Pienempi on parempi

Kaupallinen yhteistyö: Niimaar (Ecosmol kierrätyskaluste saatu kokeiluun)

 

Nollahukka-koti – millainen se on? Tähän ei ole yhtä oikeaa vastausta. Nollahukan tavoin se on jokaiselle yksilöllinen asia. Keskittyminen kestävämpiin ratkaisuihin on kuitenkin yhdistävä tekijä.

 

Nollahukka-ajattelu pätee kaikkiin kodintavaroihin ja myös asumismuotoon. Aikana jolloin ihmiset ympäri maailman (ja me täällä Suomessakin) kasvavissa määrin himoavat suuremman ja uudemman perään, ovat mielipiteeni alkaneet kääntyä vastakkaiseen suuntaan: miksen havittelisi pienempää ja vanhempaa?

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Asumiseen liittyvän kulutuksen päästöt muodostavat WWF:n selvityksen mukaan kolmasosan jokaisen suomalaisen hiilijalanjäljestä. Se tarkoittaa noin 3000 kg CO2 ekvivalenttipäästöjä vuodessa. Suhteellisuuden vuoksi todettakoon, että globaalisti kestävä hiilijalanjälki olisi 1000kg/vuosi/henkilö. Pohjoisessa asuessamme on kodin lämmitys yksi suurimmista syyllisistä.

 

Mitä suurempi ja väljempi tila, sitä enemmän energiaa kulutamme lämmittämiseen ja sitä enemmän tavaraa meille mahtuu nurkkia asuttamaan. Ja kun vanhasta puhuin niin totean myös, että uudemmat rakennukset ovat usein energiatehokkaampia, kuin vanhemmat. (Tästä voin jakaa lisää ajatuksia toisessa postauksessa, sillä itse tykkään ja olen valinnut asua hyvin vanhassa rakennuksessa uudemman sijaan. Vanhaa valitessa täytyy vaan tehdä erilaisia ratkaisuja.)

 

Nollahukan myötä muodostunut yksinkertaisempi elämäntyyli teki ajatuksen pienemmässä tilassa asumisesta paljon luonnollisemmaksi, kuin loogiseksi seuraavaksi askeleeksi matkallani kohti kestävämpää elämäntyyliä. Kaikki järjelliset perusteet sille olivat jo olemassa: se on kestävämpää, se karsii turhaa kuluttamista, pakottaa positiivisella tavalla yksinkertaistamaan elämäntyyliä, ja se on halvempaa.

 

Minulle suuri oivallus oli tämä: vuokraa tai omistusasunnon lainaa lyhentäessä maksat jokaisesta neliömetristä – kannattaako oikeasti maksaa säilytystilasta turhille tai käyttämättömille asioille sen sijaan että käyttäisit sen rahan vaikka ruokaan tai palveluihin? Siksi en ole oikein ymmärtänyt julkista keskustelua ja joidenkin pöyristymistä ajatuksesta, että opiskelijat, yksinelävät tai miksei jopa perheetkin voisi muka asua huomattavasti pienemmissä kodeissa. Eikö kuitenkin tärkeämpää ole elämän mielekkyys, joka nousee muusta kuin siitä monenko neliön kokoiselle alueelle voi omistuksensa levittää? Luulen, että vanhat ja rajalliset käsitykset siitä millainen kodin pitäisi olla ja mitä muut ovat mieltä vaikuttavat ajatteluumme.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Jokainen asumistilasta vähennetty neliö nimittäin pienentää haitallista ympäristövaikutustasi. Se on suuri yksittäinen ekoteko, jonka useimmat meistä voivat tehdä ja jolla on merkittävät vaikutukset tulevaisuuteen. Se voi myös olla konkreettinen tapa auttaa löytämään itselle sopivia yksinkertaisen elämäntyylin ratkaisuja, jotka voivat lisätä koettua hyvinvointia.

 

Pienesti asuminen vaatii hieman enemmän suunnittelua ja vaivannäköä, varsinkin jos muuttaa suuremmasta pienempään. (Olen listannut loppuun muutaman videon pienistä asunnoista, jotka ovat inspiroineet minua ajattelemaan asumista eri näkökulmasta.) Uskaltaisin kuitenkin sanoa, että tämä vaiva on tulosten arvoista. Siksi jaankin omat ensivinkkini siihen, miten pienemmän tilan voi helpommin saada riittämään.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

1. Pohdi tarpeitasi

Mieti ensitöiksi mitä kaikkea oikeasti tarvitset? Mitkä huonekalut, kodinkoneet ja -tavarat aidosti helpottavat arkeasi? Kannattaako esimerkiksi omistaa kookkaita huonekaluja tai erityiskoneita siltä varalta, että niitä joskus sattuisi tarvitsemaan?Minun pieneen kotiini ei esimerkiksi mahdu tavaroita, joita en ole käyttänyt yli vuoteen. Ne laitan eteenpäin kiertoon, jotta ne pääsisivät käyttöön jonkun toisen kotona.

 

2. Odota

Älä hanki tarpeelliseksi kokemaasi asiaa välittömästi, ellei sille ole polttavaa tarvetta. Odottaminen, tarpeen pohtiminen ja sopivan vaihtoehdon etsiminen auttavat tekemään kestävämpiä hankintoja. Asettamalla itselle vaikka viikon, kahden tai kuukauden odotusajan antaa mahdollisuuden tarkastella hankintaa ja pohtia sen todellista tarpeellisuutta. Tämän voi tehdä vähän kuin puolivahingossa pyrkimällä löytämään tavaran käytettynä.

 

3. Suosi monikäyttöistä

Monikäyttöiset esineet tekevät pienesti asumisesta huomattavasti helpompaa. Esimerkki hyvin pieneen tilaan sopivasta huonekalusta on mielestäni Niimaarin Ecosmol kierrätyskaluste. Laatikkoa voi käyttää kolmijakoisen kierrätysastian ohella sohvapöytänä, ruokapöydän tuolina tai penkkinä eteisessä. kyljelleen kumottuna se toimii pienenä hyllykkönä ja sohva- tai yöpöytänä. Kukaan ei arvannut, että kotonani jonkun aikaa ollut sohvapöytä itse asiassa sisälsi useamman kuukauden aikana kuluttamani kierrätyspakkaukset!

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Monikäyttöisyys pätee moniin kodintavaroihin. Nykyisin myydään yhdistettäviä vesikalusteita (pesukoneen huuhteluvesi käytetään WC-pöntön huuhteluun), liikuteltavia hylly-, seinä- ja sänkyratkaisuja (tässä kiinnostava esimerkki kattoon hinattavasta sängystä), sekä muunneltavia huonekaluja. Nollahukan myötä olen alkanut ajatella tavaroiden käyttötarkoitusta vähintään yhtä paljon ellen enemmän kuin niiden esteettisyyttä. Tiedän, kuulostaa hassulta, mutta niin se vain on. Ja niinhän sen pitäisi olla, että käyttötarkoitus menee kaiken edelle – vahva esteettisyyteen fokusoiminen on saattanut meidät tälle kestämättömien kulutustottumusten polulle.

 

On kuitenkin ollut innostavaa nähdä miten suunnittelijat ovat alkaneet ottaa kestävyysnäköulmia huomioon ja siten parantaneet tuotteiden laatua, monikäyttöisyyttä ja tuotantomenetelmiä. Kuvan Niimaarin Ecosmol on Harri Koskisen suunnittelema ja kokonaan Suomessa valmistettu kotimaisesta vanerista. Kaiken suunnittelun tulisi olla laadukasta, kestämään tarkoitettua ja vastuullisesti tuotettua. Ei ole olemassa päteviä tekosyitä sille, miksei tuotteita voisi niin valmistaa.

 

4. Valitse ikuista  

Ikuista ei ole olemassa, mutta sen ajattelu on auttanut minua valitsemaan kestävämpiä vaihtoehtoja pieneen kotiini. Olen ostanut vain sellaisia huonekaluja, joiden voin kuvitella muuttavan mukanani elämän edetessä. Meille myydään tänä päivänä niin paljon erilaisia halpoja ja tilapäisiä ratkaisuja, jotka ovat tehneet kodin sisustamisesta luonnonvaroja hurjasti kuluttavan harrastuksen. Kestävien, laatutavaroiden valitsemisen ensisijaisesti käytettynä ja välillä uutena auttaa muuttamaan trendiä kohti ympäristöystävällisempää suuntaa ja tukee kiertotaloutta. Halpaa ei ole tehty kestämään. Ellei kyseessä ole kirppikseltä sattumalta tehty laatulöytö.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

-Otso

 

Videoita

NEVER TOO SMALL

Debt-free Family Life in a Zero Waste, Plant Based Tiny House

Majestic off-grid cabin in the Japanese mountains

Lego-style apartment

Thoreauvian simple living

Vancouver dad raising 5 kids in city apartment

Transforming walls get 5 rooms from 1

Anna tarinan jatkua

Kaupallinen yhteistyö: Kierrätyskeskus

 

Päätimme Ainon kanssa aloittaa täällä blogin puolella uuden juttusarjan, jonka teemana on sisustaminen ja asuminen. Tässä ensimmäisessä osassa kerron hieman entisistä sisustustavoistani sekä kestävämmän kodinsisustuksen ykkösvinkin.

 

”Niin, totta. Oho.” Näin tokaisin, kun norjalainen ystäväni totesi oluen äärellä tuon sinikeltaisen kodintavaralabyrintin tehneen huonekaluille ja sisustusteollisuudelle saman, kuin pikamuotiliikkeet tekivät muotiteollisuudelle. Tähän havahtuminen sai minut tarkastelemaan silloin omistamiani  kalusteita uusin silmin. Kuinka paljon tällaisia pikahuonekaluja maailmassa tänä päivänä oikein on? Monetko niistä hankitaan vain yhteen juhlaan tai yhdeksi sesongiksi?

 

Tunnustan, olen syyllistynyt  pikakiertoon itsekin. Yhden huonekalun hakumatka muuttui helposti täyden auton roudausreissuksi, ja parin kuukauden päästä olinkin jo kauppaamassa monia tuotteita eteenpäin. Tuntuu ihan hassulta kirjoittaa tämä paperille. Olinhan  omille muuttaessani tehnyt päätöksen, että mieluummin odotan ja säästän, voidakseni ostaa ajattomia laatuhuonekaluja tarpeen mukaan.  Kuitenkin hurahdin selailemaan verkkokauppoja aina, kun niiltä tipahti uusi uutiskirje sähköpostiini. Nopeisiin, melkein designhuonekaluilta näyttäviin, halvempien versioiden ostamiseen oli vaan niin helppo sortua.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Muuttaessani nykyiseen, pienempään asuntooni, myin valtataosan kodintarvikkeistani ja tarpeettomiksi kokemani huonekalut. (Olen kirjoittanut Nollahukasta ja karsimisesta enemmän kirjassani Zero Waste – jäähyväiset jätteille). 20 neliön parvelliseen yksiöön mahtuu vain rajallinen määrä asioita ja halusin käyttää jokaisen neliön mahdollisimman tehokkaasti. Ellen olisi päättänyt lähteä omalle Nollahukka-polulleni olisin varmaankin muuttaessa istahtanut uuden kotini lattialle, avannut koneen, alkanut surffata Finnish Design Shoppia (en halua edes ajatella montako viikkoa eliniästäni olen käyttänyt kyseisen verkkokaupan sivuja selaillen…) ja pistänyt luottokortit haisemaan. Sen sijaan päätin uutta kotiani mittaillessa pistää jäitä hattuun. Asetin sisustamiselleni yhden ainoan vaatimuksen: tavaroiden täytyy olla ensisijaisesti kierrätettyjä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Asetin tämän vaatimuksen siksi, että se on tehokkain yksittäinen teko pienentää kodin sisustamisesta aiheutuvaa materiaali-  ja hiilijalanjälkeä.  Päätös sai minut myös asennoitumaan uudelleen sen ajatuksen pariin, että oikeasti odotan ja etsin sitä oikeaa huonekalua, samalla tutkaillen onko tarpeeni aito ja minkälainen tämä tarve on.

 

Siinä missä ennen sisustin ulkonäkö ja esteettisyys edellä, päätin nyt keskittyä käyttötarkoitukseen ja materiaaliin. Aikaisemmat huonekaluni olivat sieluttomia massatuotteita, joiden ostamisenhalu todennäköisesti kumpusi siitä, kun näin monien muiden omistavan sellaisia. Halusin sisustuksellani ilmentää maailmalle kuuluvuuttani trendikkäseen ja tyylitietoiseen ihmisryhmään. Se hoitui niinkin helposti kuin kuluttamalla – ensin suuri osa vapaa-ajasta töitä tehden ja sitten omistuksia jatkuvasti päivittäen. En oikein missään välissä ollut tyytyväinen kotiini – aina löytyi jotain muutettavaa, joku uusi elementti jolla ”pitää sisustus ajan tasalla”. Mitä ihmettä? 😀

 

Kehtaan väittää, että nämä nopeat kestämättömät ratkaisut ovat seuraus ajan puutteen tuntemuksista. On niin paljon muuta, mitä pitää tehdä—lasten hoito, työnteko, kodin siivous, sähköposteihin vastaaminen, median kuluttaminen, matkustaminen, ystävien tapaaminen arkikiireiden ohella—miten meillä muka olisi aikaa etsiä jotain käytettynä? Kaikkea on niin helppo saada muutamalla hiiren painalluksella, ettei sitä välttämättä edes kahdesti mieti, tarvitseeko tavaraa oikeasti vai ei. Kun ei ole pakko odottaa, niin emme sitä halua tehdä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämä odotus voi kuitenkin usein kirkastaa oikeat tarpeemme. Olen nyt asunut tässä asunnossa vuoden ilman hyllyä ja selvinnyt elossa, jopa nauttinut. En minä hyllyä olisi välttämättä oikeasti tarvinnut. Pienessä asunnossa jokainen neliömetri on kuitenkin kullan arvoinen joten halusin vapauttaa lattialta tilaa helpottaakseni siivousta sekä tilankäyttömahdollisuuksia. Varsinkin, kun huonekorkeutta on se kolmisen metriä.

 

Noin vuoden kestänyt etsintä tuli vihdoinkin päätökseen löydettyäni Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksesta loistavassa kunnossa olevia Lundia-hyllyjen osia. Heiltä löytyi jo tuotannosta poistuneita korkeita hyllytikkaita ja leveitä hyllyjä, joista sain kasailtua juuri omaan tilaani sopivan ratkaisun. Tikkaat ostin itse, hyllyt sain Kierrätyskeskuksesta osana yhteistyötä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jos sinulla on pk-seudulla hylly hakusessa niin suosittelen käymään Kierrätyskeskuksen Porttipuiston ja Nihtisillan liikkeissä! Nyt on minulla uusi huonekaluperheenjäsen, joka sopii erinomaisesti myös käytettynä ostettujen pöydän, sohvan ja tuolien joukkoon.

 

Tosiaan, jos minä yhden ohjeen antaisin sisustukseen liittyen, on se, että osta käytettyä. Se nimittäin pakottaa vähentämään kulutusta ja harkitsemaan hankintoja tarkemmin. Käytetyn ostaminen Suomessa tekee sitä paitsi ulkomaisistakin tuotteista Suomen kansantaloutta hyödyttäviä hankintoja. Samalla myös vähennät jätekierrossa olevia tavaroita antamalla niille uuden elämän.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Facebook-kirppikset, tori.fi ja kirpputorit ovat erinomaisia paikkoja Kierrätyskeskuksen ohella löytää sisustus- ja kodintavaroita. Monissa kaupungeissa on myös useita pienempiä vintage-huonekaluliikkeitä, joista voi tehdä todellisia design-löytöjä!

 

Pidän Kierrätyskeskuksesta erityisesti sen takia, että he  ilmoittavat ostosten yhteydessä kuinka paljon kiinteitä luonnonvaroja heillä asioiminen on säästänyt. Esimerkiksi pelkästään nuo hyllylevyt säästivät 91,50 kg luonnonvaroja!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kierrätyskeskuksessa myös todetaan hyvin, että jokainen meistä on ”enemmän kuin kuluttaja”. Meidän ostovalinnoilla on todellakin väliä kestävämmän kulttuurin ja huomisen luomisessa. Hyvää kannattaa odottaa etsien.

 

P.S. opiskelijana saat vielä -20%:n alennuksen kaikista ostoksista! Tämän viikonlopun 17.-18.11. ajan kaikki tuotteet -30%. Tarjolla on kakkukahvit kestävän elämäntavan kunniaksi kaikissa Kierrätyskeskuksen myymälöissä. Tarjolla on myös vegaanikakkua.

-Otso