Kertakäyttöisyys – nolo juttu?

Tiettyjen asioiden, kuten terveydenhuollon tarvikkeiden ja hygieniatuotteiden kertakäyttöisyys ovat olleet mahdollistamassa meille nykyisen hyvinvoinnin tason. Jatkuva edistyksen ja “paremman elämän” tavoittelumme yhdistettynä pitkään vallinneeseen virheelliseen käsitykseen loputtomista luonnonvaroista on kuitenkin johtanut siihen, että mukavuudenhalussamme olemme ihmiskuntana ulottaneet kertakäyttöisyyden melkein kaikkiin elämän osa-alueisiin. Yhtälön vaikutusta on vahvistanut myös pinttynyt uskomus siihen, että teknologian kehitys ratkaisee ongelmat ennemmin tai myöhemmin ja että siksi meidän ei nyt tarvitse tehdä muita toimia.

 

 

Yhdistä tähän suorittamista ja jatkuvaa ”pöhinää” arvostavaa sekä niihin kannustavaa kulttuuriamme ja saat lopputulokseksi yhteiskunnan, jossa pärjäät vain pikaruoan, kertakäyttötarvikkeiden ja mielialalääkkeiden ja/tai päihteiden voimalla. Elämäntyylin, jota sen hektisyyden takia voi ylläpitää vain kertakäyttöisten tavaroiden ja jatkuvan turhan kuluttamisen avulla.

 

 

Mutta enemmän ei ole enemmän, vaan itse asiassa vähemmän meiltä kaikilta: Suomen viime vuoden ylikulutuspäivä oli jo 5.4. ja kulutustrtendien perusteella voimme odottaa sen sekä globaalin ylikulutuspäivän aikaistuvan tänäkin vuonna. Joka vuosi otamme enemmän ja enemmän pois itseltämme ja tulevilta sukupolvilta.

 

 

Kulutuksemme kasvaa, koska käytämme asioita lyhyemmän aikaa. Kertakäyttöisyys tai jopa käyttämättömyys ovat tästä esimerkkejä. “Ei sen väliä, vaikka tää menis nopeesti rikki – ne on niin halpoja, et tilalle voi ostaa uuden.” Näin kuulee puhuttavan vaikka huonekaluista, elektroniikkatuotteista ja vaatteista, ei vain pilleistä, aterimista ja terveystuotteista.

 

 

PC172803

 

 

Kerta- tai harvakäyttöisten (eli huonolaatuisempien ja usein vastuuttomasti tuotettujen) vaihtoehtojen olemassaolo on varmasti vaikuttanut myös halukkuuteemme maksaa laadusta ja vastuullisuudesta. Hinta eli halpuus on vahvin vaikuttaja valtaosan ostopäätöksissä, kertoimme mielipidemittauksissa sitten mitä tahansa aikomuksistamme.

 

 

Koen, että tämä kulutuskulttuurimme lietsoma kertakäyttökulttuuri on yksi merkittävimmistä esteistä kestävämmän yhteiskunnan rakentamiselle ja kestävyystavoitteiden saavuttamiselle meidän yksilöiden toimesta. Sen yltymisestä olemme vastuussa niin kuluttajina, kuin myös kaikki ne yritykset, jotka tuovat markkinoille kertakäyttöisiä vaihtoehtoja muuttamatta liiketoimintaansa kestävämpii tuotteisiin tai toimintamalleihin, sekä poliitikot, jotka eivät pysty muuttamaan lainsäädäntöä ja valvontaa YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamista tukevaksi.

 

 

Miksi kertakäyttöisyys on huono asia? Pelkästään muovin kulutuksen ennustetaan vastaavan puolesta öljyn kulutuksen kasvusta vuoteen 2050 mennessä, mikäli nykyinen tuontanto ja kertakäyttöinen kulutus jatkaa kasvutrendiään. Se tarkoittaisi, että muovinkulutuksemme voisi vastata jopa 15% globaalista hiilibudjetistamme (eli siitä määrästä hiilipäästöjä, joita voimme aiheuttaa rajoittaen ilmaston lämpenemisen 1,5C asteeseen).

 

 

Muovilla on merkittävä hiilijalanjälki, mutta niin on myös sen korvaavilla materiaaleilla. Tämä tekee päästöjen rajoittamisesta hankalaa. Ongelma ei ratkea sillä, että kertakäyttöasioista tehdään esim. kompostoitavia versioita (vaikka sillä on jonkinlainen positiivinen vaikutus, jos ne oikeasti kompostoidaan).  Meidän ei siis pidä takertua pelkästään muoviin tai muuhun yksittäiseen materiaaliin – tarinan oikea vihollinen on kertakäyttöisyys.

 

 

Kiertotalousasiantuntija Janne Hautala Swecolta kirjoitti blogissa, että kertakäyttökulttuuri voi olla aikamme ‘rasva ja rööki’ – elämäntapa, jota myöhemmin ihmetellään. Tätä toivon itsekin. Kuten tupakka, tiedämme ainakin jollain tasolla nykyisten kulutustottumustemme olevan huonoja kestävyys- ja vastuullisuusnäkökulmista. Kiireen—aidon tai kuvitteellisen—vuoksi jatkamme kuitenkin tämän luonnonvaroja turhaan kuluttavaa käytäntöä kerta toisensa jälkeen.

 

 

Siksi toivoisinkin, että voisimme alkaa tehdä turhasta kertakäyttöisyydestä, tuosta takeaway-kuppeja sekä nopeita, vähän käytettäviä ja pois heitettäviä ratkaisuja ihannoivasta kulttuurista epätrtendikästä. Voisiko jatkuvasta pikamuodin kuluttamisesta, takeaway-kuppien kantamisesta ja muusta vastaavasta tulla tupakoinnin kaltainen juttu, jota porukka enenevissä määrin alkaa hävetä tai joka ei enää ole ”siisti juttu”? Voisiko kaverille, joka ostaa kertakäyttömukin eikä kierrätä sitä sanoa, että ”not cool bro”?

 

 

Sen sijaan ”kestotuotteiden”, tai kuten itse niitä haluaisin nimittää fiksujen käyttötuotteiden käytöstä voisi tulla vielä enemmän asia, josta saisimme olla ylpeitä. Kahvin nappaaminen omaan termariin, ruokaostosten pakkaaminen kangaspusseihin- ja kasseihin, vastuullisesti tuotettujen vaatteiden ja tavaroiden kuluttaminen, sekä käytetyn tavaran suosiminen voisivat olla osa hyvää vastuullisempaa elämää.

 

 

Uskon nimittäin siihen, että jos vaihdamme edes jonkun kertakäyttöisen asian kestovaihtoehtoon ja teemme sen käytöstä rutiinin, muuttuu ajattelumme enemmän kiertotalouden mukaiseksi. Vähän samalla tapaa, kuin se kun ensimmäisen kerran kiinnität huomiota kadulla lojuvaan roskaan (esim tupakantumppeihin) alat nähdä niitä kaikkialla. Alat huomata miten paljon turhaa kertakäyttöisyyttä ympärillämme on ja miten helppoa se itse asiassa on korvata kestävämmillä käytännöillä.

 

 

Tietenkin täytyy muistaa, että kertakäyttöisille asioille on paikka ja tarkoitus modernissa yhteiskunnassamme, esimerkiksi terveydenhoidossa ja tietyissä hygieniatarkoituksissa. Voimme mielestäni kuitenkin jättää lukuisia turhia kertakäyttötavaroita (tähän sisällytän esim. pikamuodin, huonolaatuiset huonekalut, halvan elektroniikan ja muut vastaavat kulutustavarat niin yritysten kuin meidän kuluttajien osalta) kuluttamatta sisäistämällä senkin ajatuksen, että useimmiten kestotuotteiden käyttäminen säästää luonnonvarojen ohella myös rahaa.

 

 

Emme voi lopettaa kaiken kertakäyttöisen kuluttamista, mutta voimme jo tänään alkaa kiinnittää huomiota turhaan kertakäyttökulttuuriin ja alkaa tehdä siitä epättrendikästä. Ihmisinä olemme sosiaalisia eläimiä ja ryhmäänkuulumisen tunteen vuoksi olemme valmiita muokkaamaan toimintaamme sosiaalisesti hyväksytymmäksi. Uskoisin, että jos kerttakäyttötavaroista tulisi nolo juttu, voisimme siirtyä kestotuotteiden kulutuksesta kiertotalousajattelun nousukauteen.

 

 

Ajatuksia?

-Otso

Roskapurkki on erinomainen haaste – ei elämäntapa

Olen tullut lopputulokseen, että “roskapurkki” on loistava haaste, mutta pitkäkestoisen kestävämmän elämäntyylin kannalta meidän kannattaa keskittyä edistämään kiertotaloutta. Tämä kirjoitus on jatkoa jutulle, jossa kerroin eroavani roskapurkistani. Voit lukea sen täällä. Kirjoitin myös toisen jutun siitä, miten Nollahukka on tästedes kiertotalouselämäntapa. Voit lukea sen täällä.

 

 

Tällä kirjoituksella haluan hieman purkaa ajatuksiani zero waste -elämäntyylistä ja siihen liittyvästä roskapurkki-konseptista. Keskeisin asia on se, että koen roskapurkin kanssa elämisen, eli  yksilötasolla jätteettömyyteen pyrkimisen rajoittavana tavoitteena, kun taas kiertotalousajattelun mukaan sen pitäisi olla yksi elämäntyylin sivuvaikutuksista.

 

 

Zero waste -elämäntyyli nousi Yhdysvalloista, missä jätteenkäsittely ja kulutustottumukset ovat hyvin erilaista kuin meillä Suomessa. Roskapurkkikuvasto myös lähti leviämään, sillä se on mediaseksikäs ja huomion kiinnittävä asia. Halusin itsekin lähteä kokeilemaan sitä nähdäkseni kuinka pitkälle zero waste -elämäntyylin voisi viedä Suomessa. Tällaisia kokeiluja siitä, miten pitkälle kestävään elämäntyyliin liittyviä asioita voi viedä tarvitaan, sillä ne osoittavat mikä on mahdollista. Ellemme kokeile ääripäähän menemistä emme todennäköisesti edes päädy puolitiehen. Kestävä elämäntyyli ei kuitenkaan ole kestävä, ellei löydä tapaa toteuttaa sitä pitkällä aikavälillä. Bad pun intended.

 

 

Looginen ja tärkeä asennoituminen jätteeseen siellä missä et pysty kierrättämään tai vastuullisesti käsittelemään jätteitä kuten muovi-, lasi- tai metallipakkauksia on kieltäytyä niistä. Meillä asiaa täytyy mielestäni tarkastella eri kantilta, koska meillä taas on mahdollisuus kierrättää kaikkia näitä ja muitakin jakeita (ainakin suhteellisen hyvin). Sen myötä määritelmästä mitä jäte/roska zero waste -ajattelussa on tulisi mielestäni keskustella enemmän. Varsinkin, jos haluamme edistää vähähiilistä elämäntapaa.

 

 

Aloitin omat kestävän elämäntavan kokeiluni Yhdysvalloista rantautuneella zero waste -ajattelulla, joka oli vahvalla muovikriittisyydellä maustettua. Ne veivät pitkälle: karsin kertakäyttöisten pakkausten ja tavaroiden kuluttamista, karsin kulutustani huomattavasti siitä mitä se ennen oli, ja aloin ostaa kaiken tarvitsemani minkä vaan löydän käytettynä uuden sijan. Parin vuoden kuluessa pääsin niin pitkälle, että pienen roskapurkin ottaminen käyttöön sekajäteastiana tuntui luonnolliselta, tarpeeksi haastavalta seuraavalta askeleelta. Olin jo kieltäytynyt siitä mitä en tarvitse, karsinut sitä mitä tarvitsen, alkanut käyttää uudelleen ja korjaamaan omistamiani asioita, kierrättämään paremmin ja kompostoimaan loput.

 

 

Matkallani aloin kuitenkin oppia enemmän mm. kulutukseni hiili-, vesi- ja materiaalijalanjäljestä, mikä laajensi ajatteluani siksi, mitä aloin kutsua omassa elämässäni Nollahukaksi: kaikkea hukkaa minimoivaksi elämäntavaksi. Kirjani “Zero Waste – jäähyväiset jätteille” sai nimensä siitä, kun kirjoittaessani keskityin enemmän kosketeltavan roskan minimoimiseen ja yhteiskunnassamme edelleenkin valloillaan olevien roskaavien tottumusten tarkasteluun siitä näkökulmasta johon pystyin: yksilön silmin. Esiin nousi kuitenkin ristiriitoja zero waste ja vähähiilisten vaihtoehtojen välille. Näistä yleisin on muoviset muovia sisältävät elintarvikepakkaukset.

 

 

Haastettuani itseni elämään vuoden 0,5l roskapurkin kanssa aloin pohtia tämän elämäntyylin vaikutuksia laajemmin. Siitä oli ollut minulle henkilökohtaista hyötyjä: ilmastoahdistus helpotti, rahaa säästyi ja koin eläväni arvojeni mukaisesti. Toisaalta se myös hankaloitti asioita: koko vuoden sekajätteiden mahduttaminen pieneen lasipurkkiin vaatii vaivannäköä ja työtä sekä itsekuria, johon uskon että jokainen meistä pystyy jos vaan niin päättää, mutta johon en usko valtavirran oma-aloitteisesti ja vapaaehtoisesti siirtyvän sekä pitäytyvän. Se myös alkoi vaikeuttaa päätöksentekoa elämäntilanteen muuttuessa. Roskapurkista oli tullut itselleni päämäärä, vaikka sen piti olla vain sivutuote.

 

 

Olen edelleen sitä mieltä, että meidän kaikkien tulisi ehdottomasti tarkastella kulutustottumuksiamme edes kokeilumielessä ja ymmärtää, ettemme voi jatkaa turhan ja yltiöpäisen kertakäyttökulttuurin lietsomista kaikessa takeaway-kupeista jopa kodintavaroihin. Samoten olisi hyvä kriittisesti pohtia omaa kulutustaan ymmärtääkseen mikä oikeasti tuottaa hyvinvointia: tavarat vai kokemukset? Roskapurkki-haasteesta olisi mielestäni hyötyä jokaiselle niin kotiarjessa kuin työpaikoillakin (eikä vaan kahvihuoneessa vaan johtoryhmien kokouksissa, joissa päätetään siitä miten organisaatio kokonaisuutena toimii ja miten liiketoimintamalleja kehitetään). Suosittelen kokeilemaan sitä kuukauden, puolen vuoden tai pidemmänkin aikaa – niin kauan kuin se tuntuu tarkoituksenmukaiselta.

 

 

Haluan kuitenkin painottaa, ettei Nollahukkaa pidä ajatella elämäntyylinä, jossa jätteiden mahduttaminen roskapurkkiin olisi päämäärä. Pieni määrä sekajätettä tulisi olla Nollahukka-elämäntyylin seuraus. Siksi roskapurkki on haasteena erinomainen tapa pistää omat kulutustottumukset testiin. Sen ei kuitenkaan kannata antaa määrittää sitä, miten hyvin elät Nollahukkaa todeksi, jos se on tavoitteesi.

 

 

-Otso

 

Nollahukka on kiertotalouselämäntapa

Tämä kirjoitus osa osa kolmen jutun kokonaisuutta, jossa kerron miksi otan eron roskapurkistani ja miten suhtautumiseni roskapurkkiin konseptina on muuttunut. Tässä kirjoituksessa kerron, mikä on Nollahukan uusi suunta.

Ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos ja kiihtyvä elonkirjon kato yhdistettynä väestönkasvuun uhkaavat dramaattisesti muuttaa meidän ihmisten tulevaisuutta tällä planeetalla. Tutkijat ympäri maailman ovat antaneet meille vai joitain vuosikymmeniä aikaa (jos edes sitäkään) reagoida tähän. Yhteiskuntamme kaikkien toimintojen pitäisi jo nyt toimia hiilinegatiivisesti planeetan kantokyvyn puitteissa, eli planetaaristen rajojen sisällä.

Pienet pilotit ja kokeilut eivät enää riitä. Näiden valtavien haasteiden selättäminen vaatii laajasti skaalattavia ratkaisuja niin ehkäisyn kuin sopeutumisen muodossa. Varsinkin, kun valtiot eivät ole vieläkään saaneet keskenään sovittua yhteisistä pelisäännöistä päästöjen vähentämiseksi Pariisin ilmastosopimuksen mukaan. Nollahukka ei nykymuodossaan ole laajasti jalkautettavissa oleva ratkaisu. En usko, että jätteettömyyteen pyrkiminen lopullisena tavoitteena on asia, joka voisi yksilöiden toimesta toteutua yhteiskunnassamme tieteen osoittamassa ajassa. Koen, että on aika vaihtaa näkökulmaa jätteettömyystavoitteesta kiertotalouden mukaiseen toimintaan. 

Nollahukka on tästedes kokeilu siitä, miltä kiertotalous voisi näyttää arjessa.

Alla wikipediasta napattu määritelmä kiertotaloudelle (korostukset ovat minun tekemiäni):

Kiertotalous pyrkii maksimoimaan tuotteiden, komponenttien ja materiaalien sekä niihin sitoutuneen arvon kiertoa taloudessa mahdollisimman pitkään. Kiertotaloudessa tuotanto ja kulutus synnyttävät mahdollisimman vähän hukkaa ja jätettä. Usein tuotteille luodaan lisäarvoa palveluilla sekä digitaalisiin ratkaisuihin perustuvalla älykkyydellä

Kiertotalouden suurin arvopotentiaali ei ole materiaalivirroissa tai jätteessä. Niitä arvokkaampia hyödyntämistapoja ovat muun muassa laitteiden huolto, uudelleenkäyttö ja uudelleenvalmistus. Lähtökohtana tulisikin olla arvon mahdollisimman tehokas kierto ja jätteen synnyn ehkäisy, ei siis jätteen määrällisesti mahdollisimman suuri hyödyntäminen raaka-aineena tai energiana

Kiertotalouden tausta-ajatuksena on, että ihmiskunta ei pysty käyttämään loputtomasti neitseellisiä luonnonvaroja, vaan tarvitaan viisaampaa resurssien käyttöä ja siirtymistä pois lineaarisesta ”take-make-waste”-mallista. Ylikulutus, väestönkasvu ja ilmastonmuutos pakottavat yhteiskunnat muuttumaan tehokkaammiksi ja vähäpäästöisemmiksi. Vaikka kiertotaloudella on vahvat ympäristö- ja ilmastoperusteet, se kytkeytyy vahvasti mm. talouskasvun mahdollisuuksiin, työpaikkojen luomiseen, digitalisaation hyödyntämiseen sekä yksityiseen kulutukseen ja julkisiin hankintoihin.

Olen neljän vuoden ajan keskittynyt selvittämään mitä kaikkea yksilön täytyy tehdä välttääkseen roskan ja turhan kierrätettävän materiaalin aiheutumista. Iloinen uutinen on, että on todella paljo asioita, joita voimme tehdä niin halutessamme. On kuitenkin mielestäni aika kääntää katsetta myös siihen mitä yhteisöt, järjestöt ja yritykset voivat tehdä sen eteen laajemmin – miten vähähiilinen jätteettömyys voisi tapahtua seurauksena siitä, miten yhteiskuntamme toimii sen sijaan, että se olisi asia jota me yksilöinä pyrimme toteuttamaan. Sen ei pitäisi olla asia, joka on vain etuoikeutetuille mahdollista toteuttaa omasta tahdostaan, vaan asia joka on seuraus siitä miten yritykset, julkinen sektori ja me ihmiset toimimme arjessa.

Haluan selvittää miten voisimme muuttaa toimintatapojamme edistämään kestävämpää elämäntyyliä mahdollistavan toiminnan skaalautumista, jotta voisimme Suomena ja Pohjoismaina oikeasti toimia edelläkävijöinä, globaalin muutoksen suunnan näyttäjinä.

Zero waste -elämäntyylin ja kirjani opit pätevät yhä. Zero waste on mielestäni erinomainen tapa haastaa itseään tarkastelemaan omia kulutustottumuksiaan ja kyseenalaistamaan sitä, miten oikeasti haluaa elää. Lue täältä lisää siitä miten roskapurkki on mielestäni hyvä haaste, muttei tarkoituksenmukainen kestävämmän elämäntavan tavoite.

Kulutuskriittisyyden lisäksi haluan Nollahukan avulla alkaa edistää kestävän kehityksen ja kiertotalouden mukaisesti toimivaa yritystoimintaa. En usko, että tulemme (ainakaan vielä hetkeen) siirtymään yhteiskuntaan, jossa valtaosa valmistaa tarvitsemiaan hygienia- ja siivoustuotteita sekä laittaa suurimman osan ruoastaan kokonaan itse, saati sitten kasvattaa osan ruoastaan. Ruoankulutustottumuksemme eivät myöskään muutu ellei jotain dramaattista tapahdu. Kaikkea tarvitsemaansa ei voi hankkia käytettynä sillä sitä ei löydy second handina, emmekä voi olettaa toisten muuttavan mieltymyksiään ja makuaan esimerkiksi vaatteisiin ja sisustustuotteisiin (vaikka olenkin sitä mieltä että jokaisen tulisi tarkastella kulutus- ja makutottumuksiaan kriittisesti nähdäkseen mikä todella tekee onnelliseksi ja mikä on markkinoijien luomaa kuvitelmaa siitä).

Koen, että on aika kääntää katsetta enemmän kohti toimijoita, jotka mahdollistavat kestävämpää elämäntyyliä ja kiertotalouden mukaisia valintoja. Samoten miettiä millaisella toiminnalla—oli se sitten kansalaistoimintaa järjestöissä, naapurusto- tai kaveriporukoissa, tai alkamalla yrittäjäksi tai yrityksen sisäiseksi aktivistiksi—voisimme kukin tahoillamme edistää laajemmin levitettävien ratkaisumallien kehittämistä ja leviämistä.

Tästedes tulen jakamaan Nollahukan kautta enemmän kiinnostavia esimerkkejä kiertotaloutta ja kestävää elämäntyyliä sekä yhteiskuntamuutosta edistävistä toimijoista ja keskittyä siihen, millainen kiertotalouden mukainen elämäntyyli voisi olla helposti levitettävissä koko Suomeen.

Mitä mieltä olet tästä suunnanmuutoksesta?

-Otso

Otan eron roskapurkistani

Vuosi ei ole vielä loppunut mutta haluan ilmoittaa, etten onnistunut mahduttamaan kaikkia tämän vuoden sekajätteitä 0,5l hillopurkkiin niin kuin viime vuonna 2018. Miksi sanon, että “epäonnistuin”? Siksi, että roskapurkista oli huomaamattani tullut itselleni rajoittava tekijä sen sijaan, että se olisi ollut elämäntyylini seuraus.

 

Noin 95% kaikesta vuoden 2019 aiheuttamastani sekajätteestä on tässä purkissa.

 

PC162786

 

Totuus on, että roskapurkin kanssa eläminen vaatii tiukkaa itsekuria ja aktiivista jätteettömien ratkaisujen etsimistä ja toteuttamista tietyn maantieteellisen sijainnin lisäksi. Se on haasteellista ellet ole valmis mm. näkemään erityisemmin vaivaa ostaaksesi ruokaa pakkauksetta erityisliikkeistä, vältä apteekin tuotteita ja sairaalassa käymistä, osta vain sitä mitä voit käytettynä löytää. Riskinä on, että itse roskapurkista tulee tavoite sen sijaan, että yrittäisi elää tavalla, jolla aiheutuu vähemmän jätettä. Itselläni kävi näin, että huomasin roskapurkista tulleen määrittelijä sille, miten “hyvin” elän Nollahukka-elämää ainakin oman ajatteluni mukaan. Tämä siltikin, vaikka olen puhunut paljon siitä, kuinka en oleta kenenkään muun vievän Nollahukkaa niin pitkälle, kuin itse olen.

 

Siksi olen päättänyt luopua tavoitteesta elää niin, että vuoden sekajätteeni mahtuvat pieneen purkkiin. Teen sen, koska koen sen rajoittavaksi asiaksi yrittäessäni selvittää mahdollisimman laajasti toimivaa Nollahukka-elämäntyylin muottoa. Haluan tästedes keskitttyä Nollahukkaan kiertotalouselämäntyylinä, jonka seurauksena ei pitäisi aiheutua turhaa jätettä sen sijaan, että yrittäisin aktiivisesti rajoittaa jätteeni jonkin tietyn tilavuuden astiaan. Alla hieman lisää pohdintoja tästä erosta.

 

Vuoden 2018 aikana aloin kiinnittää enemmän huomiota hiilijalanjälkeeni ja selvittää miten voisin pienentää sitä samalla, kun olin haastanut itseni mahduttamaan kaikki vuoden sekajätteeni 0,5l hillopurkkiin. Luin raportteja ja selvityksiä, ja muodostin käsityksen siitä miten meidän kannattaisi elää, jos haluamme pitäytyä pitkällä aikavälillä planeettamme kantokyvyn puitteissa luopumatta liiemmin kokemastamme elämänlaadusta: kiertotalouden mukaista elämää, jossa jätettä ei synny koska resurssit kiertävät, me käytämme luonnonvaroja viisaammin, perustamme toimintamme uusiutuvaan energiaan ja luonnonvaroja elvyttäviin toimiin sekä hiilinegatiivisuuteen. Lähdin tutkimaan miten voisin sitoa jätteettömyyden ja hiilijalanjäljen pienentämisen yhteen yksilönä. Pääsinkin aika pitkälle, sillä vuoden 2018 hiilijalanjälkeni oli eri laskureiden mukaan 2000-3000 kg, kun se ennen sitä oli 8000 kg luokkaa. Fokukseni oli kuitenkin ensisijaisesti sekajätteiden mahduttamisessa tuohon pieneen hillopurkkiin.

 

Yrittäessäni parhaani elääkseni jätteettömästi ja vähähiilisellä tavalla ymmärsin miten paljon jokainen meistä voi tehdä henkilökohtaisen sekajätemäärän pienentämiseksi ja hiilijalanjäljen minimoimiseksi. Se on rohkaisevaa, sillä keinoja on jo. Tänä vuonna aloin enemmän pohtima miltä Nollahukka-elämäntapa voisi näyttää, jotta se olisi houkuttelevampaa muillekin kuin omistatutuneille ekotietoisille ihmisille. Ruusunvärisiin laseihin alkoi ilmestyä säröjä. Tajusin, miten paljon etuoikeutta zero waste -elämäntyylin ja roskapurkin toteuttaminen vaatii sellaisena kuin se ainakin kansainvälisesti mielletään. Miten se itse asiassa todellisuudessa on mahdollista vain pienelle määrälle omistautuneita henkilöitä.

 

Aloin myös pohtia enemmän miten itse asiassa määrittelemmekään zero waste tai nollahukkaelämäntavan? Onko se sitä, että oma sekajäteastia tai roskapurkki pysyy tyhjänä ja voit kierrättää kaiken, vai pitäisikö meidän myös välttää kaikkea, joka aiheuttaa jätettä kierrätyksen aikana? Entä muovikriittisyys, joka on zero waste -elämäntyylin ja oli Nollahukka-ajatteluni perustuskiviä – miten se yhdistetään tutkittuun tietoon siitä, että muovi mahdollistaa päästöjen vähentämisen vaikka se päätyisikin sekajätteen seassa polttouuniin? Mille “roskalle” tai muoville ummistamme silmämme puhuessamme jätteettömästä elämäntavasta? 

 

Näiden kysymysten lisäksi aloin myös pohtia enemmän tämänkaltaisen elämäntyylin vaikutuksia. Onko sekajätteen välttämisen näin pitkälle viemisellä oikeasti suurin mahdollinen vaikutus kestävämmän tulevaisuuden yhteiskunnan rakentamiseen, joka ihmisellä voi olla? Ja jos se vaatii näin paljon minulta, onko realistista olettaa sen leviävän yleiseksi käytännöksi maailmassa, joka on kuitenkin aika erilainen tämän meidän ekokuplan ulkopuolella?

 

 

Nollahukan kautta olen halunnut tasaisin väliajoin viestiä armollisuudesta, siitä miten meidän pitää kuitenkin jokaisen muistaa ottaa huomioon yksilöllinen tilanteemme ja hyväksyä ettemme pysty kaikkeen. Kokeiltuani elää kaksi vuotta niin, että sekajätteeni mahtuisivat kahteen 0,5l hillopurkkiin totean, että on aika liehuttaa armon lippua itselleni ja höllätä. Elämä roskapurkin kanssa on alkanut tuntua rajoitteelta.

 

Viimeisen reilun puolen vuoden aikana olen etääntynyt tuosta sekajätteen täyttämästä hillopurkistani pohtiessani laajemmin toteutettavia ratkaisuja. Olen alkanut ajatella, että jos oikeasti haluamme saada aikaan muutoksen, tulee ratkaisujen olla laajemmin levitettävissä koko Suomeen, Pohjoismaihin, Eurooppaan, jne. Mitkä olisivat ne asiat, joiden lisääminen olisi helppoa, nopeaa ja realistista isommassa mittakaavassa, ja joilla olisi vaikutus kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseen? Varsinkin kun otamme huomioon, että ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen rajoittaminen Pariisin sopimuksen mukaisesti 1,5 asteeseen vaatii globaaleja toimia ja kansainvälistä yhteistyötä hyvin nopeasti. Syitä on useita, mutta tässä minun mielestä keskeisimmät:

  1. Jatkuva väestönkasvu: vaikka me enemmän kehittyneissä maissa asuvat onnistuisimme vähentämään päästöjämme tulevat ne globaalisti kasvamaan yksinkertaisesti siitä syystä, että meitä ihmisiä on tällä planeetalla koko ajan enemmän. Tästä syystä täytyy meidän onnistua muuttamaan perustavaa laatua olevalla tavalla sitä miten globaali yhteiskuntamme toimii elääksemme planeetan kantokyvyn puitteissa suuremmalla määrällä ihmisiä.
  2. Kutistuva aikaikkuna: tiede on antanut meille noin muutaman vuosikymmenen aikaa poistaa hiilidioksidia ilmakehästä, ei vain tulla hiilineutraaleiksi vaan hiilinegatiivisiksi. Jotta tämä tavoite saadaan toteutettua tarpeeksi nopeasti, tulee kansainvälisellä tasolla sopia tiekartoista ja mekanismeista, joilla ne saavutetaan. Yksittäisten ihmisten tekemät muutokset viestivät päättäjille muutoksen suuntaa, mutta eivät yksinään riitä saamaan aikaan muutosta tarpeeksi nopeasti.
  3. Päästöjen aiheuttajat: Maailman 100 suurinta yritystä vastaavat ~70% ja G20 maat (maailman rikkaimmat 19 maata ja edusttuksen EUsta) vastaavat ~80% globaaleista ihmisen aiheuttamista ilmastopäästöistä. Kuluttajina vastaamme kulutuspäätöksillämme myös 70% päästöistä, mutta vain yritykset pystyvät muuttamaan toimintaansa tarpeeksi “dramaattisesti” meille annetun aikarajan sisällä. Ilmastotavoitteiden saavuttaminen vaatii sen verran nopeita korjausliikkeita, että pieni määrä tiedostavia kuluttajia ei pysty tieteen määrittelemässä aikaikkunassa kannustamaan suunnanmuutosta kulutuspäätöksillään vaikuttamalla.
  4. Jatkuvasti kasvava ylikulutus. Jos jatkamme ”business-as-usual” meiningillä, tulee pelkästään muovinkulutus vastaamaan 15% globaaleista kasvihuonekaasupäästöistä vuonna 2050. Se on reilusti enemmän, kuin koko muotiteollisuuden päästöt (10%).
  5. Pilotit, kokeilut ja pienimuotoiset ratkaisut eivät enää riitä. Vaikka paikallisia ratkaisuja hiilipäästöjen vähentämiseen tarvitaan siinä missä globaalejakin, on meillä kovempi kiire toimeenpanna laajasti skaalattavissa olevia toimintatapoja ympäristövaikutuksemme pienentämiseksi. Tämä ei tarkoita, etteikö meidän yksilöinäkin pitäisi toimia. Tämä pitää kuitenkin pitää mielessä, kun pohdimme millaisiin toimiin keskitämme rajalliset voimavaramme.

 

Näistä syistä olen päättänyt ilmoittaa erostamme – lopetan pyrkimykseni mahduttaa aiheuttamani sekajätteet (eli kierrätyskelvottoman ja ei kompostoitavan jätteen) 0,5l roskapurkkiin. En kuitenkaan luovu Nollahukka-elämäntyylistä, vaan muistutan itseäni jälleen asennoitumisestani siihen: 

 

Roskan välttäminen itsessään ei kuulu olla tavoite, vaan sen selvittäminen, mitä yhteiskunnassamme tulisi tapahtua ja miten voisimme elää, jotta turhaa jätettä ei synny.

 

On täysin mahdollista vähentää aiheuttamaansa jätteen määrää niinkin paljon, että vuoden saldo mahtuu pieneen purkkiin. Monilla meistä on aikaa ja resursseja käyttää yksilöllisten ratkaisujen löytämiseen. Koen kuitenkin, että kiertotalouden edistämisellä voi olla suurempi vaikutus kestävämmän yhteiskunnan rakentamisessa, kuin tiukalla jätteettömyyteen pyrkimisellä yksilön toimesta. Se oli ajatukseni alunperinkin Nollahukan kanssa, mutta roskapurkki otti liian vahvan otteen tavoitteistani.

 

 

Vähemmän hukkaavan yhteiskunnan rakentaminen vaatii ensisijaisesti kulutuksen vähentämistä ja muuttamista kiertäväksi, sekä kierrätyksen lisäämistä ja parantamista. Koen, että keskittymällä kiertotalouden mukaisen toiminnan lisäämiseen, voimme yksilöinä vaikuttaa vielä enemmän kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseen. Lue täältä miten Nollahukka on kiertotalouselämäntapa.

 

Siksi on myös Nollahukan aika muuttaa suuntaa zero waste -elämäntyylistä kiertotalouden mukaiseksi elämäntavaksi. Jätteettömyyden pitäisi tapahtua elämäntyylimme seurauksena eikä olla asia, johon meidän täytyy yksilöinä ähkien ja puhkien pyrkiä. 

 

-Otso