Näin elät kestävämmin

Neljäkymmentätuhatta kiloa
joka vuosi.

 

Tuo on keskivertosuomalaisen vuosittainen materiaalijalanjälki. Lyhykäisyydessään se tarkoittaa kiloissa kaiken vuosittain kuluttamamme biomassan, fossiilisisten polttoaineiden, metallimalmien ja ei-metallimalmien summaa. Se on siis meidän elämäntyyliistä aiheutuva luonnonvarojen kulutuksen taso kiloissa.

 

markus-spiske-tSAa1UFoOgI-unsplash.jpgPhoto by Markus Spiske on Unsplash

 

Tuon 40 tuhannen kilon luokassa me suomalaiset olemme maailmanlaajuista kärkikastia, mutta sillä en lähtisi leveilemään toreille. Varsinkin, kun ekologisesti kestävä kulutus olisi 8000 kg/vuosi/henkilö. Se tarkoittaisi 80% vähennystä nykytasoon.

 

Tämä kirkasti minulle sen, ettei näitä suuria haasteita, joiden kanssa me kamppaillaan tiukkenevalla aikataululla, ratkaista keskittymällä yhteen materiaaliin tai ongelmaan kerralla. Meidän tarvitsee kokonaisvaltaisesti keskittyä vähentämään kulutustamme kieltäytymällä, karsimalla, käyttämällä asioita uudelleen, kierrättämällä ja kompostoimalla. Tämä haaste on myös niin suuri, ettemme me pysty sitä yksin kulutusvalinnoillamme ratkaisemaan – mutta kulutusvalintoja tekemällä voimme merkittävällä tavalla vaikuttaa tulevaisuuteemme. Kaikista näistä arkisista kulutusvalinnoista, niitä karsivista tavoista ja rutiineista kirjoitin kirjaani ”Zero Waste – jäähyväiset jätteille”. Ne mahdollistivat sen, että kaikki vuoden 2018 jätteeni mahtuivat 05l lasipurkkiin.

 

jon-tyson-uEXc4WGAI2c-unsplash.jpgPhoto by Jon Tyson on Unsplash

 

Mutta miten tuohon 8000 kilon vuositasoon voisi päästä? Onko se edes mahdollista? Kyllä, sanoo Michael Lettenmeier, joka väitöskirjassaan asiaa tutki. Monet teot voi tehdä kaupan hyllyillä (esim. karsimalla ruokahävikkiä ja suosimalla kasvipohjaista ruokaa) ja niiden ulkopuolella (eli olemalla kävelemättä sisään ostamaan mitään), mutta suuret vaikutukset tulevat rankemmista toimista: esim. remontoimalla kodista energianeutraalin tavalla, joka ei lisää materiaalikulutusta nykyisestä, asumalla pienemmin (20 m2/henkilö), karsimalla liikkumisen materiaalikuormaa 200g/km (hieman nykytason julkisen liikenteen ja pyöräilyn materiaalikuormaa tehokkaampi taso) ja matkustamalla 10 000km/vuosi, jne. Kaikki teot ovat kuitenkin asioita joihin ainakin ne meistä, ketkä elämme keskivertoelämää tai hulppeammin pystymme. Se on tutkitusti todistettu.

 

Päivittäisessä elämässä on kuitenkin yksi asia, jonka avulla voi huomattavasti pienentää materiaalijalanjälkeään:

 

osta käytettyä.

 

Käytetyn tavaran ostaminen on aina ekologisesti kestävämpi vaihtoehto materiaalijalanjäljen osalta. Samalla se myös tukee kehitystä kohti kierto- ja hyvinvointitaloutta. Yksilötasolla myös säästät rahaa samalla kun teet merkittävän ympäristöteon. Sama pätee uudelleenkäytetyistä ja kierrätysmateriaaleista valmistettuihin tuotteisiin (jos näiden käsitteiden ero kiinnostaa suosittelen lukemaan Outi les Pyyn kirjoituksen aiheesta täältä).

 

Olin esimerkiksi itse tänään ostamassa äitini pyynnöstä hänelle uutta silityslautaa ja -rautaa, mutta kaupassa vilkaisin vielä tori.fin läpi, ja löysin sieltä lähes käyttämättömän paketin pilkkahintaan. Samoten löysin meidän mökille valtavasti erilaisia keittiötarvikkeita Kierrätyskeskuksesta. Molemmat teot pienensivät omaa henkilökohtaista ja läheistenikin materiaalijalanjälkeä. Kierrätyskeskuksesta saa muuten aina ostosten yhteydessä tietää, kuinka monta kiloa materiaalia on säästänyt ostamalla käytettyä heiltä uuden sijaan. Kirjoitin asiasta aikaisemmin täällä.

 

charles-etoroma-k78R0lDxd48-unsplash.jpgPhoto by Charles Etoroma on Unsplash

 

Jos siis haluat elää ekologisesti kestävämmällä tavalla, niin pyri ensisijaisesti karsimaan kuluttamistasi ja ostamaan kaikki tarvitsemasi second handina tai yrityksiltä, jotka tuottavat tarvitsemasi tavarat uudelleenkäytetyistä tai kierrätysmateriaaleista.

 

-Otso

Otetaan vastuu – vaati laki sitä tai ei

Näinnikkään äänestettiin keskiviikkona EU-parlamentissa joidenkin kertakäyttöisten muoviesineiden myymisen kieltämisestä lailla EU:ssa. Ehdotus meni äänestyksessä läpi huomattavan enemmistön voimin. Myyntikiellon kohteena olisivat mm. vanupuikot, kertakäyttöaterimet, -lautaset ja pillit, yhteensä kymmenen muoviartikkelia. Myyntikielto astuisi esityksen mukaan voimaan 2021. Lisäksi asiaa käsiteltäessä on ehdotettu mm. ohuiden hevipussien ja polystyreenisten take-away-astioiden kieltoa, mutta näiden sisällyttämistä lakiin jäämme vielä odottamaan.

EU-parlamentti (EP) tukee siis ympäristövaliokuntansa esitystä, mutta vielä tarvitaan EP:n ja EU:n ministerineuvoston neuvotteluita päättämään, että tuleeko muoviesineiden myyntikiellosta asetus vai direktiivi, saatetaanko kielto oikeasti voimaan ja missä muodossa. Muuttujia on melko paljon ennen kuin voimme olla varmoja, että ehdotetut muovituotteet poistuisivat myynnistä 2021. Siihen mennessä ehditään järjestää useat eri vaalit.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Esimerkiksi Suomen edustajat EU ministerineuvostossa vaihtuvat 2019 eduskuntavaalien seurauksena. Maamme pienen koon ansiosta Suomen edustajilla on neuvoston lakityössä suhteessa suurempi valta. Eli sillä kenet me äänestäjät valitsemme johtamaan maatamme tulevissa eduskuntavaaleissa on todella merkitystä. Meillä alkaa myös EU-neuvoston puheenjohtajakausi 2019, aikana jolloin tuleva komissio muodostetaan. Suomen nykyinen ja tuleva hallitus voivat siis olla isossa roolissa vaikuttamassa siihen mitä teemoja EU:n lähitulevaisuudessa lähdetään ajamaan ja millä painoarvolla. Nyt todellakin kannattaa keskittyä tuleviin eduskunta- ja EU-parlamenttivaaleihin tulevaisuus- ja ilmastovaaleina.

Näemme tärkeinä nämä EU:n ottamat ensiaskeleet, sillä unioni voisi tämmöisellä kieltolailla avata oven ja sulkea perässään toisen. Toteutuessaan lainsäädäntö kykenisi paremmin sitouttamaan johdonmukaisiin ilmastotoimiin tulevaisuudessa ja luoda uudenlaisia pelisääntöjä, jotka toivottavasti muuttaisivat myös toiminnan arvopohjaa. Vaikkakin EU:n päätöksenteon arvopohja ehkä muuttuisi, niin nähtäväksi jää muuttaisiko tämänlainen lakiuudistus yritysten arvopohjaa. Ketkä tarttuisivat tilanteeseen mahdollisuutena ja ketkä yrittäisivät jatkaa vanhaan kestämättömään malliin, mutta vain uusin keinoin?

Tässä nyt kuitenkin kielletään vain roskaa, jota ei olisi koskaan pitänyt keksiäkään. Vai ovatko ilmapallotikut jotenkin edesauttaneet ihmiskuntaa? Korvakäytäväänkään ei saisi lääkäreiden mukaan tunkea mitään kyynärpäätä pienempää. Kuitenkaan jo tehdystä vahingosta ei oikeastaan laiteta vastuuseen ketään, ei edes sitä lukuisia ilmapallotikkuja jakanutta kaaribaaria. Lopulta uusi lakikin kieltäisi vain myynnin, mutta ei valmistusta vaikka tällä rajallisella ihmistietämyksellä polymeerit ovat timanttien tapaan ikuisia. Jokainen koskaan valmistettu muovituote on edelleen olemassa jatkaen eloaan jauhautuneena pienen pieniksi hiukkasiksi kiertäen vedessä, maassa ja ilmassa. Vuoteen 2021 mennessä muovia ehditään tuottaa valtaisat määrät lisää ja myydä sitä muualle maailmaan sen jälkeenkin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Myyntikieltolain etenemisen aiheuttamat muoviteollisuuden ensireaktiot ovat olleet ymmärrettäviä, mutta samalla jännittävän vaisuja. Tämä ei tietysti ole yllätys, kun pitää mielessä sen, ettei mitään velvoittavaa ole vielä sovittu. Liiketoiminnan jatkuvuudesta ollaan huolissaan, mikä on inhimillinen reaktio. Mekin mietimme, että kuinka käy työntekijöiden ja teollisuuden alan, sillä liiketoiminta synnyttää niitä tärkeitä työpaikkoja, verotuloja ja hyvinvointia.

Median rooli taitaa olla nostella esiin näitä eri tahojen ensireaktioita, mutta miten synnyttää keskustelua siitä, että mitä nyt pitäisi tehdä? Olisi hienoa nähdä muovikiellon koskettaman yrityksen heittävän pallon takaisin sidosryhmilleen ja pyytävän apua kestävämpien ratkaisujen keksimiseen yhdessä, siten että työpaikat ja liiketoiminta säilytetään. Tämä tietysti vaatisi teollisuudelta, ravintoloilta ja kaupoilta selkärankaa myöntää, että entinen muovinen malli oli huono ja nyt on aika siirtyä eteenpäin kohti kestävämpiä ratkaisuja.

Myyntikiellon yksi nähtäväksi jäävä vaikutus on juuri tuo, että lisääkö se yhteistä innovointia, keskustelua ja yhteistoimintaa, vai ajaako se teollisuuden materiaalivalintoineen entistä syvempiin taisteluasemiin. Jos meillä olisi maailma missä yritystoiminta lähtökohtaisesti tuumailisi toiminnan vaikutuksia laajemmin yhdessä sidosryhmiensä kanssa, ennen ensimmäisenkään tuotteen lanseeraamista, me emme tarvitsisi näitä kieltoja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Miksi on niin vaikeaa kerralla kieltää kertakäyttöisiä turhakkeita ja päättää siitä, mitä tavoitteita toiminnalla tulisi saavuttaa? Poliitikot voisivat asettaa selvempiä sosiaalista ja ympäristöllistä kestävyyttä edistäviä tavoitteita valjastaen yritykset ratkaisemaan haasteita mahdollisimman kustannustehokkaasti sekä yhteistä hyvinvointia kasvattavalla tavalla. Pääsemme seuraamaan tähän yhteistyöhön tarttumista oikein aitiopaikalta nyt tämän kertismuovin myyntilain etenemisen kanssa. Mitäs tuumitte, löytyykö yhteistyötä?

Kertakäyttötavaroiden myyntikielloilla ei taklata sitä, että yritysten toimintatavat ja meidän kulutustottumukset ovat kestämättömiä. Eikä sitäkään, ettei jo tuotteiden elinkaaren aiheuttamaa todellista hintaa maksa lopulta kukaan muu kuin me, luontoympäristömme ja tulevat sukupolvet. Tällä hetkellä ei vahdita ja varmisteta, että kertakäyttöisten muoviesineiden tilalle ei kehitellä jotain jokseenkin yhtä surkeaa ratkaisua. Kompostoitavat ja kierrätettävät materiaalit toki vaikuttavat muoviongelmaan, mutta eivät automaattisesti jäteongelmaan tai resurssien turhanpäiväisen kulutuksen ongelmaan. Yritysten vastavetojen kekseliäisyys voi vieläkin yllättää meidät.

Nollahukka-elämäntyylin kannalta asian seuraaminen on kyllä mielenkiintoista, mutta myös turhauttavaa. Henkilökohtaisessa elämässämme olemme jo luopuneet vanupuikoista pilleistä ja muista listalla esitetyistä asioista aikaa sitten. Tämä lakiuudistus ei kosketa meidän arkisia kulutusvalintoja, eikä myöskään monen muun roskattomuuden merkityksen ymmärtävän kanssakulkijan arkea. Päällimmäisenä ajatuksena on, että asiat tapahtuvat lainsäädännöllisesti aivan liian hitaasti – nopeaan muutokseen tarvitaan oma-aloitteista tekemistä.

Kaikki edellä mainittu kiteytyy tähän: kulutusvalintamme ovat poliittisia ja äänestämisellä on väliä. Kannustetaan ja tehdään työtä sen eteen, että kertismuovikiellon kaltaiset lait saataisiin asetettua, mutta ei jäädä odottamaan niiden voimaan astumista ennen kuin äänestämme kukkarollamme. Otetaan vastuu teoistamme jo nyt – vaati laki sitä tai ei.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kahdeksan roska-astiaa

Tämä blogi on seuraus vuosikausien YouTube videoiden ja Netflix-dokumenttien liikakulutuksesta. Tarkemmin sanottuna noiden striimauspalveluiden algoritmien syy, sillä yhtenä päivänä ne ehdottivat minulle katsottavaksi noin tunnin mittaisen puheen Zero Waste elämäntyylistä. Kun ei parempaakaan tekemistä ollut (koululäksyt ehtii kuitenkin aina tekemään myöhemminkin, eikö?) niin päätin kuunnella tuon Bea Johnsonin Googlella pitämän inspiraatioesitelmän.

Se puolitoistatuntinen venähti sitten noin neljän tunnin putkeksi, jonka aikana etsin käsiini kaikkea mahdollista aiheeseen liittyvää tietoa. Oli häkellyttävää katsoa, kuulla ja lukea ihmisistä, jotka tuottivat vähemmän kaatopaikkajätettä vuodessa, kuin minä kahdessa tunnissa ”hyvinä” päivinä. Samalla vilkuilin niitä kahdeksaa eri roskakoria, jotka keittiötäni tuolloin koristivat ja huokailin turhautuneesti.

Suomessa kierrätys- ja roskien lajittelukulttuuri tuntuu luontaiselta osalta arkipäivää, ja minut ainakin kasvatettiin siihen pienestä pitäen. Biojätteet tuohon astiaan, sekajäte toiseen, pahvi kolmanteen, paperi neljänteen, lasit viidenteen, metallit kuudenteen ja ongelmajäte seitsemänteen. Ainiin, ja palautettavat pullot kahdeksanteen astiaan. Vuosien saatossa lajittelusta oli tullut rutiini enkä sitä oikeastaan sen enempää ajatellut arjen kuluessa. Kunnes sitten aloin tietoisesti katsomaan roskakorejani joka kerta kun sinne jotain laitoin. Mieltä alkoi piinaamaan turhautuneisuuden tuomat ajatuksesta siitä, että ”miten me oikein ollaan yhteiskuntana tultu tähän pisteeseen, auttaako tämä lajittelu oikeasti ja pitäisikö muovejakin nyt alkaa lajitella?”. Minun kannalta nuo Zero Waste –teemavideot toivat tuohon pulmaan ilmiselvän ratkaisun.

Miksi lajitella päivät pitkät roskia lukemattomiin eri tilaa vieviin astioihin, kun voisin vain vähentää roskien tuottamista kokonaan?

Siitä ajatuksesta poikiutui sitten uusi arjen ajattelumalli:

  1. Kieltäydy
    • Päätin olla ottamasta vastaan ilmaisjakeluita ja muita asioita, joille ei oikeasti ole tarvetta.
  2. Käytä uudelleen
    • Sen sijaan, että heittäisin jonkun asian pois koska se ei enää kykene suorittamaan ensisijaista käyttötarkoitustaan, niin yritän keksiä sille uuden käyttökohteen.
  3. Karsi
    • Hankkiuduin eroon kaikesta turhasta ja ylimääräisistä tavarankappaleista myymällä, kierrättämällä ja lahjoittamalla. Kun on vähemmän tavaraa niin uusien asioiden kertymisen kaapinhyllylle huomaa helpommin.
  4. Kierrätä
    • Kaiken, minkä voin kierrättää, niin kierrätän. Jos en jotain pysty kierrättämään, niin pyrin etsimään kierrätettävän vaihtoehdon.
  5. Kompostoi
    • Suomessa varsinkin biojätteiden lajittelu on sen verran helppoa, etten sen välttämiselle oikein keksi mitään tekosyytä. Lisäksi, nykyään siitä jalostetaan biopolttoainetta, mikä luo vaihtoehdon fossiilisten polttoaineiden korvaamiseen.

Jos kahden lapsen täysipäiväisessä työssä käyvä Californialainen äiti pystyi pyörittämään heidän huushollia ilman ainuttakaan roskakoria, niin olihan minun pakko edes yrittää! Vähitellen olen päässyt tilanteeseen, jossa pystyn suhteellisen helposti välttämään kaatopaikkajätteen tuottamista pienten valintojen avulla. Tilanteeseen, jonka toivoisin innostavan muitakin yrittämään samoja pikku niksejä sen oman roskakorin täyttymisen hidastamiseksi.

Aion tässä blogissa kirjoitella mitä mieleen juolahtaa arjesta, ruoasta ja kokemuksista, ilman sitä turhaa jätettä!


This blog is the result of a several year addiction to social media and documentaries. By chance I got introduced to the Zero Waste movement on YouTube, and ever since that day of binge watching, reading and listening to everything I could find on the subject, my mentality towards waste was changed.

Why should I spend a lot of time sorting out my trash into eight, yes 8, different bins, when I could just start reducing the waste I was producing all together?

I decided to implement the following mindset to help me deal with trash:

  1. Refuse the things I don’t need
  2. Reuse what I already have
  3. Reduce the things i don’t use
  4. Recycle everything I can
  5. Rot, i.e. compost all organic waste.

Now I’ve come up with a growing set of daily choices, which have helped me reduce all landfill waste. Choices, which I hope could inspire others to try those same small tips and tricks to reduce their own trash. And so, GetWasteless was born.