Ne tärkeimmät tarpeellisuudet

Aloittaessani nollahukka-tavoitteeseen pyrkimisen tein muutamia todella yksinkertaisia päätöksiä välttääkseni turhan kaatopaikkajätteen aiheuttamista. Huomasin nopeasti, että salaisuus jätteettömään arkeen todellakin piilee arkipäiväisissä ja pienissä teoissa, joilla on pitkällä aikavälillä merkittävä vaikutus. Nykyään nämä arkiset valinnat tulevat luonnostaan, mutta alussa minun piti tietoisesti ja jatkuvasti muistuttaa itseäni ottamaan termari ja kangaskassi mukaan.

Alle olen listannut viisi vinkkiä, joiden koen auttaneen minua arkisen roskan ja kertakäyttökätteen vähentämisessä.

  1. Lopeta muovipullojen ja kertakäyttöastioiden ostaminen/käyttäminen. Sijoita mieluisaan termosmukiin ja juomapulloon (ellei sellaisia jo löydy kotoa), ne maksavat itsensä takaisin yllättävän nopeasti ja ympäristökin kiittää!
  2. Ota mukaan omat aterimet tapahtumiin, joissa on ruokaa tarjolla. Näin voit välttää muovisia kertakäyttöaterimia!
  3. Lopeta muovipussien ostaminen. Pidän aina mukanani kangaskassia tai kahta, niin ettei edes heräteostoksia tehdessä tule kiusausta ostaa ympäristölle haitallista muovipussia.
  4. Vaihda muovinen hammasharja  bambuiseen/puiseen. Se toimii aivan yhtä hyvin kuin muoviset hammasharjat eikä hammaslääkärikään valita, kunhan muistat harjata purukalustosi kahdesti päivässä!
  5. Kokeile tehdä jokin hygieniatuotte itse! Tässä ohje kotitekoiseen deodoranttiin.
  1. Ensipäätökseni oli tosiaan lopettaa muovipullojen, kertakäyttömukien ja –aterinten osto sekä käyttö. Tämä osoittautui helpoksi, kun kotoa löytyi kaikki tarpeellinen näiden korvaamiseen: termosmuki, lasinen juomapullo ja normaalit aterimet.

Lempitermoksen tittelistä kamppailevat Nespresson 0,345l ja Steltonin 0,2l termari. Molemmat ovat tyylikkäitä omasta mielestäni, eivätkä vuoda tipan tippaa! Ne ovat sitä paitsi suhteellisen edullisia: Nespressosta maksoin n. 20€ jollain etukupongilla ja Steltonin matkamukista 19,90€. Suosittelisin ehkä Nespressoa enemmän, koska muki on kokonaan terästä, kun taas Stelton on sisältää huomattavasti enemmän muovia. Älä kuitenkaan turhaan osta uutta mukia, jos sellainen jo löytyy kotoa! Käytä ensin se, minkä jo omistat.

img_6267Molemmat ovat maksaneet itsensä takaisin jo aikaa sitten. Laskeskelin yhtenä päivänä ruotsinkurssin esitelmää varten paljonko olen vuodessa säästänyt pelkästään ostamalla sitä omaan termariin koulun kahvilasta: 70€ vuodessa! Laskemalla mukaan vielä säästöt, joita on kertynyt oman kahvin mukaan ottamisesta kotoa, niin voin kyllä hyvin mielin välillä käydä noissa Punavuoren trendikkäissä (lue: hervottoman kalliissa) kahviloissa nauttimassa kupillisen etiopialaista aeropress-laitteella haudutettua kahvia.

img_6265

Aikaisemmin käytin usein muovisia juomapulloja muutaman kerran, ennen kuin ne saivat syöksyä pullonpalautusautomaatin syövereihin. Vaikka ”kierrätinkin” näitä muovipulloja, niin olivat ne kyllä aikamoisia luonnonvarojen haaskaajia. Kun vuosi sitten Hulluilta Päiviltä tarttui mukaan Frooshin 1l smoothiepullo, tuli yksi aamu mieleeni, että ”tämähän on täydellinen juomapullo!” Nautittuani sen hedelmäisen sisällön, irrottelin etiketit pullosta ja se alkoi kulkea mukanani vesipullona koulurepussa. Eikä siinä vielä kaikki! Todettuani lasipullojen monikäyttöisyyden kertyi niitä lisää, ja olen käyttänyt niitä tomaattikastikkeiden, itsetehtyjen kasvislienten sekä esim. kotitekoisen Glögin säilytykseen ja kuljetukseen. Nyt minulla on erikseen kaksi lasista pulloa juomille ja kaksi kastikkeille ja liemille.

img_6264

Termosmuki ja juomapullo maksavat itsensä takaisin kyllä yllättävän nopeasti ja saat nauttia kylmistä ja lämpimistä juomista hyvällä omatunnolla, ja vielä tyylikkäästi! Termosmuki toimii kätevästi myös vesipullona esim. lennoilla tai vaikka töissä, jos laukkuun ei satu mahtumaan kahta eri pulloa. Sen kun kahvin/teen hörrpimisen jälkeen käyt täyttämässä termarin lähimmällä vesipisteellä, jolloin se tulee samalla huuhdeltua puhtaaksi!

  1. Seuraava saattaa kuulostaa hieman tylsältä, mutta on sekin uskomattoman helppo kikka jätteen vähentämiseksi. Nappaa mukaan aterinlaatikosta haarukka, jos olet lähdössä jonnekin, missä teidät olevan ruokaa/naposteltavaa tarjolla. ”Sporkki” (haarukan ja lusikan yhdistelmä) on vielä kätevämpi! Arkisin en yleensä kanna laukussa mukanani haarukkaa/lusikkaa, mutta jos olen menossa johonkin ruokatapahtumaan tai seminaariin, niin nappaan sellaiset mukaan, käärin ne pellavaliinaan tai paperipussiin, ja sujautan kangaskassiin tai takin taskuun. Ei sitten tarvitse sormin napostella erinäisiä herkkuja tai käyttää niitä ties mille haitallisia muoviaterimia.
  1. Kolmanneksi päätin lopettaa muovipussien kuluttamisen. Tämäkin osoittautui helpoksi, kun eteisen kaapissa roikkui noin 7 kangas- ja kestokassia. Aluksi oli hieman vaikeaa muistaa aina ottaa kangaskassi mukaan ovesta ulos lähtiessä, mutta kyllä siihen nopeasti oppi. Jos kangaskassi jäi aamulla kotiin, menin ensin hakemaan sellaisen kotoa ennen lähi-Ässään tepastelemista. Näin tuli samalla tarkistettua mitä jääkapista jo löytyi ja ruokahävikin määrä kääntyi myös laskuun!

Täysin en ole onnistunut muovipusseja välttämään. Esimerkiksi kesällä käydessäni torilla ostamassa tuoreita vihanneksia ja hedelmiä oli yhdessä kojussa aina tarjolla ”kakkoslaadun” kasviksia (niitä hieman nuutuneita/tummuneita, joita ei kauniiden kasvisten joukosta valita) valmiiksi pakattuina euron pusseissa. Hinta-määrä -suhde oli sen verran hyvä, etten opiskelijana voinut olla ostamatta ainakin viittä pussillista silloin, kun niitä oli tarjolla. Ulkonäöstään huolimatta nuo kasvikset olivat täysin syötäviä! Ainoa miinus olivat ne ohuet kertakäyttöiset muovipussit, joihin kasvikset oli valmiiksi pakattu. Ajattelin kuitenkin asian niin, että säästin ruokahävikkiä ostamalla pois ne ”rumat” vihannesraukat. Ruokahävikin ilmastovaikutus on kuitenkin yksittäistä muovipakkausta suurempi.

Nykyään minulla onvarmuuden vuoksi aina mukana 1-2 kangaskassia jokaisessa laukussa. Joskus saattaa olla mukana myös pieniä (uusiokäytettyjä) paperipusseja, joihin voi laittaa esimerkiksi hedelmiä tai muita irtotuotteita.

Monet kuitenkin käyttävät kauppojen muovikasseja myös roskapusseina, mikä sinänsä lasketaan kierrätykseksi, mutta monet meistä ostavat sen lisäksi vielä erikseen roskapusseja rullakaupalla. Tätä kirjoittaessa on minulla vieläkinkaapissa yli vuosi sitten ostamiani muovipussirullia, jotka aion käyttää loppuun. Poltettavaksi ne päätyvät tavalla tai toisella. Niiden loputtua roskien vieminen sujuu kätevästi pelkän roska-astian avulla! Siis käyttämällä pelkästään sitä laatikkoa, mihin ne pussit laitetaan. Useimmissa on kahvakin, jolla saa astian helposti kannettua roskakatokseen ja sisällön kaadettua roska-astiaan. Ei niitä muovipusseja ihan oikeasti tarvita. Tulee ohessa muutama terveellinen lisäaskelkin otettua, kun vie roska-astian takaisin kotiin sen tyhjentämisen jälkeen, jos on ollut tapana viedä roskat menomatkalla johonkin.

img_6263

Yksi kangaskassi mahtuu aina mukaan koulu-, työ- tai salikassiin. Kun sellainen on valmiiksi mukana, ei tarvitse muovipussin valitsemista edes miettiä! Myös paperipussit kestävät yllättävän kauan, kun ne säilyttää taiteltuina. Ei tarvitse siis myöskään käyttää niitä ohuimpia muovipusseja hedelmien punnitsemiseen!

  1. Luovuin hammasharjoista. Siis niistä muovisista. Ennen ei tullut edes mietittyä, kuinka paljon jätettä yhdestä todella tarpeellisesta hygieniatuotteesta aiheutuu, kun itse harja on valmistettu 100% kierrätyskelvottomasta muovista. Myyntipakkauksesta puhumattakaan.

img_6262

Nykyään käytän maatuvia bambuhammasharjoja, joita löytyy ainakin Ruohonjuuri ja eko-liikkeistä. Harjat tulevat myös kierrätettävistä materiaaleista valmistetuissa suojapakkauksissa, joten hygieenisyyskin on kunnossa. Harjan tultua elinkaarensa loppuun voi sen heittää suoraan biojätteisiin. Harjakset on kuitenkin tehty nailonista, joten ne kannattaa irrottaa pihdeillä ennen kompostiin heittämistä. Harjakset joutuvat sekajätteeseen, ellei paikallinen jätehuoltosi hyväksy niiden lisäämistä muovinkierrätykseen.

img_6261

Huom: Bambuharjojen kohdalla on turha pelätä tikkujen saamista hampaiden pesun yhteydessä. Minua tämä mietitytti ja jännittikin aluksi, mutta nyt melkein vuoden käyttökokemuksella voin kertoa, ettei niistä mitään irtoa. Lisäksi ne toimivat aivan yhtä hyvin, kuin kalleimmat muovihammasharjat kaikkine erityisominaisuuksineen. Harjaustavalla on loppupeleissä harjaksen ominaisuuksia suurempi merkitys. Hampaiden harjaukseen käyttökelvottomia harjoja voi vielä käyttää esimerkiksi siivoukseen tai kenkien puhdistukseen, ennen niiden pois heittämistä!

  1. Oman deodorantin tekeminen, josta kirjoittelinkin jo aikaisemmin.

Huomasin nopeasti alkaneeni miettiä arkipäiväisten tekojen ja valintojen merkitystä paljon syvällisemmin alettuani seuraamaan näitä ”ohjeita”. Enää ei tule edes mieleen käyttää muovipusseja tai ostaa pullotettua vettä (Suomessa ainakaan). Myöskin kaupoilla käydessä tulee ostovalintoja mietittyä enemmän henkilökohtaisten arvojen ja kestävyyden kannalta. Esimerkiksi ostin aikaisemmin lähes viikottain uusia vaatteita, kun halusin pukeutua tyylikkäästi ja trendikkäästi. Nykyään ostan pääsääntöisesti käytettyjä vaatteita. Uusia ostaessa vertailen vaatteiden alkuperää, tuottajaa ja materiaalia, ja sijoitan mieluummin johonkin kestävämpään ja kotimaiseen vaihtoehtoon halvan massatuotannon sijasta. Sama pätee elintarvikkeisiin ja muihinkin tarpeisiin!

Vaikka nämä teot saattavat vaikuttaa merkityksettömiltä globaalilla tasolla, uskon, että meillä kuluttajilla on oikeasti voima muuttaa vallitsevaa kulutusmallia huomattavasti kestävämpään suuntaan – juurikin omien ostovalintojemme kautta. Suoraan emme pysty vaikuttamaan taloudelliseen valtapeliin tai politiikkaan, mutta loppujen lopuksi me päätämme, että mikä on okei ja mikä ei; omien (kestävien) valintojen avulla!


When I decided to go Zero Waste, I made some simple decisions that would steer my daily choices in regard to different actions. Here I’ve made a short list of the first few things I decided to do in my effort to minimize the amount of trash that I produce daily. These are simple, and efficient, little things to try out and do if you wish to cut back on your waste as well!

  1. Stop buying bottled water/drinks and single-use cups and mugs. Invest in a thermos mug and reusable bottle that you really like. They will pay themselves back pretty quickly and you’ll be stylish. And sustainable of course!
  2. Start bringing your of fork, or better yet spork, to events where you know food is being served. The you won’t have to use that harmful and unrecyclable plastic cutlery!
  3. Stop buying plastic bags. Also give up those thin bags that they give out for free by the fruit and vegetable isles! Make a habit of carrying a canvas bag or two with you always. They don’t take up much space and you won’t have to resort to buying trash (bags)!
  4. Swap your toothbrush for a recyclable one! These Humble Brush bamboo toothbrushes are a great choice for you, and the environment!
  5. Try making your own hygiene products, like deodorant! You’ll skip on all of the nasty ingredients and unnecessary packaging, but still get the benefits!

What I noticed quickly after starting to live by these ”rules”, was that my appreciation for food and other goods increased exponentially. Earlier I used to shop for new clothes almost weekly and just throw out the old ones. I also didn’t care if some food items had gone bad in my fridge and I had to throw them out. I could alway buy new ones, right?

Now, however, I consume more consciously and with waste in mind. I no longer buy cheap clothing just for the sake of being trendy, or buy extra food without checking my fridge first. I don’t see these things as just sources of energy or disposable goods, rather I have an appreciation for the raw materials and the work that has been put into making said goods.

Even though these actions may seem futile on the grand scheme of things, I truly believe that these kind of individual choices and actions will have an effect on susatinability related issues on the long run. We can’t directly change the power dynamics of our global economy and politics, but we can live by example, as individuals. Ultimately it’s us who have the final say in what goes, through our daily choices!

Advertisement

Kahvi muovitta, kiitos!

SONY DSC

Minä ja kahvi elämme viha-rakkaussuhteessa. En tiedä melkein mitään parempaa kuin vastajauhetun tummapaahtoisen kahvin tuoksu aamun sarastuksessa lumen kauniisti leijaillessa ikkunalaudalle, mutta niinä päivinä, kun kiire yllättää kiroan riippuvaisuuttani tuohon kitkerään kofeiinilitkuun samalla kun kaadan kiehuvan kuumaa kahvia termosmukin ohi kenkiä jalkaan laittaessa.

Me suomalaiset juomme noin 10 kilon edestä kahvia vuosittain ja johdamme kahvinkulutustilastoja vuosi toisensa perään. Vähitellen on myös ”to-go” kulttuuri alkanut virkistyä ja kasvavissa määrin kahvia hörpitään pahvimukeista kouluun tai kokoukseen juostaessa. Päätettyäni alkaa vähentää muovi- ja pakkausjätettä kiinnittyi huomioni väistämättä kahvikuppeihin, erityisesti niihin pahvisiin. Kun asiaa ohimennen miettii, tuntuu pahvimukin valinta ekologiselta. Onhan se kuitenkin kierrätettävää pahvia!  Mutta kuinka moni meistä kuitenkin kierrättää mukin ihan näin aikuisten oikeasti? Ja kuinka moni meistä on kuullut, että pahvimuki on vuorattu ei-kierrätettävällä muovikalvolla, joka useimmiten estää mukin kierrätettävyyden?

Tutustuessani zero waste –liikkeeseen tein ensipäätöksenä olla ostamatta kertakäyttömukeja tai muovipulloja. Päätös tuntui helpolta kun kaapin perukoilla seisoi kolme lähes käyttämätöntä termosmukia. Nyt, jos en aamulla ehdi keittämään kahvia otan tyhjän termarin mukaan ja ostan siihen kahvia. Tätä kikkaa käyttäen saa usein alennusta ostetusta kahvikupista ja usein myös enemmän kahvia, mikä tietysti on ekonomisesti voittava kombo opiskelijan silmissä. Kahvi pysyy myös pidempään lämpimänä, mikä on erityisen mukavaa nyt kun kelikin kylmeni!

Mutta mitenkäs ostan kahvia kotiin, kun kaupoissa sitä myydään tietysti valmiisti muoviin pakattuna? Voin melkein vannoa, että jokaisessa kotitaloudessa on jonkin näköinen peltinen purkki kahvipaketille tai jokin muu vastaava säilytyspurnukka. Amatöörikahvihifistelijänä minulla oli kaapissa yksi peltipurkki makukahveille, toinen suodatinkahville ja kolmas Nespresso kapseleille. Käytettyäni nuo loppuun tuli vastaan päivä, kun kahviarasto kaipasi täydennystä. Onneksi olin kulkenut yksi päivä Kampin Punnitse & Säästä ohi ja näin, että siellä myytiin papuja ilman pakettia. Nappasin muutaman käytetyn paperipussin ja yhden peltipurkin mukaan ja suuntasin sinne. Ei se kahvin ostaminen sen vaikeampaa ollutkaan, kuin purkin laittaminen putken suun alle ja papujen laskeminen purkkiin kunnes se on täynnä. Kassalla pavut punnittiin ilman purkkia ja kahvi pääsi kotiin ilman turhaa pakkausta ensimmäisen kerran!

SONY DSCPavut voi jauhaa mys suoraan Punnitse & Säästä liikkeessä, kuten myös Stockmannilla. Minulla on kotona lapsuuden kodista ”lainattu” jauhin, jolla jauhan muutaman pressopannullisen verran papuja kerrallaan pienenpään rasiaan niitä kiireentäyteisiä arkiaamuja varten. Useimmiten keitänkin kahvin ranskalaisittain:

  • Kiehauta vesi
  • Laita n. mitallinen kahvia per kuppi pannun pohjalle ja kaada pieni tilkka kuumaa vettä pannuun niin, että kaikki purut kostuvat.SONY DSC
  • Anna purujen imeytyä n. 30 sekuntia, jolloin ne ”puhkeavat kukkaan” (eng. bloom) ja vapauttavat kaikki ihanat aromit paremmin. Täytä sitten pannu kuumalla vedelläSONY DSCSONY DSC
  • Anna hautua noin 4-8min kunnes suurin osa puruista on uponnut pohjaan
  • Paina purut siivilällä pohjaan ja nauti!SONY DSC

Joskus, kun on paremmin aikaa keittelen myös ”espresson” mutteripannulla. Suosikkitapani tehdä kahvia on kuitenkin Harion manuaalisella suodatinpannusetillä. Vaikka kupillisen keittäminen tällöin vaatii normaalin suodatinpussin, joka ei sinänsä ole paras vaihtoehto jätteiden vähentämiseen, mutta ovatpahan suodatinpussit ainakin maatuvia.

Mielestäni meidän kahvin suurkuluttajienkin varsinkin täytyy ottaa vastuuta siitä, miten voisimme vähentää elämäneliksiirimme nauttimisesta aiheutuvaa jätettä. Onneksi se onnistuu niinkin helposti, kuin heittämällä termosmukin laukkuun ja ostamalla kahvipapuja suuremmissa erissä esim. omiin pakkauksiin Punnitse & Säästä tyylisistä liikkeistä. Myös esimerkiksi Helsingin keskustan Stockmannin Herkku myy ”irtokahvia”!


I love coffee and coffee loves me, up to a certain level of caffein overdose. After deciding to go zero waste, one of the first things I noticed was the amount of trash that drinking this wonderful bitter elixir produced. The first thing I did was give up plastic and paper cups, which turned out to be really simple because I had three almost unused thermos mugs sitting in my cupboard. Every morning I either make coffee at home or bring my empty tumbler with me to grab coffee to go, without the waste.

After I’d blown through my coffee savings, which as a Finn doesn’t take long (we consume about 10kg of coffee/person/year –> 4-5 cups/day on average) even though your grandparents always give you one packet everytime you visit them, the day came when I had to replenish my stash. After some looking around I found that buying coffee zero waste isn’t harder than taking a container or a paper bag from home, and going to your local bulk shop for some freshly roasted arabica. In Helsinki you can find one in Kamppi (Punnitse & Säästä), or go to Stockmanns Deli. You can just grab the beans to-go or grind them on site.

My favourite way to make coffee zero waste at home is by using a Hario drip coffee set, even though most mornings I just brew my morning cup with a french press.


Termosmukeja, jotka kokemuksesta eivät vuoda (Thermos mugs that won’t leak):

Stelton To Go Click 0,2l ja 0,34l

Nespresso Travel Mug

Kiinnostavia artikkeleita/ ja videoita (Interesting articles and videos)

Think before you drink – about how to recycle your coffee cup

The Brewing Problem of the “To Go” Coffee Cup

4 Billion Starbucks To-Go Cups Thrown Away Each Year … Will Recyclable Cup Reduce This Waste?

Hugh’s War on Waste: Wake Up and Smell the Waste!

Get the Facts: Coffee Cups

Take away -kulttuurin karu seuraus – Suomessa Itämeren roskaisimmat rannat

Tutkimus: Take-away-kahvien kuppi maksaa enemmän kuin itse kahvi

Luulitko, että kestomuki on aina kertakäyttömukia ekologisempi? Käyttötapa ratkaisee