Matkan mutkissa mukana

Palattuani takaisin Suomeen ajattelin, etten hetkeen lentäisi mihinkään. Jouduin viime vuoden puolella lentämään paljon vaihto-opintojeni takia, ja halusin tänä vuonna välttää siitä aiheutuvia päästöjä viimeiseen saakka. Lentäminen on kuitenkin saastuttavin tapa matkustaa paikasta A paikkaan B: valtaosa päästöistä aiheutuu noustessa ja lentäessä, minkä takia lyhyet lennot kuormittavat ilmastoa eniten; ilmassa päästöt jäävät suoraan ilmakehään, sillä ympärillä ei ole esimerkiksi puita sitomassa niitä itseensä, mikä pahentaa niiden vaikutusta verrattuna esimerkiksi autojen päästöihin; eikä varsinkaan pitkillä lennoilla tietenkää ole yhtä helppoa välttää aiheuttamasta turhaa jätettä.

Mutta elämä ei ole jatkuvaa myötätuulessa matkustamista, vaan välillä vastaan tulee hyvinkin jyrkkiä suunnanmuutoksia ja turbulenssia. Vaikka vuosi oli alkanut innostavalla tavalla, koin silloin myös yhden elämäni suurimmista ilmakuopista, joka veti hetkeksiilmat pihalle niin henkisesti kuin fyysisestikin. Tunsin tarvitsevani jonkinlaista irtiottoa saadakseni tunne-elämästäni taas otteen, joten päätin tukeutua ystäviini. Lyöttäydyin heidän Lissabonin matkalle mukaan, ja hetken kuluttua lentoliput tipahtivat sähköpostiini ja pian sen jälkeen myös vahvistus MyClimate.orgille tekemästäni päästökompensaatiosta.

Kävin itseni kanssa keskustelun siitä, etten aio ottaa tavaksi lennellä vain koska voin kompensoida siitä aiheutuvia päästöjä (itselläni ei olisikaan siihen usein varaa, kun vielä elän tiukalla opiskelijabudjetilla). Nyt koin kuitenkin tarvitsevani tätä matkaa, joten selvitin parhaan tavan kompensoida ympäristölle aiheuttamaani hallaa. Olen kahden vuoden aikana saanut huomattavasti pienennettyä arjesta aiheutuvaa hiilijalanjälkeäni, mutta halusin silti lahjoittaa rahaa kompensoidakseni matkastani aiheutuvia päästöjä. Selvitin, että lentoni aiheuttivat päästöjä jotain 0,6 – 1,9 CO2 tonnin väliltä (riippuen laskimesta ja päästöjen vaikutuksen huomioimisesta korkealla vs. matalalla ilmakehässä). Sen jälkeen lahjoitin päästöjen kompensoimiseen tarvittavan summan ja aloin pakkaamaan matkalaukkuani.

27951492_10212424809469161_1867701281_o

Vaikka pakkasinkin mukaan ehkä enemmän kuin viiden päivän matkalle tarvitsee (olen pärjännyt kaksi viikkoa kesäisessä Euroopassa ja saman ajan talvisessa Japanissa pelkästään yhdellä carry-on laukullisella tavaraa), sain kaiken helposti mahtumaan yhteen matkustamoon mukaan otettavaan laukkuun ja reppuun. Otin mukaani alkukeväiseen Lissaboniin seuraavat asiat:

  • Kaksi pyyhettä
  • Suihku- ja hygieniatarvikkeet
  • Partakoneen
  • Pari neuletta
  • Kolme t-paitaa
  • Yhden pitkähihaisen ja kauluspaidan
  • Kolmet housut
  • Alusvaatteita ja sukkia
  • Kaksi takkia (kevytuntuva- ja bombertakki)
  • Kaulaliina
  • Hanskat
  • Villasukat
  • Aurinkolasit
  • Silkkimakuupussin
  • Oma aterinsetti
  • Termosmukin
  • Juomapullon
  • Kangaskasseja
  • Sateenvarjon
  • Tietokone, puhelin ja laturit

Suihkupussini on nykyään aika lailla tyhjillään ainakin verrattuna aikaisempiin matkoihini. Muistan joskus ottaneeni jollekin lomalle mukaan kaksi suihkupussia, kun ”tarvitsemani” tuotteet eivät mahtuneet yhteen kuvassa olevaa suurempaan pussiin. Sisältö on kutistunut oman elämäni yksinkertaistamisen myötä ja nyt saan sen tarvittaessa taiteltua puolikkaan kokoiseksi. Olen huomannut pärjääväni hyvin seuraavien asioiden avulla:

  • Palasaippuat (yksi kasvoille, toinen hiuksille, kolmas keholle)
  • Kasvoöljy
  • Huulirasva
  • Deodorantti (suuntaa-antava ohje täällä)
  • Hammasharja ja -tahna
  • Partavesi (erillisessä matkasumuttimessa)
  • Kampa ja hiusvaha (matkoilla mukana pieni metallipurkillinen)
  • Lääkkeet (joudun syömään antihistamiinia päivittäin)
  • (Matkoilla mukana erityiskosteusvoide, jota ilman pärjään Suomessa)

27950838_10212424810309182_1017905746_o27951130_10212424810509187_1348261756_o

Sijoitin laadukkaaseen pieneen matkalaukkuun muuttaessani tilapäisesti Singaporeen viime vuoden puolella. Sen mukana tuli kuvassa näkyvä kirkas suljettava muovipussi, jossa säilytän kaikki tarvitsemani nesteet (käytännössä pelkästään hammastahna, kasvoöljy ja partavesi). Muut yllä listaamani tuotteet ovat suihkupussissa erillään. Deodorantti pysyy kiinteänä ruuman kylmyydessä, eivätkä muut tuotteet vuoda kolhiintuessaan. Säilytän palasaippuoita erillisessä vetoketjulla suljettavassa muovipussissa, jonka sain joskus teini-iässä käyttämieni kasvinpuhdistustuotteiden mukana. Tällöin voin tarvittaessa pakata ne märkinäkin mukaan.

27950531_10212424810109177_1230456669_o

Näiden perustarvikkeiden lisäksi minulla oli mukana, kuten aina matkustaessa, omat aterimet, termari, juomapullo ja kangaskasseja. Tajusin Lissaboniin saapuessani jättäneeni Singaporesta ostamani metallisen eväsrasian vahingossa Helsinki-Vantaan kentälle turvatarkastukseen. Harmittelin sitä tietysti, sillä rasia oli todella kätevän kokoinen ja olin löytänyt sen halvalla. Ellei sitä ole otettu talteen kadotettujen tavaroiden joukkoon toivon jonkun ottaneen sen omaan käyttöön. Tai turvatarkastajien ainakin kierrättäneen sen.

Onneksi tavarat ovat vain tavaroita ja niitä voi tarvittaessa hankkia uudelleen, käytettynä tietenkin! Tästedes aion kuitenkin yrittää pärjätä jo omistamani teräksisen tiffin-rasian kanssa.

-Otso


My zero waste travel essentials

I started 2018 with thinking I wouldn’t need to fly anywhere for at least a while. Last year I had to fly around quite a lot because of my university exchange in Singapore, so I thought I’d try to minimize my carbon footprint by not traveling outside Finland this year. But life isn’t always smooth cruising in high altitudes. Sometimes you experience major turbulence that knocks the wind out of you, both physically and emotionally. This happened to me earlier this spring and I felt like I needed something to get my mind of some personal troubles. That’s why I decided to seize the moment and jump on a plane to Portugal to meet up friends traveling there. The flight tickets, along with a certificate on emission compensation from MyClimate.org soon dropped into my inbox and I started to think about what to pack.

Before that, though, I took the time to calculate the emissions I would be causing by flying. They ended up being somewhere around 0.6 – 1.9 tonnes of CO2 depending on the calculator and how the emissions were processed. I had a talk with myself swearing I wouldn’t start flying more often, because I can’t afford to compensate for the emissions it causes, at least on a regular basis. And that even though my zero waste lifestyle has significantly reduced the emissions I cause, I still want to compensate by donating to charities working on reducing the effects of climate change.

When I got around to packing, I decided to take the following things with me. Even though it is a lot for a five day trip (I’ve managed two weeks of travel in both summery Europe and wintery Japan with only a carry-on), I made everything easily fit into my carry-on and backpack. This is what I had with me in wintery Lisbon:

  • Two towels
  • Toiletries
  • Electronic shaver
  • Two sweaters
  • Three t-shirts
  • One long sleeve shirt and a dress shirt
  • Three pairs of pants
  • Underwear
  • Two jackets (one down and one bomber)
  • A scarf
  • Gloves
  • Wool socks
  • Sunglasses
  • A silken sleeping bag
  • My own cutlery
  • Reusable coffee cup
  • Stainless steel water bottle
  • Canvas bags
  • An umbrella
  • Laptop, phone and chargers

The most significant thing that I’ve been able to reduce in my life, when it comes to traveling, has been the amount of toiletries that I ”need to” take with me. Before, I could easily pack two toiletry bags worth of products with me. Now, I manage with half a one. I pack liquids (toothpaste, cologne and facial oil) separately in a resealable bag that came with my suitcase and soaps in another resealable bag I got along with products I used to treat my acne with when I was a teenager. Now I only have the following things with me:

  • Bar soaps (one for the face, another for my hair, and a third one for the body)
  • Facial oil
  • Lip balm
  • Deodorant (recipe here)
  • Toothbrush and paste
  • Cologne (in a travel sized atomizer)
  • Comb and hair pomade (small metal tin)
  • Medicine (I need to eat antihistamine every day)
  • Speciality cream for just in case (I got this one as a present and haven’t had to use it in Finland that much)

On top of this I took with me my reusable water bottle, coffee cup, cutlery and canvas bags of course. This way I could refuse using single use items during my flights and my trip. When I arrived in Lisbon I realized I had left my stainless steel container at the airport in Helsinki. I was a little sad, because it was pretty much the perfect size and shape, and I had found it in Singapore for really cheap. But luckily, things are only things at the end of they, and they can be repurchased if necessary. Second hand of course!

-Otso

Zero waste lentäminen ei ole mahdollista

Parasta mitä voit tehdä on pyrkiä välttämään niin paljon turhaa roskaa, kuin mahdollista.

Lensin Singaporeen noin puolitoista kuukautta sitten suorittamaan kanditutkintoni viimeistä vaihetta: vaihto-opintoja paikallisessa yliopistossa. Olin henkisesti valmistautunut jätteeseen, joka aiheutuisi lennolla ruokailun yhteydessä mutten tullut ajatelleeksi mitä muuta jätettä lennoilla voi aiheutua. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun lensin pidemmän matkan päätettyäni yrittää elää ilman jätettä. Oppia ikä kaikki.

Valmistauduin ottamalla omat aterimet, juomapullon ja termarin mukaan koneeseen. Näillä halusin välttää kertakäyttöaterinten ja -mukien käytön. Matka sai kuitenkin karvaan makuisen alun, kun minulle tulostettiin matkalippu vaikka erikseen sanoin etten halua sellaista, kun sähköinen versio löytyi jo puhelimesta. No, vältin kuitenkin muun roskaamisen kentällä kiitos vesipullon ja hedelmien.

Koneeseen astuessa petyin hieman, kun paikallani oli ohueeseen muoviin pakatut Marimekon viltti ja tyyny. Tämän lisäksi paikalta löytyi kuulokkeet, jotka myös oli pakattu suljettuun muovikääreeseen. Ensimmäistä kertaa kiinnitin huomiota siihen, kuinka todella monet asiat lennoilla pakataan muoviin. Minulla oli villasukat mukana, mutta pitkällä yölennolla viltti tuli tarpeeseen neuleesta huolimatta. Muovikääre lensi siten roskiin. Olen lukenut, että valtaosa lentoyhtiöistä käyttää näitä peittoja ja tyynyjä uudelleen mutta useimmiten ne vain viikataan tai pakataan jokaisen lennon välillä uusiin muovipakkauksiin, vaikkei niitä olisi pesty, asiakaskokemuksen tähden. Viime aikoina on myös kuulunut enemmän ja enemmän ikäviä uutisia lentoyhtiöiden kierrätyskäytännöistä.

Yhdentoista tunnin lennolla oli kaksi ruokailua, joiden yhteydessä sain ruoan ohella muoviin pakatun juoman ja pussillisen kertakäyttöaterimia. En kuitenkaan käyttänyt näitä ja lentoehenkilökunnan tullessa hakemaan tarjotinta sanoin, että ”nämä ovat käyttämättömiä, voitteko käyttää ne uudestaan?” Vastaukseksi kuulin sanan ”OK” samalla, kun ne heitettiin muiden asioiden ohella roskiin. Ihmettelen suuresti sitä miten nämä suojaustarkoituksista pakatut muoviset asiat muuttuvat näin yhtäkkiä käyttökelvottomiksi, vaikkei suojaa olisi rikottu. Finnairilla menee taloudellisesti hyvin mutta mielestäni se ei silti ole peruste käyttökelvollisten käyttämättömien kertakäyttötarvikkeiden pois heittämiseen. Voin jotenkin yrittää ymmärtää, etteivät lentoyhtiöt voi välttämättä kierrättää kaikkia kierrätettäviä pakkauksia, kuten lasia ja metallia turvallisuussyistä. Tuntui kuitenkin pahalta nähdä koskemattoman juoman ja käyttämättömien muoviaterinten lentävän suoraan roskiin. Ensi kerralla aion olla hieman vaativampi matkustaja.

Oma termari oli kuitenkin hyvä ottaa mukaan, sillä lentohenkilökunta tarjoili mielellään juomat siihen, kun pyysin. Sain myös huomattavasti enemmän kahvia kerralla verrattuna naapuriin, joka pyysi lisää teetä kahdesti samalla kuluttaen kolme kertakäyttömukia.

Koska lentäminen on kaikista saastuttavin tapa matkustaa tuntui kaiken ylimääräisen jätteen aiheuttaminen erityisen turhauttavalta. Ystäväni Felicia on kirjoittanut Mind Tomorrow -blogissaan useamman jutun vähemmän saastuttavasta matkustamisesta, mutta Suomesta Singaporeen junalla ja laivalla matkustaminen olisi kestänyt hieman liian kauan omaan aikatauluuni nähden. Olen kuitenkin yrittänyt etsiä mahdollisia järjestöjä, joiden työtä voisin tukea lahjoituksin kompensoidakseni matkustamisesta aiheutuvia päästöjä.

Kokemuksista voi kuitenkin oppia, joten tässä 8 vinkkiä Zero Waste vähemmän roskaavaan lentämiseen:

  1. Termosmuki: voit pyytää lentohenkilökuntaa tarjoilemaan juomat omaan mukiin kertakäyttöisten sijaan.
  2. Aterimet + lautasliina: voit välttää muovisten aterimien käytön käyttämällä omaa ”sporkkia” tai puisia aterimia.
  3. Vesipullo: turvatarkastuksen jälkeen voit käydä täyttämässä pullon vedellä lentoa varten.
  4. Lämpimiä vaatteita: jos voit niin ota mukaan lämmin neule ja vaikka jopa ohut viltti, jonka saat käärittyä pieneksi carry-on laukkuun.
  5. Niskatyyny: itse otan aina mukaan puhallettavan niskatyynyn, joka tuo mukavuutta matkalla nukkumiseen. Samalla vältän muoviin pakattujen tyynyjen käytön.
  6. Kuulokkeet: omat ovat kuitenkin paremmat, kuin lentoyhtiön monesti käytetyt
  7. Syötävää: ellet halua maksaa itseäsi kipeäksi lennon aikana, pakkaa mukaan hedelmiä ja muuta naposteltavaa
  8. Vaativa asenne: uskalla vaatia lentohenkilökunnalta käyttämättömien aterimien ja juomapakkausten uudelleenkäyttöä.
    • Lisävinkki: Ota käyttämättömät asiat erilleen tarjottimelta ja anna ne lentoemännälle/stuertille erikseen, ja toivo parasta.
  9. Etsi järjestö, jonka työhön voit lahjoittaa kompensoidaksesi aiheutuneet päästöt: tässä on sivusto, jossa voi perehtyä erilaisiin kompensaatioprojekteihin

Flying with LESS waste

I travelled to Singapore about one and a half months ago to start my exchange semester abroad. That was also the first time I took a long haul flight since going Zero Waste. I had mentally prepared for the emissions that I would cause as well as the waste that would come from the meals served during the flight. But, it didn’t even cross my mind how much waste actually can be produced during longer flights.

My friend Felicia has written about travelling abroad by other means than flying on her blog Mind Tomorrow. But taking a train and some ferries from Finland to Singapore would’ve been a little too time consuming for my schedule.

I prepared for the flight by taking a thermos mug, a reusable water bottle and some cutlery with me so that I could at least avoid using single-use cups and plastic forks. Unfortunately, I didn’t account for the other kinds of plastic and single-use things that can be found on flights. For example, a blanket and pillow packed in plastic. Low-quality earphones packed in plastic. And I also forgot how they serve single-portion drinks in plastic as well. When  googleing for ”Confessions of flight attendants” you’ll find copious articles telling you about how wasteful and, frankly, dirty travelling by air is. And I’m not even including the emissions that airplanes cause. Airlines aren’t even always allowed to recycle recyclable materials, which might explain why they may not show that much care to sustainability issues.

I learned that just by not using the singe-use cutlery and drinking the plastic-packed beverage given with the meal won’t keep the staff from throwing them away. Even if you ask the flight attendant to use them again. Hearing ”OK” while seeing the plastic-packed single-use items being thrown away at the same time is quite a disheartening experience. Next time I’ll know to be more demanding and give the unused items back separately.

Learn from my mistakes, please. Here are my eight tips on how to fly more Zero Waste with less waste when you have to:

  1. Thermos mug: flight attendants will gladly serve you hot & cold beverages in your own cup.
  2. Reusable Water bottle: fill it up after the security check and avoid having to buy overpriced tap water.
  3. Spork/cutlery + napkin: I suggest getting some wooden ones to avoid suspicious looks from the TSA.
  4. Warm clothes: wool socks and comfy knits are your best friend. If you have room, pack your own blanket in your carry-on.
  5. Your own neck pillow: I have an inflatable one that I take with me on travels.
  6. Earphones: your’s are better than the used ones they give on flights anyway.
  7. Snacks: fruits are your best friend. And your thermos mug can act as a portable trash can for the peels.
  8. An assertive attitude: be more demanding about giving unused single-use items to flight attendants and NOT having them be thrown away.
    • Pro tip: give the unused cutlery and single-serving drinks to flight attendants separately from your tray and hope that they’ll use them again.
  9. Offset your footprint: find an organization and donate to their projects to offset your emissions. Here’s one page I found with several projects to read up on.