksen mukaan kolmasosan jokaisen suomalaisen hiilijalanjäljestä. Se tarkoittaa noin 3000 kg CO2 ekvivalenttipäästöjä vuodessa. Suhteellisuuden vuoksi todettakoon, että globaalisti kestävä hiilijalanjälki olisi 1000kg/vuosi/henkilö. Pohjoisessa asuessamme on kodin lämmitys yksi suurimmista syyllisistä.

 

Mitä suurempi ja väljempi tila, sitä enemmän energiaa kulutamme lämmittämiseen ja sitä enemmän tavaraa meille mahtuu nurkkia asuttamaan. Ja kun vanhasta puhuin niin totean myös, että uudemmat rakennukset ovat usein energiatehokkaampia, kuin vanhemmat. (Tästä voin jakaa lisää ajatuksia toisessa postauksessa, sillä itse tykkään ja olen valinnut asua hyvin vanhassa rakennuksessa uudemman sijaan. Vanhaa valitessa täytyy vaan tehdä erilaisia ratkaisuja.)

 

Nollahukan myötä muodostunut yksinkertaisempi elämäntyyli teki ajatuksen pienemmässä tilassa asumisesta paljon luonnollisemmaksi, kuin loogiseksi seuraavaksi askeleeksi matkallani kohti kestävämpää elämäntyyliä. Kaikki järjelliset perusteet sille olivat jo olemassa: se on kestävämpää, se karsii turhaa kuluttamista, pakottaa positiivisella tavalla yksinkertaistamaan elämäntyyliä, ja se on halvempaa.

 

Minulle suuri oivallus oli tämä: vuokraa tai omistusasunnon lainaa lyhentäessä maksat jokaisesta neliömetristä – kannattaako oikeasti maksaa säilytystilasta turhille tai käyttämättömille asioille sen sijaan että käyttäisit sen rahan vaikka ruokaan tai palveluihin? Siksi en ole oikein ymmärtänyt julkista keskustelua ja joidenkin pöyristymistä ajatuksesta, että opiskelijat, yksinelävät tai miksei jopa perheetkin voisi muka asua huomattavasti pienemmissä kodeissa. Eikö kuitenkin tärkeämpää ole elämän mielekkyys, joka nousee muusta kuin siitä monenko neliön kokoiselle alueelle voi omistuksensa levittää? Luulen, että vanhat ja rajalliset käsitykset siitä millainen kodin pitäisi olla ja mitä muut ovat mieltä vaikuttavat ajatteluumme.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Jokainen asumistilasta vähennetty neliö nimittäin pienentää haitallista ympäristövaikutustasi. Se on suuri yksittäinen ekoteko, jonka useimmat meistä voivat tehdä ja jolla on merkittävät vaikutukset tulevaisuuteen. Se voi myös olla konkreettinen tapa auttaa löytämään itselle sopivia yksinkertaisen elämäntyylin ratkaisuja, jotka voivat lisätä koettua hyvinvointia.

 

Pienesti asuminen vaatii hieman enemmän suunnittelua ja vaivannäköä, varsinkin jos muuttaa suuremmasta pienempään. (Olen listannut loppuun muutaman videon pienistä asunnoista, jotka ovat inspiroineet minua ajattelemaan asumista eri näkökulmasta.) Uskaltaisin kuitenkin sanoa, että tämä vaiva on tulosten arvoista. Siksi jaankin omat ensivinkkini siihen, miten pienemmän tilan voi helpommin saada riittämään.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

1. Pohdi tarpeitasi

Mieti ensitöiksi mitä kaikkea oikeasti tarvitset? Mitkä huonekalut, kodinkoneet ja -tavarat aidosti helpottavat arkeasi? Kannattaako esimerkiksi omistaa kookkaita huonekaluja tai erityiskoneita siltä varalta, että niitä joskus sattuisi tarvitsemaan?Minun pieneen kotiini ei esimerkiksi mahdu tavaroita, joita en ole käyttänyt yli vuoteen. Ne laitan eteenpäin kiertoon, jotta ne pääsisivät käyttöön jonkun toisen kotona.

 

2. Odota

Älä hanki tarpeelliseksi kokemaasi asiaa välittömästi, ellei sille ole polttavaa tarvetta. Odottaminen, tarpeen pohtiminen ja sopivan vaihtoehdon etsiminen auttavat tekemään kestävämpiä hankintoja. Asettamalla itselle vaikka viikon, kahden tai kuukauden odotusajan antaa mahdollisuuden tarkastella hankintaa ja pohtia sen todellista tarpeellisuutta. Tämän voi tehdä vähän kuin puolivahingossa pyrkimällä löytämään tavaran käytettynä.

 

3. Suosi monikäyttöistä

Monikäyttöiset esineet tekevät pienesti asumisesta huomattavasti helpompaa. Esimerkki hyvin pieneen tilaan sopivasta huonekalusta on mielestäni Niimaarin Ecosmol kierrätyskaluste. Laatikkoa voi käyttää kolmijakoisen kierrätysastian ohella sohvapöytänä, ruokapöydän tuolina tai penkkinä eteisessä. kyljelleen kumottuna se toimii pienenä hyllykkönä ja sohva- tai yöpöytänä. Kukaan ei arvannut, että kotonani jonkun aikaa ollut sohvapöytä itse asiassa sisälsi useamman kuukauden aikana kuluttamani kierrätyspakkaukset!

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Monikäyttöisyys pätee moniin kodintavaroihin. Nykyisin myydään yhdistettäviä vesikalusteita (pesukoneen huuhteluvesi käytetään WC-pöntön huuhteluun), liikuteltavia hylly-, seinä- ja sänkyratkaisuja (tässä kiinnostava esimerkki kattoon hinattavasta sängystä), sekä muunneltavia huonekaluja. Nollahukan myötä olen alkanut ajatella tavaroiden käyttötarkoitusta vähintään yhtä paljon ellen enemmän kuin niiden esteettisyyttä. Tiedän, kuulostaa hassulta, mutta niin se vain on. Ja niinhän sen pitäisi olla, että käyttötarkoitus menee kaiken edelle – vahva esteettisyyteen fokusoiminen on saattanut meidät tälle kestämättömien kulutustottumusten polulle.

 

On kuitenkin ollut innostavaa nähdä miten suunnittelijat ovat alkaneet ottaa kestävyysnäköulmia huomioon ja siten parantaneet tuotteiden laatua, monikäyttöisyyttä ja tuotantomenetelmiä. Kuvan Niimaarin Ecosmol on Harri Koskisen suunnittelema ja kokonaan Suomessa valmistettu kotimaisesta vanerista. Kaiken suunnittelun tulisi olla laadukasta, kestämään tarkoitettua ja vastuullisesti tuotettua. Ei ole olemassa päteviä tekosyitä sille, miksei tuotteita voisi niin valmistaa.

 

4. Valitse ikuista  

Ikuista ei ole olemassa, mutta sen ajattelu on auttanut minua valitsemaan kestävämpiä vaihtoehtoja pieneen kotiini. Olen ostanut vain sellaisia huonekaluja, joiden voin kuvitella muuttavan mukanani elämän edetessä. Meille myydään tänä päivänä niin paljon erilaisia halpoja ja tilapäisiä ratkaisuja, jotka ovat tehneet kodin sisustamisesta luonnonvaroja hurjasti kuluttavan harrastuksen. Kestävien, laatutavaroiden valitsemisen ensisijaisesti käytettynä ja välillä uutena auttaa muuttamaan trendiä kohti ympäristöystävällisempää suuntaa ja tukee kiertotaloutta. Halpaa ei ole tehty kestämään. Ellei kyseessä ole kirppikseltä sattumalta tehty laatulöytö.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

-Otso

 

Videoita

NEVER TOO SMALL

Debt-free Family Life in a Zero Waste, Plant Based Tiny House

Majestic off-grid cabin in the Japanese mountains

Lego-style apartment

Thoreauvian simple living

Vancouver dad raising 5 kids in city apartment

Transforming walls get 5 rooms from 1

12 kuukautta ilman roska-astiaa

Nyt on selonteon aika. Kahden instapostauksen ja aikaisempien blogikirjoitusten (tässä ja tässä) jatkeeksi kerron tänään mitä kaikkea roskapurkissani oikein on ja mitä sinne ei päätynyt. Kiitos kaikista kysymyksistä ja kommenteista, joita olette jättäneet aiempiin julkaisuihin – toivottavasti tästäkin herää keskustelu!

 

Mun vuoden 2018 roskapurkissa on siis kaikki se jäte, josta en voinut kieltäytyä, jota en voinut karsia, käyttää uudelleen, kierrättää tai kompostoida. Toisin sanoen kaikki vain poltettavaksi kelpaava sekajäte.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Kierrätettävää materiaalia kuitenkin kulutin viime vuoden aikana, mutta sitäkin niin vähän kuin vain olosuhteiden mukaan oli mahdollista. Vein kierrätettävät pakkaukset lajitteluun ensimmäistä kertaa 2018 huhtikuun puolenvälin jälkeen. Loppuvuoden kierrätettävät jakautuivat kahteen tyhjennyskertaan, joista toinen oli tämän vuoden helmikuun alussa. Pyrin siis aktiivisesti myös kierrättämään niin vähän kuin mahdollista suosimalla kestopakkauksia ja pakkauksettomia vaihtoehtoja. Nollahukka ei minulle tarkoita roskatonta elämää, vaan resurssiviisasta, ilmaston ja ympäristön huomioonottavaa sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää elämäntapaa.

 

 

IMG_3344

Kaikki kierrätettävä materiaali 2018 alusta saman vuoden huhtikuun puoleen väliin asti.

 

 

Nollahukkaelämä ei minulle myöskään tarkoita muovitonta elämää, kuten olen aikaisemmin kertonut. Pyrin silti välttämään kaikkea muovia niin pitkälle kuin mahdollista, sillä se on materiaalina käytännössä luotu polttouuniin – sitä ei voi kierrättää kuin muutaman kerran, kunnes se vääjäämättä kelpaa vain tuhottavaksi. Sen lisäksi muovin kaikkia vaikutuksia ympäristöön ja ihmisterveyteen yhteydessä muihin aineisiin ei vielä kunnolla tunneta – seuraan omassa elämässäni ja siten Nollahukka-ajattelussa varovaisuusperiaatetta (englanniksi ”precautionary principle”) ja pyrin minimoimaan altistumiseni erilaisille muoveille ja keinokuiduille omassa kodissani. Roskapurkissani on siis kaikki se muovi, jota en pystynyt kierrättämään. Perusteluni sille miksi vielä kulutan joitain kierrätettäviä muovipakkauksia on seuraavat:

 

1. Seuraan kasvipohjaista lähi- ja sesonkiruokiin perustuvaa ruokavaliota niin ilmasto-, terveys-, kuin eettisistä syistä. En osta tai kuluta lihaa, muuta kuin sukulaisteni kalastamaa kotimaista järvikalaa (sitäkin yhdellä kädellä laskettavan verran kertoja viime vuonna). Kulutan maitotuotteita ja muita eläinproteiineja hyvin harvoin, silloinkin pääsääntöisesti hävikin vähentämiseksi. Oman terveyden ja jaksamisen varmistamiseksi (opiskelu ja työ vaatii aivotyötä, urheilen keskimäärin kolmesti viikossa ja liikun paljon jalan tai pyöräillen) kulutan siis kotimaisia kasviproteiinivalmisteita ja myös esimerkiksi luomutofua, joita ei vielä voi löytää pakkauksetta. Kulutan niitäkin säästeliäästi. Joitain näistä saatuja muovipakkauksia olen käyttänyt uudelleen mm. taimien kasvattamiseen, loput ovat päätyneet suoraan kierrätykseen.

 

2. Pelastan ruokaa päätymästä hävikiksi, vaikka se olisikin pakattu muoviin. Ruoan hiilijalanjälki on merkittävästi itse pakkausta suurempi, joten kokonaisvaltaisen ilmastovaikutuksen minimoimiseksi olen valmis välillä tuomaan kotiini muovipakkauksia sekä vähentääkseni hävikkiä että säästääkseni siten rahaa. Esimerkiksi naapurini pystyy pelastamaan ruokaa päätymästä hävikiksi oman työpaikkansa kahvilasta. Hän tuo pelastettua ruokaa meille naapureille välillä kestopakkauksissa ja toisinaan muovipusseissa. Usein hän ottaa pussin uudelleen käyttöön, mutta välillä ne jäävät minulle.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Tässä kuvassa näkyvät ne muovipussit, jotka olen hävikkiä vähentämällä kerryttänyt vuoden 2018 aikana. Kuusi ohutta hevipussia (torilta valmiiksi pakattujen hävikkikasvisten tai naapurin hävikkileipien ja -leivonnaisten mukana tulleita), pari leipäpussia (@ravintolaloop’ista ilmaiseksi mukaan saatuja), ja muutama pieni pakastepussi (toisen mummon kesällä pakastamista marjoista). Nämä pussit eivät päätyneet purkkiini, sillä kassi-info.fi:n ja HSY:n jäteoppaan mukaan pussit voi lajitella muovinkeräykseen. Säilytän niitä kuitenkin vielä yrittääkseni löytää niille uusia käyttötarkoituksia.

 

Toinen ”jäte”, josta on tullut useampia kysymyksiä on siivousjäte. Puhuin tästä siivoukseen keskittyvässä Insta-tarinaketjussa alkuvuodesta (voit löytää sen tilini @otsosillanaukee kohokohdista), mutta kertaan pääkohdat tässä vielä uudestaan. Omistan imurin, jota käytän noin kerran kaksi kuukaudessa. En ole joutunut vaihtamaan pölypussia vielä kertaakaan viimeisen kahden vuoden aikana, kun minulla on nykyinen imurini ollut käytössä. Tuo pölypussi kuitenkin päätyy täytyttyään sekajätteeseen, sillä sen sisuksissa on joukossa lasinsiruja muutamasta rikkoutuneesta juomalasista ja lasipurkista.

 

Yritän pitkittää pölypussin käyttöikää siivoamalla välillä nurkat harjalla ja rikkalapiolla. Nämä pölyt kippaan taloyhtiön pihakompostiin muun kompostin, hiusten ja leikattujen kynsien mukana. Teen näin siksi, että olen pyrkinyt minimoimaan kaikki keinokuidut ja -materiaalit kodistani – valtaosa tästä on siis luonnonkuituja ja ulkoa sisälle kulkeutunutta pölyä. Biojätekeräykseen näitä ei voi laittaa, mutta haluan päästää kaikki ne biohajoavat aineet mitkä vaan voin takaisin kiertoon oman kompostin kautta. En usko kodistani kertyvän pienen pölymäärän lisäävän luonnon keinokuitu- ja mikromuovipitoisuutta merkittävissä määrin, sillä niitä erittyy kotiemme ulkopuolella suuret määrät mm. liikenteestä ja luontoon päätyvistä roskista sekä hulevesistä. Meiltä jokaiselta tippuu hiuksia ja vaatteista lähtee pölyä luontoon muutenkin ollessamme ulkona ja julkisissa tiloissa. Mikromuoveja ja -kuituja on jo sitä paitsi kaikkialla luonnossa. Suuri teko, jonka jokainen voimme tehdä, on aktiivisesti vähentää niiden kuluttamista kieltäytymällä turhasta muovista ja suosimalla luonnonmateriaaleja.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Purkissa on siis kaikki vain poltettavaksi kelpaavat jätteeni vuodelta 2018, joista en ole voinut kieltäytyä, joita en ole voinut karsia, käyttää uudelleen, kierrättää tai kompostoida kotikompostissa. Kierrätettäviä materiaaleja kulutin, mutta niitäkin niin vähän kuin mahdollista, varsinkin (100% kierrätettävää) muovia.

 

Kommentoi alle, jos jokin asia jäi vielä mietityttämään!

 

-Otso