2020 tulee – jätä haaskaus menneelle vuosikymmenelle

Vuosi 2019 on pian pulkassa ja siirrymme uudelle vuosikymmenelle. Mitä jos jätettäisiin turhat haaskaavat perinteet ja käytännöt päättyvälle 2010-luvulle? Tässä listaus uuteen vuoteen liittyvistä haaskaavista asioista ja miten voisimme toimia toisin uudella vuosikymmenellä.

 

 

Ilotulitteet. Taivas täyttyy tänäkin vuodenvaihteena räiskeestä ja värikkäistä valoista, jättäen jälkeensä valtavan määrän roskaa. Äiti pisti meidät pienenä poimimaan rakettien maahan jääneet roskat, mutta järven jäälle ammutut raketit jäivät sinne odottamaan jäiden sulamista. Onko rakettien jälkiä mahdollista siivota ampumisen jälkeen? Miten poimit mikromuovit hangesta ja viet ne sekajätteeseen? Miksi edelleen teemme näin?

 

 

Roskaavuutensa lisäksi ilotulitteet ovat myös terveyshaitta ihmisille ja eläimille. Lumen sulamisen myötä muovia päätyy vesistöihin, joka vuosi 10-30 ihmistä saa vakavia vaurioita ilotulitteista ja kotieläimet kärsivät ahdistuksesta. Puhumattakaan siitä, että ilotulitteita taivaalle tykittäessäsi kirjaimellisesti ammut rahaa taivaan tuuliin muutaman sekunnin valoilmiön vuoksi, joka aiheuttaa edellä mainittuja asioita.

 

 

Screenshot 2019-12-29 at 22.02.28

 

 

YLE julkaisi pari päivää sitten uutisen, jossa kerrottiin Bauhausin ja Hong Kongin päättäneen lopettaa ilotulitteiden myyminen ”paremman huomisen puolesta”.  Hieno esimerkki sanon minä! Tietysti myyntiluvutkin varmasti kannustivat tähän päätökseen, sillä viimeaikaisen mielipidekyselyn perusteella n. 50% suomalaisista olisivat valmiita kieltämään ilotulitteiden käytön muilta kuin ammattilaisilta. Silti poliitikot ovat suhtautuneet nuivasti kiellon käsittelemiseen, vaikka 65000 allekirjoitusta saanut Lääkäriliiton alullepanema kansalaisaloite ilotulitteiden kieltämisestä eteni eduskuntaan.

 

 

Eiköhän olisi aika jättää tämä haaskaava ja roskaava perinne päättyvälle vuosikymmenelle ja keskittyä tulevissa uuden vuoden -juhlissa yhdessäoloon. Sytytä mehiläisvaha- tai soijakynttilöitä, pistä hyvä musa soimaan ja syö hyvin (ja tähteet talteen!) Juhlan tunne syntyy muusta kuin taivaalle ammuttavista kissanpieruista. Jos jotain räiskettä pitää saada, niin käytetyt tähtisädetikut voi lajitella metallinkeräykseen, tai mene katsomaan kotikaupunkisi järjestämää ilotulittusta/katso sellaisia telkkarin tai läppärin välityksellä. Käytä laskettelulaseja suojalaseina, ellei niitä jo kotoa löydy. Suojalaseja voi myös löytää käytettynä mm. torista.

 

 

danil-aksenov-gWZfmnDoL_E-unsplash

Photo by Danil Aksenov on Unsplash

 

 

Glitter. Ilmiö, joka on minua ihmetyttänyt viimeisten vuosien ajan. Juhlat, festarit, keikat, tapahtumat – glitteriä näkee kaikkialla. Voin ymmärtää, että erityistilanneta varten on kiva tälläytyä, eikä siinä ole mitään vikaa. Kenkä puristaa kuitenkin siksi, että glitteriä tunnutaan käyttävän vaan enemmän ja enemmän kaikkialla, vaikka se on kierrätykseen kelpaamatonta mikromuovia, joka usein huuhdotaan sellaisenaan viemäristä alas.

 

 

Noora Shingler kirjoitti todella hyvän jutun glitteristä ja sen ongelmallisuuksista. Suosittelen lukemaan tekstin, jonka löydät täältä. Jutussa hän esittelee myös vaihtoehtoja kosmetiikan glittereihin. Alla nosto hänen kirjoituksestaan:

 

 

”Jos sukelletaan kosmetiikkahyllyjen välistä takaisin meriveteen, on toki maailman mikromuoviongelmassa muitakin syypäitä kuin kosmetiikka. Mikromuovien suurin lähde on autoteollisuus. Mutta vaikka autonrenkaiden pinnasta irtoava muovi on ympäristössä kosmetiikan muovijäämiä isompi ongelma, on silti kosmetiikkakin ongelma. Ja kun kerran on olemassa luonnollisempi ja ympäristöystävällisempi vaihtoehto, miksi et tarttuisi siihen? Mikään ei koskaan muutu, jos jatkuvasti ajatellaan, että jonkun muun asian pitää muuttua ensin.” Noora kirjoittaa.

 

 

Jätä perinteinen glitteri taaksesi ja kokeile, miltä juhla tuntuu ilman sitä. Vaihda luonnollisemiin vaihtoehtoihin, jos vielä halajat sitä uudellakin, toivon mukaan kestävämmällä vuosikymmenellä.

 

 

Juhlakrääsä ja -koristeet. 2020-luvuilla painetut ilmapallot, numero foliopallot, serpentiini, viuhkat, konfettitykit, Happy New Year -tekstetin varustetut kertakäyttöastiat. Eikö olisi jo aika haudata tämä turha juhliin liittyvä kertakäyttökulttuuri?

 

 

Voisiko jo omistamasi joulun koristeet riittää luomaan juhlatunnelmaa? Vaikka niitä vain uudelleen järjestelemällä? Voisiko partyfiilistä luoda vaikka yhdessä askartelemalla viirejä värikkäistä aikakausilehdistä tai tekstiilikierrätykseen menevistä vaatteista?

 

 

Ota käyttöön erilaiset astiat ja lasit, joita kaapeissasi on. Pyydä vieraita tuomaan omat astiat tai lainaa puuttuvat skumppalasit ystäviltä. Miksi joisit kuohuvaa muovimukista, jos oikeita laseja on tarjolla? Tee keittiöliinasta pieniä lautasliinoja, joita voit käytää uudelleen ja uudelleen. Astu uuteen vuoteen ilman kertakäyttökrääsää!

 

 

glitter_toilet

Photo by Guy Shaffir

 

”Pic or didn’t happen”. Uskallan veikata, että monia koristeita, kuten noita instagramista tuttuja numero-foliopalloja hankitaan paljolti some-kuvien vuoksi. Mutta kuinka kestävää on hankkia jotain varusteita (kuten lemmikeille juhla-asuja) vain kuvan takia?

 

 

Tämä some-kulttuuri on pänninyt minua jo jonkun aikaa ja harras toiveeni olisi, että voisimme jättää tämän tavan loppuvalle vuosikymmenelle. Kieltäydytään kuluttamasta luonnonvaroja turhaan somekuvien takia. Juhlatunnelman ikuistaminen kuvaan onnistuu muillakin tavoin.

 

 

Samaan kategoriaan kuuluu juhlavaatteet. Nyt sanon asian niin suoraan kuin itsekin asiaan suhtaudun: ketään ei kiinnosta, mitä sinulla on päälläsi. Ketään ei varsinkaan kiinnosta, käytätkö samoja vaatteita useammassa kuin yhdessä instakuvassa. Me kaikki olemme niin keskittyneitä ajattelemaan sitä, mitä muut mahtavat meistä ajatella, että emme juurikaan kiinnitä huomiota muiden pukeutumiseen. Terveisin tyyppi, jolta yhden viikon aikana kysyttiin kolmesti ”onko sulla uus paita/housut?” vaikka pukeuduin samoihin kledjuihin koko viikon ajan. Tehdään kestämättömästä vaatteiden kuluttamisesta historiaa – tee vaikka kannanotto ja pukeudu samoihin vaateisiin kaikissa ensi vuoden juhlissa!

 

 

More is more -kulttuuri. Nykyinen kulutuskulttuurimme pohjautuu ajatukseen siitä, että enemmän on parempi. Meille sanotaan, että ”jos hankit tämän, tulet onnelliseksi/löydät itsesi/olet parempi ihminen”, mutta sen saatuamme huomaamme kaipaavamme tuota ja noita jne. Mikään ei riitä, kun koko ajan pitäisi olla jotain uutta. Toivomme saavamme merkitystä elämään haalimisttamme tavaroista.

 

 

Kasvava kiinnostus minimalismiin, zero wasteen, nollahukkaa, downshiftaukseen, essentialismiin, jne. kumpuaa mielestäni juurikin siitä, että monet ovat huomanneet sen, ettei onnellisuutta tai hyvää elämää voi saavuttaa vain kuluttamalla lisää ja lisää. Konmaritukset ovat signaaleja siitä, että alamme kyllästyä ja ahdistua merkityksettömästä tavaranpaljoudesta, jonka seassa elämme.

 

 

Överikoristelut ja -tarjoilut sekä tavaroiden ja vaatteiden hankkiminen vain yhtä juhlia varten kuvastaa hyvin tätä kestämätöntä lineaariseen kuluttamiseen perustuvaa kulttuuriamme. Kehen yritämmekään tehdä vaikutuksen kulutusvalinnoillamme?

 

 

Ilmastosopimuksissa pitäytyminen ja hiilineutraliustavoitteiden saavuttaminen vaatii kuitenkin myös kulutustottumustemme muuttumista, ja se voi tapahtua ainoastaan lainsäädännöllä tai kulttuurin muuttumisella. Yksi suuri haaste on siis ”hyvän elämän” uudelleen määritteleminen, ja olennainen osa sitä on miten me juhlistamme erilaisia asioita.

 

 

Yksi parhaista uuden vuoden ”juhlista” omassa elämässäni oli se, kun ainut juhlallisuus oli jaettu pullo shampanjaa ja kävely ulkona pakkasella uudenvuodenaattona. Koristelut, tavarat ja härpäkkeet eivät tee illasta ikimuistoista, vaan se miten me sen vietämme läheistemme kanssa.

 

 

Toivomukseni alkavalle uudelle vuosikymmenelle on se, että keskittyisimme kuluttamaan vähemmän, mutta parempaa ja ajatuksella. Aloitetaan uusi vuosi yhdessä teoilla, jotka tekevät uudesta vuosikymmenestä kestävämmän kuin tämä, jonka jätämme taaksemme!

 

 

Hyvää uutta vuotta 2020 kaikille!

-Otso

Näillä teoilla teet joulusta lempeämmän

Joulu on huomenna mutta veikkaan, että monilla muillakin on vielä valmistelut vaiheessa, kuten allekirjoittaneella. Siksi halusin listata juttuja ja asioita, joiden avulla voit tukea kiertotalousajattelua, vähentää hukkaa, ja muutenkin tehdä joulusta lempeämmän. Karistetaa kulutushysteria ja keskitytään olennaiseen!

 

 

Kiinnitä huomiota joulusi kulkuun

 

Nyt ollaan kuitenkin sen verran lähellä joulua, että monet lahjat on jo hankittu ja kyläilyt ruokineen sovittu. Ja jos tämä on ensimmäinen joulu, kun pohdit kestävyyskysymyksiä: anna itsellesi armoa. Kaikkea ei voi ja tarvitse tehdä heti. Siksi kannattaakin nyt ihan vaan nauttia joulusta sellaisena kuin se on, mutta ainakin kiinnittää huomiota siihen miten paljon ruokaa ja tavaraa kuluu sekä paljonko jätettä aiheutuu. (Tietenkin myös tehdä sen mihin pystyy.) Näin voit varautua seuraavaan jouluun paremmin. Tämä on vähän kuin oman sekajäteastian läpi käyminen ennen sen viemistä lajitteluastiaan – kun inventaario on tehty on helpompi miettiä tekoja, joilla hukkaa saa vähennettyä tulevaisuudessa.

 

 

Mieti siis välipäivinä: voisiko ensi jouluna keskittyä enemmän yhdessä vietettyyn aikaan lahjarumban sijaan, jos vain sovitaan tarpeeksi ajoissa lahjalimiitistä tai jopa lahjattomasta joulusta? Voisiko vuoden päästä valmistaa vähemmän ruokaa hävikin välttämiseksi? Voisimmeko yhdessä jutella siitä, mikä itse asiassa joulussa on kullekin tärkeintä, ja sitten vuoden aikana miettiä miten se voisi toteutua parhaiten ja vastuullisemmin?

 

 

Ruoka

 

Joulun aika huokuu runsautta. Mikä sen parempaa, kuin yhteisen ajan viettäminen yltäkylläisen ruokapöydän ääressä rakkaiden ihmisten ympäröimänä? Veikkaisin kuitenkin, että monella meistä on taipumusta yliarvioida ruoan menekkiä ja välipäivien jälkeen ruokaa päätyy turhaan roskiin. Siksi yksi merkittävimmistä asioista, jonka voit tehdä kestävämmän joulun aikaansaamiseksi on minimoida hävikin määrää.

 

 

  1. Suunnittelu ja varautuminen ovat ensimmäinen askel turhan hävikin vähentämiseksi. Martoilla on erinomainen lista siitä, paljonko erilaisia ruokia kannattaa varata jokaista vierasta kohden. Löydät listan täältä. Yksi nyrkkisääntö: kymmenelle vieraalle riittää neljän henkilön annokset, kun tarjottavia ruokia on useampia. Kannattaa esimerkiksi miettiä paljonko rosollia oikeasti tarvitaan, jos vain yksi joulupöydän äärellä istuvista sitä syö.
  2. Keskity kasviksiin ja valitse laatua määrän sijaan. Suosi lähituotettuja ja kotimaisia sesonkiruokia (perinetiset jouluruoat ovatkin useimmiten näitä). Osta esim. kotimaista järvikalaa ja vastuullisesti tuotettua lihaa pientuottajilta. Näin tuet paikallista yrittäjyyttä ja kotimaista tuotantoa. Järvikala on myös ilmastoteko. Kasviruoat voivat aivan hyvin luoda perustan joulupöydälle, jota sitten ”maustetaan” eläintuotteilla.
  3. Pyydä vieraitasi tuomaan kestoastioita, tupperwareja jne. mukanaan, jotta kaikki voivat saada tähteitä mukaan välipäiviksi.
  4. Ruokailun jälkeen pakkaa tähteet ja syömättä jääneet ruoat jääkaappiin. Käytä kannellisia astioita tai lasipurkkeja. Hyvä kikka on myös vain laittaa lautanen kulhon päälle – näin eri ruokia saa kasattua päällekkäin jääkaappiin, mikä säästää tilaa ja vähentää muovikelmun käyttöä.
  5. Älä osta lisää ruokaa ennen kuin joulun tähteet on syöty loppuun. Useimmilla meistä on varmasti kaapeissa kuiva-aineita, joita hyödyntämällä tähteistä voi loihtia jos jonkinlaista herkkua. Ellei jokin ruoka näytä tulevan syödyksi parissa päivässä, pakkaa se pakastimeen. Haasta itsesi pitkittämään kaupassa käyntiä vaikka uuteen vuoteen asti valmistamalla ruokia siitä mitä jo kotoa löytyy! Käytä luovuuttasi.
  6. Osta karkkeja ja herkkuja irtona yksittäispakattujen konvehtien tai suklaiden sijaan. Suklaalevyjen paperi-/pahvi- ja alumiinikääreet voi kierrättää, kun taas kaikki karamellipaperit eivät ole kierrätettäviä. (Muutenkin: miksi pitäisi olla yksittäispakattuja herkkuja, kun niitä myydään levyissä tai irtona, ainakin pusseissa?) Tuoreet ja kuivatut hedelmät sekä marjat toimivat hyvänä kevennyksenä muuten perintetisesti raskaalle jouluruoalle ja niitä voi helposti löytää pakkauksetta – ehkä jopa omasta pakastimesta!

Lahjat

 

Tässä muutama viime hetken lahjaidea siltä varalta, että haluat vielä tehdä/ostaa jollekin tärkeälle ihmiselle lahjan:

 

 

  • rauhoittava voide kookosöljystä ja laventelin eteerisestä öljystä. Anna lahja uudelleen käytetyssä lasipurkissa
  • valmista jokin helppo säilyke tai herkku. Itse olen antanut lahjaksi suolasitruunoita
  • maksa toisen julkisen liikenteen kausilippu joksikin aikaa
  • osta lahjakortti ruokakauppaan tai johonkin kiertotalouden/kestävien arvojen mukaan toimivaan yritykseen (esim. sellaiseen joka myy kestotuotteita, jolloin saaja voi ostaa tarvitsemansa)
  • anna lahjaksi lupaus yhdessä vietetystä ajasta. Esimerkiksi yhteinen museokäynti, lastenhoitoa, että vanhemmat saavat yhteistä aikaa, tai apua kodin askareissa

 

Ellet jo ole ehtinyt paketoimaan lahjoja, niin mieti voisitko käyttää jotain muuta kuin perinteistä pakettipaperia. Käärepaperit on usein valmsitettu paperin ja muovin sekoituksesta, jonka takia niitä ei voi kierrättää. Samoin muovista valmistettuja lahjanaruja ei voi kierrättää vaan nekin päätyvät sekajätteeseen.

 

 

Paras vaihtoehto on olla paketoimatta lahjaa ollenkaan. Pieni pätkä narua, kanelitanko tai kuusenoksan pala riittävät mielestäni oikein hyvin. Korvaa erilaiset ruusukkeet tms. vaikka kukilla tai oksilla.

 

 

Toinen vaihtoehto on käytää sanomalehti- tai sarjakuvapaperia pakettien käärimiseen. Näitä voi löytää taloyhtiön paperinkeräysastiasta, jos niitä ei kotoa löydy. Miksi käärepaperin pitäisi olla uutta, kun se kuitenkin revitään suoraan roskikseen?

 

 

Paketit voi kääriä myös käytettynä ostettuihin liinoihin tai huiveihin furoshiki-tyyliin. Saaja voi käyttää käärettä uudelleen myöhemmin. Miksei kangaskassikin kelpaisi?

 

Valitse kierrätettävää tai kompostoitavaa paperia, jos haluat kääriä paketit lahjapaperiin. Kartonkikeräyksessä kierrätettävää ja kompostoitavaa ruskeaa paperia voi ostaa rullassa esimerkiksi askarteluliikkeistä.

 

 

Kompostoitava ja uudelleenkäytettävä juutti- sekä paperinaru sopii lahjojen paketoimiseen. Myös ruokanarun (usein puuvillaa) voi käyttää uudelleen tai kompostoida.

 

 

Juhlien järjestäminen

 

Järjestä selkeät kierrätys-/lajittelupisteet joulun jätteille. Kestokasseista voi tehdä rivin ”nimilappujen” kanssa, jolloin kaikille on selvää minne lasipullot, kartonki- ja muovipakkaukset sekä biojätteet lajitellaan. Ja tietenkin minne revityt lahjakääreet laitetaan. Kerro vieraille, miten toivot heidän lajittelevan eri materiaalit, jotta voitte yhdessä viettää joulua vastuullisemmin.

 

 

Ellet jo lajittele biojätettä kannattaa siihen panostaa erityisesti. Biojätteen laittaminen sekajätteeseen vaikeuttaa jätteenpolttoa ja aiheuttaa suurempia päästöjä. Niiden välttäminen ja lajitteleminen on jo suuri ekoteko. Biojäteastian pohjalle voi laittaa munakennon alaosan ja pussi päälle, joka auttaa ilmaa kiertämään ja pussia pysymään kuivempana. HSYllä on hyvät ohjeet kinkunpaistorasvan käyttämiseen ja oikeaoppiseen kierrättämiseen (täällä) ja muutenkin kaikki tieto siitä, miten eri asiat tulee lajitella (tässä linkki HSYn jätteoppaaseen, josta voit hakemalla löytää ohjeet eri materiaalien ja roskien oikeaoppiseen lajitteluun).

 

 

Vältä kaikkea turhaa kertakäyttöistä (esim. kinkunpaistopusseja, kertakäyttövuokia, -aterimia ja -astioita sekä servetterjä). Mieti, onko oikeasti tarpeellista jakaa kaikille useampi paperiservetti, vai voisiko ne olla pöydällä odottamassa ja jokainen voi tarpeen mukaan ottaa itselleen yhden?

 

 

Käytä kompostoitavia kertakäyttöastioia ja -tarvikkeita, jos niitä täytyy käyttää. Monet verkko- ja ruokakaupat myyvät kompostoitavia vaihtoehtoja. Ja kannusta kaikkia lajittelemaan ne oikein! Kompostoitavuuden hyöty menee sekajäteastiassa hukkaan.

 

 

Keskity lempeyteen

 

Luulen, että monilla meistä on joulumuistoja, joita maustaa kireys ja stressi. Uskon siihen, että stressille ja hektisyydelle antautuminen on valintakysymys: jos perinteiden ja (usein itse itselle asettettujen) odotuksiin vastaaminen tuntuvat liialta, hellitä. Kaikkea ei ole pakko tehdä, varsinkaan yksin. Jos jokin asia jää tekemättä niin entä sitten? Eikö joulussa kuitenkin ole tärkeintä yhdessä vietetty aika? Keskittymällä ensisijaisesti olemaan läsnä kanssaihmisille ja asennoitumalla juhlaan hyvällä mielellä (vaikka pakottamalla hymyn huulille, joka tutkitusti muuttaa ajatteluamme positiivisemmaksi) voi viettää hyvän joulun, vaikkei kaikki koristeet olisikaan ripustettu, talo olisi täysin siivottu, tai kaikkia lempiruokia olisi pöydässä.

 

 

Valitse lempeä asenne kulutuksen ja kiireen sijaan.

 

 

Mukavaa joulunaikaa!

 

-Otso

Roskapurkki on erinomainen haaste – ei elämäntapa

Olen tullut lopputulokseen, että “roskapurkki” on loistava haaste, mutta pitkäkestoisen kestävämmän elämäntyylin kannalta meidän kannattaa keskittyä edistämään kiertotaloutta. Tämä kirjoitus on jatkoa jutulle, jossa kerroin eroavani roskapurkistani. Voit lukea sen täällä. Kirjoitin myös toisen jutun siitä, miten Nollahukka on tästedes kiertotalouselämäntapa. Voit lukea sen täällä.

 

 

Tällä kirjoituksella haluan hieman purkaa ajatuksiani zero waste -elämäntyylistä ja siihen liittyvästä roskapurkki-konseptista. Keskeisin asia on se, että koen roskapurkin kanssa elämisen, eli  yksilötasolla jätteettömyyteen pyrkimisen rajoittavana tavoitteena, kun taas kiertotalousajattelun mukaan sen pitäisi olla yksi elämäntyylin sivuvaikutuksista.

 

 

Zero waste -elämäntyyli nousi Yhdysvalloista, missä jätteenkäsittely ja kulutustottumukset ovat hyvin erilaista kuin meillä Suomessa. Roskapurkkikuvasto myös lähti leviämään, sillä se on mediaseksikäs ja huomion kiinnittävä asia. Halusin itsekin lähteä kokeilemaan sitä nähdäkseni kuinka pitkälle zero waste -elämäntyylin voisi viedä Suomessa. Tällaisia kokeiluja siitä, miten pitkälle kestävään elämäntyyliin liittyviä asioita voi viedä tarvitaan, sillä ne osoittavat mikä on mahdollista. Ellemme kokeile ääripäähän menemistä emme todennäköisesti edes päädy puolitiehen. Kestävä elämäntyyli ei kuitenkaan ole kestävä, ellei löydä tapaa toteuttaa sitä pitkällä aikavälillä. Bad pun intended.

 

 

Looginen ja tärkeä asennoituminen jätteeseen siellä missä et pysty kierrättämään tai vastuullisesti käsittelemään jätteitä kuten muovi-, lasi- tai metallipakkauksia on kieltäytyä niistä. Meillä asiaa täytyy mielestäni tarkastella eri kantilta, koska meillä taas on mahdollisuus kierrättää kaikkia näitä ja muitakin jakeita (ainakin suhteellisen hyvin). Sen myötä määritelmästä mitä jäte/roska zero waste -ajattelussa on tulisi mielestäni keskustella enemmän. Varsinkin, jos haluamme edistää vähähiilistä elämäntapaa.

 

 

Aloitin omat kestävän elämäntavan kokeiluni Yhdysvalloista rantautuneella zero waste -ajattelulla, joka oli vahvalla muovikriittisyydellä maustettua. Ne veivät pitkälle: karsin kertakäyttöisten pakkausten ja tavaroiden kuluttamista, karsin kulutustani huomattavasti siitä mitä se ennen oli, ja aloin ostaa kaiken tarvitsemani minkä vaan löydän käytettynä uuden sijan. Parin vuoden kuluessa pääsin niin pitkälle, että pienen roskapurkin ottaminen käyttöön sekajäteastiana tuntui luonnolliselta, tarpeeksi haastavalta seuraavalta askeleelta. Olin jo kieltäytynyt siitä mitä en tarvitse, karsinut sitä mitä tarvitsen, alkanut käyttää uudelleen ja korjaamaan omistamiani asioita, kierrättämään paremmin ja kompostoimaan loput.

 

 

Matkallani aloin kuitenkin oppia enemmän mm. kulutukseni hiili-, vesi- ja materiaalijalanjäljestä, mikä laajensi ajatteluani siksi, mitä aloin kutsua omassa elämässäni Nollahukaksi: kaikkea hukkaa minimoivaksi elämäntavaksi. Kirjani “Zero Waste – jäähyväiset jätteille” sai nimensä siitä, kun kirjoittaessani keskityin enemmän kosketeltavan roskan minimoimiseen ja yhteiskunnassamme edelleenkin valloillaan olevien roskaavien tottumusten tarkasteluun siitä näkökulmasta johon pystyin: yksilön silmin. Esiin nousi kuitenkin ristiriitoja zero waste ja vähähiilisten vaihtoehtojen välille. Näistä yleisin on muoviset muovia sisältävät elintarvikepakkaukset.

 

 

Haastettuani itseni elämään vuoden 0,5l roskapurkin kanssa aloin pohtia tämän elämäntyylin vaikutuksia laajemmin. Siitä oli ollut minulle henkilökohtaista hyötyjä: ilmastoahdistus helpotti, rahaa säästyi ja koin eläväni arvojeni mukaisesti. Toisaalta se myös hankaloitti asioita: koko vuoden sekajätteiden mahduttaminen pieneen lasipurkkiin vaatii vaivannäköä ja työtä sekä itsekuria, johon uskon että jokainen meistä pystyy jos vaan niin päättää, mutta johon en usko valtavirran oma-aloitteisesti ja vapaaehtoisesti siirtyvän sekä pitäytyvän. Se myös alkoi vaikeuttaa päätöksentekoa elämäntilanteen muuttuessa. Roskapurkista oli tullut itselleni päämäärä, vaikka sen piti olla vain sivutuote.

 

 

Olen edelleen sitä mieltä, että meidän kaikkien tulisi ehdottomasti tarkastella kulutustottumuksiamme edes kokeilumielessä ja ymmärtää, ettemme voi jatkaa turhan ja yltiöpäisen kertakäyttökulttuurin lietsomista kaikessa takeaway-kupeista jopa kodintavaroihin. Samoten olisi hyvä kriittisesti pohtia omaa kulutustaan ymmärtääkseen mikä oikeasti tuottaa hyvinvointia: tavarat vai kokemukset? Roskapurkki-haasteesta olisi mielestäni hyötyä jokaiselle niin kotiarjessa kuin työpaikoillakin (eikä vaan kahvihuoneessa vaan johtoryhmien kokouksissa, joissa päätetään siitä miten organisaatio kokonaisuutena toimii ja miten liiketoimintamalleja kehitetään). Suosittelen kokeilemaan sitä kuukauden, puolen vuoden tai pidemmänkin aikaa – niin kauan kuin se tuntuu tarkoituksenmukaiselta.

 

 

Haluan kuitenkin painottaa, ettei Nollahukkaa pidä ajatella elämäntyylinä, jossa jätteiden mahduttaminen roskapurkkiin olisi päämäärä. Pieni määrä sekajätettä tulisi olla Nollahukka-elämäntyylin seuraus. Siksi roskapurkki on haasteena erinomainen tapa pistää omat kulutustottumukset testiin. Sen ei kuitenkaan kannata antaa määrittää sitä, miten hyvin elät Nollahukkaa todeksi, jos se on tavoitteesi.

 

 

-Otso

 

Nollahukka on kiertotalouselämäntapa

Tämä kirjoitus osa osa kolmen jutun kokonaisuutta, jossa kerron miksi otan eron roskapurkistani ja miten suhtautumiseni roskapurkkiin konseptina on muuttunut. Tässä kirjoituksessa kerron, mikä on Nollahukan uusi suunta.

Ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos ja kiihtyvä elonkirjon kato yhdistettynä väestönkasvuun uhkaavat dramaattisesti muuttaa meidän ihmisten tulevaisuutta tällä planeetalla. Tutkijat ympäri maailman ovat antaneet meille vai joitain vuosikymmeniä aikaa (jos edes sitäkään) reagoida tähän. Yhteiskuntamme kaikkien toimintojen pitäisi jo nyt toimia hiilinegatiivisesti planeetan kantokyvyn puitteissa, eli planetaaristen rajojen sisällä.

Pienet pilotit ja kokeilut eivät enää riitä. Näiden valtavien haasteiden selättäminen vaatii laajasti skaalattavia ratkaisuja niin ehkäisyn kuin sopeutumisen muodossa. Varsinkin, kun valtiot eivät ole vieläkään saaneet keskenään sovittua yhteisistä pelisäännöistä päästöjen vähentämiseksi Pariisin ilmastosopimuksen mukaan. Nollahukka ei nykymuodossaan ole laajasti jalkautettavissa oleva ratkaisu. En usko, että jätteettömyyteen pyrkiminen lopullisena tavoitteena on asia, joka voisi yksilöiden toimesta toteutua yhteiskunnassamme tieteen osoittamassa ajassa. Koen, että on aika vaihtaa näkökulmaa jätteettömyystavoitteesta kiertotalouden mukaiseen toimintaan. 

Nollahukka on tästedes kokeilu siitä, miltä kiertotalous voisi näyttää arjessa.

Alla wikipediasta napattu määritelmä kiertotaloudelle (korostukset ovat minun tekemiäni):

Kiertotalous pyrkii maksimoimaan tuotteiden, komponenttien ja materiaalien sekä niihin sitoutuneen arvon kiertoa taloudessa mahdollisimman pitkään. Kiertotaloudessa tuotanto ja kulutus synnyttävät mahdollisimman vähän hukkaa ja jätettä. Usein tuotteille luodaan lisäarvoa palveluilla sekä digitaalisiin ratkaisuihin perustuvalla älykkyydellä

Kiertotalouden suurin arvopotentiaali ei ole materiaalivirroissa tai jätteessä. Niitä arvokkaampia hyödyntämistapoja ovat muun muassa laitteiden huolto, uudelleenkäyttö ja uudelleenvalmistus. Lähtökohtana tulisikin olla arvon mahdollisimman tehokas kierto ja jätteen synnyn ehkäisy, ei siis jätteen määrällisesti mahdollisimman suuri hyödyntäminen raaka-aineena tai energiana

Kiertotalouden tausta-ajatuksena on, että ihmiskunta ei pysty käyttämään loputtomasti neitseellisiä luonnonvaroja, vaan tarvitaan viisaampaa resurssien käyttöä ja siirtymistä pois lineaarisesta ”take-make-waste”-mallista. Ylikulutus, väestönkasvu ja ilmastonmuutos pakottavat yhteiskunnat muuttumaan tehokkaammiksi ja vähäpäästöisemmiksi. Vaikka kiertotaloudella on vahvat ympäristö- ja ilmastoperusteet, se kytkeytyy vahvasti mm. talouskasvun mahdollisuuksiin, työpaikkojen luomiseen, digitalisaation hyödyntämiseen sekä yksityiseen kulutukseen ja julkisiin hankintoihin.

Olen neljän vuoden ajan keskittynyt selvittämään mitä kaikkea yksilön täytyy tehdä välttääkseen roskan ja turhan kierrätettävän materiaalin aiheutumista. Iloinen uutinen on, että on todella paljo asioita, joita voimme tehdä niin halutessamme. On kuitenkin mielestäni aika kääntää katsetta myös siihen mitä yhteisöt, järjestöt ja yritykset voivat tehdä sen eteen laajemmin – miten vähähiilinen jätteettömyys voisi tapahtua seurauksena siitä, miten yhteiskuntamme toimii sen sijaan, että se olisi asia jota me yksilöinä pyrimme toteuttamaan. Sen ei pitäisi olla asia, joka on vain etuoikeutetuille mahdollista toteuttaa omasta tahdostaan, vaan asia joka on seuraus siitä miten yritykset, julkinen sektori ja me ihmiset toimimme arjessa.

Haluan selvittää miten voisimme muuttaa toimintatapojamme edistämään kestävämpää elämäntyyliä mahdollistavan toiminnan skaalautumista, jotta voisimme Suomena ja Pohjoismaina oikeasti toimia edelläkävijöinä, globaalin muutoksen suunnan näyttäjinä.

Zero waste -elämäntyylin ja kirjani opit pätevät yhä. Zero waste on mielestäni erinomainen tapa haastaa itseään tarkastelemaan omia kulutustottumuksiaan ja kyseenalaistamaan sitä, miten oikeasti haluaa elää. Lue täältä lisää siitä miten roskapurkki on mielestäni hyvä haaste, muttei tarkoituksenmukainen kestävämmän elämäntavan tavoite.

Kulutuskriittisyyden lisäksi haluan Nollahukan avulla alkaa edistää kestävän kehityksen ja kiertotalouden mukaisesti toimivaa yritystoimintaa. En usko, että tulemme (ainakaan vielä hetkeen) siirtymään yhteiskuntaan, jossa valtaosa valmistaa tarvitsemiaan hygienia- ja siivoustuotteita sekä laittaa suurimman osan ruoastaan kokonaan itse, saati sitten kasvattaa osan ruoastaan. Ruoankulutustottumuksemme eivät myöskään muutu ellei jotain dramaattista tapahdu. Kaikkea tarvitsemaansa ei voi hankkia käytettynä sillä sitä ei löydy second handina, emmekä voi olettaa toisten muuttavan mieltymyksiään ja makuaan esimerkiksi vaatteisiin ja sisustustuotteisiin (vaikka olenkin sitä mieltä että jokaisen tulisi tarkastella kulutus- ja makutottumuksiaan kriittisesti nähdäkseen mikä todella tekee onnelliseksi ja mikä on markkinoijien luomaa kuvitelmaa siitä).

Koen, että on aika kääntää katsetta enemmän kohti toimijoita, jotka mahdollistavat kestävämpää elämäntyyliä ja kiertotalouden mukaisia valintoja. Samoten miettiä millaisella toiminnalla—oli se sitten kansalaistoimintaa järjestöissä, naapurusto- tai kaveriporukoissa, tai alkamalla yrittäjäksi tai yrityksen sisäiseksi aktivistiksi—voisimme kukin tahoillamme edistää laajemmin levitettävien ratkaisumallien kehittämistä ja leviämistä.

Tästedes tulen jakamaan Nollahukan kautta enemmän kiinnostavia esimerkkejä kiertotaloutta ja kestävää elämäntyyliä sekä yhteiskuntamuutosta edistävistä toimijoista ja keskittyä siihen, millainen kiertotalouden mukainen elämäntyyli voisi olla helposti levitettävissä koko Suomeen.

Mitä mieltä olet tästä suunnanmuutoksesta?

-Otso

Otan eron roskapurkistani

Vuosi ei ole vielä loppunut mutta haluan ilmoittaa, etten onnistunut mahduttamaan kaikkia tämän vuoden sekajätteitä 0,5l hillopurkkiin niin kuin viime vuonna 2018. Miksi sanon, että “epäonnistuin”? Siksi, että roskapurkista oli huomaamattani tullut itselleni rajoittava tekijä sen sijaan, että se olisi ollut elämäntyylini seuraus.

 

Noin 95% kaikesta vuoden 2019 aiheuttamastani sekajätteestä on tässä purkissa.

 

PC162786

 

Totuus on, että roskapurkin kanssa eläminen vaatii tiukkaa itsekuria ja aktiivista jätteettömien ratkaisujen etsimistä ja toteuttamista tietyn maantieteellisen sijainnin lisäksi. Se on haasteellista ellet ole valmis mm. näkemään erityisemmin vaivaa ostaaksesi ruokaa pakkauksetta erityisliikkeistä, vältä apteekin tuotteita ja sairaalassa käymistä, osta vain sitä mitä voit käytettynä löytää. Riskinä on, että itse roskapurkista tulee tavoite sen sijaan, että yrittäisi elää tavalla, jolla aiheutuu vähemmän jätettä. Itselläni kävi näin, että huomasin roskapurkista tulleen määrittelijä sille, miten “hyvin” elän Nollahukka-elämää ainakin oman ajatteluni mukaan. Tämä siltikin, vaikka olen puhunut paljon siitä, kuinka en oleta kenenkään muun vievän Nollahukkaa niin pitkälle, kuin itse olen.

 

Siksi olen päättänyt luopua tavoitteesta elää niin, että vuoden sekajätteeni mahtuvat pieneen purkkiin. Teen sen, koska koen sen rajoittavaksi asiaksi yrittäessäni selvittää mahdollisimman laajasti toimivaa Nollahukka-elämäntyylin muottoa. Haluan tästedes keskitttyä Nollahukkaan kiertotalouselämäntyylinä, jonka seurauksena ei pitäisi aiheutua turhaa jätettä sen sijaan, että yrittäisin aktiivisesti rajoittaa jätteeni jonkin tietyn tilavuuden astiaan. Alla hieman lisää pohdintoja tästä erosta.

 

Vuoden 2018 aikana aloin kiinnittää enemmän huomiota hiilijalanjälkeeni ja selvittää miten voisin pienentää sitä samalla, kun olin haastanut itseni mahduttamaan kaikki vuoden sekajätteeni 0,5l hillopurkkiin. Luin raportteja ja selvityksiä, ja muodostin käsityksen siitä miten meidän kannattaisi elää, jos haluamme pitäytyä pitkällä aikavälillä planeettamme kantokyvyn puitteissa luopumatta liiemmin kokemastamme elämänlaadusta: kiertotalouden mukaista elämää, jossa jätettä ei synny koska resurssit kiertävät, me käytämme luonnonvaroja viisaammin, perustamme toimintamme uusiutuvaan energiaan ja luonnonvaroja elvyttäviin toimiin sekä hiilinegatiivisuuteen. Lähdin tutkimaan miten voisin sitoa jätteettömyyden ja hiilijalanjäljen pienentämisen yhteen yksilönä. Pääsinkin aika pitkälle, sillä vuoden 2018 hiilijalanjälkeni oli eri laskureiden mukaan 2000-3000 kg, kun se ennen sitä oli 8000 kg luokkaa. Fokukseni oli kuitenkin ensisijaisesti sekajätteiden mahduttamisessa tuohon pieneen hillopurkkiin.

 

Yrittäessäni parhaani elääkseni jätteettömästi ja vähähiilisellä tavalla ymmärsin miten paljon jokainen meistä voi tehdä henkilökohtaisen sekajätemäärän pienentämiseksi ja hiilijalanjäljen minimoimiseksi. Se on rohkaisevaa, sillä keinoja on jo. Tänä vuonna aloin enemmän pohtima miltä Nollahukka-elämäntapa voisi näyttää, jotta se olisi houkuttelevampaa muillekin kuin omistatutuneille ekotietoisille ihmisille. Ruusunvärisiin laseihin alkoi ilmestyä säröjä. Tajusin, miten paljon etuoikeutta zero waste -elämäntyylin ja roskapurkin toteuttaminen vaatii sellaisena kuin se ainakin kansainvälisesti mielletään. Miten se itse asiassa todellisuudessa on mahdollista vain pienelle määrälle omistautuneita henkilöitä.

 

Aloin myös pohtia enemmän miten itse asiassa määrittelemmekään zero waste tai nollahukkaelämäntavan? Onko se sitä, että oma sekajäteastia tai roskapurkki pysyy tyhjänä ja voit kierrättää kaiken, vai pitäisikö meidän myös välttää kaikkea, joka aiheuttaa jätettä kierrätyksen aikana? Entä muovikriittisyys, joka on zero waste -elämäntyylin ja oli Nollahukka-ajatteluni perustuskiviä – miten se yhdistetään tutkittuun tietoon siitä, että muovi mahdollistaa päästöjen vähentämisen vaikka se päätyisikin sekajätteen seassa polttouuniin? Mille “roskalle” tai muoville ummistamme silmämme puhuessamme jätteettömästä elämäntavasta? 

 

Näiden kysymysten lisäksi aloin myös pohtia enemmän tämänkaltaisen elämäntyylin vaikutuksia. Onko sekajätteen välttämisen näin pitkälle viemisellä oikeasti suurin mahdollinen vaikutus kestävämmän tulevaisuuden yhteiskunnan rakentamiseen, joka ihmisellä voi olla? Ja jos se vaatii näin paljon minulta, onko realistista olettaa sen leviävän yleiseksi käytännöksi maailmassa, joka on kuitenkin aika erilainen tämän meidän ekokuplan ulkopuolella?

 

 

Nollahukan kautta olen halunnut tasaisin väliajoin viestiä armollisuudesta, siitä miten meidän pitää kuitenkin jokaisen muistaa ottaa huomioon yksilöllinen tilanteemme ja hyväksyä ettemme pysty kaikkeen. Kokeiltuani elää kaksi vuotta niin, että sekajätteeni mahtuisivat kahteen 0,5l hillopurkkiin totean, että on aika liehuttaa armon lippua itselleni ja höllätä. Elämä roskapurkin kanssa on alkanut tuntua rajoitteelta.

 

Viimeisen reilun puolen vuoden aikana olen etääntynyt tuosta sekajätteen täyttämästä hillopurkistani pohtiessani laajemmin toteutettavia ratkaisuja. Olen alkanut ajatella, että jos oikeasti haluamme saada aikaan muutoksen, tulee ratkaisujen olla laajemmin levitettävissä koko Suomeen, Pohjoismaihin, Eurooppaan, jne. Mitkä olisivat ne asiat, joiden lisääminen olisi helppoa, nopeaa ja realistista isommassa mittakaavassa, ja joilla olisi vaikutus kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseen? Varsinkin kun otamme huomioon, että ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen rajoittaminen Pariisin sopimuksen mukaisesti 1,5 asteeseen vaatii globaaleja toimia ja kansainvälistä yhteistyötä hyvin nopeasti. Syitä on useita, mutta tässä minun mielestä keskeisimmät:

  1. Jatkuva väestönkasvu: vaikka me enemmän kehittyneissä maissa asuvat onnistuisimme vähentämään päästöjämme tulevat ne globaalisti kasvamaan yksinkertaisesti siitä syystä, että meitä ihmisiä on tällä planeetalla koko ajan enemmän. Tästä syystä täytyy meidän onnistua muuttamaan perustavaa laatua olevalla tavalla sitä miten globaali yhteiskuntamme toimii elääksemme planeetan kantokyvyn puitteissa suuremmalla määrällä ihmisiä.
  2. Kutistuva aikaikkuna: tiede on antanut meille noin muutaman vuosikymmenen aikaa poistaa hiilidioksidia ilmakehästä, ei vain tulla hiilineutraaleiksi vaan hiilinegatiivisiksi. Jotta tämä tavoite saadaan toteutettua tarpeeksi nopeasti, tulee kansainvälisellä tasolla sopia tiekartoista ja mekanismeista, joilla ne saavutetaan. Yksittäisten ihmisten tekemät muutokset viestivät päättäjille muutoksen suuntaa, mutta eivät yksinään riitä saamaan aikaan muutosta tarpeeksi nopeasti.
  3. Päästöjen aiheuttajat: Maailman 100 suurinta yritystä vastaavat ~70% ja G20 maat (maailman rikkaimmat 19 maata ja edusttuksen EUsta) vastaavat ~80% globaaleista ihmisen aiheuttamista ilmastopäästöistä. Kuluttajina vastaamme kulutuspäätöksillämme myös 70% päästöistä, mutta vain yritykset pystyvät muuttamaan toimintaansa tarpeeksi “dramaattisesti” meille annetun aikarajan sisällä. Ilmastotavoitteiden saavuttaminen vaatii sen verran nopeita korjausliikkeita, että pieni määrä tiedostavia kuluttajia ei pysty tieteen määrittelemässä aikaikkunassa kannustamaan suunnanmuutosta kulutuspäätöksillään vaikuttamalla.
  4. Jatkuvasti kasvava ylikulutus. Jos jatkamme ”business-as-usual” meiningillä, tulee pelkästään muovinkulutus vastaamaan 15% globaaleista kasvihuonekaasupäästöistä vuonna 2050. Se on reilusti enemmän, kuin koko muotiteollisuuden päästöt (10%).
  5. Pilotit, kokeilut ja pienimuotoiset ratkaisut eivät enää riitä. Vaikka paikallisia ratkaisuja hiilipäästöjen vähentämiseen tarvitaan siinä missä globaalejakin, on meillä kovempi kiire toimeenpanna laajasti skaalattavissa olevia toimintatapoja ympäristövaikutuksemme pienentämiseksi. Tämä ei tarkoita, etteikö meidän yksilöinäkin pitäisi toimia. Tämä pitää kuitenkin pitää mielessä, kun pohdimme millaisiin toimiin keskitämme rajalliset voimavaramme.

 

Näistä syistä olen päättänyt ilmoittaa erostamme – lopetan pyrkimykseni mahduttaa aiheuttamani sekajätteet (eli kierrätyskelvottoman ja ei kompostoitavan jätteen) 0,5l roskapurkkiin. En kuitenkaan luovu Nollahukka-elämäntyylistä, vaan muistutan itseäni jälleen asennoitumisestani siihen: 

 

Roskan välttäminen itsessään ei kuulu olla tavoite, vaan sen selvittäminen, mitä yhteiskunnassamme tulisi tapahtua ja miten voisimme elää, jotta turhaa jätettä ei synny.

 

On täysin mahdollista vähentää aiheuttamaansa jätteen määrää niinkin paljon, että vuoden saldo mahtuu pieneen purkkiin. Monilla meistä on aikaa ja resursseja käyttää yksilöllisten ratkaisujen löytämiseen. Koen kuitenkin, että kiertotalouden edistämisellä voi olla suurempi vaikutus kestävämmän yhteiskunnan rakentamisessa, kuin tiukalla jätteettömyyteen pyrkimisellä yksilön toimesta. Se oli ajatukseni alunperinkin Nollahukan kanssa, mutta roskapurkki otti liian vahvan otteen tavoitteistani.

 

 

Vähemmän hukkaavan yhteiskunnan rakentaminen vaatii ensisijaisesti kulutuksen vähentämistä ja muuttamista kiertäväksi, sekä kierrätyksen lisäämistä ja parantamista. Koen, että keskittymällä kiertotalouden mukaisen toiminnan lisäämiseen, voimme yksilöinä vaikuttaa vielä enemmän kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseen. Lue täältä miten Nollahukka on kiertotalouselämäntapa.

 

Siksi on myös Nollahukan aika muuttaa suuntaa zero waste -elämäntyylistä kiertotalouden mukaiseksi elämäntavaksi. Jätteettömyyden pitäisi tapahtua elämäntyylimme seurauksena eikä olla asia, johon meidän täytyy yksilöinä ähkien ja puhkien pyrkiä. 

 

-Otso

Vähemmän ja parempaa

”Niin mikä on nyt se kestävin pakkausvaihtoehto?” Merkittävää energiankäyttöä vaativat kierrätettävät alumiinitölkit, monikerroksiset erilaisista materiaaleista valmistetut kartonkipakkaukset, painavat ja energiaintensiiviset lasipullot, jotenkin kierrätettävä muovi? Tästä puhutaan paljon.

 

Netistä etsimällä löytää helposti lukuisia vertailuja, arvioita, blogikirjoituksia ja uutisia. Valmistajat kehuvat aina omiaan, tutkijat taas sanovat vastaan. Toisille esteettisyys taas merkitsee enemmän. Tässä kaikessa keskitytään materiaaliin, pakkaukseen itseensä. Vielä tärkeämpää olisi kuitenkin puhua sisällöstä.

 

les-routes-sans-fin-s-jYkllDGax18-unsplash(Kuva: Les routes sans fin(s))

 

Parin viime vuoden aikana on keskustelua pakkauksen sisällön merkityksestä hiilijalanjäljen kannalta herännyt myös täällä Suomessa. Tämä on hyvä asia. Pakkauksen hiilijalanjälki voi monesti olla vain murto-osan koko tuotteen hiilijalanjäljestä, miksi onkin hienoa miten monet ovat herättäneet keskustelua varsinkin ruokahävikin vähentämisestä. Itsekin olen hyväksynyt sen, että halutessani syödä terveys- ja ilmastosyistä kotimaista kasvisruokaa täytyy minun kuluttaa jonkin verran muovipakkauksia, vaikka kuinka haluaisin elää Nollahukka-tyyliin kuluttamatta erilaisia kertakäyttöpakkauksia. Onneksi ne ovat kokonaisuudessaan kierrätettäviä ja minulla on mahdollisuus niiden kierrättämiseen kotini lähellä. Omassa arvohierarkiassani terveellisen kasvisruoan syöminen menee muovipakkausten välttämisen edelle.

 

Mielestäni paras vaihtoehto olisi kuitenkin ostaa niin paljon kuin mahdollista pakkauksetta Nollahukkatyyliin. Se ei kuitenkaan vielä ole mahdollista – nyhtökauraa ja kotimaista tofua ei myydä bulkkilaareissa tai tuoretiskillä jauhelihan ja kanankoipien tapaan. Juomia ja muita nesteitä on myös hankala ostaa omaan pulloon monista eri syistä. Siirtymä bulkki- tai irto-ostamiseen vaatisi laajemman ostoskäyttäytymisen muutoksen meidän ihmisten keskuudessa, kun marssimme kauppaan kuluttajina. Meidän tulisi valmistautua suunnittelemalla omat ostoksemme suurin piirtein ja varautumalla niiden hankkimiseen kantamalla mukana erilaisia pusseja, astioita ja purkkeja. Kauppojen taas pitäisi mahdollistaa helpot, omien astioiden taaraamiset ja punnitukset sekä hygieeniset tavat säilyttää ruokaa irtona erilaisissa laareissa. Elintarvikeviranomaisten tulisi paremmin mahdollistaa tämä myös hygienianäkökulmasta ja lainsäädäntöä tarkentaa siihen, että ostajallakin todella on vastuu oman astian puhtaudesta ja että hän vastaa kylmäketjun rikkoutumisesta kotimatkalla. Utopiaa? Kyllä, mutta aion silti ostaa kaiken minkä voin pakkauksetta ja toivoa, että mahdollisuudet sille lisääntyvät tulevaisuudessa.

 

laura-mitulla-AvLyTUGW9Ug-unsplash(Kuva: Laura Mitulla)

 

Tarkoitukseni ei kuitenkaan nyt ole puhua eri pakkausmateriaaleista tai niiden ympäristövaikutuksista. Haluan nostaa esille asian, josta ei vielä keskustella tarpeeksi omasta mielestäni. Aihe joka on jatkuvasti pinnan alla, pulpahtelee vähän väliä esiin mutta tuppaa unohtumaan jo seuraavalla kauppareissulla ja viikonlopun ruokasuunnitelmia tehdessä.

 

Tuotteen tai minkään toiminnan hiilijalanjälki ei kerro koko totuutta siitä kuinka kestävästä vaihtoehdosta on kyse.

 

Nykyisessä ilmastokeskustelussa keskitymme paljon siihen, mikä eri asioiden hiilijalanjälki on. Tämä on hyvä asia. Mutta hiilijalanjälki ei kerro mitään tuotteen eettisyydestä tai vastuullisuudesta. Tämä on huono asia. Minulle kestävyys tarkoittaa ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää vaihtoehto. Hyvä ohjenuora tähän on Kate Raworthin kehittämä donitsi.

 

Vihreät valinnat ja siirtymät eivät luonnostaan ole oikeudenmukaisia tai eettisiä. On tärkeää vetää raja näiden kahden asian, eli ekologisuuden ja eettisyyden välille. Meille Espanjassa kasvatetut tomaatit voivat olla ekologisesti parempi vaihtoehto, kuin Etelä-Suomen kasvihuoneissa kasvatetut tomaatit, kun käymme kaupassa keskellä talvea. Mutta eettinen vaihtoehto se ei välttämättä ole: jos tomaatit on poimittu orjatyöllä ja kasvatettu pitkissä muoviteltoissa, joita ei kierrätetä, onko oikeasti kyseessä ”parempi” vaihtoehto? (Lue lisää täältä)

 

Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä julkaistiin pitkä juttu Italian tomaatinviljelystä ja poimijoiden huonosta tilanteesta (Tässä samasta asiasta englanniksi ilman maksumuuria). Tomaatteja tuotetaan valtavia määriä. Paikalliset eivät enää lähde poimijoiksi, joten poimijoita saadaan ulkomailta. Kuten meilläkin on käynyt marjanpoiminnan kanssa. Purkki tomaattimurskaa maksaa meillä alle euron. Luomuvaihtoehto pikkuisen päälle. Voiko sillä hinnalla oikeasti maksaa elämiseen riittävää palkkaa poimijoille? Vastaus on ei. Silti me valitsemme useammin kahdesta vaihtoehdosta sen halvemman ja meno jatkuu seuraavanakin vuonna, vaikka paikallisia työehtosopimuksia ei kunnioiteta ja sertifikaatitkaan eivät enää oikein takaa eettistä tuotantoa. Tällöin pakkauksen hiiilijalanjäljellä ja kierrätettävyydellä alkaa mielestäni olla vieläkin pienempi merkitys tuotteen kokonaisvaikutuksen kannalta.

 

Tämä ongelma toistuu monien muidenkin ruoka-aineiden ja materiaalien tuotannossa ympäri maailman. Ongelma on meidän kaikkien syytä. Merkittävä syy sille miksi olemme tähän jamaan ajautuneet on se, että kulutamme asioita aivan liikaa. Kuluttamisella tarkoitan ostamiamme, käyttämiämme ja pois heittämiämme asiota. Ruoka on niin halpaa, ettei juurikaan tunnu missään heittää jääkaapin perälle unohtunutta, hieman nahistunutta ruokaa sekajätteeseen. Olemme myös hyväksyneet huonon laadun saadaksemme halpoja hintoja, vaikka pitkällä aikavälillä tämä vaihtoehto käy meille kalliimmaksi. Käymme mieluummin usein kaupassa ostamassa halpaa, sen sijaan että sijoittaisimme laatuun ja käyttäisimme aikaamme johonkin muuhun kuin shoppailuun.

 

bernard-hermant-z9AOxTYQBy4-unsplash(Kuva: Bernard Hermant)

 

Hiilijalanjälkeä ja sosiaalisia vaikutuksia pitäisi mielestäni alkaa tarkkailla yhdessä. Muuten meillä on vaarana sortua toteuttamaan ekologisesti kestävän siirtymän ihmisten hyvinvoinnin ja ihmisoikeuksien kustannuksella. Ei ole kestävää vaihtoehtoa, joka on hiilineutraali mutta polkee toisen oikeudenmukaista kohtelua ihmisenä.

 

Meidän tulee alkaa kuluttaa vähemmän ja paremmin.

 

Mitä sitten voimme tälle asialle tehdä? Meidän tulee alkaa kuluttaa vähemmän ja paremmin. Vanhaa, jo banaaliksi käyvää sanontaa ”köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa” ei voi toistaa liikaa. Kulutamme jo nyt enemmän kuin mitä ekosysteemi, jossa elämme kykenee vuodessa uusimaan. Köyhdytämme itseämme kulutuksellamme jatkuvasti; otamme pikavippejä hieman pidemmällä maksuajalla, mutta yhtä korkealla korolla. Samalla globaalin ihmisväestön odotetaan kasvavan – miten takaamme kestävän yhteiskunnan kaikille?

 

Meidän tulisi hyväksyä se, että ruokaan ja tarvitsemiimme kulutustarvikkeisiin palaa enemmän rahaa, jos haluamme että ne ovat sosiaalisesti ja ekologisest kestäviä. Ostaa kannattaa vain tarpeeseen, sillä turha ostaminen kuluttaa vain omaa kukkaroa, luonnonvaroja ja hukkaa aikaa. Voimme vaikuttaa tähän niin omilla ostosreissuillamme, kuin työpaikoillamme ja äänestäessämme.

 

Vähemmän ja parempaa.

 

-Otso

Ostetaan omatunto puhtaaksi

Kestävyysasioissa minua ajaa eteenpäin erityisesti mahdollisuus vaikuttaa asenteisiin, käyttäytymiseen, ajattelumalleihin ja ajatusharhoihin. En ehkä ole se kaikista pedantein lajittelija tai väsymätön tee-se-itse- ihminen. Supervoimani on pikemminkin ajattelu kuin organisointi ja logistiikka.

 

Jokin aika sitten kirjoitin pienen pyyntöni tarkistaa yritysten ekoaskeleita kohtaan tuntemaamme vähättelyä. Nyt ajattelin ottaa puheeksi ”omantunnon puhtaaksi ostamisen.” Mennään tarinan kautta sisään aiheeseen.

 

Olet ostanut kaaribaarista hampurilaisaterian kaikilla mausteilla pilleineen päivineen. Nyt omatuntosi kolkuttaa edessäsi näkyvän kertakäyttöpakkausvuoren äärellä. Ruokaostoksia tehdessäsi nappaatkin sitten ”hyvitykseksi” tomaatit luomuna ja jätät muovipussin ostamatta kassalla, kiikutellen tavaroita epämukavasti käsissäsi kotiin. Olet ostanut itsellesi puhtaamman omantunnon tietoisesti tekemäsi ilmastosynnin jäljiltä. Tutun oloinen versiointi arkisesta tilanteesta? Ajattelet, että jos rakas, mutta ehdottomuuteen taipuvainen kuvitteellinen läheisesi Nollahukka-Aino tietäisi tästä, hän luultavasti tuomitsisi käytöksesi ja pitäisi sinua tekopyhyyden säälittävänä ilmentymänä.  

 

Tätähän me ruukaamme tehdä: tuomita ja arvostella kanssaihmisten hyviä pyrkimyksiä, koska motiivina ei mielestämme ole toiminut puhtaan pyyteetön epäitsekkyys. 

 

Vaan kuka sanoi, ettei itsekäs saisi olla? Terve itsekkyys on hyvästä ja auttaa pitämään rajat suhteessa toisiin siten, että sinun rajojasi ei ylitellä, etkä myöskään sinä tunkeile luvatta toisten rajojen yli. Tähän kunnioitukseen meidän kaikkien tulisi pyrkiä.

 

Omantunnon puhtaaksi ostamisessa on nimittäin muutama erittäin hieno puoli. Yksi on se, että ostaakseen omantuntonsa puhtaaksi täytyy ihmisellä olla omatunto. Putsimisen toimintoja eivät harrasta paatuneimmat tapaukset vailla omaatuntoa. 

 

Toinen hieno seikka on se, että kysehän on lopulta hyvittämisestä. Tiedämme tehneemme väärin, kun omatunto soimaa ja meillä on halua hyvittää tekemämme vääryys, huono valinta tai hairahdus. 

 

Mitä me siis lopulta teemme ”ostaessamme omatuntoamme puhtaaksi”? Me hyvitämme tekoja, jotka eivät ole olleet arvojemme mukaisia. Miksi me sitten arvostelemme nämä kanssaihmistemme hyvittämät teot usein niin suorasanaisesti? Toimimmehan lopultakin vain täysin luontomme mukaisesti hyvinä ihmisinä opetusten mukaisesti: kun teet jotain väärin, pyydät tekoasi anteeksi.

 

Keitä me olemme arvostelemaan sitä, onko toisen juuri hänen tilanteeseen keksimä, usein nopea hyvitys riittävä sovittamaan teon? Emmekö arvostellessamme vain lyö lyötyä? Ylennä itsemme jonkinlaisen moraalinvartijan asemaan päättämään toisen puolesta, mikä on riittävä hyvitys ekosynnistämme? 

 

Keskustelu siitä mikä on riittävä kompensaatio tai hyvitys kuhunkin ympäristöä vaurioittavaan tekoon on aiheellista. Keskustelun paikka ei mielestäni kuitenkaan ole siinä kohden, kun toisen omatunto soimaa ja on tarve tehdä edes jotain ja nopeasti. Keskustelun aika tulee, kun yhdessä mietimme ilman tunnereaktioita erilaisten vaihtoehtojen seurauksia. Näistä on varsin mahdollista puhua ja sopia ilman kenenkään syyllistämistä. 

 

Otan tähän vielä hyvin epäsovinnaisen esimerkin hyvittämisestä ja sen vaikutuksesta esim mielenterveyteen. Kuulin tämän Jari Sarasvuon Puheenvuorosta Yle Areenassa. 

 

Sarasvuo kertoi tutkimustuloksista, joiden mukaan katolilaiset kokevat vähemmän ahdistusta ja muita hengentuskia uskontoonsa kuuluvan ripittäytymisen ansiosta. Ripittäytymällä tunnustetaan syntinen teko yksityiskohtia myöden papille ja saadaan sen jälkeen teon vakavuusasteen mukainen hyvitystehtävä: rukouksia toistettavaksi ja vaikkapa yhteisöllistä palvelusta katumuksen osoittamiseksi. Riittävät sovitusteot ovat yhdessä päätettyjä ja ripittäytyvä tietää saavansa avun omantunnontuskiin.

 

Meille ihmisille on annettu arvokas lahja; armo ja anteeksianto. Meille on annettu myös seuraamusten ja vastuunkannon ymmärtämisen taito. Saamme olla tästä kiitollisia. Vaalikaamme näitä lahjoja ja käyttäkäämme niitä viisaasti. Ostakaamme omantuntomme puhtaaksi mielenterveytemme vuoksi jos siltä tuntuu. Miettikäämme toimivan omantuntomme siivittäminä keinoja tehdä seuraavalla kerralla toisin. Tuetaan toisiamme ja ollaan kiitollisia siitä, että myös muilla on toimiva omatunto ja toiminnallista kapasiteettia korjata virheensä. 

 

Toki hyvitystoiminnan taustalla voi olla myös häpeä tai vaikkapa vertaispaine, mutta tiedättekö mitä? Myös ne ovat erittäin normaaleja ja terveitä reaktioita sosiaalisista suhteista riippuvaiselle ihmiseläimelle. 

 

– Aino

Näin elät kestävämmin

Neljäkymmentätuhatta kiloa
joka vuosi.

 

Tuo on keskivertosuomalaisen vuosittainen materiaalijalanjälki. Lyhykäisyydessään se tarkoittaa kiloissa kaiken vuosittain kuluttamamme biomassan, fossiilisisten polttoaineiden, metallimalmien ja ei-metallimalmien summaa. Se on siis meidän elämäntyyliistä aiheutuva luonnonvarojen kulutuksen taso kiloissa.

 

markus-spiske-tSAa1UFoOgI-unsplash.jpgPhoto by Markus Spiske on Unsplash

 

Tuon 40 tuhannen kilon luokassa me suomalaiset olemme maailmanlaajuista kärkikastia, mutta sillä en lähtisi leveilemään toreille. Varsinkin, kun ekologisesti kestävä kulutus olisi 8000 kg/vuosi/henkilö. Se tarkoittaisi 80% vähennystä nykytasoon.

 

Tämä kirkasti minulle sen, ettei näitä suuria haasteita, joiden kanssa me kamppaillaan tiukkenevalla aikataululla, ratkaista keskittymällä yhteen materiaaliin tai ongelmaan kerralla. Meidän tarvitsee kokonaisvaltaisesti keskittyä vähentämään kulutustamme kieltäytymällä, karsimalla, käyttämällä asioita uudelleen, kierrättämällä ja kompostoimalla. Tämä haaste on myös niin suuri, ettemme me pysty sitä yksin kulutusvalinnoillamme ratkaisemaan – mutta kulutusvalintoja tekemällä voimme merkittävällä tavalla vaikuttaa tulevaisuuteemme. Kaikista näistä arkisista kulutusvalinnoista, niitä karsivista tavoista ja rutiineista kirjoitin kirjaani ”Zero Waste – jäähyväiset jätteille”. Ne mahdollistivat sen, että kaikki vuoden 2018 jätteeni mahtuivat 05l lasipurkkiin.

 

jon-tyson-uEXc4WGAI2c-unsplash.jpgPhoto by Jon Tyson on Unsplash

 

Mutta miten tuohon 8000 kilon vuositasoon voisi päästä? Onko se edes mahdollista? Kyllä, sanoo Michael Lettenmeier, joka väitöskirjassaan asiaa tutki. Monet teot voi tehdä kaupan hyllyillä (esim. karsimalla ruokahävikkiä ja suosimalla kasvipohjaista ruokaa) ja niiden ulkopuolella (eli olemalla kävelemättä sisään ostamaan mitään), mutta suuret vaikutukset tulevat rankemmista toimista: esim. remontoimalla kodista energianeutraalin tavalla, joka ei lisää materiaalikulutusta nykyisestä, asumalla pienemmin (20 m2/henkilö), karsimalla liikkumisen materiaalikuormaa 200g/km (hieman nykytason julkisen liikenteen ja pyöräilyn materiaalikuormaa tehokkaampi taso) ja matkustamalla 10 000km/vuosi, jne. Kaikki teot ovat kuitenkin asioita joihin ainakin ne meistä, ketkä elämme keskivertoelämää tai hulppeammin pystymme. Se on tutkitusti todistettu.

 

Päivittäisessä elämässä on kuitenkin yksi asia, jonka avulla voi huomattavasti pienentää materiaalijalanjälkeään:

 

osta käytettyä.

 

Käytetyn tavaran ostaminen on aina ekologisesti kestävämpi vaihtoehto materiaalijalanjäljen osalta. Samalla se myös tukee kehitystä kohti kierto- ja hyvinvointitaloutta. Yksilötasolla myös säästät rahaa samalla kun teet merkittävän ympäristöteon. Sama pätee uudelleenkäytetyistä ja kierrätysmateriaaleista valmistettuihin tuotteisiin (jos näiden käsitteiden ero kiinnostaa suosittelen lukemaan Outi les Pyyn kirjoituksen aiheesta täältä).

 

Olin esimerkiksi itse tänään ostamassa äitini pyynnöstä hänelle uutta silityslautaa ja -rautaa, mutta kaupassa vilkaisin vielä tori.fin läpi, ja löysin sieltä lähes käyttämättömän paketin pilkkahintaan. Samoten löysin meidän mökille valtavasti erilaisia keittiötarvikkeita Kierrätyskeskuksesta. Molemmat teot pienensivät omaa henkilökohtaista ja läheistenikin materiaalijalanjälkeä. Kierrätyskeskuksesta saa muuten aina ostosten yhteydessä tietää, kuinka monta kiloa materiaalia on säästänyt ostamalla käytettyä heiltä uuden sijaan. Kirjoitin asiasta aikaisemmin täällä.

 

charles-etoroma-k78R0lDxd48-unsplash.jpgPhoto by Charles Etoroma on Unsplash

 

Jos siis haluat elää ekologisesti kestävämmällä tavalla, niin pyri ensisijaisesti karsimaan kuluttamistasi ja ostamaan kaikki tarvitsemasi second handina tai yrityksiltä, jotka tuottavat tarvitsemasi tavarat uudelleenkäytetyistä tai kierrätysmateriaaleista.

 

-Otso

Nollahukkaa podcastmuodossa

Niin vaan on melkein puolet tästä vuodesta jo kulunut. Täällä Nollahukka-blogin puolella on viime aikoina ollut hieman hiljaisempaa, mutta vain siksi, että olemme kokeilleet hieman uusia tapoja jakaa aatteitamme kestävämmästä elämäntyylistä. Meille mieluisammaksi tavaksi kehkeytyi puhuminen – podcast-muodossa koemme voivamme tuoda esille ajatuksiamme useammalta eri kantilta, antaa tilaa pohdiskelulle ja olettamusten esiin tuomiselle, sekä toisilta oppimiselle.

 

Tähän blogiin olemme koonneet podcastit, jotka olemme itse nauhoittaneet tai joissa olemme olleet vierailemassa.

 

Nollahukka-podcast

 

Ensimmäisessä jaksossa keskustelimme ilmastoahdistuksesta ja siitä, miten itse koemme päässeemme siitä yli. Toisessa jaksossa vastasimme Instagramin puolelta saamiimme kysymyksiin, kolmannessa jaksossa puhuimme vastuusta, ja neljännessä jaksossa keskustelimme ensimmäisen vieraamme Outi les Pyyn kanssa arvoista ja hänen kehittämästään arvohierarkia-konseptista. Jakso alla:

 

 

Studio Planet

Otso vieraili Metson sponsoroimassa ja Riku Rantalan juontamassa kestävämmän yhteiskunnan Studio Planet -podcastissa. Jaksossa keskustelemassa myös Helsingin yliopiston professori Atte Korhola, joka on tutkinut erityisesti ilmastonmuutosta ja ilmaston vaihteluja. Alla nosto ensimmäisestä jaksosta ”Missä mennään, planeetta?”

 

Vaikka ilmastomuutosta enää harva kiistää, on kuitenkin edelleen niitä, jotka vetoavat aina ilmastossa esiintyneisiin vaihteluihin. Miksi tämänkertainen muutos sitten on erilainen?

– Seuraavan jääkauden ennakoidaan tulevan noin 20 000 vuoden kuluttua, ja kaikkien muuttujien mukaan meidän pitäisi olla menossa kohti viileämpää vaihetta. Noin 150 vuotta sitten kehitys kääntyi kohti lämpimämpää, eivätkä luonnolliset vaihtelut selitä sitä. Ihminen on muuttanut maapallon ilmastoa aika radikaalisti, sanoo professori Korhola sarjan ensimmäisessä jaksossa.

Jaksossa vieraat ottavat myös kantaa paljon puhuttuun ilmastoahdistukseen. Molemmat tunnistavat oireet, mutta eivät enää tunne ahdistusta. He antavat omalla esimerkillään uskoa kaikille tämän parissa kamppaileville. Ohje on yksinkertainen. – Olen itse ollut hyvin syvällä siinä ahdistuksessa, mutta hyvin nopeasti huomasin, että toiminnan kautta se ahdistus lieventyy, kertoo Sillanaukee.

 

 

Rahariihi podcast

Rahariihi-podcastin jaksossa ”Mitä raha sinulle merkitsee?” jaksossa Otso ja Inderesin pääanalyytikko Sauli Vilén keskustelevat rahan merkityksesta yhdessä juontajien Helka Miettunen ja Ilari Lehtinen kanssa. Jaksossa puhutaan myös mm. säästämisestä ja sijoittamisesta.

 

 

Nina & Tellu Rahamania vlogipodi

Rahamania-podcastin 33. jaksossa Aino kertoo siitä, miten hän eli vuoden ostamatta itselleen yhtään mitään. Aino jakaa tarinansa tästä no spend -vuodestaan ja siitä, miten hän sen ansiosta pääsi velattomaksi.

 

 

Mikä keskustelunaihe sua kiinnostaisi? Onko jokin kysymys, johon haluaisit meidän vastaavan joko keskustellen tai kirjoittaen? Kerro se meille kommenteissa!

-Otso & Aino

Pienempi on parempi

Kaupallinen yhteistyö: Niimaar (Ecosmol kierrätyskaluste saatu kokeiluun)

 

Nollahukka-koti – millainen se on? Tähän ei ole yhtä oikeaa vastausta. Nollahukan tavoin se on jokaiselle yksilöllinen asia. Keskittyminen kestävämpiin ratkaisuihin on kuitenkin yhdistävä tekijä.

 

Nollahukka-ajattelu pätee kaikkiin kodintavaroihin ja myös asumismuotoon. Aikana jolloin ihmiset ympäri maailman (ja me täällä Suomessakin) kasvavissa määrin himoavat suuremman ja uudemman perään, ovat mielipiteeni alkaneet kääntyä vastakkaiseen suuntaan: miksen havittelisi pienempää ja vanhempaa?

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Asumiseen liittyvän kulutuksen päästöt muodostavat WWF:n selvityksen mukaan kolmasosan jokaisen suomalaisen hiilijalanjäljestä. Se tarkoittaa noin 3000 kg CO2 ekvivalenttipäästöjä vuodessa. Suhteellisuuden vuoksi todettakoon, että globaalisti kestävä hiilijalanjälki olisi 1000kg/vuosi/henkilö. Pohjoisessa asuessamme on kodin lämmitys yksi suurimmista syyllisistä.

 

Mitä suurempi ja väljempi tila, sitä enemmän energiaa kulutamme lämmittämiseen ja sitä enemmän tavaraa meille mahtuu nurkkia asuttamaan. Ja kun vanhasta puhuin niin totean myös, että uudemmat rakennukset ovat usein energiatehokkaampia, kuin vanhemmat. (Tästä voin jakaa lisää ajatuksia toisessa postauksessa, sillä itse tykkään ja olen valinnut asua hyvin vanhassa rakennuksessa uudemman sijaan. Vanhaa valitessa täytyy vaan tehdä erilaisia ratkaisuja.)

 

Nollahukan myötä muodostunut yksinkertaisempi elämäntyyli teki ajatuksen pienemmässä tilassa asumisesta paljon luonnollisemmaksi, kuin loogiseksi seuraavaksi askeleeksi matkallani kohti kestävämpää elämäntyyliä. Kaikki järjelliset perusteet sille olivat jo olemassa: se on kestävämpää, se karsii turhaa kuluttamista, pakottaa positiivisella tavalla yksinkertaistamaan elämäntyyliä, ja se on halvempaa.

 

Minulle suuri oivallus oli tämä: vuokraa tai omistusasunnon lainaa lyhentäessä maksat jokaisesta neliömetristä – kannattaako oikeasti maksaa säilytystilasta turhille tai käyttämättömille asioille sen sijaan että käyttäisit sen rahan vaikka ruokaan tai palveluihin? Siksi en ole oikein ymmärtänyt julkista keskustelua ja joidenkin pöyristymistä ajatuksesta, että opiskelijat, yksinelävät tai miksei jopa perheetkin voisi muka asua huomattavasti pienemmissä kodeissa. Eikö kuitenkin tärkeämpää ole elämän mielekkyys, joka nousee muusta kuin siitä monenko neliön kokoiselle alueelle voi omistuksensa levittää? Luulen, että vanhat ja rajalliset käsitykset siitä millainen kodin pitäisi olla ja mitä muut ovat mieltä vaikuttavat ajatteluumme.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Jokainen asumistilasta vähennetty neliö nimittäin pienentää haitallista ympäristövaikutustasi. Se on suuri yksittäinen ekoteko, jonka useimmat meistä voivat tehdä ja jolla on merkittävät vaikutukset tulevaisuuteen. Se voi myös olla konkreettinen tapa auttaa löytämään itselle sopivia yksinkertaisen elämäntyylin ratkaisuja, jotka voivat lisätä koettua hyvinvointia.

 

Pienesti asuminen vaatii hieman enemmän suunnittelua ja vaivannäköä, varsinkin jos muuttaa suuremmasta pienempään. (Olen listannut loppuun muutaman videon pienistä asunnoista, jotka ovat inspiroineet minua ajattelemaan asumista eri näkökulmasta.) Uskaltaisin kuitenkin sanoa, että tämä vaiva on tulosten arvoista. Siksi jaankin omat ensivinkkini siihen, miten pienemmän tilan voi helpommin saada riittämään.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

1. Pohdi tarpeitasi

Mieti ensitöiksi mitä kaikkea oikeasti tarvitset? Mitkä huonekalut, kodinkoneet ja -tavarat aidosti helpottavat arkeasi? Kannattaako esimerkiksi omistaa kookkaita huonekaluja tai erityiskoneita siltä varalta, että niitä joskus sattuisi tarvitsemaan?Minun pieneen kotiini ei esimerkiksi mahdu tavaroita, joita en ole käyttänyt yli vuoteen. Ne laitan eteenpäin kiertoon, jotta ne pääsisivät käyttöön jonkun toisen kotona.

 

2. Odota

Älä hanki tarpeelliseksi kokemaasi asiaa välittömästi, ellei sille ole polttavaa tarvetta. Odottaminen, tarpeen pohtiminen ja sopivan vaihtoehdon etsiminen auttavat tekemään kestävämpiä hankintoja. Asettamalla itselle vaikka viikon, kahden tai kuukauden odotusajan antaa mahdollisuuden tarkastella hankintaa ja pohtia sen todellista tarpeellisuutta. Tämän voi tehdä vähän kuin puolivahingossa pyrkimällä löytämään tavaran käytettynä.

 

3. Suosi monikäyttöistä

Monikäyttöiset esineet tekevät pienesti asumisesta huomattavasti helpompaa. Esimerkki hyvin pieneen tilaan sopivasta huonekalusta on mielestäni Niimaarin Ecosmol kierrätyskaluste. Laatikkoa voi käyttää kolmijakoisen kierrätysastian ohella sohvapöytänä, ruokapöydän tuolina tai penkkinä eteisessä. kyljelleen kumottuna se toimii pienenä hyllykkönä ja sohva- tai yöpöytänä. Kukaan ei arvannut, että kotonani jonkun aikaa ollut sohvapöytä itse asiassa sisälsi useamman kuukauden aikana kuluttamani kierrätyspakkaukset!

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Monikäyttöisyys pätee moniin kodintavaroihin. Nykyisin myydään yhdistettäviä vesikalusteita (pesukoneen huuhteluvesi käytetään WC-pöntön huuhteluun), liikuteltavia hylly-, seinä- ja sänkyratkaisuja (tässä kiinnostava esimerkki kattoon hinattavasta sängystä), sekä muunneltavia huonekaluja. Nollahukan myötä olen alkanut ajatella tavaroiden käyttötarkoitusta vähintään yhtä paljon ellen enemmän kuin niiden esteettisyyttä. Tiedän, kuulostaa hassulta, mutta niin se vain on. Ja niinhän sen pitäisi olla, että käyttötarkoitus menee kaiken edelle – vahva esteettisyyteen fokusoiminen on saattanut meidät tälle kestämättömien kulutustottumusten polulle.

 

On kuitenkin ollut innostavaa nähdä miten suunnittelijat ovat alkaneet ottaa kestävyysnäköulmia huomioon ja siten parantaneet tuotteiden laatua, monikäyttöisyyttä ja tuotantomenetelmiä. Kuvan Niimaarin Ecosmol on Harri Koskisen suunnittelema ja kokonaan Suomessa valmistettu kotimaisesta vanerista. Kaiken suunnittelun tulisi olla laadukasta, kestämään tarkoitettua ja vastuullisesti tuotettua. Ei ole olemassa päteviä tekosyitä sille, miksei tuotteita voisi niin valmistaa.

 

4. Valitse ikuista  

Ikuista ei ole olemassa, mutta sen ajattelu on auttanut minua valitsemaan kestävämpiä vaihtoehtoja pieneen kotiini. Olen ostanut vain sellaisia huonekaluja, joiden voin kuvitella muuttavan mukanani elämän edetessä. Meille myydään tänä päivänä niin paljon erilaisia halpoja ja tilapäisiä ratkaisuja, jotka ovat tehneet kodin sisustamisesta luonnonvaroja hurjasti kuluttavan harrastuksen. Kestävien, laatutavaroiden valitsemisen ensisijaisesti käytettynä ja välillä uutena auttaa muuttamaan trendiä kohti ympäristöystävällisempää suuntaa ja tukee kiertotaloutta. Halpaa ei ole tehty kestämään. Ellei kyseessä ole kirppikseltä sattumalta tehty laatulöytö.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

-Otso

 

Videoita

NEVER TOO SMALL

Debt-free Family Life in a Zero Waste, Plant Based Tiny House

Majestic off-grid cabin in the Japanese mountains

Lego-style apartment

Thoreauvian simple living

Vancouver dad raising 5 kids in city apartment

Transforming walls get 5 rooms from 1