Roskapurkki on erinomainen haaste – ei elämäntapa

Olen tullut lopputulokseen, että “roskapurkki” on loistava haaste, mutta pitkäkestoisen kestävämmän elämäntyylin kannalta meidän kannattaa keskittyä edistämään kiertotaloutta. Tämä kirjoitus on jatkoa jutulle, jossa kerroin eroavani roskapurkistani. Voit lukea sen täällä. Kirjoitin myös toisen jutun siitä, miten Nollahukka on tästedes kiertotalouselämäntapa. Voit lukea sen täällä.

 

 

Tällä kirjoituksella haluan hieman purkaa ajatuksiani zero waste -elämäntyylistä ja siihen liittyvästä roskapurkki-konseptista. Keskeisin asia on se, että koen roskapurkin kanssa elämisen, eli  yksilötasolla jätteettömyyteen pyrkimisen rajoittavana tavoitteena, kun taas kiertotalousajattelun mukaan sen pitäisi olla yksi elämäntyylin sivuvaikutuksista.

 

 

Zero waste -elämäntyyli nousi Yhdysvalloista, missä jätteenkäsittely ja kulutustottumukset ovat hyvin erilaista kuin meillä Suomessa. Roskapurkkikuvasto myös lähti leviämään, sillä se on mediaseksikäs ja huomion kiinnittävä asia. Halusin itsekin lähteä kokeilemaan sitä nähdäkseni kuinka pitkälle zero waste -elämäntyylin voisi viedä Suomessa. Tällaisia kokeiluja siitä, miten pitkälle kestävään elämäntyyliin liittyviä asioita voi viedä tarvitaan, sillä ne osoittavat mikä on mahdollista. Ellemme kokeile ääripäähän menemistä emme todennäköisesti edes päädy puolitiehen. Kestävä elämäntyyli ei kuitenkaan ole kestävä, ellei löydä tapaa toteuttaa sitä pitkällä aikavälillä. Bad pun intended.

 

 

Looginen ja tärkeä asennoituminen jätteeseen siellä missä et pysty kierrättämään tai vastuullisesti käsittelemään jätteitä kuten muovi-, lasi- tai metallipakkauksia on kieltäytyä niistä. Meillä asiaa täytyy mielestäni tarkastella eri kantilta, koska meillä taas on mahdollisuus kierrättää kaikkia näitä ja muitakin jakeita (ainakin suhteellisen hyvin). Sen myötä määritelmästä mitä jäte/roska zero waste -ajattelussa on tulisi mielestäni keskustella enemmän. Varsinkin, jos haluamme edistää vähähiilistä elämäntapaa.

 

 

Aloitin omat kestävän elämäntavan kokeiluni Yhdysvalloista rantautuneella zero waste -ajattelulla, joka oli vahvalla muovikriittisyydellä maustettua. Ne veivät pitkälle: karsin kertakäyttöisten pakkausten ja tavaroiden kuluttamista, karsin kulutustani huomattavasti siitä mitä se ennen oli, ja aloin ostaa kaiken tarvitsemani minkä vaan löydän käytettynä uuden sijan. Parin vuoden kuluessa pääsin niin pitkälle, että pienen roskapurkin ottaminen käyttöön sekajäteastiana tuntui luonnolliselta, tarpeeksi haastavalta seuraavalta askeleelta. Olin jo kieltäytynyt siitä mitä en tarvitse, karsinut sitä mitä tarvitsen, alkanut käyttää uudelleen ja korjaamaan omistamiani asioita, kierrättämään paremmin ja kompostoimaan loput.

 

 

Matkallani aloin kuitenkin oppia enemmän mm. kulutukseni hiili-, vesi- ja materiaalijalanjäljestä, mikä laajensi ajatteluani siksi, mitä aloin kutsua omassa elämässäni Nollahukaksi: kaikkea hukkaa minimoivaksi elämäntavaksi. Kirjani “Zero Waste – jäähyväiset jätteille” sai nimensä siitä, kun kirjoittaessani keskityin enemmän kosketeltavan roskan minimoimiseen ja yhteiskunnassamme edelleenkin valloillaan olevien roskaavien tottumusten tarkasteluun siitä näkökulmasta johon pystyin: yksilön silmin. Esiin nousi kuitenkin ristiriitoja zero waste ja vähähiilisten vaihtoehtojen välille. Näistä yleisin on muoviset muovia sisältävät elintarvikepakkaukset.

 

 

Haastettuani itseni elämään vuoden 0,5l roskapurkin kanssa aloin pohtia tämän elämäntyylin vaikutuksia laajemmin. Siitä oli ollut minulle henkilökohtaista hyötyjä: ilmastoahdistus helpotti, rahaa säästyi ja koin eläväni arvojeni mukaisesti. Toisaalta se myös hankaloitti asioita: koko vuoden sekajätteiden mahduttaminen pieneen lasipurkkiin vaatii vaivannäköä ja työtä sekä itsekuria, johon uskon että jokainen meistä pystyy jos vaan niin päättää, mutta johon en usko valtavirran oma-aloitteisesti ja vapaaehtoisesti siirtyvän sekä pitäytyvän. Se myös alkoi vaikeuttaa päätöksentekoa elämäntilanteen muuttuessa. Roskapurkista oli tullut itselleni päämäärä, vaikka sen piti olla vain sivutuote.

 

 

Olen edelleen sitä mieltä, että meidän kaikkien tulisi ehdottomasti tarkastella kulutustottumuksiamme edes kokeilumielessä ja ymmärtää, ettemme voi jatkaa turhan ja yltiöpäisen kertakäyttökulttuurin lietsomista kaikessa takeaway-kupeista jopa kodintavaroihin. Samoten olisi hyvä kriittisesti pohtia omaa kulutustaan ymmärtääkseen mikä oikeasti tuottaa hyvinvointia: tavarat vai kokemukset? Roskapurkki-haasteesta olisi mielestäni hyötyä jokaiselle niin kotiarjessa kuin työpaikoillakin (eikä vaan kahvihuoneessa vaan johtoryhmien kokouksissa, joissa päätetään siitä miten organisaatio kokonaisuutena toimii ja miten liiketoimintamalleja kehitetään). Suosittelen kokeilemaan sitä kuukauden, puolen vuoden tai pidemmänkin aikaa – niin kauan kuin se tuntuu tarkoituksenmukaiselta.

 

 

Haluan kuitenkin painottaa, ettei Nollahukkaa pidä ajatella elämäntyylinä, jossa jätteiden mahduttaminen roskapurkkiin olisi päämäärä. Pieni määrä sekajätettä tulisi olla Nollahukka-elämäntyylin seuraus. Siksi roskapurkki on haasteena erinomainen tapa pistää omat kulutustottumukset testiin. Sen ei kuitenkaan kannata antaa määrittää sitä, miten hyvin elät Nollahukkaa todeksi, jos se on tavoitteesi.

 

 

-Otso

 

Advertisement

Otan eron roskapurkistani

Vuosi ei ole vielä loppunut mutta haluan ilmoittaa, etten onnistunut mahduttamaan kaikkia tämän vuoden sekajätteitä 0,5l hillopurkkiin niin kuin viime vuonna 2018. Miksi sanon, että “epäonnistuin”? Siksi, että roskapurkista oli huomaamattani tullut itselleni rajoittava tekijä sen sijaan, että se olisi ollut elämäntyylini seuraus.

 

Noin 95% kaikesta vuoden 2019 aiheuttamastani sekajätteestä on tässä purkissa.

 

 

Totuus on, että roskapurkin kanssa eläminen vaatii tiukkaa itsekuria ja aktiivista jätteettömien ratkaisujen etsimistä ja toteuttamista tietyn maantieteellisen sijainnin lisäksi. Se on haasteellista ellet ole valmis mm. näkemään erityisemmin vaivaa ostaaksesi ruokaa pakkauksetta erityisliikkeistä, vältä apteekin tuotteita ja sairaalassa käymistä, osta vain sitä mitä voit käytettynä löytää. Riskinä on, että itse roskapurkista tulee tavoite sen sijaan, että yrittäisi elää tavalla, jolla aiheutuu vähemmän jätettä. Itselläni kävi näin, että huomasin roskapurkista tulleen määrittelijä sille, miten “hyvin” elän Nollahukka-elämää ainakin oman ajatteluni mukaan. Tämä siltikin, vaikka olen puhunut paljon siitä, kuinka en oleta kenenkään muun vievän Nollahukkaa niin pitkälle, kuin itse olen.

 

Siksi olen päättänyt luopua tavoitteesta elää niin, että vuoden sekajätteeni mahtuvat pieneen purkkiin. Teen sen, koska koen sen rajoittavaksi asiaksi yrittäessäni selvittää mahdollisimman laajasti toimivaa Nollahukka-elämäntyylin muottoa. Haluan tästedes keskitttyä Nollahukkaan kiertotalouselämäntyylinä, jonka seurauksena ei pitäisi aiheutua turhaa jätettä sen sijaan, että yrittäisin aktiivisesti rajoittaa jätteeni jonkin tietyn tilavuuden astiaan. Alla hieman lisää pohdintoja tästä erosta.

 

Vuoden 2018 aikana aloin kiinnittää enemmän huomiota hiilijalanjälkeeni ja selvittää miten voisin pienentää sitä samalla, kun olin haastanut itseni mahduttamaan kaikki vuoden sekajätteeni 0,5l hillopurkkiin. Luin raportteja ja selvityksiä, ja muodostin käsityksen siitä miten meidän kannattaisi elää, jos haluamme pitäytyä pitkällä aikavälillä planeettamme kantokyvyn puitteissa luopumatta liiemmin kokemastamme elämänlaadusta: kiertotalouden mukaista elämää, jossa jätettä ei synny koska resurssit kiertävät, me käytämme luonnonvaroja viisaammin, perustamme toimintamme uusiutuvaan energiaan ja luonnonvaroja elvyttäviin toimiin sekä hiilinegatiivisuuteen. Lähdin tutkimaan miten voisin sitoa jätteettömyyden ja hiilijalanjäljen pienentämisen yhteen yksilönä. Pääsinkin aika pitkälle, sillä vuoden 2018 hiilijalanjälkeni oli eri laskureiden mukaan 2000-3000 kg, kun se ennen sitä oli 8000 kg luokkaa. Fokukseni oli kuitenkin ensisijaisesti sekajätteiden mahduttamisessa tuohon pieneen hillopurkkiin.

 

Yrittäessäni parhaani elääkseni jätteettömästi ja vähähiilisellä tavalla ymmärsin miten paljon jokainen meistä voi tehdä henkilökohtaisen sekajätemäärän pienentämiseksi ja hiilijalanjäljen minimoimiseksi. Se on rohkaisevaa, sillä keinoja on jo. Tänä vuonna aloin enemmän pohtima miltä Nollahukka-elämäntapa voisi näyttää, jotta se olisi houkuttelevampaa muillekin kuin omistatutuneille ekotietoisille ihmisille. Ruusunvärisiin laseihin alkoi ilmestyä säröjä. Tajusin, miten paljon etuoikeutta zero waste -elämäntyylin ja roskapurkin toteuttaminen vaatii sellaisena kuin se ainakin kansainvälisesti mielletään. Miten se itse asiassa todellisuudessa on mahdollista vain pienelle määrälle omistautuneita henkilöitä.

 

Aloin myös pohtia enemmän miten itse asiassa määrittelemmekään zero waste tai nollahukkaelämäntavan? Onko se sitä, että oma sekajäteastia tai roskapurkki pysyy tyhjänä ja voit kierrättää kaiken, vai pitäisikö meidän myös välttää kaikkea, joka aiheuttaa jätettä kierrätyksen aikana? Entä muovikriittisyys, joka on zero waste -elämäntyylin ja oli Nollahukka-ajatteluni perustuskiviä – miten se yhdistetään tutkittuun tietoon siitä, että muovi mahdollistaa päästöjen vähentämisen vaikka se päätyisikin sekajätteen seassa polttouuniin? Mille “roskalle” tai muoville ummistamme silmämme puhuessamme jätteettömästä elämäntavasta? 

 

Näiden kysymysten lisäksi aloin myös pohtia enemmän tämänkaltaisen elämäntyylin vaikutuksia. Onko sekajätteen välttämisen näin pitkälle viemisellä oikeasti suurin mahdollinen vaikutus kestävämmän tulevaisuuden yhteiskunnan rakentamiseen, joka ihmisellä voi olla? Ja jos se vaatii näin paljon minulta, onko realistista olettaa sen leviävän yleiseksi käytännöksi maailmassa, joka on kuitenkin aika erilainen tämän meidän ekokuplan ulkopuolella?

 

 

Nollahukan kautta olen halunnut tasaisin väliajoin viestiä armollisuudesta, siitä miten meidän pitää kuitenkin jokaisen muistaa ottaa huomioon yksilöllinen tilanteemme ja hyväksyä ettemme pysty kaikkeen. Kokeiltuani elää kaksi vuotta niin, että sekajätteeni mahtuisivat kahteen 0,5l hillopurkkiin totean, että on aika liehuttaa armon lippua itselleni ja höllätä. Elämä roskapurkin kanssa on alkanut tuntua rajoitteelta.

 

Viimeisen reilun puolen vuoden aikana olen etääntynyt tuosta sekajätteen täyttämästä hillopurkistani pohtiessani laajemmin toteutettavia ratkaisuja. Olen alkanut ajatella, että jos oikeasti haluamme saada aikaan muutoksen, tulee ratkaisujen olla laajemmin levitettävissä koko Suomeen, Pohjoismaihin, Eurooppaan, jne. Mitkä olisivat ne asiat, joiden lisääminen olisi helppoa, nopeaa ja realistista isommassa mittakaavassa, ja joilla olisi vaikutus kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseen? Varsinkin kun otamme huomioon, että ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen rajoittaminen Pariisin sopimuksen mukaisesti 1,5 asteeseen vaatii globaaleja toimia ja kansainvälistä yhteistyötä hyvin nopeasti. Syitä on useita, mutta tässä minun mielestä keskeisimmät:

1. Jatkuva väestönkasvu: vaikka me enemmän kehittyneissä maissa asuvat onnistuisimme vähentämään päästöjämme tulevat ne globaalisti kasvamaan yksinkertaisesti siitä syystä, että meitä ihmisiä on tällä planeetalla koko ajan enemmän. Tästä syystä täytyy meidän onnistua muuttamaan perustavaa laatua olevalla tavalla sitä miten globaali yhteiskuntamme toimii elääksemme planeetan kantokyvyn puitteissa suuremmalla määrällä ihmisiä.
2. Kutistuva aikaikkuna: tiede on antanut meille noin muutaman vuosikymmenen aikaa poistaa hiilidioksidia ilmakehästä, ei vain tulla hiilineutraaleiksi vaan hiilinegatiivisiksi. Jotta tämä tavoite saadaan toteutettua tarpeeksi nopeasti, tulee kansainvälisellä tasolla sopia tiekartoista ja mekanismeista, joilla ne saavutetaan. Yksittäisten ihmisten tekemät muutokset viestivät päättäjille muutoksen suuntaa, mutta eivät yksinään riitä saamaan aikaan muutosta tarpeeksi nopeasti.
3. Päästöjen aiheuttajat: Maailman 100 suurinta yritystä vastaavat ~70% ja G20 maat (maailman rikkaimmat 19 maata ja edusttuksen EUsta) vastaavat ~80% globaaleista ihmisen aiheuttamista ilmastopäästöistä. Kuluttajina vastaamme kulutuspäätöksillämme myös 70% päästöistä, mutta vain yritykset pystyvät muuttamaan toimintaansa tarpeeksi “dramaattisesti” meille annetun aikarajan sisällä. Ilmastotavoitteiden saavuttaminen vaatii sen verran nopeita korjausliikkeita, että pieni määrä tiedostavia kuluttajia ei pysty tieteen määrittelemässä aikaikkunassa kannustamaan suunnanmuutosta kulutuspäätöksillään vaikuttamalla.
4. Jatkuvasti kasvava ylikulutus. Jos jatkamme ”business-as-usual” meiningillä, tulee pelkästään muovinkulutus vastaamaan 15% globaaleista kasvihuonekaasupäästöistä vuonna 2050. Se on reilusti enemmän, kuin koko muotiteollisuuden päästöt (10%).
5. Pilotit, kokeilut ja pienimuotoiset ratkaisut eivät enää riitä. Vaikka paikallisia ratkaisuja hiilipäästöjen vähentämiseen tarvitaan siinä missä globaalejakin, on meillä kovempi kiire toimeenpanna laajasti skaalattavissa olevia toimintatapoja ympäristövaikutuksemme pienentämiseksi. Tämä ei tarkoita, etteikö meidän yksilöinäkin pitäisi toimia. Tämä pitää kuitenkin pitää mielessä, kun pohdimme millaisiin toimiin keskitämme rajalliset voimavaramme.

 

Näistä syistä olen päättänyt ilmoittaa erostamme – lopetan pyrkimykseni mahduttaa aiheuttamani sekajätteet (eli kierrätyskelvottoman ja ei kompostoitavan jätteen) 0,5l roskapurkkiin. En kuitenkaan luovu Nollahukka-elämäntyylistä, vaan muistutan itseäni jälleen asennoitumisestani siihen: 

 

Roskan välttäminen itsessään ei kuulu olla tavoite, vaan sen selvittäminen, mitä yhteiskunnassamme tulisi tapahtua ja miten voisimme elää, jotta turhaa jätettä ei synny.

 

On täysin mahdollista vähentää aiheuttamaansa jätteen määrää niinkin paljon, että vuoden saldo mahtuu pieneen purkkiin. Monilla meistä on aikaa ja resursseja käyttää yksilöllisten ratkaisujen löytämiseen. Koen kuitenkin, että kiertotalouden edistämisellä voi olla suurempi vaikutus kestävämmän yhteiskunnan rakentamisessa, kuin tiukalla jätteettömyyteen pyrkimisellä yksilön toimesta. Se oli ajatukseni alunperinkin Nollahukan kanssa, mutta roskapurkki otti liian vahvan otteen tavoitteistani.

 

 

Vähemmän hukkaavan yhteiskunnan rakentaminen vaatii ensisijaisesti kulutuksen vähentämistä ja muuttamista kiertäväksi, sekä kierrätyksen lisäämistä ja parantamista. Koen, että keskittymällä kiertotalouden mukaisen toiminnan lisäämiseen, voimme yksilöinä vaikuttaa vielä enemmän kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseen. Lue täältä miten Nollahukka on kiertotalouselämäntapa.

 

Siksi on myös Nollahukan aika muuttaa suuntaa zero waste -elämäntyylistä kiertotalouden mukaiseksi elämäntavaksi. Jätteettömyyden pitäisi tapahtua elämäntyylimme seurauksena eikä olla asia, johon meidän täytyy yksilöinä ähkien ja puhkien pyrkiä. 

 

-Otso

Vähemmän ja parempaa

”Niin mikä on nyt se kestävin pakkausvaihtoehto?” Merkittävää energiankäyttöä vaativat kierrätettävät alumiinitölkit, monikerroksiset erilaisista materiaaleista valmistetut kartonkipakkaukset, painavat ja energiaintensiiviset lasipullot, jotenkin kierrätettävä muovi? Tästä puhutaan paljon.

 

Netistä etsimällä löytää helposti lukuisia vertailuja, arvioita, blogikirjoituksia ja uutisia. Valmistajat kehuvat aina omiaan, tutkijat taas sanovat vastaan. Toisille esteettisyys taas merkitsee enemmän. Tässä kaikessa keskitytään materiaaliin, pakkaukseen itseensä. Vielä tärkeämpää olisi kuitenkin puhua sisällöstä.

 

(Kuva: Les routes sans fin(s))

 

Parin viime vuoden aikana on keskustelua pakkauksen sisällön merkityksestä hiilijalanjäljen kannalta herännyt myös täällä Suomessa. Tämä on hyvä asia. Pakkauksen hiilijalanjälki voi monesti olla vain murto-osan koko tuotteen hiilijalanjäljestä, miksi onkin hienoa miten monet ovat herättäneet keskustelua varsinkin ruokahävikin vähentämisestä. Itsekin olen hyväksynyt sen, että halutessani syödä terveys- ja ilmastosyistä kotimaista kasvisruokaa täytyy minun kuluttaa jonkin verran muovipakkauksia, vaikka kuinka haluaisin elää Nollahukka-tyyliin kuluttamatta erilaisia kertakäyttöpakkauksia. Onneksi ne ovat kokonaisuudessaan kierrätettäviä ja minulla on mahdollisuus niiden kierrättämiseen kotini lähellä. Omassa arvohierarkiassani terveellisen kasvisruoan syöminen menee muovipakkausten välttämisen edelle.

 

Mielestäni paras vaihtoehto olisi kuitenkin ostaa niin paljon kuin mahdollista pakkauksetta Nollahukkatyyliin. Se ei kuitenkaan vielä ole mahdollista – nyhtökauraa ja kotimaista tofua ei myydä bulkkilaareissa tai tuoretiskillä jauhelihan ja kanankoipien tapaan. Juomia ja muita nesteitä on myös hankala ostaa omaan pulloon monista eri syistä. Siirtymä bulkki- tai irto-ostamiseen vaatisi laajemman ostoskäyttäytymisen muutoksen meidän ihmisten keskuudessa, kun marssimme kauppaan kuluttajina. Meidän tulisi valmistautua suunnittelemalla omat ostoksemme suurin piirtein ja varautumalla niiden hankkimiseen kantamalla mukana erilaisia pusseja, astioita ja purkkeja. Kauppojen taas pitäisi mahdollistaa helpot, omien astioiden taaraamiset ja punnitukset sekä hygieeniset tavat säilyttää ruokaa irtona erilaisissa laareissa. Elintarvikeviranomaisten tulisi paremmin mahdollistaa tämä myös hygienianäkökulmasta ja lainsäädäntöä tarkentaa siihen, että ostajallakin todella on vastuu oman astian puhtaudesta ja että hän vastaa kylmäketjun rikkoutumisesta kotimatkalla. Utopiaa? Kyllä, mutta aion silti ostaa kaiken minkä voin pakkauksetta ja toivoa, että mahdollisuudet sille lisääntyvät tulevaisuudessa.

 

(Kuva: Laura Mitulla)

 

Tarkoitukseni ei kuitenkaan nyt ole puhua eri pakkausmateriaaleista tai niiden ympäristövaikutuksista. Haluan nostaa esille asian, josta ei vielä keskustella tarpeeksi omasta mielestäni. Aihe joka on jatkuvasti pinnan alla, pulpahtelee vähän väliä esiin mutta tuppaa unohtumaan jo seuraavalla kauppareissulla ja viikonlopun ruokasuunnitelmia tehdessä.

 

Tuotteen tai minkään toiminnan hiilijalanjälki ei kerro koko totuutta siitä kuinka kestävästä vaihtoehdosta on kyse.

 

Nykyisessä ilmastokeskustelussa keskitymme paljon siihen, mikä eri asioiden hiilijalanjälki on. Tämä on hyvä asia. Mutta hiilijalanjälki ei kerro mitään tuotteen eettisyydestä tai vastuullisuudesta. Tämä on huono asia. Minulle kestävyys tarkoittaa ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää vaihtoehto. Hyvä ohjenuora tähän on Kate Raworthin kehittämä donitsi.

 

Vihreät valinnat ja siirtymät eivät luonnostaan ole oikeudenmukaisia tai eettisiä. On tärkeää vetää raja näiden kahden asian, eli ekologisuuden ja eettisyyden välille. Meille Espanjassa kasvatetut tomaatit voivat olla ekologisesti parempi vaihtoehto, kuin Etelä-Suomen kasvihuoneissa kasvatetut tomaatit, kun käymme kaupassa keskellä talvea. Mutta eettinen vaihtoehto se ei välttämättä ole: jos tomaatit on poimittu orjatyöllä ja kasvatettu pitkissä muoviteltoissa, joita ei kierrätetä, onko oikeasti kyseessä ”parempi” vaihtoehto? (Lue lisää täältä)

 

Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä julkaistiin pitkä juttu Italian tomaatinviljelystä ja poimijoiden huonosta tilanteesta (Tässä samasta asiasta englanniksi ilman maksumuuria). Tomaatteja tuotetaan valtavia määriä. Paikalliset eivät enää lähde poimijoiksi, joten poimijoita saadaan ulkomailta. Kuten meilläkin on käynyt marjanpoiminnan kanssa. Purkki tomaattimurskaa maksaa meillä alle euron. Luomuvaihtoehto pikkuisen päälle. Voiko sillä hinnalla oikeasti maksaa elämiseen riittävää palkkaa poimijoille? Vastaus on ei. Silti me valitsemme useammin kahdesta vaihtoehdosta sen halvemman ja meno jatkuu seuraavanakin vuonna, vaikka paikallisia työehtosopimuksia ei kunnioiteta ja sertifikaatitkaan eivät enää oikein takaa eettistä tuotantoa. Tällöin pakkauksen hiiilijalanjäljellä ja kierrätettävyydellä alkaa mielestäni olla vieläkin pienempi merkitys tuotteen kokonaisvaikutuksen kannalta.

 

Tämä ongelma toistuu monien muidenkin ruoka-aineiden ja materiaalien tuotannossa ympäri maailman. Ongelma on meidän kaikkien syytä. Merkittävä syy sille miksi olemme tähän jamaan ajautuneet on se, että kulutamme asioita aivan liikaa. Kuluttamisella tarkoitan ostamiamme, käyttämiämme ja pois heittämiämme asiota. Ruoka on niin halpaa, ettei juurikaan tunnu missään heittää jääkaapin perälle unohtunutta, hieman nahistunutta ruokaa sekajätteeseen. Olemme myös hyväksyneet huonon laadun saadaksemme halpoja hintoja, vaikka pitkällä aikavälillä tämä vaihtoehto käy meille kalliimmaksi. Käymme mieluummin usein kaupassa ostamassa halpaa, sen sijaan että sijoittaisimme laatuun ja käyttäisimme aikaamme johonkin muuhun kuin shoppailuun.

 

(Kuva: Bernard Hermant)

 

Hiilijalanjälkeä ja sosiaalisia vaikutuksia pitäisi mielestäni alkaa tarkkailla yhdessä. Muuten meillä on vaarana sortua toteuttamaan ekologisesti kestävän siirtymän ihmisten hyvinvoinnin ja ihmisoikeuksien kustannuksella. Ei ole kestävää vaihtoehtoa, joka on hiilineutraali mutta polkee toisen oikeudenmukaista kohtelua ihmisenä.

 

Meidän tulee alkaa kuluttaa vähemmän ja paremmin.

 

Mitä sitten voimme tälle asialle tehdä? Meidän tulee alkaa kuluttaa vähemmän ja paremmin. Vanhaa, jo banaaliksi käyvää sanontaa ”köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa” ei voi toistaa liikaa. Kulutamme jo nyt enemmän kuin mitä ekosysteemi, jossa elämme kykenee vuodessa uusimaan. Köyhdytämme itseämme kulutuksellamme jatkuvasti; otamme pikavippejä hieman pidemmällä maksuajalla, mutta yhtä korkealla korolla. Samalla globaalin ihmisväestön odotetaan kasvavan – miten takaamme kestävän yhteiskunnan kaikille?

 

Meidän tulisi hyväksyä se, että ruokaan ja tarvitsemiimme kulutustarvikkeisiin palaa enemmän rahaa, jos haluamme että ne ovat sosiaalisesti ja ekologisest kestäviä. Ostaa kannattaa vain tarpeeseen, sillä turha ostaminen kuluttaa vain omaa kukkaroa, luonnonvaroja ja hukkaa aikaa. Voimme vaikuttaa tähän niin omilla ostosreissuillamme, kuin työpaikoillamme ja äänestäessämme.

 

Vähemmän ja parempaa.

 

-Otso

Näin elät kestävämmin

Neljäkymmentätuhatta kiloa
joka vuosi.

 

Tuo on keskivertosuomalaisen vuosittainen materiaalijalanjälki. Lyhykäisyydessään se tarkoittaa kiloissa kaiken vuosittain kuluttamamme biomassan, fossiilisisten polttoaineiden, metallimalmien ja ei-metallimalmien summaa. Se on siis meidän elämäntyyliistä aiheutuva luonnonvarojen kulutuksen taso kiloissa.

 

Photo by Markus Spiske on Unsplash

 

Tuon 40 tuhannen kilon luokassa me suomalaiset olemme maailmanlaajuista kärkikastia, mutta sillä en lähtisi leveilemään toreille. Varsinkin, kun ekologisesti kestävä kulutus olisi 8000 kg/vuosi/henkilö. Se tarkoittaisi 80% vähennystä nykytasoon.

 

Tämä kirkasti minulle sen, ettei näitä suuria haasteita, joiden kanssa me kamppaillaan tiukkenevalla aikataululla, ratkaista keskittymällä yhteen materiaaliin tai ongelmaan kerralla. Meidän tarvitsee kokonaisvaltaisesti keskittyä vähentämään kulutustamme kieltäytymällä, karsimalla, käyttämällä asioita uudelleen, kierrättämällä ja kompostoimalla. Tämä haaste on myös niin suuri, ettemme me pysty sitä yksin kulutusvalinnoillamme ratkaisemaan – mutta kulutusvalintoja tekemällä voimme merkittävällä tavalla vaikuttaa tulevaisuuteemme. Kaikista näistä arkisista kulutusvalinnoista, niitä karsivista tavoista ja rutiineista kirjoitin kirjaani ”Zero Waste – jäähyväiset jätteille”. Ne mahdollistivat sen, että kaikki vuoden 2018 jätteeni mahtuivat 05l lasipurkkiin.

 

Photo by Jon Tyson on Unsplash

 

Mutta miten tuohon 8000 kilon vuositasoon voisi päästä? Onko se edes mahdollista? Kyllä, sanoo Michael Lettenmeier, joka väitöskirjassaan asiaa tutki. Monet teot voi tehdä kaupan hyllyillä (esim. karsimalla ruokahävikkiä ja suosimalla kasvipohjaista ruokaa) ja niiden ulkopuolella (eli olemalla kävelemättä sisään ostamaan mitään), mutta suuret vaikutukset tulevat rankemmista toimista: esim. remontoimalla kodista energianeutraalin tavalla, joka ei lisää materiaalikulutusta nykyisestä, asumalla pienemmin (20 m2/henkilö), karsimalla liikkumisen materiaalikuormaa 200g/km (hieman nykytason julkisen liikenteen ja pyöräilyn materiaalikuormaa tehokkaampi taso) ja matkustamalla 10 000km/vuosi, jne. Kaikki teot ovat kuitenkin asioita joihin ainakin ne meistä, ketkä elämme keskivertoelämää tai hulppeammin pystymme. Se on tutkitusti todistettu.

 

Päivittäisessä elämässä on kuitenkin yksi asia, jonka avulla voi huomattavasti pienentää materiaalijalanjälkeään:

 

osta käytettyä.

 

Käytetyn tavaran ostaminen on aina ekologisesti kestävämpi vaihtoehto materiaalijalanjäljen osalta. Samalla se myös tukee kehitystä kohti kierto- ja hyvinvointitaloutta. Yksilötasolla myös säästät rahaa samalla kun teet merkittävän ympäristöteon. Sama pätee uudelleenkäytetyistä ja kierrätysmateriaaleista valmistettuihin tuotteisiin (jos näiden käsitteiden ero kiinnostaa suosittelen lukemaan Outi les Pyyn kirjoituksen aiheesta täältä).

 

Olin esimerkiksi itse tänään ostamassa äitini pyynnöstä hänelle uutta silityslautaa ja -rautaa, mutta kaupassa vilkaisin vielä tori.fin läpi, ja löysin sieltä lähes käyttämättömän paketin pilkkahintaan. Samoten löysin meidän mökille valtavasti erilaisia keittiötarvikkeita Kierrätyskeskuksesta. Molemmat teot pienensivät omaa henkilökohtaista ja läheistenikin materiaalijalanjälkeä. Kierrätyskeskuksesta saa muuten aina ostosten yhteydessä tietää, kuinka monta kiloa materiaalia on säästänyt ostamalla käytettyä heiltä uuden sijaan. Kirjoitin asiasta aikaisemmin täällä.

 

Photo by Charles Etoroma on Unsplash

 

Jos siis haluat elää ekologisesti kestävämmällä tavalla, niin pyri ensisijaisesti karsimaan kuluttamistasi ja ostamaan kaikki tarvitsemasi second handina tai yrityksiltä, jotka tuottavat tarvitsemasi tavarat uudelleenkäytetyistä tai kierrätysmateriaaleista.

 

-Otso

Nollahukkaa podcastmuodossa

Niin vaan on melkein puolet tästä vuodesta jo kulunut. Täällä Nollahukka-blogin puolella on viime aikoina ollut hieman hiljaisempaa, mutta vain siksi, että olemme kokeilleet hieman uusia tapoja jakaa aatteitamme kestävämmästä elämäntyylistä. Meille mieluisammaksi tavaksi kehkeytyi puhuminen – podcast-muodossa koemme voivamme tuoda esille ajatuksiamme useammalta eri kantilta, antaa tilaa pohdiskelulle ja olettamusten esiin tuomiselle, sekä toisilta oppimiselle.

 

Tähän blogiin olemme koonneet podcastit, jotka olemme itse nauhoittaneet tai joissa olemme olleet vierailemassa.

 

Nollahukka-podcast

 

Ensimmäisessä jaksossa keskustelimme ilmastoahdistuksesta ja siitä, miten itse koemme päässeemme siitä yli. Toisessa jaksossa vastasimme Instagramin puolelta saamiimme kysymyksiin, kolmannessa jaksossa puhuimme vastuusta, ja neljännessä jaksossa keskustelimme ensimmäisen vieraamme Outi les Pyyn kanssa arvoista ja hänen kehittämästään arvohierarkia-konseptista. Jakso alla:

 

 

Studio Planet

Otso vieraili Metson sponsoroimassa ja Riku Rantalan juontamassa kestävämmän yhteiskunnan Studio Planet -podcastissa. Jaksossa keskustelemassa myös Helsingin yliopiston professori Atte Korhola, joka on tutkinut erityisesti ilmastonmuutosta ja ilmaston vaihteluja. Alla nosto ensimmäisestä jaksosta ”Missä mennään, planeetta?”

 

Vaikka ilmastomuutosta enää harva kiistää, on kuitenkin edelleen niitä, jotka vetoavat aina ilmastossa esiintyneisiin vaihteluihin. Miksi tämänkertainen muutos sitten on erilainen?

– Seuraavan jääkauden ennakoidaan tulevan noin 20 000 vuoden kuluttua, ja kaikkien muuttujien mukaan meidän pitäisi olla menossa kohti viileämpää vaihetta. Noin 150 vuotta sitten kehitys kääntyi kohti lämpimämpää, eivätkä luonnolliset vaihtelut selitä sitä. Ihminen on muuttanut maapallon ilmastoa aika radikaalisti, sanoo professori Korhola sarjan ensimmäisessä jaksossa.

Jaksossa vieraat ottavat myös kantaa paljon puhuttuun ilmastoahdistukseen. Molemmat tunnistavat oireet, mutta eivät enää tunne ahdistusta. He antavat omalla esimerkillään uskoa kaikille tämän parissa kamppaileville. Ohje on yksinkertainen. – Olen itse ollut hyvin syvällä siinä ahdistuksessa, mutta hyvin nopeasti huomasin, että toiminnan kautta se ahdistus lieventyy, kertoo Sillanaukee.

 

 

Rahariihi podcast

Rahariihi-podcastin jaksossa ”Mitä raha sinulle merkitsee?” jaksossa Otso ja Inderesin pääanalyytikko Sauli Vilén keskustelevat rahan merkityksesta yhdessä juontajien Helka Miettunen ja Ilari Lehtinen kanssa. Jaksossa puhutaan myös mm. säästämisestä ja sijoittamisesta.

 

 

Nina & Tellu Rahamania vlogipodi

Rahamania-podcastin 33. jaksossa Aino kertoo siitä, miten hän eli vuoden ostamatta itselleen yhtään mitään. Aino jakaa tarinansa tästä no spend -vuodestaan ja siitä, miten hän sen ansiosta pääsi velattomaksi.

 

 

Mikä keskustelunaihe sua kiinnostaisi? Onko jokin kysymys, johon haluaisit meidän vastaavan joko keskustellen tai kirjoittaen? Kerro se meille kommenteissa!

-Otso & Aino

Niimaarin vahva visio: kestävä yhteiskunta

Kaupallinen yhteistyö: Niimaar

Nollahukkareita kiehtoo valtavasti vastuullinen yrittäjyys ja tuotanto. On hienoa päästä keskustelemaan ja tekemään yhteistyötä toimijoiden kanssa, jotka pyrkivät kohti parempaa tulevaisuutta ja etsivät keinoja tehdä asioita hieman toisella tavalla, ympäristöarvoja kunnioittaen. Yksi tällaisista uuden ajan yrityksistä on Zero Waste -ideologiaan vahvasti nojaava suomalainen designyritys Niimaar. Nollahukan Aino haastatteli Niimaarin yrittäjä Enni Karikoskea selvittääkseen millaista samankaltaisuutta arvopohjistamme löytyy. Sukelletaanpa siis siihen, kenestä Enni Karikoskesta on kysymys ja minkälaista yrittäjyyttä tämä nainen harjoittaa yhdessä siskonsa sekä äitinsä kanssa.

Perheyritys Niimaar perustettiin 1983. Sukupolven vaihdoksen myötä 2016 design-yrityksen kantavaksi arvoiksi nousivat omistajiensa syvän luontoyhteyden ja aktiivisuuden kautta Zero Waste, ympäristöarvot ja yhteisöllisyys. Äidin ja kahden tyttären trio luotsaa yritystään uudella tavalla innostaen ihmisiä niin organisaation sisällä kuin ulkonakin. Kestävän kehityksen ja luontoarvojen mukaan tuominen oli selvää sillä yritystoiminnasta on tärkeää tehdä oman näköistä. Niimaarin ykköstuote on Harri Koskisen suunnittelema designkierrätyskaluste Ecosmol, jonka elinkaari on suunniteltu materiaalivalinnoista ja tuotannosta alkaen ekologiseksi.

Nuori yrittäjä vie eteenpäin Zero Wasten ja vastuullisuuden sanomaa niin työelämässään kuin vapaa-ajallaankin. Enni on mahtavan aktiivinen ja tarmokas persoona, joka luottaa esimerkin voimaan aivan kuten me täällä Nollahukan tiimissä. Yrityksen pyörittämisen ohella hän löytää vielä ihailtavasti tarmoa opiskeluun – pääaineena, mikäs muu kuin ympäristötiede.

Kaiken perusta, luontoarvot ja suhde kuluttamiseen, on tainnut tulla jaettuna perintönä jo lapsuudessa. Enni kertoo kuinka heille oli tärkeää järkevä kuluttaminen, tavaroiden uudelleenkäyttö, metsän antimien keräily ja hyödyntäminen sekä lähiruoka. Ylipäänsä asenne luontoa kohtaan, luontoyhteys ja luonnossa liikkuminen olivat lapsuuden kodin ja perheen yhteisiä juttuja. Itsestäänselvää oli myös kierrättäminen.

Niimaarin konseptia uusittaessa keskityttiin ympäristöarvoihin ja yhteisöllisyyden luomiseen. Yrityksessä on otettu uudet, toimintaa ohjaavat arvot hyvin vastaan Enni kertoo. Asenne on ollut positiivisen mielenkiintoinen ja yrityskulttuuri on muokkautunut kestävän kehityksen arvoja kannattelevaksi, jopa siinä määrin, että työntekijät opiskelevat asioita omalla ajallaan ja vievät oppimaansa työn ulkopuolellekin.

Sama kulkee toki toisinkin päin; tiimiläisten innostus ja mielenkiinnonkohteet antavat yritykselle paljon. Niimaarin tiimi koostuu monenlaisista persoonista yli kansallisuusrajojen vaikka Niimaarin päätuote Ecosmol on täysin suomalaista tuotantoa. Myös muissa tuotteissa elinkaariajattelu ja jätteen vähentäminen ovat vahvasti mukana. Niimaarin verkkokaupasta löytyy vihanneksille ja hedelmille tarkoitettuja pellavapusseja sekä Lushin kosmetiikkapurkeista valmistettuja kierrätys-muovisia Polymarble seinäkelloja.

Kestävän designin ja ympäristöarvojen Enni kokee olevan yritysperhettä yhdistäviä tekijöitä. Töissä on mukavaa ja innokkuutta ja energiaa riittää aivan eri lailla, kun työssä on merkityksellisyyttä. Ajoittain työn ja vapaa-ajan rajat hämärtyvät, se lienee yrittäjille hyvin tyypillistä, mutta mikä sen hienompaa kuin saada tehdä asioita, jotka sytyttävät päivästä toiseen Enni pohtii. Solidaarinen ja yhteen hiileen puhaltava porukka on työhyvinvoinnin tae ja pitää työilmapiirin hyvänä.

Samaa joukkohenkeä ja yhdessä tekemistä Enni tavoittelee yhteisöllisten projektiensa kautta. Niimaaria ja Enniä seuranneille Helsingin, Barcelonan ja Tukholman plogginjuoksut ovat lienee tulleet jo tutuiksi. Yhteisöllisyyttä halutaan herätellä toiminnan kautta jatkossakin. Sosiaalinen media auttaa saamaan ihmisiä yhteen, mutta mielenkiintoisinta on kuitenkin fyysisesti tapahtuva yhteinen toiminta ja erityisesti keskustelut ympäristö- ja vastuullisuusaiheiden ympärillä, kertoo Enni.

Barcelona on Karikoskelle Helsingin ohella kuin toinen kotikaupunki, sillä aiemmin hän työskenteli ja asui siellä 12 vuotta. Kaupunkeina Helsinki ja Barcelona tarjoavat ekotietoiselle melkolailla samat mahdollisuudet. Ekoyrittäjänä Enni kokee, että vastuullisuusasioissa Helsinki on joissain asioissa edellä ja Barcelona on mukavasti heräilemässä. Varsin mielenkiintoisia projekteja on molemmissa koko ajan tekeillä.

Nollahukan ja Niimaarin välistä yhteistyötä teimme syksyn 2018 Habitare-messuilla. Pääsimme messuilla puhumaan jo jonkin verran designin ja Nollahukka-ajatuksen yhdistämisestä. Kodin sisustuksen viitekehyksessä ajatusmaailmamme yhdistyvät helposti monikäyttöisyyden ja pitkäikäisyyden myötä. Kestävä sisustus on näitä molempia; muutettavissa monenlaiseen tarkoitukseen monikäyttöisyyden ansiosta ja suunniteltu palvelemaan kestäen vuosikymmeniä.

Lue lisää Niimaarista täältä.

Roskaton piknik

Olipa mukavaa käydä pitkästä aikaa piknikillä, vaikka ehdinkin suurinpiirtein vain piipahtamaan paikan päällä. Zero Waste Finland ry järesti eilen ensimmäsitä kertaa roskattoman piknikin, jonne oli kaikille avoin kutsu. Oli aivan mahtavaa päästä tapaamaan uusia tuttavuuksia ja muita, joita Nollahukka kiinnostaa. Musta on upeeta, että ihmiset taustasta riippumatta voivat tulla yhteen nauttimaan kesäisestä sunnuntaista hyvän ruoan äärellä – ja vielä ilman turhaa roskaa! Paikalla olivat myös mm. Paula Trashless-blogista, Roskavallankumouksen Emilia ja Roskapuhetta, sekä ranskalainen Justine, joka on tullut takaisin Suomeen tehdäkseen dokumettiprojektia Zero Waste -elämästä. 

Kaupunkikulttuurin ja jonkinlaisen “kansalaistoiminnan” lisääminen on alkanut kiinnostaa mua enenevissä määrin viime aikoina. Helsingissä on avoin Facebook ryhmä nimeltä Lisää kaupunkia Helsinkiin, jossa kaikki halukkaat voivat jakaa ja kommentoida kehitysideoita ja jakaa tietoa kaupungissa tapahtuvista hankkeista. Tavoitteena on lisätä korttelielämää, kivijalkaliikkeitä ja korttelipuistoja. Toinen tapa kehittää kaupunkikulttuuria on lisätä yhteisöllisyyttä asukkaille. Avoimen piknikin järjestäminen on yksi tapa tehdä sitä. Kiitokset Zero Waste Finlandille siitä, että olette uskaltaneet ottaa ensimmäisen askeleen ja alkaa järjestää erilaisia Nollahukka-arvojen mukaisia tapahtumia! Unohdan itse usein, etten ole yksin omien ympäristö- ja yhteiskuntahuolien kanssa. Meitä on monia, ja useampia kuin itse muistan aina kuvitella. Joukossa on voimaa, ja se huojentaa. Kunhan me vaan kokoonnumme yhteen, voimme saada aikaan suuriakin muutoksia!

Nollahukka tarjoaa puitteet oman elämän ja myös yhteiskunnan muuttamiseen yksi askel kerrallaan. Meidän täytyy vaan rohkeasti alkaa puhua aiheesta, tehdä muutoksia ja tuoda niitä esille kaikissa elämän osa-alueissa. Me ollaan Ainon kanssa keskusteltu Herttoniemi Block Partyn ympäristötiimin kanssa siitä, miten roskien vähentämisestä festareilla voisi viestiä, ja mulla on agendalla järjestää Nollahukka-pihajuhlat naapureille sekä ystäville. On myös ollut hienoa lukea, että esimerkiksi Flow Festival on ottanut tavoitteekseen ilmastovaikutuksensa minimoinnin – tavoitteena on esim. pitää hiilijalanjälki nollassa ja käyttää 100% käytettyjä materiaaleja. Kaikki lähtee siitä, että vaan päätetään edes yrittää tehdä asioita eri tavalla. Toivon mukaan vastuullisemmalla sellaisella. (Flow festareilla voi myös bongata Nesteen Nolla-mökin, jonka sisällä voi käydä selaamassa mun kirjaa Zero Waste – jäähyväiset jätteille!)

Tapahtumissa voi positiivisella tavalla esitellä omaa arvomaailma muille, mikä toivottavasti herättää keskustelua ja pohdintaa. Vasta kun joku herättää ajatuksen jätteiden vähentämisestä (tai elämän yksinkertaistamisesta) ja sen hyödyistä toisen päässä, voi matka esimerkiksi kohti Nollahukkaa ja kestäväpää elämäntapaa alkaa. Eikä tapahtuman tarvitse olla iso – haasta sun kaverit auttamaan jätteettömien piha- tai puistojuhlien järjestämisessä, ja aseta synttärijuhlien tavoitteksi, että kaikki roskat mahtuvat pieneen lasipurkkiin! Mitä jos seuraavissa bileissä olisi teemana pukeutua käytettynä ostettuihin vaatteisiin 100% oman tyylin mukaan? Tai että kaikki lahjoittavat yhden oluen hinnan verran rahaa johonkin synttärisankarin valitsemaan hyväntekeväisyyteen? Mahdollisuuksia on lukemattomia!

Mutta takaisin piknikiin. Mun valmistautuminen tapahtui hieman muiden kiireiden lomassa, ja tajusin ettei piknikille lähteminen juuri vaadi sen enempää ajattelua kuin arkeen valmistautuminen. Nämä asiat heitin reppuun:

• Oman vesipullon
• Termarin (just-in-case)
• Lasirasian
• Kangasliinan
• Vahakääreeseen käärityn voileivän
• Pussillisen herneitä
• Uudelleen käytettävän istuinalustan

Kaikki mahtui mun käytettynä ostettuun Kånkeniin ja paikan päälle pääsi helposti pyörällä. Multa on usein kysytty, etteikö kaikki ne tavarat, joita mä kannan mukana vie hirveästi tilaa ja eikö laukku paina ihan liikaa. Vastaus tähän on, että vain kerran reilun kahden ja puolen vuoden aikana olen kironnut repun painoa, ja se oli silloin kun jouduin kantamaan kaiken lisäksi kolme kurssikirjaa ja läppärin kotiin, samalla kun lähdin viikonlopuksi pois kaupungista. Lyhyesti: ei paina laukku, eikä myöskään omatunto.

Vastuuvapauslauseke: tietysti laukku painaa tavaroiden verran enemmän, kuin ilman. Tarkoitan enemmänkin, ettei niiden tuoma pieni lisäpaino haittaa minua, sillä mukana kantamisesta aiheutuva “vaiva” on pienempi kuin saamani hyödyt: voin kieltäytyä jätteistä, säästän rahaa, en kannusta kestämättömiä käytäntöjä, ja saan elää omien arvojeni mukaista elämää. Ja painaisivathan nuo samat asiat kaupasta ostettuina ja muoviin käärittyinäkin, mutta vaan kauppakassissa.

Tässä vielä muutama vinkki, jotka kannattaa pitää mielessä kun lähdet piknikille, rannalle, tai illanviettoon ulkosalle ruoan kera:

1. Pakkaa mukaan tarvitsemasi kestotuotteet mitä tarvitset. Mukaan kannattaa ainakin ottaa juomapullo, kangasliina, omat aterimet, (kannellisia) astioita ja pusseja ruoalle ja kierrätettäville pakkauksille sekä tähteille. Myös uudelleen käytettävät pillit, mukit, kulhot ja lautaset voivat olla kiva lisä – pakkaa ne keittiöliinojen väliin välttyäksesi haavereilta. Liinoja voi sitten käyttää lian pyyhkimiseen ja likaisten astioiden käärimiseen.
2. Valmista ruokia itse – ja suosi lähituotettuja kasvipohjaisia vaihtoehtoja. Eläintuotteet pilaantuvat helpommin lämpimässä ja kuljetuksen aikana. Kasvikset, hedelmät ja marjat eivät juurikaan piittaa kylmäketjun katkeamisesta!
   • Tee voileivät pakkauksetta ostetusta kokonaisesta leivästä. Niitä voi ostaa omaan pussiin useista paikoista, kuten Lidlistä, pienistä leipomoista ja suuremmista ruokakaupoista. Pakkaa voileivät kangaspusseihin, vahakääreisiin tai suljettaviin rasioihin. Vaihtoehtoisesti voit myös käyttää kompostoituvaa ruskeaa leivinpaperia. (Vinkki Töölöläisille: Helsinki Homemade Bakerystä Cygnaeuksenkadulla saa tuoreita ranskalaisia leipiä hintaan 2,5€! Tampereella Lentävänniemessä on Mikon Leipä Salen yhteydessä, mistä saa tuoreita leipiä alle kahdella eurolla.)
   • Osta sesongissa olevia hedelmiä ja kasviksia jotka eivät tarvitse suojapakkauksia: omenat, aprikoosit ja herneet voi tarjoilla sellaisenaan tai paikan päällä paloiteltuina. Vesimelonin voi halkaista paikan päällä ja jokainen voi syödä omalla lusikalla/sitä voi kauhoa tarjoilulusikalla jokaisen omaan mukiin. Valitse ensisijaisesti luomua – kuoret ja karat voi tarvittaessa kaivaa maahan jonkun puskan juurelle. Käytä kuitenkin myös omia astioita näiden kantamiseen lähimpään biojäteastiaan!
   • Osta tuoreita marjoja omiin pusseihin tai astioihin: pyydä torimyyjiä pakkaamaan mansikat, mustikat tai herneet suoraan omaan astiaan tai pussiin. Helpoin tapa on ojentaa litran astia ja kieltäytyä kauniisti kertakäyttöisistä pusseista. Tyhjä termari toimii hyvin tilapäisenä biojäteastiana karoille!
   • Valmista itse levitteet ja dipit: tee hummus, hernepesto tai öljy-balsamico -sekoitus kotona ja ota se mukaan uudelleen käytetyssä lasipurkissa. Eipähän tarvitse pelätä, että pakkaus lähtee karkuun tuulen mukana!
   • Leivo omat tarjottavat ja kanna ne mukana omissa kannellisissa astioissa. Ota tarvittaessa erillinen tarjoilulautanen tai kangasliinoja mukaan.
3. Ota mukaan omat juomat ja suosi kierrätettäviä pakkauksia: pakkaa tarpeeksi vettä mukaan, keitä kahvi valmiiksi termariin, hauduta jäätee lasipulloon ja sekoita omat mehut kotona (esimerkiksi itse-tehdystä marjamehutiivisteestä). Jos haluat ostaa pullotettuja juomia, suosi 100% kierrätettäviä sellaisia. Alumiinitölkit ja mahdollisimman pelkistetyt metallikorkkiset lasipullot voi käytännössä kierrättää ikuisesti (vältä siis turhia muovietikettejä ja -korkkeja, jotka päätyisivät poltettaviksi) ja muista kierrättää ne. Mikäli haluat ostaa muovisia, niin osta mieluummin pari suurta pulloa kuin useamman pienemmän – tällöin aiheutat suhteessa vähemmän muovijätettä. Muista myös kierrättää muoviset pullot!
4. Osta karkit, kuivatut hedelmät ja keksit omiin pusseihin. Kestopussi tai uudelleen käytetty paperipussi eivät aiheuta lisäkustannuksia punnittaessa. Hyvän tarjonnan löydät Punnitse&Säästä ja ItsPure -myymälöistä. Myös isommissa ruokakaupoissa on usein irtolaareissa karkkia ja pähkinöitä.
5. Valitse vain 100% kierrätettäviä tai kompostoituvia pakkauksia, jos joudut varautumaan kaupan tarjontaan. Kaupoissa on jatkuvasti enemmän kompostoituvissa pakkauksissa myytäviä herkkuja. Muovisetkin pakkaukset voi tänä päivänä kierrättää ainakin Helsingissä ja Tampereella, kasvavissa määrin ympäri Suomea. Valitse syötävä ensisijaisesti pakkauksen mukaan – saatat yllättyä kun ostat jotain mitä et ole ennen kokeillut! Valitse yhdestä muovilaadusta valmistettuja pakkauksia ja tarkista pakkausseloste – varmista, että se kelpaa kierrätykseen kokonaisuudessaan! Ja muista tällöin seuraavakin vinkki →
6. Ota mukaan ylimääräinen kangaskassi tai kestopussi kierrätettäville jätteille. Älä jätä mitään jälkeesi ja ota roskat omien astioiden kanssa mukaan kotiin putsattaviksi ja lajiteltaviksi. Lähtiessä voi tehdä ylimääräisen ekoteon ja poimia lähellä olevia roskia mukaan. Se minkä tuo luontoon, pitää myös viedä mukanaan. Eikä kukaan meistä ole liian hyvä poimiakseen myös muiden jättämiä roskia – sillä mitä enemmän roskia jossain on sitä suuremmalla todennäköisyydellä niitä heitetään sinne lisää. Kannustat siistimpää kaupunkielämää aktiivisesti poimimalla roskia (esim. ploggaamalla), ja toimit tietysti inspiroivana esimerkkinä niin nuorille kuin vanhemmillekin!
   • Tarkasta oman kuntasi jätehuollon ohjeistus roskien lajitteluun ja toimi sen mukaan. Esimerkiski pullojen palautuksen ja kauppareissun yhteydessä voi kierrättää jätteet suuremman ruokakaupan (esim. Prisma tai K-Citymarket) lajittelupisteellä.

Onko sulla vielä jotain hyviä vinkkejä Nollahukka-piknikille valmistautumiseen? Kommentoi se alle!

Nollahukan visio tulevaisuudesta

Nollahukkatiimi kävi seuraamassa Sitran ja Demos Helsingin julkaisun: Hyvinvoinnin seuraava erä – Visio kestävän hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudesta, julkistamistilaisuutta. Kirjan on toimittanut Vesa-Matti Lahti ja kustantanut Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2018.

 

Tilaisuus oli todella innostava ja inspiroiva sekä käsitteli kattavasti juuri niitä aiheita, joita Nollahukka pyrkii viestimään. Olemme kaikki tulevaisuuden tekijöitä tavalla tai toisella.

“Edistys on myös laajenevaa yhteistyötä”, s. 154.  Individualismin aika voisi hyvin olla jo ohitse. Rakenteilla olevaa Nollahukka-verkostoa edelsi kahden ihmisen oma taistelu ilmastonmuutosta vastaan arkielämässä ja nyt tämä taistelu nousi uudelle tasolle. Tästä lähin Nollahukka-tekstiä ja -sisältöä tuottaa parivaljakkona minä Otso Sillanaukee ja Aino Kämäräinen, kuten varmasti innokkaimmat seuraajat jo ovat huomanneetkin.

Kokonainen Elämä Edessä– ja Nollahukka-blogit auttoivat jäsentämään henkilökohtaisen arkemme ja elämäntyylimme muutosta, mutta nyt on aika kohota yksilötasolta yhteisöllisemmälle tasolle, yhdistää voimia, kerätä joukkoja ja saada Nollahukan sanoma laajempaan tietoisuuteen kuin mitä sitä yksin tekemällä saisi. Valjastamme yhteisöllisyyden voiman arvoihimme pohjaavan Nollahukka-ajatuksen moottoriksi.

Mitä Nollahukka sitten on ja miten se eroaa vaikkapa Zero Wastesta?

Meitä alkoi hieman kismittää kansainvälisen Zero Waste -liikkeen ajoittainen kaksinaismoralismi: roskia vältellään viimeiseen asti, mutta kauppaan saatetaan ajaa citymaasturilla ostamaan lihaa ja maitotuotteita omaan purkkiin. Meille Nollahukka tarkoittaa kaiken hukan välttämistä – jätteiden, turhan kuluttamisen, henkilökohtaisen hiilijalanjäljen ja negatiivisen ympäristövaikutuksen vähentämistä.

Samalla Nollahukka tarkoittaa meille läpinäkyvämmän, vastuullisemman ja yhteisöllisemmän yhteiskunnan ja tulevaisuuden kehittämistä omien valintojen avulla. Nollahukka tarkoittaa meille tiedostavaa tietoon pohjautuvaa kestävämpää elämäntyyliä. Kirjoitin aiheesta kattavammin kirjassani Zero Waste – jäähyväiset jätteille (ostettavissa Akateemisesta, Suomalaisesta, Adlibriksesta ja e-kirjana Elisa Kirjasta). Meidän ajatusten samankaltaisuus selvisi yhden keskustelun aikana jolloin haastattelin kirjaani varten Ainoa. Ymmärsimme molemmat, että olemme samassa kohdin henkilökohtaista matkaamme ja tästä olisi hyvä jatkaa yhteistuumin eteenpäin.

Olemme yhdessä työskentelemällä alkaneet koota ympärillemme kasvavaa joukkoa erilaisia nollahukkatekijöitä ja tämä tie tuntuu todella oikealta. Hyvä aate ja tarkoitus on tehty kaikkien omittavaksi, yhdessä omistettavaksi.  Tätä ei yksi ihminen, henkilöbrändi tai yritys voi omistaa: ideologia tai aate on yhteinen ja muokkautuu jäsentensä näköiseksi. Näin tulevaisuutta tulee rakentaa, yhdessä kilvoitellen vanhoja kuluneita ja tuhoisia toimintamalleja vastaan, ei toisiamme vastaan.

Jokainen Nollahukasta, kestävämmästä elintavasta, elämän yksinkertaistamisesta kiinnostunut ja näistä arvoista käsin elämäänsä järjestävä ammattilainen, innokas tekijä, osaaja, jne., on tervetullut riveihin. Haluamme edistää avointa yhteisöllisyyttä. Aktiivisuutta on tiedon jakaminen, esimerkkinä toimiminen, tykkääminen ja seuraaminen, keskusteluun osallistuminen. Jokainen voi olla tekijä, kaikki mahtuvat mukaan.

“Hyvinvointi ei enää voi perustua luonnonvarojen ylikulutukseen ja fossiilisten polttoaineiden käyttöön. Globaali kestävyyskriisi on jopa eksistentiaalinen haaste ihmiskunnalle, mikäli siihen liittyvät pahimmat uhkakuvat toteutuvat. Toisaalta, koska kestävyyskriisi on syntynyt ihmisen toiminnan seurauksena, ihmiset myös pystyvät sen ratkaisemaan, ainakin osittain. Ratkaisu on siirtyä kohti hiilineutraalia kiertotaloutta. Kestävien ratkaisujen luomiseen ja käyttöönottoon on kuitenkin tartuttava nopeasti – on jo valtava kiire. Suomen etu olisi olla tässä edelläkävijä.” (Sitra & Demos Helsinki, 2018, s. 171.)

Hiilineutraaliin kiertotalouteen siirtymistä mahdollistavia asioita pitäisi tehdä ja ideoida, mutta mistä saamme joustavuutta tällaiselle tekemiselle tässä yhteiskunnassa? Elämämme tuntuvat jatkuvasti hektisemmiltä ja tietotulvan aallonharjalla pysyminen vaatii jatkuvaa työtä. Yhteiskunnallisesta muutoksesta puhutaan paljon, mutta entä me ihmiset yksilöinä? Mitä me omissa kodeissamme voisimme tehdä nopeuttaaksemme kestävän yhteiskunnan luomista?

Siihen Nollahukkaelämä tuo vastauksia: kulut pienenevät, arkeen ilmestyy enemmän aikaa, olennainen jää jäljelle, terveys paranee, hektisyyden tunne hellittää. Muutos ohjaa kuluttamisen oravanpyörästä vapaampaan elämään. Sellaiselle itsensä toteuttamisen kentälle, jossa työskentely eri aihepiireissä tapahtuu kestävältä arvopohjalta ja erilaisisten tulevaisuuden ajatusmallien pohjalta kuin tämänhetkinen kilpaileva ja kapitalismi. Tarvitsemme talouskasvua, mutta sen tulee toteutua eri tavalla kuin tähän mennessä. Nollahukka tarjoaa vaihtoehdon sille, miten laajamittainen yhteiskunnallinen muutos voidaan potkaista käyntiin jo tänään – miten jokainen meistä voi aloittaa oman kestävän tulevaisuuden tekijän matkansa vaikka heti.

– Aino & Otso

#MuovitonMaaliskuu on ohi – mitä jos sanoisit jäähyväiset muillekin jätteille?

Miltä sinusta tuntui vältellä kertakäyttömuovia kuukauden ajan? Yllättikö jokin asia helppoudellaan, ja tuntuiko jokin asia erityisen vaikealta? Kommentoi ajatuksiasi alle, niin saadaan kunnon keskustelu aikaiseksi!

Mutta entä mitäs tästä eteenpäin pitäisi tehdä? Muovia ja muuta roskaa päätyy edelleen meriin muualla maailmassa ja meillä polttouuneihiin, jotka eivät ole ongelmattomia. Mitä jos sanottaisiin yhdessä jäähyväiset kaikelle turhalle hukalle?

Tiesitkö, että keskivertosuomalainen tuottaa lähes 500 kg kaatopaikkajätettä vuodessa? Vain muutaman vuosikymmenen takainen niukkuus on vaihtunut tilanteeseen, jossa päivittäiset valintamme kuormittavat niin maapalloa kuin ihmisten kukkaroa ja terveyttä kestämättömällä tavalla. Suunta voidaan kuitenkin kääntää jälleen!

ZERO WASTE – JÄÄHYVÄISET JÄTTEILLE johdattelee lukijan kohti kestävämpää kuluttamista elämänlaadusta tinkimättä. Se tarjoaa katsauksen nollahukkaelämäntyyliin käytännönläheisten vinkkien ja omakohtaisten kokemusten avulla. Oman jätemäärän pienentäminen kotona, keittiössä ja kaupassa voi olla helppoa ja innostavaa!

Kuulostaako utopistiselta, paljon vaaditulta? Kaikkea ei tietenkään tarvitse muuttaa kerralla, eikä täysi roskattomuus edes ole mahdollista kaikille. Tärkeintä on muistaa, että pienilläkin muutoksilla kulutustottumuksissa on iso vaikutus siihen, millaisen maailman jätämme tuleville sukupolville.

P.S. Luettuasi tämän kirjan voit lahjoittaa sen eteenpäin jollekulle, jolle siitä
olisi iloa tai hyötyä. Loppuunkuluneen kirjan voit kompostoida, se on täysin
maatuva.  

En olisi voinut tämän ikäisenä uskoa kirjoittavani näitä seuraavia sanoja, mutta tässä ne tulevat: Minun esikoiskirjani on painossa ja julkaistaan alle kuukauden päästä 26.4! Se julkaistaan sekä paperi- että e-versiona. Fyysisessä kirjassa on käytetty pääsääntöisesti kierrätettyjä materiaaleja ja se on kokonaisuudessaan kierrätettävä ja kompostoitava. Kirja tulee olemaan myös saatavilla useissa kirjastoissa molemmissa muodoissa. Lisää tietoa löydät täältä.

Kirjassa käyn läpi kodin kaikki eri huoneet ja sen miten omaa ympäristövaikutustaan voi siellä alkaa minimoida. Kirjassa on käytännönläheisiä vinkkejä niin aloittelijoille kuin kokeneille ekoilijoille.

Olen niin innoissani tästä kirjasta! Uskon siinä olevan jotain innostavaa jokaiselle kestävästä kehityksestä ja ekologisuudesta kiinnostuneelle, mutta myös kaikille muillekin. Toimiihan se myös kiinnostavana katsauksena erityisen ja kasvavan kuluttajaryhmän ajatusmaailmaan.

Olen todella kiitollinen saamastani mahdollisuudesta jakaa tietämystäni kirjan muodossa. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, oli tämän kirja kirjoittaminen elämää mullistava kokemus. Ensimmäistä kertaa koen päässeeni pysähtymään omien ajatusteni pariin ja miettimään omaa elämääni sekä mitä toivon saavuttavani sen aikana. Kauan ajattelin, ettei tästä kirjasta varmaankaan tule mitään, ja että mikä vaikutus sillä voisi olla – olen kuitenkin vain yksi ihminen reilun seitsemän miljardin joukossa. Ymmärsin kuitenkin lopulta, ettei varautuneisuus ja toimettomuus johda mihinkään, etten itseäni rajoittamalla ja vastoinkäymisissä hiljenemällä voi saada mitään merkityksellistä aikaiseksi. Siksi tein päätöksen alkaa elää täysillä omien arvojeni mukaista elämää: irtisanouduin työpaikastani ja hakeuduin toiseen yliopistoon kiinnostustani vastaavaan maisteriohjelmaan oppiakseni lisää. Tulotasoni romahti (vaikka edelleen olen osa hyvin etuoikeutettua kansanryhmää), mutten ole katunut päätöstäni päivääkään. (Yksinkertainen elämäntyyli on auttanut huomattavasti suuresta elämänmuutoksesta selviämisessä.) Ymmärrän nyt, että muutos alkaa minun sisältäni, mistä se pulppuaa ja vaikuttaa ympärilleni. Elämällä rohkeasti omien arvojeni mukaista elämää, olen löytänyt uskomattomia mahdollisuuksia edistää itselleni tärkeitä arvoja yhteiskunnassa ja tukea muiden muutosprosesseja. En voisi toivoa mitään enempää. Kirjoitin yksilöstä ja muutoksen voimasta hieman enemmän aikaisemmassa kirjoituksessa, jonka löydät täältä.

Uskon edellä olevan välittyvän myös kirjani sivuilta. Toivon, että sinäkin voit löytää innon kokeilla uusia toimintatapoja, joiden tavoitteena on luoda meidän yhteiselle tulevaisuudellemme kestävämpi perusta. Tärkeintä ei ole täydellisyys, vaan jatkuva pyrkimys tehdä parhaansa. Arkisista ja pienistä asioista on helppo aloittaa. Itse olen tänään esimerkiksi keittänyt kahvin pressopannulla, poiminut koiranjätökset rikkinäisen paperipussin palasella ja siivonnut kylpyhuoneen etikan, ruokasoodan ja mikrokuituliinan voimalla.

Mitä sinä aiot tänään tehdä?

Papuja ja pastaa (resepti)

Ostin pari vuotta takaperin reilun pussillisen kuivattuja voipapuja lempikokkikirjani inspiroimana. Toscanan keittiöissä on, uskaltaisin sanoa, vuosisatoja valmsitettu erilaisia ruokai palkokasveista ja yksinkertaisista aineksista. Päätinkin neljästä reseptistä innostuneena keittää itselleni padallisen tomaattista kuuden pavun ja linssin keittoa. Hyvää ja täyttävää se oli, mutta pian tajusin sen myös vangistevan minut oman kotini sisään. Sanon vain sen, että pasuunat ja trumpetit soivat vaikkei Spotify ollut päällä.

Voipavut hivuttautuivat sen jälkeen hitaasti kaapin perälle ja unohdin niiden olemassaolon noin kahdeksi vuodeksi. Pari viikkoa takaperin päätin kuitenkin laittaa ruokaa jo kotoani löytyvistä aineksista kaupassa käymisen sijaan, ja lähdin penkomaan kuiva-ainekaappejani. (Tämä on muuten oiva tapa välttää ruokahävikkiä –> pistä mielikuvituksesti koetukselle ja valmista illallinen käyttämällä loppuun kaapeista löytyviä aineksia). Löysin nämä uudet ystäväni ja päätin laittaa ne likoamaan. Kahdessa vuodessa ne eivät olleet muuttuneet miksikään. Miksi olisivatkaan, kun kuiva-aineet säilyvät käytännössä ikuisesti, kunhan ne säilyttää ilmatiiviissä astiassa? Viis veisaan nykyään parasta ennen -päivämääristä, sillä ellei ruoka näytä, haise tai maistu pahalta, on se vielä syötävää.

Keittäessäni papuja ymmärsin, miksi niitä kutsutaan voipavuiksi. Niiden tuoksu ja maku oli voimaisempi ja muhkeampi kuin muiden maistamieni papujen. Kun vielä laitoin päälle hyvää oliiviöljyä, suolaa ja pippuria, kailottivat kieleni makunystyrät ylistysvirsiä. Hämmästyin itsekin siitä, kuinka hyvältä yksinkertainen ruoka voi maistua. Lisättyäni tämän pastan joukkoon tajusin, että tässä se nyt on: uusi go-to ruokani. Herkullinen, hämmästyttävän halpa, ja vegaaninen annos, jonka ainekset todennäköisesti löytyvät jo valmiina kaapista.

Myönnän, että käytän öljyä suhteellisen runsaasti varsinkin pastoja kokatessani. Teen niin, koska pidän oliiviöljyn mausta ja syön niin vähärasvaista ruokaa muuten. Syön kasvipohjaisia ruokia (”whole foods plant based diet”), jotka ovat kaloriarvoiltaan eläintuotteita niukempia. Voin siis hyvällä omallatunnolla syödä reilun annoksen öljyistä pastaa pari kertaa viikossa, sillä tiedän ruokavalioni olevan yleisesti hyvin terveellinen. Urheilen myös useamman kerran viikossa, joten joudun lähinnä tarkkailemaan päivittäistä kalorinsaantiani. Öljy on helppo tapa lisätä energiaa ruokaan.

Reseptissä ei ole määriä, sillä en itse seuraa tarkkoja mittoja ja määriä laittaessani ruokaa. Näin tekemällä koen oppivani eri ainekset paremmin ja soveltamaan niitä paremmin eri tavoilla. Mielikuvituksellakin on enemmän tilaa poukkoilla, mikä voi johtaa iloisiin yllätyksiin!

Täyteläinen papupasta

Valkoisia (voi)papuja
Pastaa
Oliiviöljyä
Valkosipulia
Suolaa
(Rosee)pippuria
(Ravintohiivahiutaleita)
Satokausikasviksia

Liota kuivattuja papuja vähintään 24 tuntia suljetussa astiassa jääkaapissa. Liotan itse papuja noin 1,5 päivää ja vaihdan veden ensimmäisen vuorokauden jälkeen. Keitä papuja suolatussa vedessä noin 30 minuuttia, tai kunnes ne murskaantuvat haarukalla painettaessa. Valuta ja anna jäähtyä. Säilytä jääkapissa suljetussa lasipurkissa neljän päivän ajan. Pakasta osa, ellet usko ehtiväsi syödä kaikkea 5 päivän sisällä. (Näin pakkasessa on valmiina ruokaa kiireisille päiville.)

Keitä pasta kypsäksi ja säilytä n. 1 dl keitinvettä. Pastan keittyessä murskaa papuja hieman haarukalla eri kokoisiksi palasiksi. Hienonna samalla mieluisa määrä valkosipulia. Valuta pasta. Laita reilusti oliiviöljyä ja hienonnettu valkosipuli samaan kuumaan kattilaan ja anna lämmetä levyllä 1-2 minuuttia, kunnes valkosipuli on pehmentynyt muttei ruskistunut. Lisää pavut, suola ja pippuri ja sekoita. Kaada pasta joukkoon ja lisää hieman keitinvettä. Sekoita ja tarjoile välittömästi ravintohiivahiutaleiden kanssa.

Raasta tai suikaloi kyytipojaksi satokauden vihanneksia. Erilaiset kaalit sopivat tähän hyvin: mausta punakaali kuminansiemenillä, balsamicolla ja pippurilla. Hiero lehtikaalia suolan ja/tai sitruunanmehun kanssam, ja lisää öljyä ja tahinia. Hienonna raaka kukkakaali murusiksi ja raasta joukkoon porkkanaa – mausta kuivatuilla yrteillä, öljyllä ja balsamicolla.

---

Beans and Pasta – my new go-to dinner

I fell in love with Butter beans (or Lima beans), whenI discovered how good they taste with just some good extra virgin olive oil, salt and pepper. Just smash some cooked Butter beans with a fork, drizzle on generously with e.v.o.o. and season to taste. I dare to say it’s pretty close to heaven on a plate, especially with some bread. The buttery flavor goes perfectly with some pasta and seasonal veggies too – and this is my new favorite dinner this season.

I don’t measure any ingredients when cooking, so I haven’t included any in this post either. I feel that cooking without them allows me to develop my skills better, as I need to focus on the cooking more. I can also be more creative, which often ends in happy mistakes! Ditch the exact amounts and restrictive recipes – open you cupboards and make a dish out of the things you already have. This is a great way to avoid food waste as well!

 Butter bean pasta

Butter or white beans
Pasta
Garlic
Olive oil
Salt & (rosé) pepper
(Nutritional yeast)
Seasonal veggies/greens

Soak the beans in water in the fridge for at least 24 hours. After soaking, cook them in boiling salted water for 30 minutes or until you can smash one with a fork. Drain and store in an air-tight container in the fridge for up to 4 days. If you don’t think you can eat them all in 5 days, put half of the amount into the freezer. Now you have pre-cooked beans for those busy days!

Cook the pasta until it’s al dente and save about 1 dl of the cooking liquid. While the pasta is boiling, mince some garlic and lightly smash the beans a little with a fork. Drain the pasta and add a generous amount of oil in the same pot and put it back on the heat. Add the garlic and let it soften for 30 seconds up to 2 minutes, depending on how finely minced it is, without letting it turn brown. Add the lightly smashed beans and season to taste. Fold in the pasta and serve immediately with nutritional yeast sprinkled on top.

This dish goes well with seasonal veggies and greens as a side dish. Cabbages are a great option: thinly slice some red cabbage and season it with cumin, pepper and balsamic vinegar. Massage green kale with salt and/or lemon juice, add some oil and tahini for a dressing. Grate some cauliflower and carrots and season to taste with dried herbs and balsamic vinegar.