Vähemmän ja parempaa

”Niin mikä on nyt se kestävin pakkausvaihtoehto?” Merkittävää energiankäyttöä vaativat kierrätettävät alumiinitölkit, monikerroksiset erilaisista materiaaleista valmistetut kartonkipakkaukset, painavat ja energiaintensiiviset lasipullot, jotenkin kierrätettävä muovi? Tästä puhutaan paljon.

 

Netistä etsimällä löytää helposti lukuisia vertailuja, arvioita, blogikirjoituksia ja uutisia. Valmistajat kehuvat aina omiaan, tutkijat taas sanovat vastaan. Toisille esteettisyys taas merkitsee enemmän. Tässä kaikessa keskitytään materiaaliin, pakkaukseen itseensä. Vielä tärkeämpää olisi kuitenkin puhua sisällöstä.

 

les-routes-sans-fin-s-jYkllDGax18-unsplash(Kuva: Les routes sans fin(s))

 

Parin viime vuoden aikana on keskustelua pakkauksen sisällön merkityksestä hiilijalanjäljen kannalta herännyt myös täällä Suomessa. Tämä on hyvä asia. Pakkauksen hiilijalanjälki voi monesti olla vain murto-osan koko tuotteen hiilijalanjäljestä, miksi onkin hienoa miten monet ovat herättäneet keskustelua varsinkin ruokahävikin vähentämisestä. Itsekin olen hyväksynyt sen, että halutessani syödä terveys- ja ilmastosyistä kotimaista kasvisruokaa täytyy minun kuluttaa jonkin verran muovipakkauksia, vaikka kuinka haluaisin elää Nollahukka-tyyliin kuluttamatta erilaisia kertakäyttöpakkauksia. Onneksi ne ovat kokonaisuudessaan kierrätettäviä ja minulla on mahdollisuus niiden kierrättämiseen kotini lähellä. Omassa arvohierarkiassani terveellisen kasvisruoan syöminen menee muovipakkausten välttämisen edelle.

 

Mielestäni paras vaihtoehto olisi kuitenkin ostaa niin paljon kuin mahdollista pakkauksetta Nollahukkatyyliin. Se ei kuitenkaan vielä ole mahdollista – nyhtökauraa ja kotimaista tofua ei myydä bulkkilaareissa tai tuoretiskillä jauhelihan ja kanankoipien tapaan. Juomia ja muita nesteitä on myös hankala ostaa omaan pulloon monista eri syistä. Siirtymä bulkki- tai irto-ostamiseen vaatisi laajemman ostoskäyttäytymisen muutoksen meidän ihmisten keskuudessa, kun marssimme kauppaan kuluttajina. Meidän tulisi valmistautua suunnittelemalla omat ostoksemme suurin piirtein ja varautumalla niiden hankkimiseen kantamalla mukana erilaisia pusseja, astioita ja purkkeja. Kauppojen taas pitäisi mahdollistaa helpot, omien astioiden taaraamiset ja punnitukset sekä hygieeniset tavat säilyttää ruokaa irtona erilaisissa laareissa. Elintarvikeviranomaisten tulisi paremmin mahdollistaa tämä myös hygienianäkökulmasta ja lainsäädäntöä tarkentaa siihen, että ostajallakin todella on vastuu oman astian puhtaudesta ja että hän vastaa kylmäketjun rikkoutumisesta kotimatkalla. Utopiaa? Kyllä, mutta aion silti ostaa kaiken minkä voin pakkauksetta ja toivoa, että mahdollisuudet sille lisääntyvät tulevaisuudessa.

 

laura-mitulla-AvLyTUGW9Ug-unsplash(Kuva: Laura Mitulla)

 

Tarkoitukseni ei kuitenkaan nyt ole puhua eri pakkausmateriaaleista tai niiden ympäristövaikutuksista. Haluan nostaa esille asian, josta ei vielä keskustella tarpeeksi omasta mielestäni. Aihe joka on jatkuvasti pinnan alla, pulpahtelee vähän väliä esiin mutta tuppaa unohtumaan jo seuraavalla kauppareissulla ja viikonlopun ruokasuunnitelmia tehdessä.

 

Tuotteen tai minkään toiminnan hiilijalanjälki ei kerro koko totuutta siitä kuinka kestävästä vaihtoehdosta on kyse.

 

Nykyisessä ilmastokeskustelussa keskitymme paljon siihen, mikä eri asioiden hiilijalanjälki on. Tämä on hyvä asia. Mutta hiilijalanjälki ei kerro mitään tuotteen eettisyydestä tai vastuullisuudesta. Tämä on huono asia. Minulle kestävyys tarkoittaa ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää vaihtoehto. Hyvä ohjenuora tähän on Kate Raworthin kehittämä donitsi.

 

Vihreät valinnat ja siirtymät eivät luonnostaan ole oikeudenmukaisia tai eettisiä. On tärkeää vetää raja näiden kahden asian, eli ekologisuuden ja eettisyyden välille. Meille Espanjassa kasvatetut tomaatit voivat olla ekologisesti parempi vaihtoehto, kuin Etelä-Suomen kasvihuoneissa kasvatetut tomaatit, kun käymme kaupassa keskellä talvea. Mutta eettinen vaihtoehto se ei välttämättä ole: jos tomaatit on poimittu orjatyöllä ja kasvatettu pitkissä muoviteltoissa, joita ei kierrätetä, onko oikeasti kyseessä ”parempi” vaihtoehto? (Lue lisää täältä)

 

Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä julkaistiin pitkä juttu Italian tomaatinviljelystä ja poimijoiden huonosta tilanteesta (Tässä samasta asiasta englanniksi ilman maksumuuria). Tomaatteja tuotetaan valtavia määriä. Paikalliset eivät enää lähde poimijoiksi, joten poimijoita saadaan ulkomailta. Kuten meilläkin on käynyt marjanpoiminnan kanssa. Purkki tomaattimurskaa maksaa meillä alle euron. Luomuvaihtoehto pikkuisen päälle. Voiko sillä hinnalla oikeasti maksaa elämiseen riittävää palkkaa poimijoille? Vastaus on ei. Silti me valitsemme useammin kahdesta vaihtoehdosta sen halvemman ja meno jatkuu seuraavanakin vuonna, vaikka paikallisia työehtosopimuksia ei kunnioiteta ja sertifikaatitkaan eivät enää oikein takaa eettistä tuotantoa. Tällöin pakkauksen hiiilijalanjäljellä ja kierrätettävyydellä alkaa mielestäni olla vieläkin pienempi merkitys tuotteen kokonaisvaikutuksen kannalta.

 

Tämä ongelma toistuu monien muidenkin ruoka-aineiden ja materiaalien tuotannossa ympäri maailman. Ongelma on meidän kaikkien syytä. Merkittävä syy sille miksi olemme tähän jamaan ajautuneet on se, että kulutamme asioita aivan liikaa. Kuluttamisella tarkoitan ostamiamme, käyttämiämme ja pois heittämiämme asiota. Ruoka on niin halpaa, ettei juurikaan tunnu missään heittää jääkaapin perälle unohtunutta, hieman nahistunutta ruokaa sekajätteeseen. Olemme myös hyväksyneet huonon laadun saadaksemme halpoja hintoja, vaikka pitkällä aikavälillä tämä vaihtoehto käy meille kalliimmaksi. Käymme mieluummin usein kaupassa ostamassa halpaa, sen sijaan että sijoittaisimme laatuun ja käyttäisimme aikaamme johonkin muuhun kuin shoppailuun.

 

bernard-hermant-z9AOxTYQBy4-unsplash(Kuva: Bernard Hermant)

 

Hiilijalanjälkeä ja sosiaalisia vaikutuksia pitäisi mielestäni alkaa tarkkailla yhdessä. Muuten meillä on vaarana sortua toteuttamaan ekologisesti kestävän siirtymän ihmisten hyvinvoinnin ja ihmisoikeuksien kustannuksella. Ei ole kestävää vaihtoehtoa, joka on hiilineutraali mutta polkee toisen oikeudenmukaista kohtelua ihmisenä.

 

Meidän tulee alkaa kuluttaa vähemmän ja paremmin.

 

Mitä sitten voimme tälle asialle tehdä? Meidän tulee alkaa kuluttaa vähemmän ja paremmin. Vanhaa, jo banaaliksi käyvää sanontaa ”köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa” ei voi toistaa liikaa. Kulutamme jo nyt enemmän kuin mitä ekosysteemi, jossa elämme kykenee vuodessa uusimaan. Köyhdytämme itseämme kulutuksellamme jatkuvasti; otamme pikavippejä hieman pidemmällä maksuajalla, mutta yhtä korkealla korolla. Samalla globaalin ihmisväestön odotetaan kasvavan – miten takaamme kestävän yhteiskunnan kaikille?

 

Meidän tulisi hyväksyä se, että ruokaan ja tarvitsemiimme kulutustarvikkeisiin palaa enemmän rahaa, jos haluamme että ne ovat sosiaalisesti ja ekologisest kestäviä. Ostaa kannattaa vain tarpeeseen, sillä turha ostaminen kuluttaa vain omaa kukkaroa, luonnonvaroja ja hukkaa aikaa. Voimme vaikuttaa tähän niin omilla ostosreissuillamme, kuin työpaikoillamme ja äänestäessämme.

 

Vähemmän ja parempaa.

 

-Otso

Anna tarinan jatkua

Kaupallinen yhteistyö: Kierrätyskeskus

 

Päätimme Ainon kanssa aloittaa täällä blogin puolella uuden juttusarjan, jonka teemana on sisustaminen ja asuminen. Tässä ensimmäisessä osassa kerron hieman entisistä sisustustavoistani sekä kestävämmän kodinsisustuksen ykkösvinkin.

 

”Niin, totta. Oho.” Näin tokaisin, kun norjalainen ystäväni totesi oluen äärellä tuon sinikeltaisen kodintavaralabyrintin tehneen huonekaluille ja sisustusteollisuudelle saman, kuin pikamuotiliikkeet tekivät muotiteollisuudelle. Tähän havahtuminen sai minut tarkastelemaan silloin omistamiani  kalusteita uusin silmin. Kuinka paljon tällaisia pikahuonekaluja maailmassa tänä päivänä oikein on? Monetko niistä hankitaan vain yhteen juhlaan tai yhdeksi sesongiksi?

 

Tunnustan, olen syyllistynyt  pikakiertoon itsekin. Yhden huonekalun hakumatka muuttui helposti täyden auton roudausreissuksi, ja parin kuukauden päästä olinkin jo kauppaamassa monia tuotteita eteenpäin. Tuntuu ihan hassulta kirjoittaa tämä paperille. Olinhan  omille muuttaessani tehnyt päätöksen, että mieluummin odotan ja säästän, voidakseni ostaa ajattomia laatuhuonekaluja tarpeen mukaan.  Kuitenkin hurahdin selailemaan verkkokauppoja aina, kun niiltä tipahti uusi uutiskirje sähköpostiini. Nopeisiin, melkein designhuonekaluilta näyttäviin, halvempien versioiden ostamiseen oli vaan niin helppo sortua.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Muuttaessani nykyiseen, pienempään asuntooni, myin valtataosan kodintarvikkeistani ja tarpeettomiksi kokemani huonekalut. (Olen kirjoittanut Nollahukasta ja karsimisesta enemmän kirjassani Zero Waste – jäähyväiset jätteille). 20 neliön parvelliseen yksiöön mahtuu vain rajallinen määrä asioita ja halusin käyttää jokaisen neliön mahdollisimman tehokkaasti. Ellen olisi päättänyt lähteä omalle Nollahukka-polulleni olisin varmaankin muuttaessa istahtanut uuden kotini lattialle, avannut koneen, alkanut surffata Finnish Design Shoppia (en halua edes ajatella montako viikkoa eliniästäni olen käyttänyt kyseisen verkkokaupan sivuja selaillen…) ja pistänyt luottokortit haisemaan. Sen sijaan päätin uutta kotiani mittaillessa pistää jäitä hattuun. Asetin sisustamiselleni yhden ainoan vaatimuksen: tavaroiden täytyy olla ensisijaisesti kierrätettyjä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Asetin tämän vaatimuksen siksi, että se on tehokkain yksittäinen teko pienentää kodin sisustamisesta aiheutuvaa materiaali-  ja hiilijalanjälkeä.  Päätös sai minut myös asennoitumaan uudelleen sen ajatuksen pariin, että oikeasti odotan ja etsin sitä oikeaa huonekalua, samalla tutkaillen onko tarpeeni aito ja minkälainen tämä tarve on.

 

Siinä missä ennen sisustin ulkonäkö ja esteettisyys edellä, päätin nyt keskittyä käyttötarkoitukseen ja materiaaliin. Aikaisemmat huonekaluni olivat sieluttomia massatuotteita, joiden ostamisenhalu todennäköisesti kumpusi siitä, kun näin monien muiden omistavan sellaisia. Halusin sisustuksellani ilmentää maailmalle kuuluvuuttani trendikkäseen ja tyylitietoiseen ihmisryhmään. Se hoitui niinkin helposti kuin kuluttamalla – ensin suuri osa vapaa-ajasta töitä tehden ja sitten omistuksia jatkuvasti päivittäen. En oikein missään välissä ollut tyytyväinen kotiini – aina löytyi jotain muutettavaa, joku uusi elementti jolla ”pitää sisustus ajan tasalla”. Mitä ihmettä? 😀

 

Kehtaan väittää, että nämä nopeat kestämättömät ratkaisut ovat seuraus ajan puutteen tuntemuksista. On niin paljon muuta, mitä pitää tehdä—lasten hoito, työnteko, kodin siivous, sähköposteihin vastaaminen, median kuluttaminen, matkustaminen, ystävien tapaaminen arkikiireiden ohella—miten meillä muka olisi aikaa etsiä jotain käytettynä? Kaikkea on niin helppo saada muutamalla hiiren painalluksella, ettei sitä välttämättä edes kahdesti mieti, tarvitseeko tavaraa oikeasti vai ei. Kun ei ole pakko odottaa, niin emme sitä halua tehdä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämä odotus voi kuitenkin usein kirkastaa oikeat tarpeemme. Olen nyt asunut tässä asunnossa vuoden ilman hyllyä ja selvinnyt elossa, jopa nauttinut. En minä hyllyä olisi välttämättä oikeasti tarvinnut. Pienessä asunnossa jokainen neliömetri on kuitenkin kullan arvoinen joten halusin vapauttaa lattialta tilaa helpottaakseni siivousta sekä tilankäyttömahdollisuuksia. Varsinkin, kun huonekorkeutta on se kolmisen metriä.

 

Noin vuoden kestänyt etsintä tuli vihdoinkin päätökseen löydettyäni Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksesta loistavassa kunnossa olevia Lundia-hyllyjen osia. Heiltä löytyi jo tuotannosta poistuneita korkeita hyllytikkaita ja leveitä hyllyjä, joista sain kasailtua juuri omaan tilaani sopivan ratkaisun. Tikkaat ostin itse, hyllyt sain Kierrätyskeskuksesta osana yhteistyötä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jos sinulla on pk-seudulla hylly hakusessa niin suosittelen käymään Kierrätyskeskuksen Porttipuiston ja Nihtisillan liikkeissä! Nyt on minulla uusi huonekaluperheenjäsen, joka sopii erinomaisesti myös käytettynä ostettujen pöydän, sohvan ja tuolien joukkoon.

 

Tosiaan, jos minä yhden ohjeen antaisin sisustukseen liittyen, on se, että osta käytettyä. Se nimittäin pakottaa vähentämään kulutusta ja harkitsemaan hankintoja tarkemmin. Käytetyn ostaminen Suomessa tekee sitä paitsi ulkomaisistakin tuotteista Suomen kansantaloutta hyödyttäviä hankintoja. Samalla myös vähennät jätekierrossa olevia tavaroita antamalla niille uuden elämän.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Facebook-kirppikset, tori.fi ja kirpputorit ovat erinomaisia paikkoja Kierrätyskeskuksen ohella löytää sisustus- ja kodintavaroita. Monissa kaupungeissa on myös useita pienempiä vintage-huonekaluliikkeitä, joista voi tehdä todellisia design-löytöjä!

 

Pidän Kierrätyskeskuksesta erityisesti sen takia, että he  ilmoittavat ostosten yhteydessä kuinka paljon kiinteitä luonnonvaroja heillä asioiminen on säästänyt. Esimerkiksi pelkästään nuo hyllylevyt säästivät 91,50 kg luonnonvaroja!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kierrätyskeskuksessa myös todetaan hyvin, että jokainen meistä on ”enemmän kuin kuluttaja”. Meidän ostovalinnoilla on todellakin väliä kestävämmän kulttuurin ja huomisen luomisessa. Hyvää kannattaa odottaa etsien.

 

P.S. opiskelijana saat vielä -20%:n alennuksen kaikista ostoksista! Tämän viikonlopun 17.-18.11. ajan kaikki tuotteet -30%. Tarjolla on kakkukahvit kestävän elämäntavan kunniaksi kaikissa Kierrätyskeskuksen myymälöissä. Tarjolla on myös vegaanikakkua.

-Otso

Jätteetöntä elämää ei ole

IMG_2480

Yliopiston kulkukortit pakataan yksittäisiin muovitaskuihin. Noin 7800+ opiskelijaa saa kortin vuosittain.

Fakta on, ettei tässä maailmassa voi elää jätteettä. Jopa kaikista minimalistisimmilla Zero Waste -eläjillä, kuten Lauren Singerillä on purkki täynnä roskaa. Mutta se on aivan OK, kunhan asian tiedostaa ja yrittää tehdä sille jotain.

Googlaamalla ”Zero Waste” löytää vaikka kuinka paljon sisältöä, jossa puhutaan roskien välttämisestä ja siitä, kuinka ihanaa on, kun kotoa ei ole turhaa jätettä ja sotkua. Tästä johtuen idea jätteettömästä elämästä voi olla helppoa sivuuttaa utopistisena ajatuksena. Zero Waste on kuitenkin minulle muutakin, kuin muovin tai muun jätteen välttämistä.

Jonkun kysyessä, että ”mitä Zero Waste -eläminen oikein on?” on helpointa luetella seuraavat asiat:

  • kaikki kertakäyttötavarat, joita arkisilla valinnoilla voi välttää,
  • mitä kaikkia kodin- ja hygieniatuotteita voi itse valmistaa ja
  • että samalla säästää rahaa.

Se on ihan selvä. Nuo ovat asioita, joihin Zero Waste -ajattelu kulminoituu. Taustalla jyskyttää kuitenkin muun muassa verkkokalvoihin palaneet kuvat muovipalasten täyttämistä kaloista ja linnuista, tietämys muovin terveys– ja ympäristöhaitoista, tuotantoeläinten kärsimyksestä (varoitus: video ei saata soveltua herkimmille ihmisille), ruoantuotannon ja ruokahävikin vaikutuksesta ilmastonmuutokseen, tietoisuus siitä, että valtaosa kuluttamastamme energiasta valmistetaan edelleen fossiilisten polttoaineiden avulla, sekä tietenkin käsitys tuottamastamme jätemäärästä ja, että sen odotetaan moninkertaistuvan seuraavan 100 vuoden aikana. Ilmastonmutoksen vaikutuksia kaikkeen ei myöskään saa unohtaa. Näistä aiheista puhuminen vaatisikin huomattavasti enemmän aikaa ja energiaa, mitä meillä ei muutenkaan tunnu olevan tarpeeksi tämän päivän yhteiskunnassa.

Vaikka Zero Waste keskittyykin yksittäisen ihmisen vaikutuksen ja vaikutusvallan ympärille, kyseenalaistaa se myös samalla koko globaalin systeemin. Esimerkiksi, että miksi melkein kaiken pitää tulla pakattuna johonkin materiaaliin, useimmiten muoviin? Miksi meidän täytyy laittaa banaanit muoviseen ”suojapussiin”? Miksi meidän täytyy lennättää trooppisia hedelmiä ja kasviksia tuhansia kilometrejä Suomeen ympäri vuoden. Miksi on OK heittää täysin syömäkelpoista ruokaa roskiin? Miksi yritykset sanovat meille, että emme voi elää ilman heidän tuotteitaan, joiden aineksia emme edes osaa ääntää? Miksi meidän täytyisi ostaa uusi asukokonaisuus (useamman) kerran kuukaudessa vain, koska vaatteet ovat ”halpoja”? Miksi meillä täytyy aina olla uusi puhelin/läppäri, kun sellainen julkaistaan? Silloinkin, kun vanha on edelleen täysin toimiva? Miksi meidän täytyy omistaa auto, jota käytämme ainoastaan 5% ajasta? Miksi meidän elämän vaaditaan olevan niin kiireistä, ettemme ehdi laittamaan ruokaa tai viettämään aikaa sukulaistemme kanssa? Miksi kerrytämme niin paljon jätettä, että meidän on pakko polttaa suurin osa siitä ettemme huku sen keskelle? Eikö roskien polttaminen vain anna meille tekosyyn jatkaa päätöntä kulutusta? Miksi on ylipäätään täysin normaalia ja pakollista heittää asioita pois? Miksi globaali talous on rakennettu loputtoman kasvun ja kulutuksen lisäämisen ideoiden päälle? (Kauppatieteiden opiskelijana tämän viimeisen kysymyksen olemattomuus tieteen piirissä tuntuu jo tragikoomiselta.)

Minulle Zero waste -ajattelussa ja -elintavassa on pohjimmiltaan kyse tietoisesta elämisestä. Minulle se tarkoittaa oman ja muiden elämän ympäristö- ja terveysvaikutuksen ymmärtämistä, omien valintojen voiman käyttämistä ja omien arvojen mukaan elämistä. Minulle Zero Waste ei ole myöskään mikään uusi asia. Minulle kyse on palaamista kestävämpien elintapojen pariin, joiden luota olemme nopean talouskasvun huumassa eksyneet. Minulle se tarkoittaa elämistä ilman turhaa kulutusta, ilman terveydelle ja ympäristölle haitallisia tuotteita ja tapoja sekä kestävämpien vaihtoehtojen tukemista omalla työllä ansaituilla euroilla.

Olemme jo ylittäneet ilmastonmuutosasijantuntijoiden asettaman kynnyksen, jonka jälkeen ilmastonmuutoksen hallinta on huomattavasti vaikeampaa ellei jopa mahdotonta. Voimme kuitenkin edelleen yrittää tehdä parhaamme:

  • opettelemalla laskemaan oman hiilijalanjälkemme
  • vähentämällä kulutusta
  • muuttamalla elintapojamme ja tottumuksiamme kestävämmiksi

Zero waste is unattainable

Simple as that – you can’t live in today’s world without causing waste. Even the most minimalist zero wasters, like Lauren Singer have at least one jar full of waste. Quite depressing, I think. But it’s OK – as long as you acknowledge it and try do something about it.

Zero waste is easily thought of as just avoiding plastics and single-use items and having a clutter-free home. This is one of the reasons why it can be easy to dismiss it, by saying that it’s impossible to live without waste in today’s world. But to me, it’s more than refusing to use disposables, making my own deodorant and saving some money.

It’s about questioning:

  • why does almost everything have to be packaged in plastic?
  • Why do we need to get tropical fruits flown to our convenience all year round?
  • Why is it OK to throw away edible food, like a banana that got a little mushy or that extra half portion of pasta you accidentally cooked?
  •   Why do companies say to us that we can’t live without their different products for every nook and cranny of our house?
  • Why do we buy new clothes every week because they are so cheap? Are they supposed to be that cheap?
  • Why do we have to buy the newest phone/laptop, even if the old one still works perfectly?
  • Why do we have to own a car when we only use if 5% of the time?
  • Why does our daily life have to be so busy that we can’t find the time to cook?
  • Why do we produce so much waste that we have to burn most of it not to drown in it?
  • Why is it completely normal and acceptable to throw stuff away?
  • Why is our global economy built on a notion of constant growth that depends on us consuming more and more?

For me, Zero Waste is about conscious living. It’s about understanding what effect your choices have on you and others. Zero Waste is not a new thing for me, but rather going back to a more sustainable lifestyle that we’ve strayed from as a result of quick economic growth. It’s about living without unnecessary consumption, without products and habits that are hazardous for your health and the environment, and about supporting sustainable alternatives with my hard earned euros.

We’ve already surpassed the threshold regarded by scientists as ’the point of no return’. What we as individuals can, and should, do is to do our best to limit our own effect by:

  • learning how to calculate our carbon footprint
  • limiting our consumption
  • changing our lifestyles and behavior towards more sustainable ones