Hukaton hummus (resepti)

Blogi on ollut hetken tauolla, kun mulla ja Ainolla on ollut uudet kuviot kehitteillä. Nollahukkaa puunataan paraikaa uuteen uskoon ja konseptia kehitellään  – sillä välin ajattelin kuitenkin jakaa teille reseptin, joka on potkaissut mun aamut käyntiin jo muutaman kuukauden ajan: paahdettu leipä kotitekoisella hummuksella, oliiviviipaleilla, tomaatilla ja ravintohiivalla.

photo5927197096778247481

Leipä, varsinkin juureen leivottu, on yksi mun lempiruoista. Ostan sitä omaan pussiin useimmiten Lidlistä, tai sitten pienemmistä leipomoista, joissa leipiä ei ole valmiiksi pakattu paperipusseihin, joissa on muovi-ikkuna. Oon ajatellut aloittaa uuden taikinajuuren, jotta alkaisin taas leipoa leipää itse. Kommentoi alle, jos sua kiinnostaisi lukea siitä!

Itse leivottu ja tuore leipä on hyvää sellaisenaan, mutta vielä parempaa levitteiden ja päällysteiden kanssa. Erilaisia levitteitä voi kuitenkin olla vaikea löytää ilman pakkausta. Margariinia ja voita voi ostaa paperin tyylisissä kääreissä, mutta ne ovat nykyisin useamman materiaalin sekoituksia, joiden kierrättämisestä en löytänyt selkeitä ohjeita HSYn verkkosivuilta. Olen löytänyt voita pakkauksetta kauppahallista, mutta suosin itse mieluummin kasvipohjaisia vaihtoehtoja. Siksi valmistankin levitteen itse! Haluan kuitenkin vielä painottaa, että kasviperäisen levitevaihtoehdon valitseminen on ilmaston kannalta paljon parempi valinta, vaikka se tulisikin muoviin pakattuna. Mutta jatka lukemista, jos muovittoman vaihtoehdon valmistaminen kiinnostaa!

photo5927197096778247480

Erilaiset pavut ovat kasvipohjaista ruokavaliota syövän hyviä ystäviä. Ne on pakattu täyteen kuituja, proteiinia ja hivenaineita, joiden ansiosta ne pitävät nälän poissa pitkään. Pavut ovat myös todella halpoja sekä erittäin ilmastoystävällinen ruokavalinta – muistaakseni jopa Etelä-Amerikasta Suomeen lennätetyillä pavuilla on pienempi hiilijalanjälki kuin lähituotetulla liha- tai maitotuotteella. Kuivattuna ne säilyy käytännössä ikuisesti ja niistä voi tehdä kaikkea burgeripihveistä kakkuihin. Siksi mulla on aina jonkinlaisia papuja keittiössäni. (Mun kirjassa Zero Waste – jäähyväiset jätteille on lista kaiksita perusaineista, joita pidän keittiössä. Kirjan voi löytää Akateemisesta, Suomalaisesta ja e-kirjana mm. täältä, sekä tietysti kirjastosta!) Eniten käytän niitä levitteiden ja dippien tekoon – paras papu tähän on mun mielestä kikherne. Tässä postauksessa resepti herkulliseen valkopapupastaan!

photo5927197096778247478

photo5927197096778247483

photo5927197096778247475

Ostan papuja irtona Punnitse & Säästä liikkeistä, mutta myös purkitettuna esimerkiksi Lidlistä. Purkitetut pavut voi huuhtelemisen jälkeen käyttää välittömästi, kun taas kuivatut pavut pitää liottaa ja keittää ennen käyttöä. (Niin purkitettujen kuin keitettyjen papujen huuhteleminen ehkäisee ilmavaivoja.) Yleensä valmistan suuremman erän kuivattuja papuja jotakin ruokaa varten, josta käytän sitten osan levitteen valmistamiseen ja loput säilön joko jääkaapissa tai pakastimessa. Keitetyt pavut säilyvät jääkaapissa suljetussa purkissa noin 4 päivää.

Tähän levitteeseen on myös helppo käyttää erilaisia ”hukkatuotteita”, joita jääkaappiin monella meistä varmasti kertyy. Käytän tässä reseptissä esimerkiksi oliivipurkin liemen ja aurinkokuivattujen tomaattien öljyn pelkän veden ja oliiviöljyn sijaan. Niistä saa makua ilman mausteita ja samalla välttää hävikkiä. Onhan niistä liemistäkin kuitenkin jotain maksettu! Vesi ja oliiviöljy kelpaavat tietysti aivan yhtä hyvin, mutta suosittelen rohkeasti kokeilemaan näitä erilaisia liemiä ja öljyjä, mitä elintarvikkeiden ohella tulee.

photo5927197096778247482

photo5927197096778247489

photo5927197096778247484.jpg

Oon pidemmän aikaa haaveillut monitoimikoneesta, jolla voisin tehdä esimerkiksi tämän hummuksen nopeammin. En ole kuitenkaan vielä löytänyt hyvänlaatuista sellaista käytettynä, joten valmistan hummuksen käsivoimin morttelissa. Itse asiassa nautin siitä, kun saa rauhassa keskittyä hummuksen valmistamiseen käsin – hieman kuin meditoisi arjen ohessa huomaamatta. Käsin tehtynä säästää sitä paitsi energiaa ja olet enemmän kosketuksissa ruoan kanssa. Tällöin ainakin minä arvostan tekemääni ruokaa enemmän, jolloin myös siitä harvemmin aiheutuu hukkaa. Jos siis voit, niin suosittelen käyttämään lihasvoimaa kokkauksessa – voit saada siitä muutakin hyötyä kuin vain säästettyjä senttejä sähkölaskussa!

photo5927197096778247477photo5927197096778247476.jpg

Kuten jo aikaisemmin mainitsin, en oikein seuraa tarkkoja reseptejä kun kokkaan. Olen halunnut opetella laittamaan ruokaa luottamatta liikaa ohjeisiin, vaan muokkaan niitä mututuntumalla sellaisiksi kuin itse haluan. Kannustankin sua kokeilemaan samaa, joten annan tässä vain suuntaa antavat määrät mun hukattomaan hummukseen. Näin voit tehdä siitä juuri sellaisen kuin itse haluat! Tähän reseptiin sopii muutkin pavut kuin kikherneet. Oon käyttänyt muun muassa valkoisia, punaisia ja mustia papuja tämän levitteen valmistamiseen.

photo5927197096778247487

Hukaton Hummus

n. 200–250 g keitettyjä papuja
1 valkosipulin kynsi
1 rlk tahinia
1-2 rlk öljyä
3-7 rlk nestettä
1-2 rlk sitruunanmehua
ripaus jauhettua juustokuminaa
suolaa ja pippuria maun mukaan
(maun mukaan muita mausteita/oliiveja/aurinkokuivattua tomaattia/punajuurta/jne.)

Murskaa valkosipuli suolan kanssa tahnaksi. Lisää pavut ja murskaa ne kunnes kokonaisia papuja ei enää näy. Lisää loput ainekset ja jauha/sekoita seosta kunnes tahna on tarpeeksi sileää omaan makuusi. Lisää vettä pari ruokalusikallista kerrallaan, jos tahna on vielä liian paksua. Käytä sellaisenaan levitteenä tai tarjoile dippinä lorauttamalla päälle hieman öljyä ja ripottelemalla päälle mieluisia mausteita. Säilyy suljetussa lasipurkissa jääkaapissa noin viikon.

photo5927197096778247485

7 thoughts on “Hukaton hummus (resepti)

  1. Hummus on ihanaa! Ja itse tehtynä oman kokemuksen mukaan tulee paras! Myös Lidlin Baresa hummus on hyvää, mutta tulee muovipurkissa 😳 itse sain blenderin pari vuotta sitten synttärilahjaksi, sillä saa hummuksen tehtyä kunhan laittaa tarpeeksi nestettä, hyvä vinkki tuo oliivipurkin suolaveden/öljyn käyttäminen, en ole tullut ajatelleeksi! Hummus on niin kiinteää tavaraa, että sen valmistaminen ei onnistu monella blenderillä, ne menevät kikhernemassasta ”lukkoon”. Eli vaatii blenderin jossa on kunnolla potkua. Käsivoimin säästää ehdottomasti rahaa ja energiaa ja voin samaistua ajatukseen siitä, että pääsee paremmin ruuan kanssa kosketuksiin.

    Omasta blogistani löytyy toissa kesältä ohje pehmeästä maapähkinävoihummuksesta, taidanpa nostaa sen uuteen julkaisuun! Se on maultaan vähän pyöreämpi kuin tahiniöohhjainen hummus, tahini kun jakaa mielipiteitä. Täytyy jakaa siinä yhteydessä vinkkisi oliiviveden/öljyn käytöstä! Yksinkertainen asia, jota moni ei varmasti tule kuitenkaan ajatelleeksi (myself included).

    Tykkää

    1. Kiitos kommentista! Totta, blenderi menee kyllä ”lukkoon” liian stydistä seoksesta. Oon itse miettinyt että möisin omani eteenpäin ja ostaisin tilalle yleiskoneen (käytettynä tietenkin). Sillä saisi tehtyä kauramaidon ja erilaiset kasvilevitteet helpommin.

      Pitääkin kokeilla tuota maapähkinävoihummusta – kuulostaa todella herkulliselta! PB on niin herkkua!

      Tykkää

  2. Kiitos reseptistä, uusi ruokarakkaus on alkanut! Mahtavaa kun näistä saa inspistä kokeilla makuja ja tuotteita joita ei ole ennen maistanut. Ja samalla kikhernepaketin liemestä tuli vegaanisen Brita-kakun ainesosa, ei mennyt hukkaan sekään :).

    Tykkää

    1. Kiitos kommentista – mahtavaa että sait jutusta inspiraatiota! 🙂 Itse en ole vielä kokeillut aquafaba-marenkia. PItääkin vaikka kokeilla juuri Brita-kakkussa! Kiitos vinkistä!

      Tykkää

    1. Kiitos kommentista! Oon kuullut tuosta myös – on vaan harmi, ettei merkintöjä ole selvästi kaikissa paperipusseissa. Ostaja on vaikeaa tietää mihin pussi kuuluu lajitella ellei kauppa sitä itse myös kerro (esimerkiksi S-ryhmän tavoin pussissa).

      Olen kuitenkin sitä mieltä, että on fiksumpaa käyttää kestopussia tässäkin tapauksessa. Kertakäyttöisyys ei edistä siirtymistä kiertotalouteen yhtä tehokkaasti, kuin uudelleen käytettävät tuotteet. Ainakin itselleni on helpompaa mennä kauppaan oman pussin kanssa – ei tarvitse ajatella tai selvittää miten pussista pitäisi hankkiutua eroon!

      Mutta kiitos linkatusta artikkelista! En ollut lukenut sitä aikaisemmin. 🙂

      Tykkää

Jätä kommentti nollahukka Peruuta vastaus