Vähemmän ja parempaa

”Niin mikä on nyt se kestävin pakkausvaihtoehto?” Merkittävää energiankäyttöä vaativat kierrätettävät alumiinitölkit, monikerroksiset erilaisista materiaaleista valmistetut kartonkipakkaukset, painavat ja energiaintensiiviset lasipullot, jotenkin kierrätettävä muovi? Tästä puhutaan paljon.

 

Netistä etsimällä löytää helposti lukuisia vertailuja, arvioita, blogikirjoituksia ja uutisia. Valmistajat kehuvat aina omiaan, tutkijat taas sanovat vastaan. Toisille esteettisyys taas merkitsee enemmän. Tässä kaikessa keskitytään materiaaliin, pakkaukseen itseensä. Vielä tärkeämpää olisi kuitenkin puhua sisällöstä.

 

les-routes-sans-fin-s-jYkllDGax18-unsplash(Kuva: Les routes sans fin(s))

 

Parin viime vuoden aikana on keskustelua pakkauksen sisällön merkityksestä hiilijalanjäljen kannalta herännyt myös täällä Suomessa. Tämä on hyvä asia. Pakkauksen hiilijalanjälki voi monesti olla vain murto-osan koko tuotteen hiilijalanjäljestä, miksi onkin hienoa miten monet ovat herättäneet keskustelua varsinkin ruokahävikin vähentämisestä. Itsekin olen hyväksynyt sen, että halutessani syödä terveys- ja ilmastosyistä kotimaista kasvisruokaa täytyy minun kuluttaa jonkin verran muovipakkauksia, vaikka kuinka haluaisin elää Nollahukka-tyyliin kuluttamatta erilaisia kertakäyttöpakkauksia. Onneksi ne ovat kokonaisuudessaan kierrätettäviä ja minulla on mahdollisuus niiden kierrättämiseen kotini lähellä. Omassa arvohierarkiassani terveellisen kasvisruoan syöminen menee muovipakkausten välttämisen edelle.

 

Mielestäni paras vaihtoehto olisi kuitenkin ostaa niin paljon kuin mahdollista pakkauksetta Nollahukkatyyliin. Se ei kuitenkaan vielä ole mahdollista – nyhtökauraa ja kotimaista tofua ei myydä bulkkilaareissa tai tuoretiskillä jauhelihan ja kanankoipien tapaan. Juomia ja muita nesteitä on myös hankala ostaa omaan pulloon monista eri syistä. Siirtymä bulkki- tai irto-ostamiseen vaatisi laajemman ostoskäyttäytymisen muutoksen meidän ihmisten keskuudessa, kun marssimme kauppaan kuluttajina. Meidän tulisi valmistautua suunnittelemalla omat ostoksemme suurin piirtein ja varautumalla niiden hankkimiseen kantamalla mukana erilaisia pusseja, astioita ja purkkeja. Kauppojen taas pitäisi mahdollistaa helpot, omien astioiden taaraamiset ja punnitukset sekä hygieeniset tavat säilyttää ruokaa irtona erilaisissa laareissa. Elintarvikeviranomaisten tulisi paremmin mahdollistaa tämä myös hygienianäkökulmasta ja lainsäädäntöä tarkentaa siihen, että ostajallakin todella on vastuu oman astian puhtaudesta ja että hän vastaa kylmäketjun rikkoutumisesta kotimatkalla. Utopiaa? Kyllä, mutta aion silti ostaa kaiken minkä voin pakkauksetta ja toivoa, että mahdollisuudet sille lisääntyvät tulevaisuudessa.

 

laura-mitulla-AvLyTUGW9Ug-unsplash(Kuva: Laura Mitulla)

 

Tarkoitukseni ei kuitenkaan nyt ole puhua eri pakkausmateriaaleista tai niiden ympäristövaikutuksista. Haluan nostaa esille asian, josta ei vielä keskustella tarpeeksi omasta mielestäni. Aihe joka on jatkuvasti pinnan alla, pulpahtelee vähän väliä esiin mutta tuppaa unohtumaan jo seuraavalla kauppareissulla ja viikonlopun ruokasuunnitelmia tehdessä.

 

Tuotteen tai minkään toiminnan hiilijalanjälki ei kerro koko totuutta siitä kuinka kestävästä vaihtoehdosta on kyse.

 

Nykyisessä ilmastokeskustelussa keskitymme paljon siihen, mikä eri asioiden hiilijalanjälki on. Tämä on hyvä asia. Mutta hiilijalanjälki ei kerro mitään tuotteen eettisyydestä tai vastuullisuudesta. Tämä on huono asia. Minulle kestävyys tarkoittaa ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää vaihtoehto. Hyvä ohjenuora tähän on Kate Raworthin kehittämä donitsi.

 

Vihreät valinnat ja siirtymät eivät luonnostaan ole oikeudenmukaisia tai eettisiä. On tärkeää vetää raja näiden kahden asian, eli ekologisuuden ja eettisyyden välille. Meille Espanjassa kasvatetut tomaatit voivat olla ekologisesti parempi vaihtoehto, kuin Etelä-Suomen kasvihuoneissa kasvatetut tomaatit, kun käymme kaupassa keskellä talvea. Mutta eettinen vaihtoehto se ei välttämättä ole: jos tomaatit on poimittu orjatyöllä ja kasvatettu pitkissä muoviteltoissa, joita ei kierrätetä, onko oikeasti kyseessä ”parempi” vaihtoehto? (Lue lisää täältä)

 

Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä julkaistiin pitkä juttu Italian tomaatinviljelystä ja poimijoiden huonosta tilanteesta (Tässä samasta asiasta englanniksi ilman maksumuuria). Tomaatteja tuotetaan valtavia määriä. Paikalliset eivät enää lähde poimijoiksi, joten poimijoita saadaan ulkomailta. Kuten meilläkin on käynyt marjanpoiminnan kanssa. Purkki tomaattimurskaa maksaa meillä alle euron. Luomuvaihtoehto pikkuisen päälle. Voiko sillä hinnalla oikeasti maksaa elämiseen riittävää palkkaa poimijoille? Vastaus on ei. Silti me valitsemme useammin kahdesta vaihtoehdosta sen halvemman ja meno jatkuu seuraavanakin vuonna, vaikka paikallisia työehtosopimuksia ei kunnioiteta ja sertifikaatitkaan eivät enää oikein takaa eettistä tuotantoa. Tällöin pakkauksen hiiilijalanjäljellä ja kierrätettävyydellä alkaa mielestäni olla vieläkin pienempi merkitys tuotteen kokonaisvaikutuksen kannalta.

 

Tämä ongelma toistuu monien muidenkin ruoka-aineiden ja materiaalien tuotannossa ympäri maailman. Ongelma on meidän kaikkien syytä. Merkittävä syy sille miksi olemme tähän jamaan ajautuneet on se, että kulutamme asioita aivan liikaa. Kuluttamisella tarkoitan ostamiamme, käyttämiämme ja pois heittämiämme asiota. Ruoka on niin halpaa, ettei juurikaan tunnu missään heittää jääkaapin perälle unohtunutta, hieman nahistunutta ruokaa sekajätteeseen. Olemme myös hyväksyneet huonon laadun saadaksemme halpoja hintoja, vaikka pitkällä aikavälillä tämä vaihtoehto käy meille kalliimmaksi. Käymme mieluummin usein kaupassa ostamassa halpaa, sen sijaan että sijoittaisimme laatuun ja käyttäisimme aikaamme johonkin muuhun kuin shoppailuun.

 

bernard-hermant-z9AOxTYQBy4-unsplash(Kuva: Bernard Hermant)

 

Hiilijalanjälkeä ja sosiaalisia vaikutuksia pitäisi mielestäni alkaa tarkkailla yhdessä. Muuten meillä on vaarana sortua toteuttamaan ekologisesti kestävän siirtymän ihmisten hyvinvoinnin ja ihmisoikeuksien kustannuksella. Ei ole kestävää vaihtoehtoa, joka on hiilineutraali mutta polkee toisen oikeudenmukaista kohtelua ihmisenä.

 

Meidän tulee alkaa kuluttaa vähemmän ja paremmin.

 

Mitä sitten voimme tälle asialle tehdä? Meidän tulee alkaa kuluttaa vähemmän ja paremmin. Vanhaa, jo banaaliksi käyvää sanontaa ”köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa” ei voi toistaa liikaa. Kulutamme jo nyt enemmän kuin mitä ekosysteemi, jossa elämme kykenee vuodessa uusimaan. Köyhdytämme itseämme kulutuksellamme jatkuvasti; otamme pikavippejä hieman pidemmällä maksuajalla, mutta yhtä korkealla korolla. Samalla globaalin ihmisväestön odotetaan kasvavan – miten takaamme kestävän yhteiskunnan kaikille?

 

Meidän tulisi hyväksyä se, että ruokaan ja tarvitsemiimme kulutustarvikkeisiin palaa enemmän rahaa, jos haluamme että ne ovat sosiaalisesti ja ekologisest kestäviä. Ostaa kannattaa vain tarpeeseen, sillä turha ostaminen kuluttaa vain omaa kukkaroa, luonnonvaroja ja hukkaa aikaa. Voimme vaikuttaa tähän niin omilla ostosreissuillamme, kuin työpaikoillamme ja äänestäessämme.

 

Vähemmän ja parempaa.

 

-Otso